Kärtsy 4 Sale: Covers Himself And Others

Ainahan kapakan nurkassa on tilaa trubaduurille, joka hakkaa akustisesta kitarastaan tuttuja biisejä omin sovituksin. Kärtsy Hatakka ja Sale Suomalainen iskivät viisaat päänsä yhteen ja kipinöistä syntyi täysin uudenlainen tapa esittää moista musiikkia. Trubaduuri sai kylkeensä rumpalin, mutta ote ja fiilis pysyivät samoina. Nyt Kärtsy 4 Sale versioi mm. Waltaria pääosin akustisesti, mutta tutut säännöt eivät duoa sido.

Stupido Records

Eihän tuossa paperilla tietenkään mitään ihmeellistä ole, kun massoille tuttuja ja toisia hieman vähemmän glooriaa niittäneitä biisejä esitetään pääosin akustisesti. Homma muuttuu kuitenkin monta astetta kurvikkaammaksi, kun kaavaan lisätään Kärtsy-tekijä. Jos miehen vokalisointityyli ja ääni ovat jakaneet yleisöä jo aiemmin, niin nyt vaikutus lienee entistäkin totaalisempi.

En väitä, että Kärtsy suoranaisesti haluaa ärsyttää korkeilla nuoteillaan ja fraseerauksellaan, mutta hän taatusti ymmärtää niiden vaikutuksen. Kärtsy ei ole uusi Robert Plant tai Prince, eikä hän mitään sellaista pyri tekemäänkään, mutta tarttumalla mm. näiden ikonien tulkintoihin ja antamalla niille Kärtsy-hoidon, on lopputulos tietenkin jotain tavallisuudesta poikkeavaa – tätä ette kuule random-karaokeilloissa. Siinä jo yksi kulma, miksi vanhoja tuttuja ralleja on ensinnäkin kannattanut lähteä työstämään uudelleen.

Toinen merkittävä tekijä on levyn kokonaissoundi, jota kauniisti sanottuna voi kuvailla vaikkapa rosoiseksi, demomaiseksi ja iholle käyväksi. Turhat hionnat sun muut viimeistelyt on jätetty väliin, live-fiiliksen puskiessa iholle. Kerrasta purkkiin on taidettu pistää aika lailla tavaraa ja vaikka lisukkeita on lisäilty, niin soittoon on jätetty rosoa, jopa virheitä, minkä ansiosta live-magiikka on yhä helposti aistittavissa. Tässä on toki räminää ja kolinaa, mutta myös suurta sydäntä ja aitoa tunnetta.

Albumille on ladattu huimaavat kaksikymmentäviisi raitaa, joista kymmentä herra on ollut itse rustailemassa. Biisien kirjo on kärtsymäisen rikas, eikä joitain valintoja voi kuin ihmetellä. Materiaalin vanhimmassa laidassa pönöttävät totta kai John Lennonin ikiaikainen Working Class Hero, sekä jokainen karaokeillan totaalinen kasapanos, eli Led Zeppelinin Stairway to Heaven. Jälkimmäinen lohkaisee itselleen vielä reilun kahdeksan minuutin mitan, onneksi sitä ennen on kuultu jo 21 valmistelevaa muuta raitaa.

Uudemmista jäteistä kotikuuntelijoita miellyttävät taatusti myös Nirvanan Come As You Are, ja Hatakan ilmaisuun mainiosti istuva Dani California, jolla mies pistää vokaalikonsonantti sarjoja jonoon kuin Anthony Kiedis konsanaan. Nämä kaikki kipaleet esitetään myös suhteellisen suorina vetoina: rumpuja ja akustista kitaraa, eikä juuri mitään sen kummempaa. Sähköä virtaa jo Blurin Song2 ja Paramoren Brick By Boring Brick -tulkinnoissa, mutta jyrkimmät jekut pidetään yhä jemmassa.

Enemmän mutkia matkaan tuovat jo aiemmin sinkkuna julkaistu Enjoy The Silence, sekä aivan toisenlaisilla askelkuvioilla groovaava Kiss, joka selättää muuten Tom Jonesin version noin kuusisataa-nolla. Silti Kärtsy on vahvimmillaan päästessään oman materiaalinsa kimppuun.

Kuinka upea näkemys Atom Angelista annetaankaan, eikä Pala leipää tartu taatusti kurkkuun. Ei, vaikka vuoden 2020 versio onkin – erilainen. Pientä yllättäjän viittaa voisi ujuttaa Misty Manin harteille, vaikka halpahallisyntikat parhaansa tekevätkin tuhotakseen tunnelman – vai olivatko ne koko raidan piilokärki? Sormet saattavat kärähtää myös Bomfunk MC’s hitissä Sky is the Limit, jota Kärtsy on tosiaan ollut kirjoittamassa, ja jonka uusi versio on rouhea.



Covers Himself And Others on melkoinen jätti haltuun otettavaksi, mutta vaikka mm. U2-hitti Vertigo saattaa törkkiä ikävästi korvaan, on kokonaisuus niin puhdasta ilonpitoa ja persoonallisuuden juhlaa, että pakkohan tässä on hattua nostaa. Kärtsy on aina Kärtsy – onneksi.

Mika Roth