Haastattelut

Tienhaara – musiikillisia pienoisnäytelmiä

17.06.2020



- Tykkään lähestyä tarinoita minussa tunteita herättävien mielikuvien ja hahmojen kautta. Jätän niiden merkitykset mielelläni vähän tulkinnanvaraiseksi ja huokoiseksi. On arvokasta, että ihmiset voivat täyttää tyhjiä laatikoita omilla merkityksillään. Minulla on niille omat täytteeni, mikä tietysti ohjaa tapaa, jolla tarina rakentuu, mutta se on vain yksi mahdollinen näkökulma.

Nukketeatteri onkin vaikuttanut Tienhaaran äänimaisemaan, ja onpa jopa joitain EP:n kappaleita kuultu niissä. Preeria, Mata Hari ja Jääkausi -kappaleiden taustoja on käytetty Merja Pöyhösen hienossa Missing Amelia Earhart -esityksessä.

Suositko aina pieniä näytelmiä, vai onko tulevaisuudessa luvassa esimerkiksi kokonainen ooppera tai operetti?

- Heh, sehän olisikin siistiä. Mistä sitä tietää! Ajatus teema-albumista kiinnostaa. Serge Gainsbourgin Histoire de Melody Nelson on yksi kaikkien aikojen lempilevyistäni ja herättää kyllä inspiksen lähteä tutkimaan pitemmän tarinan kertomista itsekin.

EP:n ankkuriraita, Jääkausi, on monitulkintainen, mahdollisesti sosiaalisesta eristyneisyydestä kertova moderni tarina. Levyn toinen kappale, Avaa hiukset, Medusa, kertoo puolestaan äärimmäisen vaarallisesta naisesta, mutta samalla siinä kaivataan unohduksen ja unen vapauttavaa voimaa. Mistä tässä oikein on kyse? Kertojan itsetuhon kaipuusta, vai Medusan omista mahdollisista tunnoista?

- Medusa on äärimmäisen voimakas, vaikutusvaltainen ja vaarallinenkin, aivan kuten me kaikki. Se kai laulun kertojaa eli itse Medusaa riepookin, että hänen olemisensa ja tekemisensä vaikuttaa hänen ympäristöönsä koko ajan kaikin tavoin, halusi hän tai ei. Siihen voimaan sisältyy väistämättä sekä tuho että luominen, ja sen liika ajatteleminen on tietysti ihan hirveää. Medusa on tilanteessa, jossa toinen puoli komentaa häntä pysymään suitsittuna tyrmässä ja toinen ehdottaa, että mitä jos vain hyväksyisit sen osan, joka sinulle on annettu, avaisit hiuksesi ja eläisit näkökulmasi todeksi osana tätä kokonaisuutta.

- Varmaan tässä oli jokin samaistuminen Anne Ricen Veren vankien Louisiin, angstaavaan vampyyrihahmoon, joka ei halua vahingoittaa ketään, mutta sitä liiaksi varoessaan ei voi itse elää. Sydämeni vaan kerta kaikkiaan sykkii sille hahmolle.

Tienhaara Tekstissä puhutaan myös unohduksen altaan mustasta sylistä, melko fatalistiseen sävyyn.

- Minulle "unohduksen altaassa" voi toisaalta olla kyse luonnolleen antautumisesta, toisaalta eskapismista. Onhan sekin jonkinlaista minänsä ääreltä pois kaipaamista. Ei sen merkitys ole täysin lukittu. Tunteellisesti se ilmaisee, ettei Medusa jaksaisi enää näännyttää itseään omaan kontrolliinsa.

- Kävin muuten SunnO)))n keikalla juuri, kun olin kirjoittanut Medusan, ja ajattelin siinä pimeässä huoneessa Peltorit päässä värisevässä ihmismeressä, että piru vie, tännehän Medusan pitäisi päästä, tämä jos mikä on unohduksen allas.

EP:si toinen vahva nainen on Mata Hari, kuuluisa tanssijatar ja vakooja. Laulussa pohditaan hyvyyden ja hyvien ihmisten kaltaisia asioita, mutta hyvyyshän ei ole näinäkään päivinä kovin helposti tulkittava ja tunnistettava asia.

- Mata Hari on mulle itselleni ennen kaikkea laulu paljastamisen ja paljastumisen, näkemisen ja nähdyksi tulemisen halusta, myös kaikkine vähemmän mairittelevine sävyineen, jotka haluaisi piilottaa. Siihen liittyy aina tiettyä vaaran tuntua ja hallitsemattomuutta, eikä etukäteen voi tietää, tuleeko hyväksytyksi vai "mestatuksi" ja miten asetelma muuttuu. Mutta se on todellisen kohtaamisen edellytys. Mata Harihan lopulta teloitettiin ja hänen päänsä varastettiin. Eläessään hän oli esittänyt Salomea, jonka vastuulle Johannes Kastajan pään menetys myytissä lankesi. Ihan muodon tasolla siinä oli mun mielestä kiehtovaa kehämäisyyttä, jota teki mieli ammentaa. Heittäähän se tietysti aika tummanpuhuvan varjon kohtaamisen kaipuun ylle...

Niin, mainittakoon tässä yhteydessä, että Mata Harin kuolemaan tuominneet todisteet, olivat vähintäänkin tulkinnanvaraisia. Ranskassa oli käynnissä niin voimakas syyllisten jahti, että joku piti saada vastuuseen. Mikä on hyvää ja oikeaa, mikä oikeutettua. Nämä kysymykset ovat tietysti ikuisia.

- Laulun hyvyyttä ja tuomioita koskevassa kysymyksessä on mulle kyse esimerkiksi siitä ikuisuusristiriidasta, että kun haluaa samaistua vain hyvyyteen ja kieltää omat pimeät ja arveluttavat puolensa, on kauhean helppo mennä moraaliseen hybrikseen, jossa muuttuukin julmaksi sadistiksi ja pitää sitä ihan oikeutettuna, vähän kuin Fannyn ja Alexanderin pappi-isäpuoli. Kaikillahan sellainenkin puoli on, luulisin, eikä siitä mihinkään pääse. Ei se toisen näkemisestä ja nähdyksi tulemisesta ainakaan helppoa tee. Mutta laulu on minusta kuitenkin toiveikas. Onhan ihmisissä myös ehtymätön mahdollisuus hyvinkin radikaaliin myötätuntoon.

Eipä siis ihme, että ns. pahat hahmot tuntuvat kaikkine vikoineen ehkä sittenkin inhimillisemmiltä, kuin puhtoiset hyvikset, joita voi löytää vain vanhoista taruista.

- Pidän taiteesta, jonka äärellä voi tuulettaa vähemmän salonkikelpoisia tunteitaan ja ajatuksiaan ja elää niitä läpi turvallisen fiktiivisesti. Kai mä olen sillä tavalla teini, että mua jaksaa edelleen kiehtoa ja provosoida kulttuurissa toistuvien tarinoiden hyvis-pahis -asetelmat, vaikka kenellekään ei pitäisi olla uusi ajatus, etteivät ne heijastele todellisuutta yhtään.



Samaa asioiden oikeellisuutta käsitellään kaiketi jo avausraita Preeriassa, vai kuinka?

- Preerian mä olen nähnyt enemmän sellaisena teinimäisen kapinallisena pakofantasiana, jossa haaveillaan kaiken vanhan hylkäämisestä ja täydellisestä vapaudesta ilman vastuuta, vaikka tiedetään, ettei se ole tuolla tavalla elettynä kuin lyhytikäinen kangastus, ihana trippi. Mutta se on ihan vilpittömästi kirjoitettu, ei siinäkään ole ironiaa tai älyllisyyttä kuin korkeintaan pinnalla vähän rapeutta antamassa. Ei kai sitä haihattelemastakaan voi ihminen lakata. Toteutumattomuuskin voi olla kipeydessään aika ihanaa.

Kaksi naista onkin sitten kimurantimpi tapaus, sillä onko tässä nyt kyse hajoavasta persoonasta, doppelgängeristä vai mahdollisesti unen maailmasta? Peilikuvat ovat kiehtovia, etenkin jos ei tiedä kumpi kuvista on oikea.

- Senhän voi vapaasti tulkita monella tavalla, mutta mulle siinä on kyse jonkinlaisesta identiteettikriisistä. Kertoja miettii, kuka on, ja tajuaa lopulta olevansa vain se hiljainen todistaja, joka seuraa eri rooliensa ja muiden sisäisten hahmojensa mesoamista ja ristiriitaisuuksia kaikessa rauhassa.

Kappaleiden rakentuessa kasaan pohjalla on usein paljon raakatekstiä, josta vain murto-osa valikoituu lopulliseen muotoon. Joskus työtä vaaditaan enemmän, toisinaan sanat vain tippuvat paikalleen, kuten kuulemma Preerian kanssa kävi.

Tienhaara - Valmiiseen melodiaan on paljon vaikeampi sovittaa tekstiä, mutta meneehän se joskus niinkin päin. Sellaisessa tapauksessa multa voi mennä ja on mennytkin vuosia laulun valmiiksi saamiseen. Joskus se nolotti, ei nolota enää. Hitauden ja keskeneräisyyden salliminen ja jopa juhlistaminen on minulle tärkeää. Välillä se tuntuu suorastaan kapinalliselta kaikkea tehokkuuden ihannointia vasten.

Mihin suuntaan Tienhaara on musiikillisesti seuraavaksi matkalla, vai saavatko asiat tapahtua orgaanisesti?

- Minulla on lauluja kaikissa tekovaiheissaan: julkaisua vaille valmiita, äänittämättömiä, sovitusta kaipaavia, niitä, joiden sanoitus on kesken, joitakin raakatekstivaiheessa ja joitakin vasta idea-asteella olevia. Toivon voivani työskennellä niiden parissa lähitulevaisuudessa. Erilaiset yhteistyöt ovat myös mahdollisia. Olen mukana yhdellä kappaleella Kauko Röyhkän ja Sami Albert Hynnisen pian julkaistavalta yhteisalbumilta, ja yksi ambient- ja industrial-vaikutteinen projekti on tulilla Untamo Yötaivaan kanssa.

Näiden lisäksi myös teatterityöt saattavat nousta taas esiin, vaikka ovatkin viime vuosina jääneet muiden kiireiden varjoon.

- Kaikki tapahtuu joka tapauksessa orgaanisesti ja kokeilujen kautta. En yleensä tiedä itsekään etukäteen, mitä tuleman pitää.

Haastattelu: Mika Roth
Kuvat: Timo O. Nenonen (kansikuva), Jussi Virkkumaa (muut kuvat)




Lukukertoja: 795
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös