Revengine - se siitä grungen melankoliasta

Melankolisen grungen, rockin ja metallin sekoitus oli se piste, josta Revengine aikoinaan aloitti taipaleensa. Desibeli.net haastatteli ryhmää vuonna 2009, jolloin orkesteri oli jo kokenut, mutta samaan aikaan vielä junnuvaiheessa. Sittemmin hartiat ovat laventuneet ja vaikka haaveet musiikilla itsensä elättämisestä ovat kenties karisseet, pitää ryhmä yhä tähtäintä korkealla.

Desibeli.netin haastateltavaksi asettui yhteen vokalisti-kitaristi Antti Jokiranta. Käydäänkö aluksi läpi hieman historiaanne sitten vuoden 2009 haastattelun. Tuon jälkeen kokoonpano näyttää ainakin kasvaneen yhdellä kitaristilla. Mistäs 'uusi mies' löydettiin ja kuinka hän muutti soundianne?

- Mirko Honkanen tiedettiin eteläpohjanmaan musapiireissä jo entuudestaan taitavana kitaristina. Silloin tällöin vuosien varrella kävi ajatuksissa, että voisko kaveria kysäistä Revengineen hoitamaan toisen kitaran paikkaa. Mirko kävikin sitten tsekkaamassa meidän livehommia useampaan kertaan ja otettiin mies treeneihin. Ei siinä tarvinnut enää miettiä kun jo ekoissa kokoontumisissa kaveri vakuutti musikaalisuudellaan ja taidoillaan.

Honkanen liittyi ryhmään, joka oli jo äänittämässä tulevaa albumiaan, mutta soundiin, ja etenkin livepuolella, vaikutus on ollut valtava. Kahden keihään taktiikka siis toimii.

- Myös selloa Mirko soitti levylle useampaan raitaan. Siitä saatiin myös uutta vivahdetta kappaleisiin. Niin, ja tyrkättiin me hälle myös mikki nenän eteen, jotta saa Juhan (basisti Juha Järvelä) kanssa hoitaa taustoja. On nimittäin melkoisen hieno tunne, kun kolmiääninen laulu natsaa kohdalleen.

Julkaisitte 10-luvun alkupuolella kaksi pitkäsoittoa. Miltä The Absence ja Why Follow Road So Narrow -pitkäsoitot nyt kuulostavat ja mitä niiltä opitte?

The Absence on raskaan riffittelyn levy. Tämä tehtiin nelihenkisenä silloisen kitaristin Ossi Hytösen kanssa ja riffimateriaali oli karkeasti noin puolet ”Heavy Hytösen” käsialaa. Toki, yhdessä sitäkin levyä tehtiin, mutta kappaleet niputettiin lopulliseen muotoon melko nopeasti. Silloinen musamakukin oli raskaamman puoleinen. Tänä päivänä levy kuulostaa omaan korvaan edelleen samalta kuten silloin vuosikymmen sitten.

Mutkia suoristettiin soundien puolella ja biisirakenteita ei pohdittu ainakaan liiaksi. Why Follow Road So Narrow -levyn tiimoilla kävi sitten isompi tuuri.

- Paikallinen pitkän linjan muusikko ja yhteinen tuttava Latva-Teikarin Tapsa esitteli meidät Laurilan Arskan kanssa toisillemme hieman ennen Apulannan soundcheckiä, muistaakseni Karmassa Seinäjoella talvella 2012. Laitettiin treenikämpällä väkerrettyjä demoja seuraavien kuukausien aikana Arskalle kuunteluun ja seuraavana keväänä huomattiinkin olevamme jo Petrax-studiolla Hollolassa seuraamassa magneettinauhan suhinaa uusien biisien tiimoilta. Tässä vaiheessa Revengine oli kerennyt kuihtua yhdellä kitaristilla, mutta siitä huolimatta usko omaan tekemiseen oli kovimmillaan pitkään aikaan.

Studiosessiot jatkuivat Kuopiossa, Studio 33:n suojissa, jossa ryhmä pääsi keskittymään pelkkään soittoon ja yleiseen hiomiseen.

- Ymmärrettiin katsoa kappaleita tarkemmin myös rakenteellisessa mielessä. Ja Arskan kanssa taottiin valtavasti taustalaulusovituksia, Juhakin lauloi taustoja joka kappaleeseen. Arska soitti mellotronia useassa biisissä, joka toi kokonaissoundiin paljon syvyyttä.

- Tulevan levyn kappaleet on rakennettu ennen kaikkea tunne edellä. Ollaan luovuttu suurimmaksi osin pitkähköistä niin kutsutuista alku- ja loppukoukeroista, jotka alkuaikoina vaikuttivat niin kovin tärkeiltä.

Näin siirryttiin jouhevasti nykyhetkeen. Julkaisitte juuri Depressm-sinkun, joka kuuleman mukaan ennakoi kolmatta pitkäsoittoa. Minkälainen syntyhistoria sinkulla on - onko se seurannut teitä jo pitkään ja kuinka oikea muoto lopulta löytyi?

-Tämän kappaleen teematapailu syntyi kitaralla jälleen täysin vahingossa treenien alussa, enkä osannut sitä lopettaakaan. Kun Jouni alkoi iskemään tätä samaa tomikomppia, mikä on nykyään samassa alkuperäisessä muodossa, en halunnutkaan lopettaa. Jotenkin palat vain loksahtivat heti paikoilleen. Laulumelodia oli melko pitkälle sama säkeissä. Sanojahan tähän aloin tarkentamaan vasta kun olin kärsinyt helvetinmoisesta pääkivusta puolisen vuotta. Oli nimittäin melko masentava fiilis kun ei voinut sormea kohottaa ilman että silmän taakse olisi painettu ohuella ja terävällä teräspuikolla. Sanoituksissa puhutaan myös pillereistä – kliseistä tai ei, mutta sain tosiaan kaikkea muuta kuin oikeaa hoitoa tähän pääkipuun.

- Jos jotain hyvää tulee nyt siitä mieleen, niin hauras ja rikkinäinen fiilis tuli taltioitua. Sitä en saa enää samalla tapaa haavoittuneesti edes laulettua, mutta muistan olotilan hyvin kun vain vapisin ja hikosin. Joka puolella piti olla pimeää ettei silmiin satu.

Entä missä vaiheessa tuleva pitkäsoitto on tällä hetkellä? Onko jotain päivämääriä jo lyöty lukkoon?

- Pitkäsoitto on äänitetty, miksattu ja masteroitu valmiiksi, ja se kantaa nimeä Everyone Knows This Is Temporary. Nimi sopii valitettavan hyvin nykyiseen maailman tilaan. Ensimmäisen singlen demoäänityksistä valmiiden äänitettyjen kappaleiden miksaukseen ja masterointiin kului vajaa kolme vuotta. Tehtiin useampia sessioita todella harkiten ja ilolla, bändin jätkien aikataulumahdollisuuksien mukaan. Eikä se tietty ilmaista ollut, täytyi välillä keikkaakin heittää jotta saatiin sessiot maksuun.

- On tarkoitus laittaa ulos vielä pari-kolme sinkkua ennen kokopitkää. Kenties musavideo tai kaksi. Se on vain niin jännä juttu, että kokopitkän julkaisu unohtuu tässä hektisessä maailmanmenossa suurelta osalta yleisöä liian nopeasti ja siitä syystä on mietitty strategiana ”pala palalta pihalle”.

Pandemiasta puhuttaessa - kuinka paljon se on vaikuttanut teihin yhtyeenä? Onko välimatkat pidetty kunnossa ja kuinka yhteistyö sujuu verkon yli - vai oletteko lähteneet puuhaamaan moisia lainkaan?

- Vaikka sitä ”elämää ja elektroniikkaa” onkin mahdollista käyttää ja kommunikoida, – jopa soittaa bändinä verkon välityksellä, ei se ole korvannut hyviä pitkiä treenejä ja palavereja bändin kanssa. Sen verran vanhan koulukunnan henkeä on ajatusmaailmassakin, musiikin ohella. Kokoontumisia on valitettavasti hieman harvemmin.

Vuonna 2018 teiltä ilmestyi Lust-sinkku. Tuleeko sekin päätymään tulevalle albumille?

- Kyllä. Lust on sijoitettu sopivaan kohtaan levyn kulkuun nähden ja sieltä kuuntelija saa omanlaisen hetken rauhoittumiseen.



Depressm-kappale kuulostaa mielestäni vahvasti teille, mutta samalla soundissanne on tapahtunut pientä kehitystä ja siirtymää. Pohjakivenä taitaa edelleen palvella grunge, mutta biisistä tulee ensiksi mieleen Revengine. Kuinka itse koette soundinne ja juttunne kehittyneen - ja kuinka voimakkaasti olette pyrkineet muovaamaan kehitystä?

- Soundin kehitys on varmastikin monen tekijän summa. Sieltä löytyy se melankolia edelleen, Arskan preesens taiteellisena co-producerina on vaikuttanut soundiin mm. siten että äänimaailmaan on saatu kaivettua valtavasti enemmän mausteita ja elementtejä. Esimerkiksi lead-laulua oon voinut vetää pari ottoa talteen, jolla on saatu tietynlaista harmoniaa aikaiseksi. Taustalauluja ja stemmoja ja niiden tuplauksia eri tyyleillä on vedettykin sitten hulppeasti useampia rinnakkaisia raitoja ja lisäksi eri melodioilla. Sekä minun että Juhan laulamina.

- Laulujen lisäämisen rinnalle täytyy nostaa esiin aina arvokkuutta huokuva sellosoundi sekä haikeat mellotron-osuudet tukemassa kappaleen henkeä. On Arska sinne saanut taiottua myös sähköisiä arpeggioita, kuten mm. Diminish-kappaleen osista tulee ilmi. Täytyy sanoa, että jokaisella meillä on tapahtunut kehitystä, merkittävimpänä asiana kenties tekemisen tarkkuus. Ja esimerkkinä; nyt kun lead-kitaristi voi täräyttää käytännössä millaisen soolon vain, voidaan kappale luoda juuri sellaiseksi, kun halutaan.

20-luku on jo hyvässä vauhdissa ja Revenginen leirissä on tapahtunut myös kaikenlaista. Ajatusasteella on kevyempään tyylilajiin paremmin istuva teemalevy ja intoa riittää porukassa. Maailmassa riittää kuitenkin vielä valloitettavaa.



- Revenginen juttua on taisteltu maailmalle nyt levynteon aikaan huomattavasti isommin kuin ennen. Ollaan panostettu musiikin levittämiseen Spotify-kuuntelijoiden kautta. Pikkuhiljaa homma nousee suosta, ainakin usko on kova. Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Suomessa on tilastojen mukaan tällä hetkellä eniten Revenginen kuuntelijoita.

- Hyvää on myös se, että meillä on mahdollisuudet tehdä musiikkia omilla ehdoilla ottamatta vielä paineita taloudellisesta menestyksestä, verrattuna siihen joukkoon maailmalla joka elää pelkästään oman musiikillisen työn kannattelemana. Valtaosa artisteista kun on jäänyt kovaan ahdinkoon keikkojen hävittyä, eikä ne pienet stream-korvaukset kannattele.

- Kilpailu ihmisten ajasta on äärimmäisen kovaa. On niin monenlaista virikettä; työtä, tv-ohjelmaa, somea, streamausalustaa, radiokanavaa, ajanvietepalvelua, harrastusta, ynnä muita asioita, jotka pitävät nykyihmisen kovin kiireisenä. Näiden väliin kun yrittää saada Revenginen uutta sinkkua ihmisen korville ja pään sisään, niin aikamoinen velho saa olla että siinä onnistuu.

Kilpailu on siis kova ja samalla työkalupakkien sisustat jatkavat kasvuaan. Treenisdemo mikä riitti vuonna 2008 on nyt korvattava huippustudiolla työstetyllä promolla.

- Masterointiprosessi uudelle levylle tehtiin ekaa kertaa erittäin mielenkiintoisella tavalla ja se kannatti, sekä erityisesti yllätti! Tilattiin nimittäin testimasterointi singlestä usealta eri taholta ja mukana oli kansainvälisesti nimekkäimpinä masterointistudioina mm. PLX Mastering ja Bernie Grundman Mastering Yhdysvalloista sekä Abbey Road Studios Briteistä. Pidettiin oikein erillinen kuuntelusessio analysoiden eri studioilla tehdyt masterit täysin sokkona kilpailuttaen siis pelkkä soundi ilman tietoa hintalapusta. Ei siis annettu hinnan vaikuttaa arvostelukykyyn, pelkän musiikillisen kokemuksen.

- Sen verran täytyy sanoa tästä opittuna, että kyllä suomalainen tarkkuus tehdä asioita kestää suuren kansainvälisen vertailun tälläkin erikoisalalla. Nimittäin ehdottomasti eniten pisteitä tuli tauluun tamperelaisen Kesthouse Masteringin Jasse Kestin masteroimasta versiosta.

Maailmaluokan puitteista ja työkaluista ajatus siirtyy vielä itse biisimateriaaliin. Tälläkin saralla on hyvä muistaa, että tärkeintä on kuitenkin se tuotteen ydin: itse biisi. Revenginen tapauksessa tämä tarkoitti sitä, että roskakorin kansi paukkui, kun albumin materiaalista karsittiin roskat pois.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa lisää pienjulkaisuja, spesiaalimpia virityksiä ja yhteistyöjuttuja?

Seuraavasta singlestä on mietitty julkaisu vielä tälle vuotta. Musavideon kuvaus on valtaosin tehty. Viritteillä on yksi kovempi keikka, mikäli rajoitukset eivät kaada suunnitelmaa. Myös musavideon julkkarikeikka on suunnitteilla. Kyllä tämä maailmantilanne niin sekaisin tämänkin homman on saanut. Onneksi se on vain väliaikaista. Tästä kun selviää hengissä, niin homma lähtee nousemaan. Niin sen täytyy olla.



Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Kiitos paljon haastattelusta. Tässä piti kelata aika syvällisestikin asioita. On virkistävää huomata että asiat on oikeastaan oikein hyvin. Se siitä grungen melankoliasta?

Melankoliaa on kyllä ilman grungeakin. Desibeli.net kiittää haastattelusta ja jää odottamaan luvattua seuraavaa pitkäsoittoa.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Laura Morgan