Mustelma valepuvissa / In Disquises – Tribuutti Mustelmalle 1989-1993

Mustelma aloitti uransa 80-luvun kouristellessa viimeisillään. Vuonna 1990 duosta trioksi laajentunut free punk -retkue räyhäsi aikansa kolmestaan, kunnes pari vuotta myöhemmin toinen kitaristi kasvatti trion kvartetiksi. Tuon ryhmän taival päättyi onnettomuuteen, jonka johdosta kaikki muuttui, ja noihin samoihin vuosiin keskittyy myös tämä massiivinen tribuuttiboksi.

Longkillah

Tiedätkö mikä on kokonaisperspektiivipyörre?

Se on eräässä fiktiivisessä kirjassa esiintyvä vekotin, jonka tarkoitus on osoittaa, kuinka pieni ja mitätön oletkaan universumin mittapuulla. Idean saaneella kirjailija Douglas Adamsilla leikkasi kieltämättä usein ja terävästi, eivätkä tämän koontityön tehneen Mikko Nissisenkään keinot liene vähäisiä. Massiivisen laitoksen tuottaja ja kustantaja on näet onnistunut haalimaan kasaan lähes kaksisataa muusikkoa/artistia, jotka ovat useampien vuosien aikana versioineet Mustelman materiaalia.

Jaa että mikä Mustelma?

Tuo kysymys nousi minunkin mieleeni, kun sain kunnioitusta herättävän boksin käsiini. Rimakauhu valtasi mieltä entisestään, kun messevän esiintyjäkaartin nimistä suurin osa oli täysin tuntemattomia. Mitä? Kuka? Miksi? Mistä? Sanotaan että kysyvä ei tieltä eksy, mutta edes googleplexin sähköaivot eivät löytäneet mitään tietoa monistakaan artisteista tahi bändeistä. Kuinka pieneksi ihminen voikaan tuntea itsensä toisinaan, kun päätyy henkilökohtaiseen kokonaisperspektiivipyörteeseen.

Okei, ryhdistäydytään.

Luultavimmin iso osa näpsäkästi nimetyistä comboista on kasattu vain tätä projektia varten, vaikkakin omasta puolestani Megamega voisi jatkaa Diskohain tuolle puolen. Mustelma ei ymmärtääkseni elektroniikkaan juuri luottanut silloin kasari-ysäri taitteessa, mutta tietysti Tekramütisch taikoo Nuhasta itsensä näköistä hämyilyä. Jossain nappidiskon välkkeessä leijuu myös Plastic Bitch jonka Miekalla rintaan miestä saa teknon tuikkimaan migreenin lailla päässä.

Punkille olennainen yhteiskuntavastaisuus loistaa sanoituksissa poissaolollaan, eikä tässä laveassa kattauksessa ole myöskään oikeastaan tarinoita rakkaudesta, sen puutteesta tai muustakaan imelästä kamasta. Samaten tunnustukset seksin, huumeiden ja rock’n’rollin ihanuudesta jäävät toisille, joten kysymys kuuluu: mistä sitten voi enää puhua? Esimerkiksi kummallisista ihmisistä, heidän tavoittelemistaan fyysisistä asioista, sekä tietysti kaikista muista tunteista, joita piisaa ja joita sopii sorkkia.

Jokainen Mustelman luoma tai innoittama ajatusviritelmä ei ehkä ole onnistunein, mutta eräät toiset raidat jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Näistä ns. valioista mainittakoon muutama ihan jo periaatteen vuoksi. Alkuvoimaisen bluesrockin kanssa vehtaava Paha ykkönen + 3 saa myös Hapan (ilme & korppu) biisin maistumaan kirpsakalta, vaikka pyörää ei todellakaan ole lähdetty suunnittelemaan uudestaan. Nahkasohvasarja saa myös natinan maistumaan makealle, kun sohvasarjaa narisuttaa Tuonelan talkoot.



Ensimmäiselle levylle on sijoitettu fiksusti luotettavimpia vetoja, eivätkä Jarkko Martikainen, Hot Kommunist ja Matero petä osuuksillaan. Ilahduin myös aidosti siitä, että Pilgrim Speakeasy saa esittää vitoslevyllä vielä toisenkin biisin. Tutuista akteista myös Simppa ja Neukut osuvat naulansa kantaan Toiveuni-kipaleessa.

Mitä siis jäi käteen tästä kaikesta? Ainakin hämmentynyt ja yllättynyt olo, nippu riemukkaan järjettömiä esityksiä, joista osa jää elämään elämäänsä allekirjoittaneen ympärillä. Sekä tietysti todella hieno CD-boksi, jonka laitan ylpeydellä oman kokoelmani jatkoksi.

Mika Roth