Nummirockin perjantai

Järjestyksessä 17:sta Nummirock oli puhtaasti raskaampaan musiikkiin keskittyvä juhla, jonka esiintyjälista oli tällä kertaa hyvin kotimainen: ainostaan kaksi ulkomaanvahvistusta pääesiintyjienkin ollessa kotimaisia. Bändejä esiintyi kahden päivän aikana lopulta 25 (To/Die/For perui keikkansa aivan viime hetkillä).

Tänä vuonna oltiin myös muutettu vanhaa käytäntöä kun Salakarin hallin käytöstä oli luovuttu. Aikaisempina vuosinahan ’pienemmät’ yhtyeet soittivat hallin puolella, mikä johti ainakin omalla kohdallani siihen ettei niiden keikkoja tullut katsottua. Nyt käytössä ollut kolmen lavan systeemi (’Iso’ Vihreä lava, ’Keskikokoinen’ Sininen lava ja ’Pieni’ Nummilava) toi pienemmätkin bändit ulos. Näin niitä tuli myös herkemmin seurattua mikä on oikein hyvä asia, yli puolet festareiden mukavista yllätyksistähän löytyy yleensä niistä ei-niin-odotetuista keikoista. Saavuin festivaalialueelle, tavoilleni uskollisesti, tunnin myöhässä. En siis ehtinyt näkemään Northerin keikkaa, mikä kieltämättä jäi harmittamaan. Toisaalla jätin lauantaina viimeisenä esiintyneen Lordin keikan väliin tietoisesti, sillä en oikein pidä ’valmis-tuote’ bändeistä, olkoonkin että pyrotekniikat olivat kuulemma loistavat.

Näin Embrazen viimeksi keikalla joskus vuonna markka, enkä tuolloin oikein vakuuttunut yhtyeen soitannosta. Niinpä olin tehnyt sen mitä ei saisi koskaan tehdä: tuominnut yhtyeen antamatta sille toista mahdollisuutta. Nytkin lähdin katsomaan keikkaa hieman vastentahtoisesti pohjalta ”no katsotaan nyt pari biisiä”. Uusin levy Katharsis on kuitenkin muuttanut Embrazen suuntaa, sillä sain yllättyä erittäin positiivisesti.

Huolimatta inhottavasti vihmovasta tihkusateesta kitaristi-laulaja Lauri Tuohimaa otti yleisönsä show-miehen elkein, koko bändin ollessa mukana noin 120% voimalla. Kosketinsoittajalla näytti olevan etenkin keikan puolessavälissä lieviä teknisiä ongelmia, en tosin tiedä mitä sillä kaikki kuulosti ainakin minun korviini hyvälle. Varsinaisen setin päätti pieni pätkä Metallican Enter Sandmania, joka sai yleisöltä tietenkin vielä ekstra-suosionosoitukset. Aikaisesta esiintymisajastaan huolimatta bändi jaksoi innostua kiitettävästi, ja kun kappalemateriaalikin oli näin hyvää on seuraava askeleeni käydä ostamassa yhtyeen uusin levy. Loistava aloitus festareille.

Belgian metalliylpeys Ancient Rites saapui Nummijärvelle uudistuneena vanhalla jäsenellään, kun kitaristi Bart Vandereycken liittyi takaisin yhtyeeseen. Mieshän korvasi ’oman miehemme’ Jan "Örkki" Yrlundin, joka ehti soittaa bändin riveissä kuusi vuotta. Vandereyckenin ensimmäinen keikka pitkästä aikaa Ancient Ritesissa oli saattanut johdattaa bändin köriläät tosin hieman liikaakin juhlatuulelle. Liekö syynä ollut juhliminen, huono sää, aikainen soittoaika, vai muuttunut kokoonpano, mutta Ancient Ritesin keikka oli kyllä suoraan sanottuna luvattoman huonotasoinen. Tosin osa syystä pitää kaataa hieman hakoteillä olleen miksaajan piikkiin. Puristusta ja yritystä yhtyeellä oli paikoin kiitettävästikin, minnekään ei vaan oikein tunnuttu pääsevän. Sääli, sillä olin odottanut jo 80-luvulta asti soittaneiden mättö-veteraanien keikkaa mielenkiinnolla.

Sateen jo tauottua nousi omien kotisivujensa mukaan ”suomenkielistä murskariffimetallia” soittava Wasara pienimmän lavan lauteille. Kaksi demoa sekä yhden sinkun (Kivisade) aikaisemmin julkaissut bändi on lykkäämässä debyyttilevyään Kaiken kauniin loppu ulos kesäkuun päätteessä, joten oli korkea aika päästä todentamaan minulle aikaisemmin tuntemattoman bändin livekuntoa.

Wasaran musiikista nousi helposti mieleen alkuaikojen CMX. Kolmen kitaran käyttö yhdistettynä rankasti vaihtelevaan lauluun, sekä paikoin erittäin toimivat sovitukset antavat syytä odottaa debyytiltä paljon. Toivottavasti levylle on onnistuttu tallentamaan yhtyeen live-energia.

Amorphiksen keikkaa olin todella odottanut, sillä toukokuussa julkaistu pitkäsoitto Far From The Sun on kaikkine itämaisine vaikutteineen ollut mielestäni yksi vuoden tapauksista. Setin painopiste nojasikin selvästi uuden levyn materiaaliin, jolta etenkin nimikkokappale, toiseksi singleksi valittu Evil Inside sekä nopea God Of Deception toimivat erinomaisesti. Myös Day Of Your Beliefs ja edellisen Am Universum -levyn aloituskappale Alone saivat kädet heilumaan tahdikkaasti ilmassa, jossa oli suuren metallijuhlan tuntua.

Keikka eteni melko ’konservatiivisesti’ eikä lavalla tapahtunut mitään sen kummempaa, mutta kun musiikki on näin tehokasta ei edes tarvita mitään ’sirkustemppuja’. Ainoastaan hieman myöhäisempi esiintymisaika olisi saattanut tehdä terää, sillä harmaahko ilta hieman söi musiikin tehokkuutta, joka olisi parhaimmillaan öisessä tunnelmassa. Elegy -levyltä oli otettu mukaan ohjelmistoon The Orphan, joka toimi uusien kappaleiden kanssa saumattomasti. ’Pakollinen numero’ Black Winter Day oli jätetty (yllätys, yllätys) encoreksi, ja kappale räjäyttikin potin sitten täydellisesti. Seuraavaksi Amorphis esiintyy Ruisrockissa ja Tuskassa, joten ei muuta kuin keikalle!

Norjan tuhoryhmä Zyklon nousi päälavan lauteille illan hämärtyessä, ja bändi soitti yllättävän tiukan keikan. Sanon ’yllättävän’, sillä olin kuvitellut tulossa olevan tunnin peräruiskeellisen Norja-bläkkiä pahimmillaan. Mutta hemmetti soikoon, äijäthän heittivät kelpo keikan saaden jopa meikäläisen kaltaisen Norja-Blackmetal -vieroksujan seuraamaan keikkaansa. Hyviä riffejä, tarttuvia melodian pätkiä, yllättävänkin tasokas vokalisointi ja, mikä tärkeintä, hyvät kappaleet. Eihän siinä muuta tarvita. Yllätyksen voimakkuutta lisäsi se, että kyseessä on ns. superkokoonpano, eli retkue jonka jäsenet ovat jo ansainneet kannuksensa toisissa bändeissä. Tämäntyyppisillä ryhmillähän on tapana luoda sitä karmeinta lantaa, musiikin tyylistä riippumatta.

Celesty aloitti keikkansa miltei välittömästi Zyklonin perään, joten päätin käydä katsastamassa tämän minulle täysin tuntemattoman suuruuden. Bändin yhdistelee musiikissaan powermetallin ja perinteisemmän heavyn vaikutteita, ja tällä sarallahan uusia yrittäjiä todella riittää. Pienen lavan eteen oli ahtautunut pieni nippu sitäkin fanaattisempia faneja, jotka jaksoivat ihailtavasti kannustaa suosikeitaan – vaikka menovettä oli kulunut monella jo aika paljon.

Bändin suurin vahvuus on selvästi loistavassa laulussa ja kitaristin laulamien stemmojen sopivuudessa tähän. Osa kappaleista oli aika tarttuvia, mutta ikävän moni jäi enemmänkin täytetavaraksi. Debyyttinsä jo julkaissut bändi omaa kuitenkin selvää potentiaalia suurempaankin menestykseen – kunhan oma tyyli vielä tästä hioutuu niin sen pitäisi olla siinä.

Kävin nopealla tuopillisella Celestyn lopetellessa settiään, joten myöhästyin hieman Moonsorrow’n keikalta, mutta kyllähän jo puolessa tunnissa saattoi nähdä/kuulla, kuinka maaliskuussa Kivenkantaja –pitkäsoiton julkaissut yhtye on muuttanut linjaansa hieman perinteisemmäksi. Sinänsä aivan kelpo keikka, vaikkei yhtye olekaan koskaan varsinaisesti räjäyttänyt maailmaani. Yön kääntyessä mustimmaksi heitti ryhmä synkkää metalliaan runsaalle juhlakansalle – suomalaista juhannusta kauneimmillaan.

Kotiteollisuus saapui Nummijärvelle miltei suoraan studiosta, missä on kevään aikana äänitellyt uutta levyään. Vaikka uusia kappaleita siis on jo tehty, toimivat ne vanhemmatkin revitykset yhä erinomaisesti. Perjantain pääesiintyjän setti piti sisällään mm. viimeisimmän Kuolleen Kukan Nimi –levyn jyräyshitit Vuonna Yksi Ja Kaksi sekä juuri Kultaisen Muuvin musiikkivideollaan voittanut Rakastaa/Ei Rakasta.

Bändi nautti silminnähden soittamisestaan, ja laulaja/kitaristi Hynysen välispiikit olivat tavallistakin levottomampia. Hynysen huomatessa yleisössä ’vetävän näköisen käsirautatytön’ yhtye jopa lopetti hetkeksi biisinsä, koska mies halusi kertoa kuinka moinen näky saa ’helposti mopon keulimaan’. Basisti Hongisto piti jälleen ylpeänä stetsoniaan läpi keikan, rumpali Sinkkonen hakkasi pattereitaan tutulla raivollaan ja komean mosh-tukan kasvattaneen solistin spiikit sisälsivät taas sitä tuttua vittuilua niin yleisölle kuin bändille itselleenkin. Karjalan laulumaiden miehissä on jotain kummaa.

Meren Mutaa, rujon kaunis Tuomittu ja Kielletyn Puun Hedelmä nousivat setin muiksi huippukohdiksi, ja liat pois räjäyttäviksi encoreiksi heitettiin vielä lisää takuuvarmaa junttausta. Viimeisimmän levyn avaava riffihirviö Valtakunta sekä hieman vanhempaa tuotantoa edustava Jos Sanon toimivat täydellisenä päätöksenä loistavalle keikalle. Tämän juurihoidon jälkeen olikin aika lähteä hortoilemaan kohti leirintäaluetta kauniisti valkenevassa juhannus-aamussa.

Mika Roth