24.05.2003
Maksim/Salo
Lauantai-päivä aukeni synkkänä, harmaana ja sateisena suunnatessani kulkuni kohti Saloa. Sää oli silti itse asiassa erittäin sopiva sillä olinhan menossa kuuntelemaan Salolaisen Great British Birdkillin Black Sabbath –coverkeikkaa, joka samalla toimi bändin debyyttikeikkana. Moni saattaisi luulla Sapattivuoden toimineen innoittajana tälle yhtyeelle, mutta idea Sabbath-coveroinnista oli syntynyt itse asiassa jo pari vuotta aikaisemmin.
Yhtye nousi lauteille hieman ennen puolta yötä, ja ryhtyi välittömästi vyöryttämään klassisen ajan Sabbath-riffejä innokkaan yleisön niskaan. Setin aloittanut War Pigs kärsi alussa teknisistä ongelmista mikä hetkeksi sotki bändin pasmoja, mutta vähäisten ongelmien jälkeen palaset loksahtivat nopeasti paikoilleen, ja kun toinen biisi Fairies Wear Boots potkaistiin käyntiin oli tunnelma tuvassa jo noin kaksi metriä katon yläpuolella.
Lavaesiintyminen oli sinne tänne poukkoilevaa laulajaa Toni Ikolaa lukuunottamatta melko vähäeleistä. Mutta kun kyseessä on Black Sabbath –coverointi on se oikeastaan erittäin sopivaa – sama työjakohan toimii myös Iommilla ja kumppaneilla. Niin, ja tietenkin laulajalla heilui kaulalla myös se asiaankuuluva suuri risti. Vaikka kyseessä oli siis yhtyeen debyyttikeikka ovat sen jäsenet, Tonin lisäksi kitarassa Vesa Virtanen, bassossa Mikko Tång sekä rummuissa Pepe Lindholm, kukin tahollaan olleet mukana musiikinteossa jo hyvän aikaa, joten myös tarvittavaa rutiinia löytyi.
Bändi oli tehnyt vahvan linjauksen valitessaan materiaalia settiinsä, suosien vahvasti Sabbathin alkuaikojen tuotantoa. Kaikki soitetut kappaleet olivat viideltä ensimmäiseltä levyltä siten että pääpaino oli selvästi kahdella ensimmäisellä levyllä, vuonna 1970 julkaistuilla Black Sabbathilla ja Paranoidilla. Biisit soitettiin pääosin yksi yhteen alkuperäisversiohin nähden soundien ollessa kautta linjan erittäin vahvoja ja selkeitä. Miellyttävän yllätyksen tarjosi myös vokalistin vahva perinteinen lauluääni, sekä se ettei hän edes yrittänyt matkia Ozzyn sangen omaleimaista nasaali-laulutyyliä.
Kaikki osa-alueet toimivat siis esimerkillisesti ja etenkin kappaleet Black Sabbath, Snowblind sekä Sabbath Bloody Sabbath nousivat loistavasta biisinipusta vielä aavistuksen verran muiden yläpuolelle. Muuten loistava keikka sai oikeastaan ainoan kauneusvirheensä vasta varsinaisen setin lopussa soitetuista Ozzy Osbournen soolouran hittikappaleista Shot In A Dark ja Grazy Train. En väitä etteivätkö Mr. Osbournen soolokappaleet olisi hyviä, mutta vertailussa mihin tahansa muuhun setin kappaleeseen ne jäävät auttamattomasti toiselle sijalle. Myös yleisö suhtautui tilanteeseen selvän kahtiajakoisesti: Toinen puoli sai tanssijalkaansa vielä aavistuksen lisää vipinää toisen puolen kirotessa sitä että ”miksi helvetissä ne nyt tätä soittaa?”. Yhtyeen mukaan kappaleet oli alun perin tarkoitettu encoreiksi, mutta että nyt ne vain menivät setin perään koska ”lavalta ei kuitenkaan olisi päässyt yleisön läpi minnekään”. Kun ennalta valitut encoret tuli soitettua näin hieman etuajassa jäi bändille vain yksi kappale jonka he saattoivat heittää uutena encorena: Paranoid. Vaikka yhtye oli ennen keikkaa luvannut että ”Paranoidia ei sitten ainakaan soiteta!”, muodostui tästä oikeastaan paras mahdollinen tapa sulkea hyvin mennyt keikka.
Mika Roth
