Pienet

Pienet II - Joulukuu 2019

23.12.2019


Iisakki: Välikylä EP Iisakki: Välikylä EP

Välittömyys syntyy hetkestä ja musiikin alkuvoimaa on haettu kautta aikain eri tavoin luonnon helmaan palaamalla. Iisakki -nimen takaa löytyy Iisakki Uusitalo, joka leimautuu juurevan folkin tekijäksi. Tällä hetkellä yhtyeessä on vain yksi ihminen, joka myös tuntee kovimman kautta oman yksinäisyytensä.

V√§likyl√§ EP on ymm√§rt√§√§kseni Iisakin ensimm√§inen julkaisu, jonka seitsem√§n raitaa lohkaisevat aikaa vajaat 20 minuuttia. √Ą√§ness√§ on l√§hes poikkeuksetta mies ja akustinen kitara, laulun muistuttaessa ennemminkin leonardcohenmaista lausuntaa kuin perinteiseksi mielletty√§ laulua. Suuri kanadalainen tulee my√∂s mieleen itse teksteist√§, jotka ovat muodoiltaan l√§hemp√§n√§ runoutta kuin mit√§√§n metri-iskelm√§puristelua, mist√§ vaikkapa Keskelle j√§isen meren k√§y mainiosta esimerkist√§.

Vaikka haluaisin sanoa tuo loppumetreillään mukaan kylmää uhkaa huokuvat syntetisaattorit, joiden yhtenä innoittajana on taatusti toiminut Angelo Badalamenti. Sähköisen särövallin keitokseen lisää puolestaan Uskottoman toimitus, jonka räväkkä räyhä kohentaa kummasti EP:n syvyyttä ja ryhtiä.

Mika Roth


LAUMA: Mun kyyneleet on sun polttoaine LAUMA: Mun kyyneleet on sun polttoaine
Piss Poor Company

LAUMA on hiljalleen valmistautumassa toisen pitkäsoittonsa julkaisuun. Alkuvuodesta 2020 ilmestyvän seuraavan kiekon maistiaisena tarjotaan nimellään jo melko paljon kertova Mun kyyneleet on sun polttoaine, jonka kylkiäiseksi on livautettu toinen tummissa aiheissa niin ikään luotaileva raita.

Mutta tutkitaan ensin nimibiisiä, joka nostaa bändin isokaarisen kitararockin tutulle taivaankannelle. Melankoliset koukut sinkoilevat villeinä ympäriinsä, kun pakahduttavaan kertosäkeeseen päästään, mutta LAUMA hallitsee jo massiivisen tonttinsa haasteet ongelmitta. Viimeinen kolmannes onkin sitten yhtä nostatusta, jossa katto kohoaa rysäys kerrallaan ylemmäs.

Yli minuutin pidempi Varjojen valtakuntaan onkin sitten kimurantimpi tapaus, joka kaivertaa kolikon toiselle puoliskolle entist√§kin syvempi√§ uurteita ja kuoppia. Rintaa puristavaa masennusta, ep√§toivoa ja kaipuuta vain pois ‚Äď n√§ist√§ aineksistahan on luotu kautta aikain joitain huomattavimmista ihmiskunnan musiikillisista saavutuksista. El√§m√§ voi olla ihmisen parasta aikaa, mutta siit√§ samasta kalliosta on veistetty my√∂s jokaisen henkil√∂kohtaiset tulip√§tsit.

Mika Roth


Markiisi Ahonen: En kaipaa pois Markiisi Ahonen: En kaipaa pois

Markiisi Ahonen on yksi niistä artisteista, jotka välillisesti kärsivät taannoin vaikuttaneesta lakosta. En kaipaa pois EP ehti kuin ehtikin silti vielä tähän joulua edeltäneeseen pienjulkaisukoosteeseen, sillä ei näin tummasävyistä kiekkoa sovi jättää pois valon juhlasta.

Folkin akustisella ja isosti mutta ilmavasti soivalla puoliskolla viihtyv√§ laulaja/lauluntekij√§ tekee er√§√§nlaisen v√§litilinp√§√§t√∂ksen n√§ill√§ nelj√§ll√§ raidalla, jotka eiv√§t kuuluneet vuoden takaiseen Joulu ikuinen -albumiin, ja joilla ei ole n√§ht√§v√§sti sijaa tulevallakaan pitk√§soitolla. EP:n kantavia teemoja ovat Markiisille ominainen haaveilu ja monitasoinen pelko. Kertoja kaipaa hetkitt√§in parempaan paikkaan, toisinaan taas ymm√§rt√§en kuinka onnellinen onkaan jo nyt, sill√§ onnen voi l√∂yt√§√§ t√§st√§kin hetkest√§ ‚Äď jos vain osaisi.

Synkkyyshän on vain niin synkkää, kuin mihin taustaan sitä vertaa, ja tämän oivaltanut muusikko onkin rakentanut mielestäni tähän mennessä hienovaraisimman, monipuolisimman ja puhuttelevimman kokonaisuutensa. Olisi klisheistä puhua draaman kaaresta kun kyseessä on vain neljä raitaa, mutta ollaan nyt klisheisiä kuitenkin. Upean, ihanan, hekumallisen synkkää folk-murheilua, jonka ainoastaan pohjoisen taivaan alla voi ymmärtää. Joulurauhaa.

Mika Roth


Multimediakonsultit: Paheksun nuorisoa Multimediakonsultit: Paheksun nuorisoa
Komitea

Olipa kerran, kauan, kauan sitten kaukaisessa IT-kuplassa yhtye nimeltään Multimediakonsultit. Ja nyt he ovat palanneet!

Sen messiaanisemmaksi äitymättä on todettava, että uuden vuosituhannen alkuhämärissä häärineet konsultit ovat viimein löytäneet kutsumuksensa ja seuraavat nyt tähteään. Nimibiisi Paheksun nuorisoa nollaa kaikki noiden kultaisten vuosien jälkeen valtaan nousseet pullanössösukupolvet, ihan vaan jo periaatteesta. Rock soi ronskimmin ja koskettimien E Street Band -soundi on kuin ullakolta löytynyt magneettinauha, tai lähes täysikuntoinen kaitafilmikela.

B-poskelle sijoitettu Metsässä on sisarustaan vimmaisempi, vainoharhaisempi ja mustempi numero suomalaista outorockia. Ostarin viereisestä metsästä paljastuu portti mustaan alkulähteeseen, jossa luonnonlait eivät päde ja bändikin soittaa kuin herättäjäseuroilla valon nähnyt. Tai lujaa nyt ainakin. Missä loppuu parkkipaikka sieltä alkaa suuri tuntematon, sivistyksen säteillessä betonikuoren sähkövaloista ja vetäessä kertojaa kahteen suuntaan. Outoa! En väitä ymmärtäväni aivan jokaista askelmerkkiä, mutta tervetuloa takaisin silti, Multimediakonsultit.

Mika Roth


My Funeral: Graveblaster My Funeral: Graveblaster

Jyväskyläläinen thrash-jyrä My Funeral iski kolme vuotta sitten Harder Than This Life EP-levyllään keskelle olennaista. Ryhmän vimmainen ja väkevä thrash nojasi hieman floridalaisten veteraanien tekemisiin, mutta vain positiivisella tavalla. Reilu kolme vuotta myöhemmin My Funeral palaa kuuden biisin mittaisella Graveblasterilla, joka otsikkonsa mukaisesti räjäyttää haudat taivaan tuuliin. Avaukseksi sijoitettu Trashcrusher ei juuri puoltatoista minuuttia pidempään kellota, mutta kyseessä on kiistatta puhdas thrashässä, jonka kertosäkeessä viskotaan jopa deathpunkmaisia aineksia sammioon. Ja mikä höyry kattilasta nouseekaan, kun Thrash n’ Destroyn annetaan muhia samoissa liemissä ja sekaan livautetaan vielä häijyin mahdollinen kitarasoolo? Jep, täysosumahan sieltä kirpoaa.

Korkkaava kaksikko on jopa siin√§ m√§√§rin voittoisa, ett√§ nelj√§ muuta raitaa kalpenevat hieman niiden seurassa, mutta nostetaan esiin nyt viel√§ ilke√§sti virnistelev√§ Retro Satan. Jos ei muuten, niin perusasioiden √§√§relle palaavan tarinansa ansiosta, maailma kun oli 80-luvun alussa hieman toisenlainen paikka ‚Äď 90-luvusta nyt puhumattakaan.

Mika Roth


Osasto 11: Voisiko psykoterapia olla sinun henkinen goretex? Osasto 11: Voisiko psykoterapia olla sinun henkinen goretex?

Osasto 11 ei oikeasti koskaan hajonnut tai paiskannut punk-hanskojaan naulaan, mutta lienee osuvaa puhua paluusta, kun bändikin itsekin käyttää moista termiä. Samalla kun uusi pikkukiekko saatiin viimein pihalle, päätti ryhmä julkaista myös aiemmat julkaisunsa digitaalisissa palveluissa, joten osastolaiset loikkasivat kertaheitolla nykyhetkeen.

Kaikki on siis valmista 20-luvulle, mutta entäs sitten se uusi materiaali? Niin, kuusi kappaletta nuijitaan reiluun seitsemään minuuttiin, joten Voisiko psykoterapia olla sinun henkinen goretex? -EP ei ole mittansa puolesta sen massiivisempi kuin aiemmatkaan kiekot. Hardcorehan se tässä tahdin, muodon ja tavat määrittää, mutta vaikka vauhti on maksimaalinen saa huudetuista ja lausutuista vokaaleista melko helposti tolkun, mikä on genressä harmillisen harvinainen taito.

Kädellinen vie kuulijaa sirkuksen takapihalle ja puolentoista minuutin tuolle puolen ulottuva Matriootti osoittaa jopa progen saralle kantavaa lempeä. Raakaa lempeä, tosin. Osasto 11 ei keksi hc-tahkoa uudelleen, mutta hallitsee asiansa rautaisesti, joten ei muuta kuin lisää verta pakkiin.

Mika Roth


Pink Chameleons: Songs EP Pink Chameleons: Songs EP
Soliti

Voin puhtain sydämin todeta, että Pink Chameleonsin debyytti-EP on ollut odotettu tapaus täällä suunnassa. Osoittivathan syksyinen Sundown sekä sitä kesän kuumuudessa edeltänyt Melting Face -sinkku jo, että Paltsa-Kai Salaman uusi kokoonpano on ottanut savuisen garagen ja blues rockin haltuunsa häkellyttävän väkevästi.

Songs EP lataa em. sinkut ensi töiksi maisemaan, minkä jälkeen kuultava Reach Out osoittaa, että herkkä fiilistelykin onnistuu samoilla palikoilla, ilman että lopputulos olisi millään tasolla kiusaannuttava. Rahdun uhkailevasti maalaileva instrumentaaliherkku Slime on puolestaan orkesterin rohkea askel elokuvamaisemman ilmaisun pariin, kuvan vain syventyessä entisestään.

Paluu perinteisemmän poprockin tuttuihin helmoihin tapahtuu Word Outin kautta, tosin tämäkin reilu pariminuuttinen siivu käy läpi laajakangasmaisen suvantovaiheen, josta lähdetään kunnon loppurähinään. Ankkuriksi sijoitettu Blood Song onkin sitten se perusasiat takaisin paikoilleen palauttava täsmäisku rosoista garagea, josta voisi leipoa vaikka sinkun puolestani. Olisiko trion seuraava looginen askel jo pitkäsoiton pyöräyttäminen?

Mika Roth


Shuulak: Citrinitas Shuulak: Citrinitas

Kolmannen EP-levyn yhtä monessa vuodessa julkaiseva Shuulak on Alankomaiden Bredasta kotoisin oleva metalliorkesteri. Citrinitas EP päätyi parin kummallisen sattuman kautta käsiini, mutta toisaalta: onko sattumia oikeasti edes olemassa?

Sen kosmisemmaksi äitymättä Shuulak potkii melodisen metallin perinteiseen palloon mukavasti vauhtia, eikä meno ole täysin kierteetöntäkään. Kolmen ’oikean’ rutisteluraidan jatkoksi kuullaan outrona toimiva Citrinas, jonka eteerinen tunnelmointi on jotain aivan muuta kuin vaikkapa The Chosenin rokkaava metalli. Miesvokalisti osaa revitellä ja käydä läpi genren syvät vedet, karikoita vältellen. Laulaja kiskoo myös kovaa ja vaikka korkeimpia huippuja ei tavoiteta, lähtee herrasta katu-uskottava mekkala irti. Olisiko tähtäimessä ollut kenties Rob Halford?

Muoto on siis hallussa, mutta kappalemateriaalista vain rajoja pirstova Altar of Gods nousee selvästi keskinkertaisuuden yläpuolelle. Se kuitenkin riittää siihen, että nimi on syytä pistää muistiin.

Mika Roth


Sinus: Heksis Sinus: Heksis
Foliojoutsen

Sinus on kouvolalainen indierock-yhtye, jonka historia ulottuu vuoteen 2006 saakka. Bändin ensimmäinen EP ilmestyi jo seitsemän pitkää vuotta sitten, mutta olen jotenkin onnistunut ohittamaan ryhmän aiemmat julkaisut. Onneksi tilanne nyt muuttui, sillä kahden biisin muodostama Heksis on mielenkiintoinen ja askarruttava ikkuna bändin takaa löytyvän Olli Rantasen maailmaan. Sinus kun seilaa periaatteessa popin, suomirockin, progen ja synamusan vesillä, sijoittumatta kuitenkaan suvereenisti yhdenkään universumin vesille.

Avausraita Cryptomesia on pääosin kuulasta kitarasynapoppia, jonka kertosäkeessä synat soivat tuhdin bändipaketin päällä hieman sellaisella Pariisin Kevät -kulmalla. Ainakin siihen asti kun progemetallipyörre aukeaa keskelle lattiaa vajaaksi puoleksi minuutiksi. Tuohon kun lisää vielä aavistuksenomaiset house-kaiut, niin johan on pureskeltavaa. Sinkun toinen raita, Peili, lähtee seikkailemaan samoihin suuntiin, mutta uskaltautuu rahdun sisarustaan pidemmälle. Polveilevat koskettimet ovat biisin selkäranka, mutta progeisissa mutkissa suunta tuntuu hetkittäin katoavan horisontin kera.

Yhtä kaikki tuplasinkku on tutustumisen arvoinen tapaus, joten tulevalla vuosikymmenellä Sinusin liikkeet on syytä ottaa tarkemmin haltuun.

Mika Roth


Täyspaska: Päikkärit vai päiväkalja Täyspaska: Päikkärit vai päiväkalja

Okei, kun yhtyeen nimi on Täyspaska, niin odotusten taso notkahtaa väistämättä hieman. Turha sitä on kiistää, etenkin kun biisien nimet ovat tyyliin: Paijaus simulaattori. Vielä kun Jenni Vartiaisen hitti Ihmisten edessä on myös päädytty versioimaan, niin avainkysymys kuuluu: kelpaako lanta kasvatusalustaksi vai ei?

Huumorisävytteinen punkrock on suomalainen voimavara, mutta musiikillisesti Täyspaska on sataprosenttisesti amerikkalaisen melodisen punkkailun jäljillä sivakoiva ryhmä. Hauska päivä ottaa mukaan jopa ramonesmaiset woo-hooo-oo -huudot, sekä säkeistössä puolikeskustellen suoritettavan kakun kasvatuksen. Biisinipun helmi on kiistatta avaukseksi sijoitettu Vihreetä Westiä, jossa bändi onnistuu hakkaamaan viestinsä reilusti alle kahden minuutin mittaiseen muotoon.

Mitä taas tulee em. Vartiainen-lainaan, niin bändi selvästi hakee itselleen pientä iskusaumaa, mutta ei nämä omilla soundeilla tehdyt versiot kyllä kanna mielestäni mihinkään. Siis ihan oikeasti: jos halutaan luoda oma versio, niin tehdään sitten ihan oma versio, jossa on jotain muutakin uutta kuin soundit. Biisinelikon ainoa täysschaiba raita, sanoisin.

Mika Roth


Verhot: Ei mieli rauhaa saa Verhot: Ei mieli rauhaa saa

Tiedän vallan mainiosti, että Verhot kierrättää tummasävyisen kitararockin tuttuakin tutumpia paloja, mutta jälleen kerran rockin pieni ihme syntyy nimenomaan vanhojen asioiden uudelleenpinoamisesta. En tiedä kuka sä oot -sinkku osui jo kohdilleen ja nyt annos on kasvanut kolmen biisin sekä intron muodostamaan reiluun varttiin.

Bändin melankoliassa marinoitu kitarasoundi on myös avainasemassa, kun reilun minuutin mittaisen Intron jälkeen nimibiisi Ei mieli rauhaa saa päästetään kunnolla irti. Verhot ei kuitenkaan sotkeennu murheen raskaisiin verkkoihin, vaan pitää soundinsa lentävän ilmavana ja pyörät pyörimässä. Em. sinkkubiisi on edelleen yhtä upea, mutta ankkuriraita Syksy kaunis on tarvitaan myös paikalleen, jotta nousujen ja laskujen kulmat terävöityvät. Sitä paitsi maalailevilla taustoilla varustettu pieni ja hiljainen helmi on kaunis mitä kodikkaimmalla tavalla. Tässähän ollaan kaiketi folkinkin ääressä, vaikka soundi on elokuvamaisen lavea.

Saatesanojen mukaan pitkäsoittoakin oli ajatuksissa sorvattu, mutta alakulon ympärille rakennettu EP on juuri oikea muoto ja kelpo askel matkalla kohti albumia.

Mika Roth


√Ėr√∂: Pime√§ aine √Ėr√∂: Pime√§ aine

√Ėr√∂ on iso saari Kemi√∂n etel√§puolella, jonka vierasvenesatamassa olen k√§ynyt joskus nuoruudessani. Pohjois-Pohjanmaan Muhokselta kotoisin oleva √Ėr√∂-duolla ei sen sijaan ole kovinkaan merellinen ote syntetisoituun tunnelmamusiikkiinsa, tai nelj√§n raidan muodostama Pime√§ aine EP ei her√§tt√§nyt ainakaan minussa moisia visioita.

√Ėr√∂n miehist√∂, eli Muovinen ja Hapan K, on kuuleman mukaan ansainnut kannuksiaan enemm√§nkin rockin saralla, mik√§ my√∂s kuuluu l√§pi herrain elektronisissa seikkailuissa. Esimerkiksi ARP1 k√§√§ntyisi helposti alakulorockmetalliksi, mutta veike√§sti vinkuvat synat tekev√§t kielt√§m√§tt√§ kummia tunnelmille. Depressiivisten osiensa kanssa sis√§ist√§ keskustelua k√§y my√∂s Pime√§ aine, jolla duon painajaiselektro kynt√§√§ syvimmiss√§ vesiss√§. Kipalekvartetin tanssittavin siivu on puolestaan Predator, jonka nime√§mispolitiikka saa my√∂s raapimaan latvustoa, vaikka venytetyt narinat retroa elektroa ovatkin.

√Ėr√∂ onnistuu h√§mment√§m√§√§n ja sekoittamaan vesi√§ siin√§ m√§√§rin, ett√§ projektia kannattaa ehdottomasti jatkaa. Melankolisen elektron, pohjoispohjanmaalaisen triphopin kaltaisen ja v√§ist√§m√§tt√§ saumoista esiin puristuvan alternative rockin symbioosi omaa n√§et suunnattomasti potentiaalia.

Mika Roth




Lukukertoja: 1513
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs