30.11.2020
Elli Maple & Ismo Laakso Voodoo Explosion sai alkunsa, kun kaksi lähinnä 50-luvun materiaalille rakentuvaa teemakeikkaa toivat yhteen kaksi vahvaa muusikkoa. Kokeellisuudestaan ja monipuolisuudestaan tunnettu turkulaismuusikko Ismo Laakso ja väkevä-ääninen bluesvokalisti Elli Maple etsivät uusia kulmia vanhoihin bluesnumeroihin. Kaksikon kaksi keikkaa vuodelta 2017 nauhoitettiin ja nyt myös muilla on mahdollisuus osallistua intiimien iltojen antiin.
Plastic Passion
Bluesin tahkoa on kierretty jo niin monen monituista vuotta, että tuoreiden ja samalla toimivien kulmien löytäminen alkaa olemaan suhteellisen haastavaa puuhaa. Onneksi Laakso ja Maple eivät ole keitä tahansa, eikä tämä livealbumi tahdo istua täysin oikein mihinkään aiempaan genrelooshiin.
Lokakuussa 2017 Turun Alvar Barissa äänitettyjen keikkojen teemana on ollut kuuleman mukaan ”Voodoo Explosion”. Mikä se sitten lieneekään ihan tarkalleen ottaen. Oletettavasti kokemus on ollut kuitenkin vähintäänkin jykevän laatuinen, vaikka biisien väleihin sovitetut puhesamplet ja keskustelut/johdatukset eivät aina täysin auenneetkaan satunnaiselle arvioijasedälle.
Maple ja Laakso pitävät kaavansa brutaalin yksinkertaisena. Maple laulaa sielunsa syvyyksistä pyhällä voimalla ja Laakso takoo pianoaan milloin mitenkin, eivätkä biisit saa juuri muita vaatteita ylleen. Kolmella raidalla kuullaan toki Heikki Hämäläisen ilmiömäistä huuliharpun kuritusta, mutta edelleen biisien sovituksia kuvaavat osuvimmin termit: riisuttu, alaston, tinkimätön. Nyt uskotaan perusrakenteisiin ja annetaan kaikenlaisten krumelunkien vain olla.
Entä sitten itse biisimateriaali? Eihän bluesrock-keikka voi olla mitään ilman, jollei mukana olisi edes yhtä Leiber/Stoller -helmeä. Nyt tuon kunnian saa I’m a Woman, jonka Peggy Lee nosti aikoinaan pienoiseksi hitiksi. Eikä tuota hienoa tulkintaa, puhumattakaan tästä näkemysestä, pysty edes vuoden 1974 hyytävä näkemys tappamaan. Anteeksi vaan Maria Muldaurin fanit.
Vielä kovemmaksi kynäniekaksi on näemmä nostettu itsensä Willie Dixon, jonka kaksi kappaletta ovat mahtuneet mukaan. Easy Baby on inspiroivan ahdistunut versio kaikkien kaikuineen, jotka työntävät biisiä mielestäni jonnekin Eraserhead-elokuvan mustavalkoisille ratapihoille. Evil (Is Going On) vedetään enemmän originaalia kunnioittaen, mikä on mielestäni tässä yhteydessä viisas siirto. Toki yksinkertaistaminen puraisee nytkin, mutta se tekee vain terää biisille – samoin kuin Hämäläisen huuliharppu.
