Lemonator, Kerho

Oletko koskaan ollut suosikkibändisi keikalla isolla klubilla, yksin? Se on ehkä haave monelle, eilen se toteutui minulle. Missä on jengi? Onko Lemonator kadottanut muutaman hiljaisen vuoden aikana vannoutuneet faninsa? Ainakaan uusia innokkaita poppailijoita joukkoon ei ollut eksynyt. Silti voi vain ihmetellä yleisökatoa. Toki festarikesä on aivan ovella ja torstai-ilta, mutta silti, Lemonator!

Illan lämpäribändi Kerho oli jo aloittanut keikkansa, kun saavuimme Klubille. Bändi soitti kovaa ja innolla suomenkielistä rockia. Kahden miehen ja kahden naisen muodostama bändi oli jälleen ihan ok, muttei välttämättä innostaisi uudelle keikalle. Kuulimme settiä vain vartin, joten suurempia arvioita on vaikea tehdä. Laulajatyttö oli ainakin provosoiva miniminihameessaan ja napapaidassaan, mutta hän lauloi hyvin ja monipuolisesti. Sanoitukset olivat osittain iskeviä, vaikka hieman teinimäisiä ja suomenkielisinä hyvin suoria.

Muutaman hetken päästä samettiverhot avautuivat uudestaan ja Lemonator asteli lavalle. Muistot edellisestä keikasta parin vuoden takaa Yo-talolta nousivat mieleen niin kuin kaikki muutkin mahtavat hetket kauniin, voimakkaan ja hieman älykkään kitarapopin kanssa. Yleisöä oli vähän, eivätkä hekään vaivautuneet eteen pomppimaan. Yleensä keikalla korostuu soittajien ja kuulijoiden kokonaisuus ja siitä välittyvä tunnelma, tällä kertaa sitä oli vaikea löytää. Alkuhämmennyksen jälkeen päätin nauttia yksityiskeikasta täydellä sydämellä. Jossain vaiheessa muitakin vanhoja faneja intoutui jammailemaan ja osoittamaan suosiota, mutta pääosin jengi istuskeli pöydissään kuin levy-yhtiön pomot konsanaan. Kuten Lasse Kurkikin totesi, kaikki tamperelaiset taitavat olla Poko Recordsilla töissä.

Yleensä bändi, joka on juuri julkaissut uuden albumin soittaa sen biisejä. Lemonator ei Grandpoppia korostanut, vaan soitti paljon edellisen levyn, The Waltzin, musiikkia. Lähes kaikki mahtavat, tunteikkaat ja paljon muistoja sisältävät biisit kuultiin. Ehkäpä Lassesta, Ripa Eskolinista, Antti Karisalmesta ja Kelly Ketosesta oli hauskaa muistella vanhoja aikoja. Tottakai uudelta levyltä kuultiin parhaat ja toimivimmat palat kuten ensimmäinen sinkku Broken Record. Keikalla ei kuitenkaan keskitytty pelkästään nopeampaan kamaan vaan tunnelmoitiin tasaisesti vanhempien ja hitaiden biisien parissa rockailun lomassa. Erityisen mahtavaa oli kuulla Maison Relaxilta Safe sekä aivan ensimmäinen Lemo-hitti Over Now kaukaa 90-luvulta Yellow –levyltä, joka on juuri uudelleen julkaistu.

Keikka oli kokonaisuudessaan todella erikoinen. Paljon vanhaa fiilistelyä, ihme välispiikkejä, mutta niin ihanaa musiikkia. Alkujäykkyyden jälkeen itse bändikin taisi vain päättää nauttia soittamisesta, vaikkei porukka bailupäällä ollutkaan. Karismaa ja sanoin kuvaamatonta aitoutta bändissä on yhä. Se ei yritä kosiskella yleisöä, muttei jää ylhäiseen ylsinäisyyteensäkään. Melankoliaa ja brittipopille tyypillistä haikeutta Lemonator tarjosi jälleen, vaikka uudemmalla levyllä ollaankin päästy rockimmalle linjalle. Jostain Klubin syövereistä nousivat suuret ablodit ja huudot keikan lopulla. Muutaman encoren jälkeen tunnelma oli erikoisen täydellinen. Ei yhteisöllisyyttä vaan yksilöllisyyttä, tunnelmaa, muistoja, haikeutta, pelkoa, kesän odotusta. Festareilla ollaan taas erilaisissa tunnelmissa kuuntelemassa Lemonatoria. Tämä oli jotain hyvin ainutlaatuista.

Nelli Korpi