Miia Junes – varjoihin kätketyn valon jäljillä
24.02.2021
Ilmavaa folkpoppia esittävä Miia Junes julkaisi taannoin esikois-EP:nsä. Jo pitkään musiikin saralla mukana ollut artisti päätyi käynnistämään soolouransa vuonna 2020, kun maailma oli pitkälti sulkeutunut. Tuolloin Junes päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja tehdä musiikkia täydestä sydämestä. Syntyi Ulappa EP, joka on uuden tarinan ensimmäinen luku.
Junes on kotoisin melko pieneltä paikkakunnalta Lounais-Lapista, jossa hän vietti rauhallisen, urheilun ja musiikin täyteisen lapsuuden sekä nuoruuden. Isosiskoilta omaksuttiin ensin kiinnostus kilpahiihtoa ja yleisurheilua kohtaan, joita seurasi hieman myöhemmin musiikki. Kaikki alkoi sähköuruista ja karaokesta, jotka johtivat musiikkiopiston lapsikuoroon ja haitaritunneille. Haitari oli pääinstrumentti seuraavat 10 vuotta, mutta laulu oli lopulta se, missä Junes koki löytävänsä paikkansa.
Yläasteella mukaan kuvaan tuli kitara, joka johti omien biisien kirjoittamiseen. Ensin englanniksi, myöhemmin suomeksi, kun rohkeus kasvoi. Samalla käynnistyi keikkailu koulun ja kunnan tapahtumissa, toisinaan bändin solistina, toisinaan taas omia biisejä kitaralla säestäen.
Vuonna 2013 tie vei Helsinkiin ja Laajasalon opistoon, jossa näyttelijäntaiteen opinnot sysäsivät musiikin taka-alalle. Laajasalon jälkeen Junes liittyi Helsingin Kellariteatteriin ja myöhemmin Lahden Kansanopiston teatteriopintoihin. Musiikki kummitteli kuitenkin alati taustalla.
- Jos en ollut pitkään aikaan ehtinyt tehdä uusia biisejä minut valtasi aina jonkin asteinen alakulo, vaikka asiat mallillaan olivatkin. Biisien tekeminen on minulle luontainen tapa ilmaista itseäni, kuunnella ja purkaa ajatuksiani ja olla läsnä, siksi sitä ilman oleminen tuntuu lähinnä itsensä pakoilulta.
Näin pääsemme tähän päivään ja siihen, että julkaisit juuri Ulappa EP-levyn, jota edelsi ymmärtääkseni kolme sinkkua. Kuinka päädyit folkahtavan popin pariin?
- Olen kuunnellut aina monenlaista musiikkia mutta parhaiten minuun on aina kolahtanut orgaaninen laulaja-lauluntekijä-henkinen musiikki. Kun teininä aloin kirjoittamaan ensimmäisiä omia kappaleita, yksi suurimmista esikuvistani oli, tuolloin kantri-poppia tekevä, Taylor Swift. Ihastuin hänen tarinallisiin ja suoriin biiseihin ja leikkisiin sävelkulkuihin, ja sain niistä paljon inspiraatiota omia biisejä työstäessä.
Sittemmin kuuntelussa viihtyivät mm. Lissie, Ryan Adams ja Sarah Klang, sekä Antti Autio, Joose Keskitalo ja STINAKO. Musiikin muoto haki siis jo tuota kautta itse itseään. Levyn lopullista äänimaisemaa ja tyyliä muodostettaessa tuottaja Matias Kiiveri oli myös merkittävässä asemassa. Junes luottikin monissa valintakohdissa Kiiverin näkemykseen ja taitoon. Folkahtava pop tulee kuuleman mukaan vastaisuudessakin olemaan ilmaisutyyli, koska se tuntuu luontevalta – minkä lisäksi tulokset puhuvat puolestaan.
Koen Tyhjiö-kappaleen olevan tavallaan sukua Harmajan teksteille, kun rakkaat eivät enää näe toisiaan edes samassa huoneessa. Tyhjiö kuten Ne katsovat nyt joitain toisia -kappale vaikuttavat erittäin suorilta purkauksilta, minkä ansiosta ne todella tuntuvat ihon alla.
- Ihana kuulla, että biisit ovat päässeet ihon alle ja herättävät jotain! Itselleni teksti ja tulkinta ovat melkeinpä tärkeintä biisissä. Tulkinta menee monesti mieltymyksessäni puhtaan ja virheettömän laulun edelle. Arvostan inhimillisyyttä ja rehellisyyttä.
Kuinka uskallat pistää näin paljon vahvoja tuntoja biiseihin, etkö pelkää paljastavasi itsestäsi liikaa?
- Tekstit kumpuavat hyvin pitkälti omista kokemuksistani ja havainnoistani. Koen, että minulla täytyy olla jonkinlainen tarttumapinta tekstiin, ymmärrys siitä, mistä laulan, että pystyn tarinoihin uskomaan ja niitä uskottavasti kertomaan. Tarkat havainnot elämästä ja ihmissuhteista ovat usein myös niin universaaleja, että vaikka pohdinnat omasta päästäni kumpuavat, niistä varmasti samankaltaisessa tilanteessa olleet yhtymäkohtia löytävät.
Biisit eivät tietenkään ole mitään paljaita päiväkirjamerkintöjä, koska tarinoita muokataan, muunnetaan ja tarkastellaan eri tavoin, kuten tarinankerronnassa on aina tehty. Tärkeintä on kuitenkin löytää olennaisen ydin.
- Jos herkistyn itse biisiä tehdessä, tiedän, että siitä tulee hyvä. Jos teksti tai melodia koskettaa minua, suuremmalla todennäköisyydellä se koskettaa jotakuta toistakin.
Em. kappaleet kertovat surusta ja murheesta, asettuen pihamaan varjoisammalle puolelle. Tavallaan toisessa päässä spektriä sijaitsee sinkuksikin valittu Virta, joka kertoo puolestaan rakastumisen huumasta ja onnesta. Kappale rullaa vahvana ja voimakkaana folkpoprockin tietä luottaen voimaansa, kuten rakastumisesta kertovan kappaleen tietysti kuuluukin rullata. Toivo ja huumaantuminen vievät kertojaa, luvaten jonkin upean siintävän horisontissa. Oletko siis sittenkin pohjimmiltasi optimisti?
- (Naurua), loistava kysymys!
- Omat näkemykset maailmasta ovat värittyneet omien kokemusten kautta. Eron tai yksinäisyyden hetkellä tulee helposti tartuttua kitaraan, koska se on keino jäsennellä tunteita ja päästää niistä irti, ikään kuin terapoida itseään.
- Vaikka osa biiseistäni, kuten sanoit, asettuvat pihamaan varjoisammalle puolelle, koen, että niihin on kätkeytynyt kuitenkin valoa, monesta löytyy päätös varjosta pois astumiseen. Ja sitä kautta mollivoittoiset erotarinatkin voivat näyttäytyä lohduttavina, rohkaisevina ja hellästi eteenpäin työntävinä.
Tässä ollaan kiistatta suomalaisuuden yhden kiintopisteen äärellä. Olemme surussamme iloisia, ja jotenkin ilossamme toisinaan hieman surullisia. Junes kokee olevansa pääosin positiivinen ja nauravainen ihminen, joten kappaleita pyritään tekemään eri kulmista. Eli oliko vastaus optimisti, pessimisti, realisti…
- Ihmisenä sanoisin ailahtelevani iloisesti pessimistin, realistin ja optimistin välimaastossa riippuen mm. kokemuksista ja vireystasosta. Tuntuu, että adaptoidun herkästi ympärilläni oleviin tuntoihin, itku tarttuu yhtä herkästi kuin nauru, tai haukotus.
Virta-kappaleessa kuullaan jopa rouhea kitarasoolo, joka seisoo paikallaan, ja muutenkin bändisoitto on vahvaa. Pieni yllätys oli se, että bändin muodosti yksi mies: Matias Kiiveri, joka soittaa siis kaikkia soittimia. Eipä ihme, että rytmiryhmä tuntuu olevan sukua keskenään.
Jonain päivänä karanteenit loppuvat ja keikat taas käynnistyvät. Haastattelun aikaan Juneksella ei ole bändiä kasassa, joten hän on tarvittaessa esiintynyt soolona tai säestäjän kanssa. Yhtye tulee kuitenkin muodostumaan, joten kannattaa kysellä soittopestin perään, jos vaikka tähdet olisivat oikeissa asennoissa. Kysymys perinteisestä bändistä on kuitenkin kaksiteräinen miekka, sillä usein puhujista ei löydy samaa vertaa tekijöitä, minkä Junes on saanut huomata monesti menneisyydessä.
- Lopulta kyllästyin odottamaan, että asiat etenevät “sitten kun minulla on bändi” tai “sitten kun saan levytyssopimuksen” tai “sitten kun voitan tv:n laulukilpailun”. 2020 otin vihdoin ohjat omiin käsiini ja lähestyin demojeni kanssa tuottajia, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseeni. Turhaan piilottelin biisejäni vihkojen välissä, sillä niiden työstäminen studiossa on ollut elämäni parhaimpia kokemuksia - minut valtasi välitön tunne siitä, että “tänne minä kuulun, tätä minun tulee tehdä!” Ja lopputulos on otettu vastaan paremmin kuin olisin voinut uneksia.
Entä kuinka paljon biisejä varastosta löytyy tällä hetkellä? Saako niistä jo keikkasetin kasaan vai pitääkö luottaa lainoihin?
- Olen tehnyt biisejä yläasteelta lähtien ja uusia työstän aktiivisesti, joten kyllä niistä setin aikaiseksi saa. Viime kesänä / syksynä, ennen uutta korona-aaltoa esiinnyin biiseineni NOCTE - Digital Art -festivaaleilla, Lauluntekijöiden klubilla, sekä Tenhossa.
EP:n yhdeksi kantavaksi teemaksi on nostettu vedet. Levyn nimihän on ulappa ja Jäätyvä järvi johtaa EP:n päätöksessä Ulapalle. Tämän lisäksi materiaalia on työstetty nimenomaan vetten äärellä. Oletko siis kotonasi veden elementin äärellä ja mitä nuo hyvinkin erilaiset ilmentymät sinulle merkitsevät?
- Vesi on toiminut itselleni rauhoittavana ja puhdistavana elementtinä ja sen äärellä oleminen on vaikuttanut EP:n biiseihin. Esimerkiksi, Ulapan olen kirjoittanut nimenomaan ulapalle tuijottaen.
- Veteen ja sen eri olomuotoihin liittyy myös paljon mielikuvia. Merivesi kannattelee, vedessä voi peseytyä, vesi juomana on elämän edellytys. Omat ajatukseni vedestä ovat pääosin positiivisia - vaikka “virran mukana kulkemisesta” usein negatiiviseen sävyyn puhutaan, ikään kuin luonnolliseen suuntaan meneminen blokkasi identiteetin ja kyvyn omiin mielipiteisiin, itselleni virta, ja sen mukaan heittäytyminen symboloivat liiasta kontrollista luopumista ja kannateltavaksi antautumista.
Mielenkiintoinen pointti. Virtaavat vedet ovat voimakkaita ja joidenkin mielestähän syvät vedet ovat pelottavia, seisovat vedet sairaita ja lämpimät vedet elämän edellytys…
- Myös vetten laajuus kiinnostaa. Olen reissannut Norjassa muutamia kertoja ja vuonojen äärellä koen oloni aina mykistyneeksi. Kun on niin jylhän ja suuren, luonnon teoksen edessä, minuus ja omat ongelmat asettuvat eri mittakaavaan. Sitä alkaa nähdä omaa napaansa pidemmälle: on tilaa, useita reittejä, mahdollisuuksia.
- On voimauttavaa kokea itsensä pieneksi ja mitättömäksi - voin päättää toteuttaa vaikka kaikki unelmani, ja se “epäonnistunko” matkalla, ei heilauta tätä maisemaa, eikä maailman järjestystä mihinkään. Jäätyvä / jäätynyt vesi on kuitenkin aavaa asteen mystisempi, sillä se piilottaa tai hautaa alleen jotain. Ehkä tunteen, mitä ei ole vielä valmis käsittelemään, tai tulevan tilanteen, jota ei ole vielä valmis kohtaamaan.
Seuraavaksi Junes on työstämässä uutta levyä, mutta mitään kiirettä tai aikatauluja ei ole asetettu. Soolo-striimikeikkakin tapahtuu, joten sen tiimoilta kannattaa seurata artistin some-kanavia.
Aikaa vievät myös opinnot Teatterikorkeakoulun äänisuunnittelun parissa. Opiskelu ja sen mukanaan tuomat asiat ovat jo vaikuttaneet biisien tekemiseen, kuten kaikki elämässä vaikuttaa kaikkeen.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Kiitos haastattelusta!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Ossi Oikari
