The Proposal – Jill Magid, Original Soundtrack T. Griffin

Jill Magid ottaa palkitussa dokumenttielokuvassaan aiheekseen meksikolaisen arkkitehdin, Luis Barragánin. Häntä pidetään yleisesti Meksikon kuuluisimpana arkkitehtina, jonka työt ja jopa nimi on nyt yksityisen firman omistuksessa. Kuinka kenenkään taiteen ja työn voi omistaa? Tuota kysymystä pohtivan ja puntaroivan elokuvan ääniraidan sävelsi New Yorkista kotoisin oleva T. Griffin. Griffin itsessään on jo käsite elokuvamusiikin saralla, mutta kuinka näin ankara aihe muuntui ääniksi?

Constellation

Lähdetään liikkeelle perusasioista. T. Griffin luo mielellään jazzahtavaa, öiseksikin miellettävää instrumentaalimusiikkia, jossa alttosaksofoni ja pasuuna saavat tällä erää hoitaa keskustelun ja pääasiallisen tunteiden sekä tuntemuksien välittämisen. Tällä erää saksofonia soittaa herkkäsorminen Matana Roberts ja pasuunan kautta maailmaa heijastelee Reut Regev. Heidän rinnallaan, ja useimmiten enemmänkin taustalla, bassoa soittaa Jason Ajemian. Rumpuja hiljaisuuden rajoilla puolestaan naputtelee Jim White.

Etenkin elokuvamusiikissa kyse on tasapainosta, tai toisinaan sen tahallisesta horjuttamisesta, kuinka aiheet ikinä vaativatkaan. Kun musiikki irrotetaan kuvasta jää kuulija vaille kuvavirran tukea, jolloin musiikki luonnollisesti toimii aivan eri tavoin. Vastustin mielihaluani katsoa The Proposal -dokumentin, vaikka olisinkin tuolloin ymmärtänyt jotkin levyn kurveista taatusti paremmin. Nyt on kuitenkin kyse ääniraidasta, joten seisköön se omillaan.

Levyllä on kaikkiaan 13 raitaa, joiden yhteiskesto asettuu hieman alle 40 minuuttiin. Äänten virta on oikeastaan iätöntä, sillä etenkin ambientmaisemmilla raidoilla musiikki voisi olla mistä tahansa viimeisen 50 vuoden ajalta. Tuo iättömyys sopii tietysti aiheeseen, elihän Barragán vuosina 1902–1988. Etenkin Manufacture-raita luo hetkittäisiä mielleyhtymiä eräänkin Brian Enon levysarjoihin, mikä tuskin on silkkaa sattumaa. Omistaahan Barragánin nimen ja merkittävän osan töitä nimenomaan sveitsiläinen investoija ja huonekaluyhtiön omistaja, jonka toimistoissa saattaa soida juuri lentokenttiä varten luotu äänimaisemointi.

Viileän tyylikkäiden äänimaisemien vastakohtana Word Guitar antaa akustisen kitaran ja linnunlaulun seisauttaa hetkeksi kaiken albumin keskivaiheilla. Tarinan mukaan pitkäsoitto on äänitetty olohuoneessa jossain New Yorkin Long Islandilla ja tätä intiimiä numeroa kuunnellessa voi lähes nähdä noista toisista, kaukaisista ikkunoista ulos.



Hyytävän upeita äänimaisemia tarjoaa puolestaan jo nimellään askarruttava The Nun with a Chipped Tooth herkästi soitettujen jousien ja lähes särkyvän äänikentän huokuessa haurautta, keveyttä ja ehkäpä hieman äärettömyyttäkin. Tosin äärettömän rajat saavutetaan tällä erää kovin pienin ja harkituin äänin.

Kuvaan luotu ääni ilman kuvaa on tietysti vain puolikas kokonaisuudesta, jos aina sitäkään. Tässä tapauksessa kehotan tutustumaan äänelliseen puoleen ja löytämään sen pienoisuniversumien rikkauden.

Mika Roth