Sweden Rock Festival

Sweden Rock järjestettiin jo ties kuinka monennen kerran ja vasta nyt se kantautui minun korviini. Kyllähän sitä nyt aina Ruotsiin lähtee kuuntelemaan kunnon bändejä. Ja kunnon bändejä kyllä riitti. Festareille myytiin 15000 ennakkolippua ja liput myytiin loppuun noin viikkoa ennen festareiden alkua. Yleisöä oli parhaimmillaan jotain 17000 henkeä. Mukana oli hyvin paljon myös suomalaisia, sekä yleisössä että esiintymässä.

Festareiden järjestelystä ei voi oiken moitetta sanoa, sen verran hyvin kaikki toimi. Ruotsalaiset olivat lisäksi kivoja ihmisiä ja seuraa löytyi. Vaikka paikalla oli pääosin hevarimiehiä niin mitään tappeluita ei näkynyt eikä ketään tullut edes valittamaan mistään. Mukavaa! Telttailualue, johon autoja ei saanut viedä, oli noin 450 metrin päässä festareiden sisäänkäynnistä joka oli iso bonus. Lavoja oli yhteensä neljä joista ainakin kahdella soi koko ajan. Valitettavasti jotain päällekkäisyyksiäkin oli, esim. Uriah Heep ja Anthrax soittivat päällekäin mikä vähän harmitti. Yhteensä bändejä oli jotain 50. Tämän ja viime vuosien bändejä voi katsella sivuilta. Valitettavasti kameraa en uskaltanut ottaa mukaan, ensi vuonna sitten on kuviakin!

Tankard oli ensimmäinen näkemämme bändi. Oli suoraan sanottuna aika paska. Läskit saksalaiset soittivat lavalla. Ei paljoa kiinnostanut. Brasilialainen Angra soitti aika makeata powermetallia, vai miten sen nyt sitten klassifioi. Hieno lisä oli, kun kaikki bändin jätkät ottivat rummut esiin ja esittivät Brasilialaisen tervehdyksen. Kyllä sitä rummutusta oli harjoiteltu. Kaikin puolin positiivinen kokemus.

Jethro Tull keräsi hyvin hyvin paljon yleisöä esiintyäkseen keskellä kirkasta päivää. Ian Anderssonia ja kavereita oli todella tultu katsomaan kauempaakin. Ja kyllä se kannatti. Jethro Tull ei jätä kylmäksi. Queensrychesta ei nyt muuta oikein voi sanoa kuin ihan kiva. Jopa Queensryche-fanit eivät oikein tuntuneet lämpenevän keikalle. En nyt oikein tiedä miten sen sanoisi, mutta jotenkin bändi ei saanut yleisöä biletystuulelle tai jotain. Whitesnakestä näin puoli keikkaa ja täytyy sanoa, ettei se villinnyt yleisöä ehkä niin kuin oli pääesiintyjältä toivottu. Jotenkin jäi kliininen kuva koko bändistä. Enempäänkin olisi pystytty. Suomalaiset kävivät jälleen näyttämässä ruotsalaisille että miten keikkoja tehdään. Sonata Arctica ja sen jälkeen esiintynyt Peer Günt heittivät sellaiset keikat, että huhhuh (ja minä näin molemmista vain puolet..) Kaiken kaikkiaan tyylipuhdas suoritus. Wishbone Ash oli kyllä mielenkiintoinen tuttavuus, mutta ei tästäkään voi muuta sanoa, kuin että ihan kiva. Hupaisa juttu oli suomalaisen kitaristin Ben Granfeltin rantaruotsilla esittämät tervehdykset ruotsalaisyleisölle. Ihan ok.

Ah. Koulussa jokaiseen pulpettiin oli kaiverrettu Peer Günt. Jos vielä olisin koulussa niin tämän keikan jälkeen minäkin kaivertaisin omaan pulpettiini... oli sen verran kovaa menoa. Todella harmitti, että missasin ensimmäisen puoliskon setistä. Täytynee korjata asia Ruisrockissa! Pienimmällä Spendrups-stagella esiintyi suuri joukko pieniä ja paikallisia bändejä. Ensin mainituista tuli katsastettua Ranskalainen Fairyland. Bändillä oli festareiden ainoa naisesiintyjä muuten, ja aika peikko olikin. Musiikki oli aika eeppistä powermetallia, jossa ei löytänyt mitään vikaa. Ei se tosin mitään hittiainesta ollut. Joku Nightwish tuli pakosta mieleen kun musiikkia kuunteli. Ei mikään suuri nimi muttei pitänyt ollakaan. Talismanista jäi lähinnä mieleen laulajan onnittelusoitto pojalleen jenkkeihin. Kello oli siellä jotain 5 aamulla kuin sai herätä ja kuulla parituhatpäisen yleisön synttärionnittelut. Musiikki ei mitenkään villinyt minua, mutta kyllä sitä kuunteli. Sepulturaa kuuntelin puoli biisiä, joo kiitos riitti.

Progea soittava 60-70-luvun bändi YES ei oikein uponnut minuun, mutta esim. edessäni olleet vanhat nahkatakkiset MC-jätkät vaimoineen olivat aika fiiliksissä. Uriah Heepillä oli puolestaan aivan loistava keikka. Tämä oli jälleen siitä jännä, että se keräsi sekä nuoremman polven että vanhan partasuut hyppimään lavan eteen. Bändi on parhaillaan kiertueella ja esitti ilmeisesti aika tarkan kiertuesetin josta paistoi kokemus ja esiintymisen riemu. Tietysti kaikki hitit soitettiin. Lopuksi joku järkkäri kantoi kahdelle syntymäpäivää viettäneelle bändiläiselle täytekakun, joka sitten juhlallisesti heitettiin yleisön niskaan...

Ah, loistavaa. Kun teininä sain kaksipesäisen kasettinauhurin, niin ensimmäinen sillä kopioitu kasetti oli Twisted Sisterin Stay Hungry. Nyt voi sanoa, että ympyrä on sulkeutunut, kun viimein olen saanut nähdä tämän keikan! Tavallisille kuolevaisille tämä ei varmasti ollut kuin näyttävä keikka, mutta minulle se oli jotain maagista. Twisted Sister siis aloittaa kiertueen 'Reunion 2003' koko originaalikokoonpanon kera. Ja hyvältä näytti. Toisaalta jos ei ole mikään fani, niin eihän bändi ikinä millään soittotaidolla ole ylpeillyt, mutta en usko, että 17000-päisessä yleisössä ollut ketään, jonka tuo show olisi jättänyt kylmäksi. Keikan ja samalla festarit päätti kohtuullisen kovan luokan ilotulitus.

Mm. nämä jäivät sitten vielä näkemättä: Anthrax, Motörhead, Finntroll, Y&T, Masterplan, Danko Jones...

Tero Lyytikäinen