Pienet

Pienet II - Huhtikuu 2020

29.04.2020

Alli Varpu: Syviin vesiin / Ilmassa

Laulaja-lauluntekijä Alli Varpu on jo aiemmin julkaissut muutaman kappaleen, mutta syystä tai toisesta bluesahtavaa materiaalia luova artisti on jäänyt allekirjoittaneelle tuntemattomaksi. Onneksi tämä kahden biisin mittainen sinkku muutti tilanteen, sillä näissä vajaassa kymmenessä minuutissa on kyllä yllin kyllin mojoa.

Syviin vesiin virtaa hitaasti, viiden minuutin ylittyessä kuin huomaamatta. Huomio kiinnittyy jo alussa vokaaleihin ja pinnan alla helkkyvään kitaraan, viulun solahtaessa tarpeettomankin syvälle taustan äänimaisemaan. Sanat hämmentävät perhosten lentäessä Meksikosta Suomeen, toden ja unten maailman sekoittuessa toisiinsa, mutta mysteeri on kiehtovan virkistävä. Ilmassa on sisarustaan lähes minuutin verran lyhyempi, mutta raukean bluesrockin raja-alueilla kääntyilevä herkkupala soi niin syvältä sielusta, että mitta tuntuu lopulta juurikin oikealta.

Ei näillä raidoilla pop-soittolistojen kärkipaikoille luultavasti murtauduta, mutta tuskinpa se on ollut tarkoituskaan. Sen sijaan verkkaisesti aukenevat kappaleet sopivat niihin hetkiin, kun voi nojata taaksepäin ja vain nauttia elon paremmista puolista.

Mika Roth

Annukka: Viimeinen tuomio
Suomen Musiikki

Annukka on uuden EP-levynsä saatekirjeen mukaan urban pop -artisti. Olen aiemmin yhdistänyt kyseisen termin amerikkalaiseen radioasema-joukkoon, mutta Annukan tapauksessa urbaanit soundit eivät nojaa niinkään r&b perimään kuin tähän aikaan.

Viimeinen tuomio EP:n kaikkia kolmea kappaletta sitovat toisiinsa matalalta jurnuttavat soundit, maalailevat taustat ja aavistuksen klaustrofobinen ilmapiiri. Seinät hiipivät lähemmäs ja katto laskeutuu aina vain alemmas, mutta puristus on kuitenkin sellaista mukavalla tavalla tukalaa. Biisien keskimitta yltää vain hieman päälle kolmen minuutin, mikä rasittaa mielestäni etenkin keskimmäiseksi sijoitettua Helmi-kappaletta. En jää niinkään kaipaamaan mitään lisäsäkeistöjä, vaan ennemminkin lisäaikaa kuullun sulatteluun – sitä paitsi näin herkullisia kehyksiä kannattaisi hyödyntää julkeammin.

EP:n henkinen keskipiste on kuitenkin kiistatta nimibiisi, joka on erittäin henkilökohtaiselta vaikuttava pisto menneeseen. Aihekin on taatusti arka, mutta kenties ankkuriksi jäänyt Huvittaisko vielä? on sittenkin se suurin saavutus. Ainakin kontrastit ovat vahvimmat ja kertosäkeessä irti pääsevä äänivalli prässää luita rutistelevasti, menneen nostaessa päätään totutusta poikkeavin tavoin.

Mika Roth

Antroposeenin piste.: Uusi ylväs maailma
Musakonttori

Kun yhtye on nimetty joukkotuhon mukaan, voi musiikkia perustellusti kutsua depressiiviseksi. Antroposeenin piste. on rock-yhtye, joka pyrkii heiluttamaan ympärillemme rakentuneita kaltereita – olkoon se loppupeleissä sitten kuinka turhaa tahansa.

Uusi ylväs maailma on viiden raidan mittainen EP-levy, jolle kertyy yhteismittaa päälle 26 minuuttia. Trio-muotoinen yhtye takoo biisinsä kasaan rummut-basso-kitara -kolmiolla, johon ei mitään sen kummempaa edes kaivata rikasteeksi. Sovitusten hienosyisyys ei poista kappaleiden ytimissä sykkivää raakaa energiaa, joka saa kolmikon säröisen ja progehtavan soiton taittumaan yllättävänkin moniin eri muotoihin. Vokaaleissa melodisuus ja fatalistisuus ovat määrääviä ohjenuoria, tekstien viedessä koko joukkoa kohti auringonlaskua.

Suomalaisessa sielunmaisemassa surumielisyys ja kaiho ovat alati läsnä, mutta vaikka Antroposeenin piste. kirjaimellisesti rypee tuskassa ja kivussa, en voi olla toisaalta viehtymättä bändin ilmaisuun tietyllä tapaa. Asiaa auttaa tietysti se, että kappalemateriaalista puuttuvat hudit ja äänimaisemat on ymmärretty pitää riittävän ilmavina – asia, joka tämän tyyppisessä musiikissa ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. Albumin päättävä Uusi ylväs maailma lienee tarina kotinsa jättäneistä ja uutta paratiisia etsivistä, tulevan antaessa sentään pienen toivonkipinän – ehkä.

Mika Roth

Concorde Pilot: Three Words EP
Luola

Saku Kämäräisen muodostama yhden miehen yhtye, eli Concorde Pilot, avasi pelin lupaavasti viime vuoden lopulla, kun Single Trip -sinkku jyrähti halki elektronisen popin taivaankannen. Alkuvuodesta julkaistu Chaos-sinkku solahti myös korirenkaasta vähintäänkin kolmen pisteen arvoisena kaarena, joten odotukset Three Words EP-levyä kohden olivat välittömästi huikeat.

Tutut sinkut on napattu mukaan ja yhteensä kahdeksan raidan mittainen EP ylittää puolen tunnin rajan, eli periaatteessa kyse olisi jo pitkäsoitosta. Toki Refreshment on vain minuutin mittainen välipala kiekon jälkimmäisellä puoliskolla, mutta esimerkiksi krautin kanssa flirttaileva A Closing Door laventaa palettia upeasti luoden EP:lle eräänlaista teosmaisuutta.

Concorde Pilot napsauttelee konsoleistaan alati retroisia soundeja ja Trainee pelaa kasarikorttiaan vielä julkeammin, mutta toisaalta: potti kasvaa raita toisensa jälkeen ja voittoketju se vain jatkuu jatkumistaan. Nouskaa siis elektronisen deltasiiven vietäviksi ja nauttikaa moottoreiden hehkuvasta lämmöstä pilottilasit päässä.

Mika Roth

Filthy Crook: From Filth to Filth

Oululainen death metal ryhmä Filthy Crook julkaisi debyytti-EP:nsä jo tammikuussa, mutta Desibeli.netin toimitukseen saatiin oikein fyysinen kappale kiekosta. Vuonna 2017 perustettu yhtye on jo muutaman vuoden ottanut vauhtia, joten esikoiselle on rakennettu tukevat pohjat.

EP:n viisi kappaletta saadaan mahtumaan reiluun 18 minuuttiin, eli mihinkään sen kummempiin progeiluihin ryhmä ei ainakaan tällä erää äidy. On mukaan sentään pari päälle neliminuuttista vetoa mahtunut ja etenkin Make It Count painaa virkistävästi groove-metallin pedaalia vasten permantoa. Ryhmä laulaa uskontoja vastustavasti, mutta vaikka Anton LaVeykin mainitaan, ei Filthy Crook ota sen kummemmin mitään tiettyä kannatuskulmaa uskonasioihin. Bändin nimi ja tekstit viittaavatkin enemmän blackin puolelta tuttuihin asioihin, mutta ei tässä mitään mustaa messua manata.

Groovaava ja asianmukaisen likainen death ei vielä hämmennä ainutlaatuisuudellaan, mutta ankkuriksi säästetty Free Will Denied takoo jo oikein virkistävästi nauloja otsalohkoon.

Mika Roth

Ghosts on TV: Inhibitions / Looking Forward to Seeing You Again

Siitä on päässyt vierähtämään melkein vuosi, kun Ghosts on TV oli viimeksi aktiivinen julkaisurintamalla. Nyt bändiltä on ilmestynyt yksi seiskatuumainen ja toinen yksittäisbiisi, mutta arvioitavaksi näistä valikoitui lopulta vain ensinnä mainittu.

Kahden raidan mittainen pikkukiekko antaa kuulijoille yhteensä lähes 16 minuuttia uutta musiikkia, ensimmäisenä soivan Inhibitionsin kellottaessa lähemmäs yhdeksää minuuttia. Biisissä tapahtuu hidasta muuntumista ja siirtymistä, mutta minuutit syövät jyrkät kurvit hymyssä suin. Vieläkin rauhallisempi Looking Forward to Seeing You Again hehkuu syvemmältä kumpuavaa lämpöä, uneliaiden koskettimien toimiessa kaiken runkona ja ohjenuorana.

Aiemmin post-rock on mainittu ryhmän yhteydessä genreksi, mutta näin eteerisen ja miellyttävällä tavalla pehmeän soundimaton päällä on vaikea käyttää enää paikoin ’rock’ termiäkään. Olisiko tämä sitten taiderockia, jossa Radioheadia on jalostettu pohjoisiin oloihin sopivaksi? Niin tai näin, kaava toimii ja telkkariaaveiden seurassa viihtyy.

Mika Roth

KROMEA: System Error / Delete

KROMEA on helsinkiläinen duo, jonka alkusanat lausuttiin jossain vaiheessa vuotta 2018. Kitaristi-laulaja-tuottaja Aleksi Villberg ja Ableton-velhoksi nimetty Joni Kopra on saavuttanut suoratoistopalveluissa jo mukavasti glooriaa lyhyen taipaleensa aikana.

Kaksikko yhdistelee ennakkoluulottomasti drum´n´bass maailmaa sähkökitaran johtamaan moderniin rockiin, mutta nämäkään rajat eivät tietenkään pidättele kaksikkoa. Sekä System Error että Delete nojaavat vahvasti elektroniseen soundiin, mutta kummankin pinnan alla virtaa vahva melodia, jota loistelias – toisinaan kimaltavaksikin tulkittava – muoto vain korostaa. Delete käynnistää äänivirran rohkeasti laulumelodiaansa korostaen, pelikonsolimaisen rytmipuolen piiskatessa biisin välittömästi lentoon. Tarttuvuus onkin taattua, eikä biisi poistu korvasta sinne kerran tiensä löydettyään, kuten olen saanut huomata.

Instrumentaaliraita System Erroria kaupataan puolestaan moottoriteille suunnattuna menopalana, jota puhesamplet ja korkeaoktaaninen tausta buustaavat vain entisestään. Tässä ollaankin jo siinä hilkulla, että onko paljon jo liian paljon, mutta ainakin omaan korvaani tällainen super-tronistelu sopii kuin Vangelis alkuperäiseen Blade Runneriin.

Mika Roth

Kärpästen aika: Kärpästen aika

Lo-fi on valinta ja joensuulaistaustainen Kärpästen aika on tehnyt oman valintansa taiten. Syksyllä 2018 syntynyt yhtye korostaa musiikkinsa tekstivetoisuutta, mutta vähintään yhä merkittävä tukijalka tässä menestystarinassa on mielestäni äärimmäisen tarkoin rakennettu matalateknisyys.

Yhtyeen itsensä mukaan nimetty debyytti-EP julkaistiin maaliskuussa ja ennen nykyistä sulkua ryhmä ehti keikkailemaankin jo mukavasti. Musiikin ytimen muodostavat halvat kotisyntikat, sekä sähkökitara, josta on turha odottaa sen säröisempää soundia. Vokalisteja triossa on nähtävästi kaksi, miehen ja naisen vuorotellessa, mutta huomio tuolla saralla kannattaa muodon sijaan kohdistaa itse sanomiin. Alussa mainittu tekstivetoisuus kun ei ole silkkaa sanahelinää.

EP:n keskivaiheilla koetaan rauhallinen puutarhaosuus, kun Kieloja ja Alppiruusupuisto uskaltavat olla perinteisellä tavalla kauniita pieniä lauluja. Rockin oudompaan reunaan kolahtava Mielenterveyslennokki nousee kipakasti siivilleen, mutta soviet popin kanssa flirttaileva Haukka taitaa sittenkin yltää korkeammalle. Kauneus ja kummallisuus löytävät viimein toisistaan veroiset palaset, kun EP:n sulkeva Yksin kotona 2 pyörii kenkiensä kärkiä tuijottaen. Tähän kun lisää vielä avauksena kuultavan nimibiisin, niin on helppo todeta valintojen osuneen oikeaan.

Mika Roth

Reklamaatio: Vesi hiiva sokeri

Ajat muuttuvat ja tutut tavat kääntyvät vuosien vieriessä uudenlaisiksi, mutta yksi asia on yhdistänyt ihmisiä jo vähintään 10 000 vuoden ajan. Tuhat vuotta eaa. kiinalaiset ryhtyivät viimein tislaamaan kovempia aineita, jolloin oluen tilalle saatiin jotain toimivampaa. Ja kun juodaan halutaan tietysti myös laulaa, mistä saadaan aasin silta Reklamaation neljän biisin EP-levyyn.

Popahtavan punkin ja seitinohuen skan voimin rallatetut raidat tippuvat kuin jumalten nektari astiaan, biisien keskimitan painuessa reilun kolmen minuutin päälle. Vasta vuoden verran kasassa ollut orkesteri luottaa enemmän kitaroihin, mutta etenkin EP:n nimiraidalla koskettimet jyrisevät sen verran mehukkaasti, että suosittelisin ainesosan lisäämistä reseptiin pysyvästi.

Kuningas Alkoholin ylistys voidaan näinä päivinä kokea lievästi kyseenalaisena toimintana, mutta kun muistaa kohtuuden kaikessa, niin kyllä se siitä. Ja tokihan Herra Huttunenkin esitetään koomisesta kulmasta, eikä otsa muutenkaan rypisty tässä seurassa. Pinnat vielä Yhden Tähden Tarina -raidasta, joka on mitä kaunein rakkauslaulu armaalle jallulle, eli Jaloviinalle.

Mika Roth

Sick´O´Chico & The Ozone Bozos: Demo ’92

Oletteko valmiit aikamatkaan? Lähdemme nyt 90-luvun alun Joensuuhun, jossa fiftari- ja rockabillytouhuista innoittunut Sick´O´Chico & The Ozone Bozos sai eräänä maanantaina maaliskuussa 1992 valmiiksi demonsa. Tulevaisuudensuunnitelmat menivät kuitenkin eeppisesti ristiin ja näin demo julkaistiin vasta nyt.

Kiitos bändin muinoin valitseman tyylin Demo ’92 kuulostaa silti edelleen ajankohtaiselta je EP:n neljä raitaa surffaavat psychobillyn kiikkerillä aalloilla. Terminaalihuoneessa äänitetty paketti lähtee liikkeelle tietysti jykevällä moottorinjyrinällä, joka johtaa ainoana vetona kolmen minuutin rajapyykin ylittävään Turmoiliin. Lyriikoilla ei juuri juhlita, ja Gate Theoryn kohdalla kaikki klisheetkin otetaan jo avosylin vastaan, mutta muhkea kitarasoundi ja nikotteleva billy-vokalisointi lunastavat kaikki synnit. Totaalinen pottiräjäytin on kuitenkin viimeisenä soiva She Had to Go, joka viimeistään perustelee bändin olemassaolon ja tämän demon myöhäisen julkaisupäivämäärän.

Tarina ei kerro tuleeko mehevästi nimetty Sick´O´Chico & The Ozone Bozos jatkamaan tarinaansa, mutta tuskin 90-luvun alun rähinät natsien kanssa enää estäisivät menoa.

Mika Roth

Sorry Babe: Move on, honey
Nowhere Boy

Jo pariin otteeseen Desibeli.netin sivuilla esiintynyt Sorry Babe on tätä nykyä helsinkiläisen biisintekijä Kira Siuruaisen artistiprojekti, jota tuottaa Afromikko. Move on, honey on viiden biisin muodostama tiivis paketti, jota sitoo yhteen napakan soundimaailman lisäksi englanninkieliset tekstit, joissa kuljetaan murheista kohti kirkkaampaa huomista.

En usein lämpenen introille, mutta tässä tapauksessa hädin tuskiin puolitoistaminuuttinen Welcome tekee työnsä moitteetta. Muutamalla lauseella kerrataan tuleva ja sitten onkin aika lähteä Lighter syna/r’n’b -veivaukseen. Pilvet kerääntyvät hetkeksi taivaalle Arrivingin synien muristessa syvemmältä, mutta keskipisteeksi sijoitettu Romantics toimii omanlaisenaan vastapainona.

Joukon todellinen helmi on kuitenkin säästetty viimeiseksi, eikä ainoana neljän minuutin rajapyykin ylittävän Friends of Fear -raidan jälkeen voi kuin todeta urbaanin, modernin synapopin päässeen viimein seuraavalle tasolle. Toki viimeisen päälle tuotettu soundi on vahva, mutta ilman ensiluokkaisia pop-kappaleita ne olisivat vain komeita kuoria vailla sisältöä.

Mika Roth

Wizards of Hazards: Blind Leads the Blind

Wizards of Hazards on laukaalainen perinteistä melodista heavy metalia soittava orkesteri, jonka juuret ulottuvat aina vuoteen 1989 saakka. Yhtyeen uuden EP:n yhteydessä käytetään jopa termiä ’doom metal’, mutta ei tässä sen enempää ole doomia kuin rokkaavasti rullaavassa Black Sabbathissa.

Eikä siinä mitään, sillä sabbathamaisesti ja diomaisesti pitkin metallirinteitä mellastavat siivut maistuvat kerrassaan herkullisille ja polttelevat poskilla vielä pitkään jälkikäteen. Jo nimellään riittävän leveän aasinsillan rakentava Children of the Damned on muotovalio sarallaan, kun taas viiden minuutin rajan puhkaiseva Stoning heittää hartioilleen eeppisemmän metalin viittaa. Soundeista voi haistaa jopa stonerin pistävän tuoksun, vokalistin vaanivan tyylin maalatessa hurmeisia visioita mittaville kankaille.

Kolmen biisin mittaisen EP:n ankkuriraita Boots of Lead pyrkii rohkeasti yhdistelemään jo aiemmin kuullut palaset joksikin uudeksi, mutta omaan korvaani sabbath-saldo se vain kasvaa entisestään. Missä kulkee vaikutteiden saamisen ja lainailun raja? Tuota kysymystä huomasin pohtivani, etenkin viimeisen vedon kaikuessa, mutta toisaalta: Wizards of Hazards hallitsee pelinsä niin suvereenisti, että kyydistä kannattaa vain nauttia.

Mika Roth

Bob Malmström & Tvärnitad -splitti
Elitbolaget

Tämänkertaisen pienjulkaisukoosteen splitti on rankkaa kamaa, kun kaksi kovaa punk-orkkaa antaa palaa kaikki musiikilliset aseet laulaen.

Huora-yhtyeestä tuttu kultakurkku Anni Lötjönen antaa järkkymätöntä vetoapua Bob Malmströmille, kun avausraita Jag älskar att supa ruhjotaan maisemaan. Huutaminen on herkkä taiteenlaji, mutta espoolaisten laajennettu ryhmä suoriutuu testistä täysin pistein, eikä alastulossa ole havaittavissa pienintäkään horjahdusta..

Melodinen, kipakka, ärhäkkä ja nopea punk paukkuukin kuin pakoputki, mutta toisena kuultava Större än gud sujauttaa yllättäen povariin jotain metallisempaa. Taustan eeppisiksi tulkittavat joukkolaulut tosin sotkevat pasmoja siinä määrin, että touhun kaikista aspekteista on vaikea ottaa selvää. Ainakin avausraidan laulumelodia taustahuutokuoroineen jäi noin kerrasta mieleen.

Ruotsalainen hc-punk orkesteri Tvärnitad pistää omalla puoliskollaan tiskiin kokonaiset neljä rallia, mutta aikaa tähän kaikkeen kuluu vain hieman päälle viisi minuuttia.

Näin tinkimättömässä turpasaunassa ns. tarttumapinnan löytäminen saattaa tuottaa ongelmia, mutta edes alle minuutin mittainen Ta det med en jävel ei pääse kertaakaan livahtamaan ohitse. Iskevin numero, näin allekirjoittaneen kulmasta tarkasteltuna ainakin, vaikuttaa kuitenkin olevan toisena kuultava Bottenskrap. Soittoon saadaan livautettua jopa groovea siinä määrin, että polvet lähtevät veivaantumaan kuin itsekseen kaahausta kuunnellessa.

Hemmaölen nostaa aggressiokerrointa mukavasti, mutta toista täysosumaa ei lupauksista huolimatta lohkea. På väg ner onkin sitten jo askel metallisempaan karsinaan, joka vaikuttaa rahdun väkinäiseltä.

Mika Roth

Lukukertoja: 4233