Tampere-ilmiö

Tampereen nuorisofoorumin järjestämä bändikisa näki päivänvalon kolmatta kertaa, edellisvuotiseen tapaan Vanhan Kirjastotalon puistolavalla keskustorin kupeessa. Ideahan on loistava, nuoret järjestävät nuorille bändeille keikkoja joita nuoret tulevat katsomaan. Tuntui, että vanhinta porukkaa järjestysmiehistön lisäksi istui tuomariston penkillä, jonne olivat onnistuneet ujuttautumaan myös päätoimittaja Jokirinne sekä yours truly Valpasvuo. Osallistuminen tuomarointiin antoi hivenen kattavampaa kuvaa bändien seuraamiseen ja tässä jutussa tulen kuvaamaan myös tuomariston pohdintoja bändien esityksistä. Samalla toimivalla kaavalla kuin männä vuonna ensimmäisenä soitti viime vuoden voittaja Powerglide, sitten vuoro annettiin kilpailijoille ja loppuun oli saatu ikäänkuin mallia näyttämään nuorison suosikki The Odorants. Kilpailevien bändien seteille annettiin vartti aikaa ja covereita ei laskettu. Eikä niitä myöskään kuultu.

Eli ensimmäisenä lavalle asteli Ylöjärven kolmikko Powerglide, jonka Hurriganes ja Peer Günt -henkinen rokkipaahto oli taannut ykköspallin edellisissä kekkereissä. Ja kuten silloisellakin keikalla, yhtyeen rumpali hakkasi kannuja eläimen raivolla. Nyt tuosta energiasta jäi jälkensä, basarin etukalvo repesi ja yksi pelleistäkin tuntui saavan osumia. Lujaa siis soitettiin, mutta hyvin. Solisti-basistin äänestä nousi melkein mieleen Lemmy, joka on ehkä liikaa sanottu. Joka tapauksessa ei uskoisi, että noin nuoresta miehestä lähtee vastaavanlainen karhean käheä laulupaahto. Mättävää heavyrockia tiukassa paketissa.

Virha
Hivenen pilveilevästä säästä huolimatta paikalle oli saapunut jo Gliden keikalle mukavasti porukkaa, joka selvästi ei aikonut lähteä mihinkään edes ukonilman voimalla. Selvästi bändikisan asema on tärkeä myös nuorison yleisötapahtumana. Itse kisa alkoi tasan kuudelta nelimiehisen Virhan tahtiin. Vaikka Manun, Samin, Tommin ja Jussin orkesteri soitteli energistä, mielenkiintoisilla tahdinvaihteluilla etenevää mättörockia (ainakin hetkittäin YUP -hengessä), ei bändi ollut ehkä löytänyt ihan sitä omaa linjaansa. Kivoja välijippoja soitosta löytyi ja yleisesti ottaen meininki oli sopivan munakasta. Hetkittäin soundit tuntuivat puuroutuvan ja kitaranvaihtosäätöäkin koettiin. Hivenen tuomaristossa aistittiin ehkä jännityksestä johtuvaa kireyttä, silti poseerausosastokin oli ihan hyvin hallussa. Suomenkielistä rockia, jota yhtye itse sanoo kieroksi, mutta suoraviivaiseksi. Ihan hyvä vartin esitys, muttei tämänvuotisessa kovassa tasossa aivan palkitosijoille asti yltänyt. Ehdottomasti kehityskelpoinen.

Puhdas Hallinto: Tiukan pohdinnan jälkeinen onnellinen voittaja
Desibelinkin arvioima Koottava -levytuotos ei yllättäen paljoa kertonut nuoren Puhdas Hallinto -orkesterin bändikisan esityksestä, olisiko jopa ollut niin, ettei levymateriaalia kuultu kuin soundcheckissä(?). Melkoisella mätöllä startattiin, hetkittäin jopa ”örinämetallia ilman örinää” –kävi mielessä, hetken päästä meininki taas oli jotain aivan muuta. Melkoista sekametelisoppaa siis soitettiin, mutta hyvä rytmiryhmä Tumpin rummutteluilla ja Jennin bassolla piti koko ajan meiningin päällä. Vaikka biisimateriaali vaihtelikin tummista tunnelmoinneista Apulanta -kertseihin ja 90-luvun alun YUP –kieroiluun, oli materiaali silti omaleimaista ja mikä parasta, yhtye ei ottanut soittamistaan liian vakavasti. Kokonaiskuvaksi jäi jotenkin sellainen hauska itseivallisuus, eihän bändistä, joka lähtee speed/heavysooloon huutamalla ”Hui!”, voi olla pitämättä. Yhtye sai myös ainoana kilpailijana yleisön ihan tosissaan mukaan, vaikka fanaattinen faninelikko polvistumisineen ja aaltoineen auttoikin yhtyettä melkoisesti. Melkoisella moshauksellakin mentiin ja pirkuleen hauskoja välispiikkejä kuultiin. Laulaja-kitaristi Vesa soitteli myös siellä yleisön seassa ja kokonaisuutena anti oli todella viihdyttävää. Odottamatonta, mutta antoisaa. Näillä ja muilla ansioilla yhtye tienasi tuomariäänestyksessä itselleen tämänvuotisen Tampere-ilmiön ykköstilan. Palkintoina oli äänitysmahdollisuutta ja keikka Tammerfesteillä. Ja tietysti rutosti itsetunnon kohotusta ja fanipohjaa. Onnea!

Kunniamaininta Kauniille Poliiseille
Varsinaista kakkakeppos-punkkia oli seuraavana luvassa nelimiehisen Kauniit Poliisit -orkesterin taholta. Mättöhooceeposeerauspunkkia radikaalisti kantaaottavilla ja hauskoilla sanoituksilla, eläytyminen ja pukeutuminen kuin vappuna (basistilla soittimessaan ilmapalloja, päässä maailman hienoin neonkeltapunainen pipo, kasvoilla hengityssuojain ja päällä paita, jonka rinnassa lukee koira ja selässä poliisi). Rytmiryhmä piti jälleen showta koossa, kun laulaja keskittyi lähinnä rähisemään ja ryömimään. Vain se perinteinen puolentoistalitran Mehukattipullo puuttui. Jengi tipahteli miltei penkeiltä kuunnellessaan kannanottoja tyyliin Kansalaisten on hyvä tietää, että Ville Itälä on vaarallinen. Tappakaa se!, Huumeisiin ei kosketa, tulee pahoja hallusinaatioita ja Aseita, ei ruokaa...Vittuun byrokratia, vittuun demokratia ja niin edelleen...Itse soitossa oli oikeasti ideaakin, kivoja vaihtelevia välisosia. Ehkä illan viihteellisin osuus. Pollareille myönnettiin myös kunniamaininta, sanomasta ja meiningistä. Vaikkei yhtye ole saanut hirveän mairittelevia kommentteja splitti-seiskastaan, oli tämä punkpläjäys livenä vallan hulvaton!

Myös PiiloPöPö vakuutti
Illan yhtenäisimmästä ja tiukimmasta setistä vastasi kolmen miehen mättögrungepoppoo PiiloPöPö, jonka tukanheittotykityksessä riitti vauhtia ja energiaa. Laulaja Markon esiintymisestä paistoi selkeästi esikuvana herra Cobain kitaraa ja eleitä myöten, itse soitto oli suhteellisen raakaa. Hivenen tuntui välillä puuroutuvan, silti yhtyeellä oli selkeästi löytymässä se oma juttu. Kolmikko soitti hyvin yhteen, basisti onnistui kaatuessaankin pitämään soiton kasassa. Biiseihin olisi toki kaivannut enemmän koukkuja, mutta eiköhän se sävelkynä ja sanatapailu siitä kehity kokemuksen myötä. Korvaan pisti myös se, että Pöpö lauloi suomeksi, mikä taitaa vastaavissa grungeilupiireissä olla aika harvinaista. Tämähän ei siis todellakaan ollut mitään Apulantaa. Tiiveimmästä setistä trio palkittiin kunniamaininnalla ja tuomaristo sai tosissaan pohtia Hallinnon, Poliisien ja Pöpön paremmuutta.





Outcold – Väärässä paikassa?
Viiden miehen amerikkahenkistä rockaavaa kitarapoppia soittanut Outcold oli selkeästi väärässä paikassa. Kun neljästä irlantilaisesta ja suomalaisesta rumpalista kootun bändin keski-ikä heiluu jossain tuolla 25 tasolla, eivät herrat kilpaile oikeassa sarjassa pääasiassa alaikäisten kilpatoverien kanssa. Tämä bändi kuitenkin soittelee jo niin Yo-talolla kuin Klubillakin, jäi vain miettimään, että ketä osallistuminen oikein palvelee? Tuomaristo rankkasi heti Outcoldin pois palkinnoilta, vaikka yhtye selkeästi ”valmein” olikin. Biiseissä oli tarttuvuutta jopa radiosoittoon, tosin laulaja ei ollut mitenkään hirveän erikoinen. Paikan päällä jaeltiin myös yhtyeen Freefall -eepeetä, kai niitä kuulijoita saa tälläkin lailla lisää.

Irkkupoikien vedon jälkeen tuomaristo lähti pohtimaan, joten The Odorantsin skeittipunk jäi miltei näkemättä ja kokematta. Saavuimme takaisin juuri viimeisten biisien soidessa ja ainakin bändi oli saanut yleisön lavan eteen. Mutta ehtiihän tuonkin näkemään. Itse kisa oli tasokas, hauska tapahtuma ja kaikinpuolin toimiva. Jos sen vessan vielä saisi sinne jonnekin? Tampere-ilmiön tasosta kertoo sekin, että edellisvuosien esiintyjille on tarjoiltu levytyssopimuksia melko korkealla prosentilla. Perinteisesti tulosten julkistamisen jälkeen voittaja on vetänyt vielä yhden biisin, mutta valitettavasti Puhdas Hallinto oli jo ehtinyt roudaamaan soittimensa pois, eikä yhtye ollut kokonaisuudessaan pokkaamassa. Pienenä laululurautuksena kuultiin sitten Maijalla oli karitsaa, mihin olikin hyvä lopettaa tilaisuus.

Tuomari on nuija!

Ilkka Valpasvuo