Haastattelut

Absolute Key - elämä on prosessi, ei projekti

11.11.2020



Tyylillinen evoluutio on siis ollut jo tähän mennessä huima, mutta näkyykö sille päätöstä vai saako Absolute Key kehittyä täysin vapaasti?

- En ainakaan pysty näkemään Absolute Keylle selkeää kehityskaarta, jonka päässä bändi olisi ”valmis”. Eräässä tapahtumassa Riitta Uosukainen sanoi, että ”elämä on prosessi, ei projekti”, ja vaikka tässä pieni paolocoelhomaisuus maistuukin, pätee tuo lausahdus aika hyvin Absolute Keyhinkin. En halua rajoittaa musiikin virtaa liiaksi, vaan jokainen kerta, kun alan etsiä ääniä, saa viedä minut sinne suuntaan, minne se viekin.

Ajatus uudesta runolevystä syntyi keväällä 2019, juuri em. Eino Leinon Hyvä on hiihtäjän hiihdellä-runon tiimoilta, kun runon poljennon ympärille alkoi kasautua erilaisia rytmejä ja äänimaailmoja. Biisi onnistui ja ajatus muidenkin runojen muuntamisesta vei eteenpäin. Jokaisessa runossa kuuluu tekijänsä ääni, joten seuraava askel oli löytää sopivat lausujat niille.

Absolute Key - Aloin pikkuhiljaa haalia niin kaveripiiristä kuin kauempaakin lausujia. Tämä kaikki lähti kunnolla liikkeelle syksyllä 2019, ja kokoonpano eli ihan tämän vuoden kevääseen asti.

Tuttujen lisäksi muutamat lausujat – kuten Joose Keskitalo ja Laura Naukkarinen – lähtivät mukaan ihan sähköpostiviestittelyn kautta. Biisilista on kaikkinensa tällainen (kappaleen nimi / runon kirjoittaja / runon lausuja):

1. Minä näin puun / Edith Södergran / Antti Klemi
2. Lepää vain unessa / Kielo Kärkkäinen / Kielo Kärkkäinen
3. Syyskesän yöt / Katri Vala / Joose Keskitalo
4. Ikävyys / Aleksis Kivi / Laura Naukkarinen
5. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä / Eino Leino / Antti Klemi
6. Uusi asiallisuuteni. / Gunnar Björling / Juha Hurme
7. Unohtuneita polkuja, jotka ovat kasvaneet umpeen / Eeva-Liisa Manner / Onerva Tikka
8. Puut kantavat valoa / Kirsi Kunnas / Isla Pikku-Pyhältö


Miksi juuri nämä runot?

- Kuten aiemmin tuli sanottua, niin tuo Leinon Hyvä on hiihtäjän hiihdellä oli eräänlainen alkupiste, ja suomalaisista runoilijoista arvotan muutenkin Leinon todella korkealle. Hänen tavassaan luodata suomalaista mielenmaisemaa, suomalaista luonnetta ja universaalimpiakin aihealueita on jotain todella vaivatonta ja vetoavaa, ja tietenkin kaikkea leimaava melankolia ja tummuus ovat sellaisia juttuja, jotka osuvat omaan sieluun vahvasti. Niinpä tällainen eräänlainen surumielisyys ja jopa synkkyys olivat pääteemoja, kun lähdin etsimään sopivia runoja.

Tällä erää fokus pidettiin ns. klassikoissa, sillä niissäkin on jo tarpeeksi perattavaa, ja näin myös jonkinlainen ajattomuus säilyy kokonaiskuvassa. Mukana on silti poikkeuskin.

- Ainoa ”moderni” runo, joka on mukana, on Kielo Kärkkäisen kirjoittama ja lausuma Lepää vain unessa, joka uppoaakin hyvin levyn lyriikkakatraaseen. Kärkkäinen on tehnyt omille levyilleen paljon hienoja tekstejä, ja siksi uskalsin pyytää häneltä omallekin levylle tekstiä. Yksi valintakriteeri oli myös se, että halusin naisten äänen kuuluvan levyllä – niin runoissa kuin lausunnoissakin.

- Täytyy myös sanoa, että on ollut jännä huomata näin jälkeenpäin, millaisia yhtymäkohtia ja suuria linjoja sinällään irralliset runot ovat luoneet. Esimerkiksi vasta kun levy oli valmis, tajusin, että levy alkaa Södergranin runolla Minä näin puun ja loppuu Kunnaksen runoon Puut kantavat valoa. Muutenkin luonto on vahvassa roolissa läpi levyn, ja se sopii itselleni enemmän kuin mainiosti. Parhaat ideat musiikkiin ja muuhunkin syntyvät, kun lenkkeilee läpi metsäpolkujen.

Tekstit siis löysivät Klemin ja samoin juuri oikeat lausujat löytyivät aivan kuin luonnostaan.

- Uskon, että kun asioita tekee ilman turhaa pakottamista ja vapaalla vaihteella, työskentelee koko ajan taustalla alitajunta tai jokin muu tiedostamaton osa, joka kutoo sinänsä vapaamuotoisten päätösten keskellä omaa suurta suunnitelmaansa.

Omiin suosikeihini kuuluvat eittämättä raskaalla, mutta ilmavalla, doomahtavalla soundilla vahvistettu Syyskesän yöt. Keveys ja tylyys kohtaavat luonnon.



- Syyskesän yöt on tosiaan raskauden ja keveyden kohtauspiste. Halusin johonkin kappaleeseen mukaan linnunlaulua, joka sai sitten kaveriksi tuon simppelin ja raskaan kitararaidan. Joose Keskitalo lisäsi mukaan täysin suunnittelematta lausuntansa lisäksi muutamia helistimiä, ja lopputulos on tosiaan samaan aikaan herkkä ja raskas. Samaa ehkä voi sanoa tuosta Valan runostakin, jossa seilataan auringon ja pimeyden, kuoleman ja elämän välimaastossa.

Luonto, elämä ja kuolema tuntuvat olevan toistuvia aiheita?

- Kyllä, elämä ja kuolema, etenkin luonnon kiertokulun näkökulmasta tarkasteltuna, ovat itseäni kiinnostavia aihepiirejä. Sekä elämää että etenkin kuolemaa mystifioidaan paljon, vaikka kuitenkin ”meitä kaikkia kerran musta kuolo päähän koppaa”, kuten Aleksis Kivi asian ilmaisee. Mutta en halua, että kaikki menee vain kuoleman piirissä märehtimiseen. Kuoleman pohdinta saa arvostamaan entisestään enemmän elämää – ja myös toisinpäin.

Uusi asiallisuuteni" on puolestaan vain äänteitä ja tavuja, taustan hieman mystistenkin kuvioiden hämmentäessä. Tiibet kohtaa chilin, vai mistä tässä on oikein kyse?

Absolute Key - ”Uusi asiallisuuteni, joka on siis Gunnar Björlingin runo, on ainoa teksti, jota en itse valinnut levylle. Juha Hurme halusi lausua juuri tämän runon, ja mitäpä minä siihen vastaan sanomaan! Runohan siis tosiaan on aika onomatopoeettinen höpöttely. Tämä runo tuokin levylle sopivasti sitä leikittelevyyttä, jota runous kaiken korkealentoisuuden ja ajoittaisen raskasmielisyydenkin lisäksi on – etenkin kun Hurme vetää tuon runon erittäin vakuuttavalla, matalalla äänellään. Biisistä tulikin jonkinlainen shamaanimutina, jota värittää toimivasti ystäväni Antti Korpisen kitara ja piano. Lonksuvia rytmejä, kärpästen surinaa ja kaikenmaailman kolkutteluja, sen sellaista.

Runolevylle ei ole heti luvassa jatkoa, vaikka Klemi haluaisi käsitellä jossain vaiheessa omiakin tekstejään. Yksi idea on lähteä muokkaamaan Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli -kirjasta jotain, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Klemi on kokeillut englanninkielistä ilmaisua aiemmin, mutta suomen kieli tuntuu ainakin nyt luontevimmalta, joten sillä tultaneen jatkamaan vastaisuudessakin.

Koetko musiikillista sukulaisuutta kehenkään kotimaamme artistiin tai yhtyeeseen?

- Vaikea kysymys. Jos miettii suomalaista musiikkia yleisesti, arvostan paljon näinkin laajaa skaalaa kuin Tapio Rautavaara, Mana Mana, B§eherit, Tenhi ja Paavoharju. Näistä ainoastaan jälkimmäinen on toiminut jonkinlaisena tahdittajana Absolute Keylle.

Musiikillisesti levy on yhtä tinkimätön kuin sanojensakin puolesta. Käytät monenlaisia ääniä välittäksesi ajatuksia, tai näin ainakin itse koin. Suhinat, huminat ja kolahdukset ovat yhtäällä, suuremmat äänilinjat ja vedot taas rakentavat mittavampia maisemia. Näitä kappaleita voisi kutsua jopa elokuvallisiksi. Oletko harkinnut niihin kuvien, kenties liikkuvienkin kuvien, lisäämistä?

- Kyllä musiikki näyttäytyy ainakin jollakin tapaa kuvina itselleni. Tai ehkä kyse on enemmän maalaamisen kaltaisesta toiminnasta, jossa alussa on jonkinlainen hahmotelma, joka alkaa saada enemmän ja enemmän sävyjä pintaansa. Minulla ei siis ole minkäänlaista musiikillista taustaa, joten on vaikea lähteä tekemään musiikkia nuottien tai sellaisten mukaan, joten luomismetodi on enemmän ”käsityöläisen” hommaa.

- Kuvallisen ilmaisun yhdistäminen kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta lisäjuonteelta. Olen tehnyt kansikuvitusta muun muassa Circle Of Ouroborusille, joten kuvataiteet kiinnostavat. Ja onpa Puut kantavat valoa -levyn kappaleistakin kolme - Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, Lepää vain unessa ja Ikävyys - saaneet jonkinlaisen musiikkivideon muodon Youtubeen.



Mistä haluat jäädä muistetuksi ja mikä tämän levyn kappaleista otettaisiin mukaan ihmiskunnan perinnön arkistoon, jos saisit moiseen mahdollisuuden?

- Vaikea vielä näin suuriin asioihin ottaa tässä uran alkuvaiheessa kantaa, mutta vaikka tämä voi kuulostaa hieman maailmanparantajan puheelta, haluaisin tämän levyn avaavan ihmisten mieliä runoudelle. Runot koetaan usein vaikeaselkoisiksi ja hankaliksi, ja usein niihin liitetään myös sellaista pinnallista taiteellisuutta.

- Joose Keskitalo sanoi eräässä haastattelussa, että huono runoilija tekee selkeistä asioista epäselviä ja hyvä runoilija tekee epäselvistä asioista selkeitä, ja tämän haluaisin ihmisten ymmärtävän – että jonkun tekemä sinänsä epämääräinen kasa sanoja voi olla juuri se kasa sanoja, jota olet itse etsinyt sanoittaaksesi sisäisen maailmasi. Ja onhan nämä tekstit muutenkin aivan tajuntaa räjäyttäviä – esimerkiksi tuo Valan Syyskesän yöt:

Enkä nyt istuisi
tuijottaen mustaan ikkunaan
josta kantautuu sateen tuoksu
ja kuolevien kukkien huuto
palaneitten perhossiipien varistessa
surullisen pääni ylle.



Tähän on hyvä päättää juttutuokio. Kiitos ja kumarrus herra Klemin suuntaan, sekä tietysti runoilijoiden, joita ilman elämästä puuttuisi jotain oleellista.

Haastattelu: Mika Roth
Värikuvat: Samuli Huttunen, mustavalkoinen kuva: Teemu Toikka




Lukukertoja: 304
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös