Sinkut III - Marraskuu 2019
AOM: Tappokone
Stupido Records
Formaattien kahleista vapautunut AOM latasi alkuvuodesta vastapalloon ja lujaa, kun Sairas mieli -sinkku toi hardcoren terän takaisin bändin rockmetalliin. Keväisessä haastattelussa menon luvattiin jatkuvan ronskimpana ja sitä se myös on tällä tuoreella sinkulla, joka pohjustaa ensi vuoden alussa ilmestyvää pitkäsoittoa.
Tappokone siis tappaa niin talossa kuin puutarhassa, metallisen raskauden ja punkahtavan raivon kolistessa toisiinsa. Tulevan albumin teemana on kuuleman mukaan kuolema, jota tämä kolmeminuuttinen on kieltämättä täynnänsä. Hengen riistäviä koneita on monenlaisia ja vokalistin rääkyessä voimiensa edestä, en voi olla pohtimatta kysymyksen moninaisia eri kulmia ja puolia. Punkkiahan tämä enimmältä osin on, ja äärimmäisen vihaista sellaista, joten ensi vuoden alussa taitaa rysähtää melkoisella voimalla, kun AOM avaa uuden vuosikymmenen.
Mika Roth
Blood Region: Warrior Heart
Blood Region on Suomen Jyväskylästä kotoisin oleva bändi, joka saatesanojen mukaan soittaa korpimetallia. Siis mitä metallia? Historiankirjoissa yhtyeen juuret ulottuvat aina uuden vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin saakka. Matkan varrella on haettu optimaalista kokoonpanoa, julkaistu ainakin yksi pitkäsoitto ja saatu aikaiseksi vino pino pienempiä kiekkoja.
Tuoreimman sinkun myötä bändi esittelee uuden vokalistinsa, komean äänialan omaavan
Annika Jalkasen, joka ainakin tämän biisin perusteella istuu ryhmään kuin luonnostaan. Bändin melodinen, nopea ja powermainen metalli yhdistää keskieurooppalaisen vauhdikkuuden ja pohjoisen jäyhyyden tavalla, jolle on helppo löytää markkinarakoa etenkin Euroopan alati kasvavilta markkinoilta. Päämelodia on täyttä rautaa ja tultaessa ensi kertaa kertosäkeen kohdille on helppo todeta, että tämähän on täyttä jalometallia. Pinnat myös notkeista sooloista ja viimeisen päälle mietitystä sovituksesta, jonka ansiosta viisiminuuttinen siivu ei hyydy takakaarteessakaan.
Mika Roth
Eroma: Tyhjään kotiin
Avarasti soivaa ja voimakkaasti vokaaleihin nojaavaa modernia pop-musiikkia luovan
Eroman vuosi on ollut nousujohteinen. Lopputalven
Pois pois pois -sinkku tanssipoppaili keveästi vaikean aiheen yllä ja kesäinen
Jallu puhuu jatkoi soundisilpulla rikastetun popin ja murheiden yhdistelyä. Tyhjään kotiin kiteyttää oikeastaan noiden kahden kappaleen kartoittaman alan, mutta jälleen kerran mukana on myös jotain uuden ja tuoreen tuntuista.
Orastavasta erosta kertova biisi on kuuleman mukaan lähes parinsadan (!) lauluraidan kollaasi, eli vokaalien massiivisuus saa aivan uudenlaisen merkityksen. Kipua tihkuvat sanat kuvaavat tilannetta, jossa tuleva tuntematon levittäytyy edessä kuin lohduttomin yö ja Eroman vaikeroivat taustalaulut silaavat kevyen elektronisen taustan tunteilla. Näin rohkeiden ja kompromissittomien numeroiden edessä on vaikea olla liikuttumatta, ihmisiähän me kaikki olemme.
Mika Roth
Hilanders: Lailla tuulen
Levy Records
En tiedä aivan tarkkaan, kuinka tosissaan
Hilanders on mutta ainakin tämä rautalangan, iskelmärockin ja suomirockin Bermudan kolmiossa operoiva orkesteri sai pysähtymään kappaleensa ääreen. Toisaalta tällä samaisella suomalaisugrilaisella kaiholla se
Badding Rockersinkin moottori aikoinaan mylvi, joten otetaan tanssiparista tiukka ote ja annetaan jalkojen viedä…
… ja näin olemmekin saapuneet supisuomalaisen tanssilavan tienoilla, liekö vielä juhannuskin lähellä. Tuolla äijät kiskovat koivujen takana viinaa ja lavan puolella rohkaisuryyppyjen vahvistamat urhot lähestyvät parhaimpiinsa tälläytyneitä daameja. Rytmi junttaa tanssilattiaa rautalangan kaihoisasti soidessa, enkä voi olla viehättymättä tästä julkean kansallisromanttisesta kaipailusta. Sanovat että
Agentsille on löytynyt seuraaja, mutta hieman rohkeammalla oman tien kulkemisella tästä saattaa jalostua jotain totaalisen ainutlaatuista. Pohjamateriaaliahan on tehty jo yli puolen vuosisadan ajan, joten ei muuta kuin lisää kaihoa koneeseen.
Mika Roth
Hyvät Pojat: Samantekevää
Turkulainen
Hyvät Pojat sijoittuu poprockin bulevardin auringonpaisteisemmalle puolelle, suoraan sinne amerikkalaisen auringonlaskun ja toiveita täynnä olevan pohjoisen kesäyön välimaastoon. Aiemmin jo pari pikkujulkaisua pyöräyttänyt kitarapop-yhtye on julkaisemassa ensi vuoden alussa
Lähelläsi ei ole uusia käyttäjiä -EP:n, joka tämän ensimmäisen näytteen perusteella tulee olemaan melkoinen tapaus.
Suomeksi laulettu kitarapop kompuroi usein naiiviuden juurakoihin ja hukkaa suuntansa melankolian soilla, mutta Hyvät Pojat eivät sorru pateettisuuteen tai kiusaannuttavaan tilitykseen. Samantekevää on lievästi negatiivisesta nimestään huolimatta täyttä asiaa, vokalistin kuiskausta hipova ilmaisu, vaimeasti soivien soitinten herkkä tasapaino sekä hiljalleen karttuva massa – tuttuja palasiahan nämä ovat, mutta lopputulos on ensiluokkainen. Tekstissä puidaan päättyvää suhdetta, mutta silläkin saralla uskalletaan pitäytyä irti klisheistä, ja näin sitä sydämiä murskaavaa kitarapoppia syntyy kuin huomaamatta. Tämänkertaisen sinkkukoosteen ehdotonta kärkipäätä.
Mika Roth
J.Matkala: Valoon päin
Iso Pinkki
Folkin paljaammalla ja sielukkaammalla puolella musiikkia luova
J.Matkala fiilisteli alkusyksystä itsensä
Bob Dylanin hengessä,
Kun mä joskus kuolen -sinkun pohtiessa suuren tuntemattoman saloja. Valon määrä ei ole sittemmin juuri lisääntynyt, kun vuoden synkimmän hetken alla ilmestyvä Valoon päin lähtee lentoon, mutta ei tässä kaikkea ole suinkaan hukattu.
Tamperelainen laulaja/lauluntekijä ansaitsee kumarruksen etenkin taidostaan kiteyttää muutamin kiireettömin lausein monia asioita, eikä kuulijalle silti tungeta mitään valmiiksi pureskeltua tarinaa tulkittavaksi. Vokaalit ja viulu ovat tällä erää biisin perusosat, tosin nauhakaiun läpi ajettu Rhodes-piano on myös mukana rakentamassa hivenen aavemaistakin tunnelmaa. Kertojahan kaipaa selvästi jotakuta, jonka kasvotkin nähdään valoenkelin kasvojen tilalla pienen hetken verran. Mikä on tuo valo jota kohti sitten kaivataan ja suunnataan? Joulu on helpoin selitys, mutta ehkäpä se merkitsee myös jotain huomattavasti enemmän. Niin tai näin, viiltävän kaunista musiikkia jälleen kerran, eikä surumielisyys vie tällä erää voittoa.
Mika Roth
Jari Uutela: Väärinpäin
Tuore Records
Folkahtavaa ja elämän tuntuista poppia luova laulaja/lauluntekijä
Jari Uutela on löytänyt itselleen uuden kodin tamperelaisesta Tuore Recordsista, mutta musiikkia mies on tehnyt jo pidemmän aikaa. Uutela on sitten
Läpikulkumatkalla-debyyttialbuminsa julkaissut toisenkin pitkäsoiton, sekä todella kunnioitettavan kokoisen nipun sinkkuja.
Sinkuista uusimmalla päätuottajaksi on kiinnitetty
Ville Nisunen, mutta musiikkinsa puolesta Väärinpäin on tuttua Uutelaa – vain sipauksen päivitetyillä vaatteilla. Tekstissä ruoditaan ns. normaalin arjen näennäistä normaaliutta, joka joskus saattaa tuntua silkalta järjettömyydeltä. Tuo nurinkurinen kikkailu ja väärinpäin kuljeskelu leviää sanoista musiikin puolelle, antaen kurveille ja mutkille tervetullutta yllätyksellisyyttä. Ja kuka meistä ei voisi sanoa, etteikö joskus olisi tehnyt vain mieli nostaa jalat pöydälle – edes hetkeksi. Raikkaalle ja tuoreelle tuntuva biisi, joka toivottavasti saa jatkoa jo pian.
Mika Roth
Jesse & Varjot: Kuinka maailma makaa
Reel Art Oy
Tätä nykyä ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen huomatakseen, että maailma ei makaa kovinkaan kummoisesti. Oikeastaan kaikki on menossa enemmän ja vähemmän päin sitä itseään, minkä myös
Jesse & Varjot on huomioinut. Tulevaa
devoluutio albumia pohjustava Kuinka maailma makaa -sinkku kysyy kovat kysymykset suoraan, eikä näitä asioita pysty loputtomiin väistelemään kukaan meistä.
Viesti on siis tärkeä ja kohdillaan, mutta mikä on tilanne musiikin suhteen? Kolmen minuutin mittainen siivu jolkottaa suomirockin modernimpaa laitaa, tosin modernius osoittautuu tarkemmassa syynissä lähinnä soundien hohteeksi ja elektronisten mausteiden lisukkeiksi. Annoksen perustan muodostaa kuitenkin perinteinen rock-yhtye, jossa rummut-basso-kitara -kolmio onnistuu taikomaan tutuista palasista riittävän monella sylinterillä toimivan kokonaisuuden. Kelpo perusveto ja löytyyhän sieltä ihka oikea kitarasoolokin, joten askelmerkit tuntuvat olevan kohdillaan, kun uusi vuosikymmen ja albumi lähestyvät.
Mika Roth
Koitos: Lämpöjälki
Koitos rymysi ja reuhtoi kesällä, kun death’n’rollisti rokannut
Sä oot liian täynnä itseäs -sinkku meuhkasi neljän minuutin verran. Nyt tuosta mitasta on karsittu reilu minuutti pois ja hardcore-pitoisuuksien lisääntyessä myös punkin palaset ovat alkaneet pullahdella isommissa määrin sopan pintaan.
Vauhti on siis kova ja puristus lujaa, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö kertosäkeestä voisi löytyä aimo annos melodisuutta ja tarttuvuutta. Sellaisella koitosmaisella tavalla nyt ainakin. Keskikohdan jälkeen koittava julmin osuus tekee rumputulesta korviahuumaavaa ja mätöstä lyijynraskasta, mutta silti tästä jää käteen hieman sellainen fiilis, että jotain puuttuu lopputuloksesta. Ehkä se on alle kolmen minuutin mitta, tai sitten melodisuus jolla flirttaillaan, mutta jota ei rohjeta kuitenkaan pelata kunnolla loppuun saakka.
Mika Roth
Kuuro Koira: Liikaa seis
3rd Rail Music
Suomenkielisen rapin saralla vaikuttava
Kuuro Koira oli ennen tätä sinkkua allekirjoittaneelle tuntematon nimi, vaikka lappilaiset juuret omaava herra on toiminut musiikin parissa pian kaksi vuosikymmentä. Artisti/tuottajan historiasta löytyy kuitenkin sellaisia nimiä kuten
Haittavaikutus ja
Luunmurskaajat, eli kyseessä on kaikkea muuta kuin vihreä artisti.
Liikaa seis -kappale on tunnelmiltaan positiivinen ja voimaannuttava, kun kuulijoita kehotetaan ajattelemaan omilla aivoillaan ja muuttamaan maailmaa ihan yksi teko kerrallaan. Luettuna ihan perusasioita siis, mutta niin vain maailma tuntuu kärsivän kroonisesta typeryydestä ja vastakkainasettelujen kärjistymisestä. Kertosäkeen melodinen laulu/sanailu toimii hyvänä vastapainona asiaa täynnä oleville säkeistöille, joissa Kuuro Koira ehtii sulloa plus kolmessa minuutissa paljon ajattelemisen arvoista asiaa riveihin. Ei siis luovuteta ja pidetään myös Kuuro Koira tutkaruudulla, koska artistilta on ilmestymässä materiaalia myös muiden nimikkeiden alla.
Mika Roth
Lasten Hautausmaa: Sähköisku
Svart Records
Lasten Hautausmaa on 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kasvanut kiireettä ja varmoin askelin yhdeksi suomenkielisen rockin merkittävimmistä pikkubändeistä. Tuo hellyttävä ja valloittava pienuus onkin Lasten Hautausmaan merkittävin voimavara, sillä bändi voi tällä uusimmallakin sinkullaan rokata vaikka kuinka, menettämättä silti lapsekkuuttaan ja yllätyksellisyyttään.
Ryhmän neljäs pitkäsoitto on ensimmäinen varsinainen studioalbumi, sillä vasta nyt kokoonpano on siirtynyt treenikämppästudiostaan ’oikean’ studion puolelle. Tarkemmin sanottuna Joensuun SF Sound Studioon, jossa ainakin tähän ensimmäiseen sinkkulohkaisuun on loihdittu eläväinen ja runsas äänimaisema. Vokalisti
Kristiina Vaara ja kitaristi-vokalisti
Tuomo Mannonen saavat myös sähkön virtaamaan valveunimaiseen tekstiin, jossa toden ja harhan rajat kupristelevat ja kuultavat hohdetta puolelta toiselle. Kuume nousee ja odotus
IV-albumin tiimoilta tuntuu vain entistäkin kihelmöivämmältä, eli olihan melkoinen tälli.
Mika Roth
Lepolan Akka & Kulkutauti: Hiki kohtalon
Stupido Records
Komean nimen kasteessa saanut
Lepolan Akka & Kulkutauti on tamperelainen syksyllä 2016 perustettu bändi, joka seikkailee mm. amerikkalaisen rockin, rämisevän folkin, syntisen bluesin sekä svengaavan jazzpopin hämyisillä kujilla. Hiki kohtalon -sinkulla yhtye käy urheasti kaikkien edellä mainittujen paikkojen lähistöllä, mutta todellinen taikatemppu on se, että keitoksesta on saatu syntymään näinkin persoonallista muhennosta.
Vokalisti
Miia Lepola revittelee olan takaa ja neidon groovaava laulu onkin biisin ydin ja selkäranka, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Tätä ei kuitenkaan tule tulkita mitenkään muita tontteja sorsivaksi huomioksi, sillä yhtyeen soitto rullaa ja yhteispeli on ensiluokkaista. Sanotaan ettei valkoinen mies – tai nainen – voi koskaan hallita täysin bluesin noituuksia ja soulin sielukkuutta, mutta ainakin tamperelaiset ansaitsevat yrityksestään täydet pisteet.
Mika Roth
Mantaray: On The Back of Your Hand
Hienovaraista eteerisyyttä ja tunnelmallisuutta arvostava indierockyhtye
Mantaray pohjusti tulevaa kolmatta albumiaan sangen onnistuneesti jo loppukesästä ilmestyneellä
Outside Me -sinkullaan. Yhtyeen soundillinen ja tyylillinen kehitys jatkuu myös toisella singlelohkaisulla, jolla ryhmä uskaltaa korostaa rauhallisuuttaan ja seesteisten hetkien kaiken voittavaa voimaa.
On The Back of Your Hand kulkee reilussa neljässä minuutissaan halki valoisempien fiilisten, ja kappaleen yhteydessä on suorastaan mahdotonta olla mainitsematta
Anatheman nimeä. Tulevan albumin tiimoilta ryhmä korostaakin omaa hyvää ja rauhallista oloaan, ja tuo yleinen fiilis myös kuuluu biisin viimeisen päälle hiotuissa soundimaailmoissa. Toisaalta rentous ja materiaalin työstö eivät kuitenkaan ole poistaneet musiikista terää, eikä studiossa ole sorruttu ylihiomisen sudenkuoppaan, minkä viimeisen puolen minuutin helkkyvä osuus pienine mausteineen kiistatta osoittaa.
Mika Roth
Mara Balls: Kylmä sää
Stupido Records
Mara Balls sai allekirjoittaneen(kin) pasmat hieman sekaisin taannoisella
Häxan-sinkullaan. Kyllähän psykedeelinen cimena-stoner tietysti maistuu siinä missä muukin vastaava herkku, mutta kulttimeiningilläkin on rajansa. Ainakin siellä lähes 12 minuutin tietämillä. Kylmä sää on sisarukseensa verrattuna kuin pikainen vesisadekuuro, tai mukavasti nipistävä pikkupakkanen, jota tituleerataan saatesanoissa välipalasingleksi.
Rämäkkää riffirokkia on pehmennetty melodisuudella ja
Maran vokaaleilla, joissa ylistetään jälleen rakkauden lämmittävää ja sielun täyttävää voimaa. Biisi rakentuu pitkälti noin kahdelle idealle, mutta kun nuo ideat sattuvat kantamaan, niin mikäs tässä on lämmitellessä peruspalikoiden hohkatessa pesässä. Soundien julkea retroisuus ja ratkaisujen vanhakoulukuntaisuus saattavat saada makupalan tarttumaan toisten kurkkuun, mutta itse koen menneelle kunnian tekemisen vain voimistavaksi elementiksi, jonka kainalossa voi odottaa trion kolmatta pitkäsoittoa. Makoisa riffirockvälipala siis.
Mika Roth
Ministeri: Ruttonaama
Soundhill Music
Ihmettelin alkuun sitä, miksi tämä visuaalisella imagollaan leikittelevä
Ministeri kuulosti niin mahdottoman tutulta. Asiat valkenivat nopeasti, kun paljastui että ryhmän pääjehuna häärii mm.
Apples of Idunissa laadukasta työtä jo pitkään tehnyt
Eetu Moisio. Elektronisesti ryyditettyä painajaispoppia ajetaan tällä erää läpi modernien telaketjujen, eikä matka pisteestä A pisteeseen B kulje ainakaan pitkin suorinta reittiä.
Ministeri on lakeijoineen ehtinyt julkaista jo muutaman sinkun, joilla aikaiseksi on saatu mukavasti pöhinää. Esiintymiskieleksi on valikoitunut suomi ja ensi vuoden keikoille ollaan suunnittelemassa jo melkoista show’ta performanssiesiintyjineen kaikkineen, joten Ministerin tumma elektro on saanut mukavasti tuulta purjeisiinsa – tai bensaa bemareihinsa, kuinka vaan. Ruttonaaman sirpaleisessa ja monikerroksisessa rakenteessa on melkoisesti samaa kuin
ohGr:in kieroissa maailmoissa, mutta koskapa tuosta olisi toisaalta haittaakaan ollut tällä saralla.
Mika Roth
Mirva: My Nation Is Free
Laulaja/lauluntekijä
Mirva julkaisi viime vuonna debyyttisinkkunsa, jolla svengaus oli rahdun retroa puhaltimineen kaikkineen. Toisella sinkulla Mirva tekee jyrkän kurvin kohti moderneja tanssilattioita, vaikka perusta lepää edelleen siellä soulin ja ehkä hiukan modernin r’n’b:nkin juuristoissa. Biisi on pakattu reiluun kolmeen minuuttiin, missä ajassa ehditään kokea kunnon väliosa ja viimeisen kolmanneksen myötä saapuva loppukohotus.
Kuten nimestäkin voi päätellä, teksti korostaa henkisen vapauden ja yksilöllisyyden voimia, mutta viestiä ei alleviivata onneksi tarpeettomasti. Rivakasti käynnistyvä kipale pelaa pitkälti Mirvan vahvan laulun ja taustan kosketinosien vuoropuhelulla. Kertosäe jää nopeasti pyörimään takaraivoon, melodiakulun ja alle sijoitetun kitaran toimiessa tärkeimpinä välineinä. Loppuun olisi voinut latoa rohkeamminkin voimaa, etenkin kun kaikki on jo pohjustettu kunnon jysäykselle, mutta hyvä tämä on näinkin.
Mika Roth
Musta Tulevaisuus: Musta tulevaisuus 1
Hieman sanaleikiltä kalskahtava
Musta Tulevaisuus on niitä yhtyeitä, joista ei ole tarjolla turhan paljon tietoa. Siinä missä toiset satsaavat runsaisiin promopaketteihin ja tiedon megablokkeihin, saa Musta tulevaisuus 1 -kappale edustaa tätä yhtyettä silkalla itsellään. Eli annetaan siis musiikin puhua.
Ja mitä se kertoo meille? Hmm, synapopin kultaiset aikakaudet ovat ainakin hallussa, mutta Musta Tulevaisuus pysyttelee visusti tuon urbaanin hallin tummemmalla ja varjoisammalla puoliskolla. Rytmit naksuttavat vähäeleisesti ja hieman saksalaisesti, naisvokalistin kevyesti efektoidun laulun kaikuessa kromipinnoista ja kaukana siintävästä katosta. Hieman minuutin merkkipaalun jälkeen taustat puhkeavat hetkeksi synakukkaan, aivan kuin alkuaikojen
Pet Shop Boys olisi siirtynyt uudelle vuosituhannelle. Biisin ydin on kuitenkin hiljaisemmissa hetkissä ja siinä pienessä pelissä, jossa äänet päästetään lyhyiksi hetkiksi irti. Viimeinen minuutti nostattaa fiiliksiä, mutta kaikki uskalletaan silti pitää riittävän pienenä. Mielenkiintoista ja rahdun mystistä, ihan ilman infosulkuakin.
Mika Roth
Myyy: Shadow Dancer
Soundhill Music
Joskus parhaimmat pop-koukut ovat niin vastustamattomia, että niiden voimaa ei voi sanoin selittää.
Myyy osui parin kuukauden takaisella
Heart of Gold -debyyttisinkullaan keskelle taivaallisen runsasta kultasuonta, eikä tämä toinen sinkku jää ainakaan heikommaksi vertailussa. Tarina ei kerro voiko helsinkiläistamperelaiselta bändiltä odottaa vastaisuudessa yhden biisin sinkkuja mittavampia julkaisuja, mutta ainakin omasta mielestäni kaikki palikat ovat jo kohdillaan.
Shadow Dancerin eriskummallisin elementti on eittämättä mörisevä mies/örkki vokalisointi, jonka osuus tässä lapsuuden muistikuvista rakentuneessa tarinassa lienee olla sellainen fantasiamöhköfantin kaltainen rakastettava hirviö. Niin tai näin, iloisesti helkkyvä ja kuunvalon taikaa heijasteleva kipale on todellinen pop-valioyksilö. Efektipuolella mopo keulii pidäkkeettömästi, mutta em. fantasiaulottuvuuden ansiosta sekin on nyt vain silkkaa plussaa.
Mika Roth
Orbiter: Bone to Earth
Orbiter on helsinkiläinen doom metal -yhtye, joka sai alkunsa vuodenvaihteessa 2014-2015. Tuon jälkeen ryhmä on runtannut samoihin karmeihin 70-luvun kantaisien ja 90-luvun stonerjättien aineksia, unohtamatta silti uuden vuosituhannenkaan doom- ja stoner-taitajia. Bone to Earth -sinkku pohjustaa orkesterin ensi vuoden puolella ilmestyvää
The Deluge EP-levyä, joka tämän ensimmäisen näytteen perusteella tulee sijoittumaan raskaaseen sarjaan.
Miltei kuuden ja puolen minuutin mittainen Bone to Earth kertoo ihmisen ikuisesta taistelusta toisaalta viisauden ja toisaalta itsetuhovietin kanssa. Me olemme vain poikkeuksellisen viisaita apinoita, mutta samaan aikaan tavattoman toivottomia ja typeriä olentoja, jotka kykenevät uskomattomiin julmuuksiin. Vokalisti
Carolin Koss lataa vokaaleihin asianmukaisen annoksen tylyyttä, jota bändin kulmikas ja paukkuva soitto vain korostaa. Ei mitään maailman innovatiivisinta menoa, mutta ajaa kyllä asiansa.
Mika Roth
Saa kiljua: Kesän kuolema
Kerrassaan erinomaisen ja prinikat rintaansa ansaitsevan
Päiväkännit EP-levyn aiemmin syksyllä julkaissut
Saa kiljua on täällä taas. Siinä missä aiemmin tänä vuonna perustettu oululainen yhtye ruuvasi poppipunkkiaan pilke silmäkulmassa tuolle neljän biisin pikkukiekolle, on Kesän kuolema -kappale siirto hieman toisenlaiseen suuntaan.
Punkahtavalle ilmaisulle ominaiset energiatasot ovat toki edelleen tallella, mutta uuden biisin henki on kiistatta monta astetta depressiivisempi, kohtalokkaampi ja tummasävyisempi. Bändi itse kutsuu hitaampaa jälkeään romanttisen ruosteiseksi goottiestetiikaksi, vaikka aihe kertoo pimeän selättämisestä – eikä suinkaan selätetyksi tulemisesta. Tummuus ja rauhallisempi rullailu istuvat kuitenkin ryhmän pirtaan ja kun biisissä sentään aurinko paistaa edes piruuttaan risukasaan, niin kyllähän tästä eloonjäämisen ylistyksestä jaksaa innostua näin adventtiloskan kynnyksellä.
Mika Roth
Viinamäki: Ihmisroskat
Jokainen ihminen on laulun arvoinen, sanoi joku joskus, mutta nykyaikana meno on toista. Ihmisroskiksi joidenkin toimesta leimatut osattomat ja elon reunoille mitä moninaisimmista syistä päätyneet ovat myös aiheena uusimmalla
Viinamäki-singlellä. Siinä missä kesäinen
Huonon onnen talismaani nosteli stetsoniaan jossain countryiskelmän tienoilla pilke silmäkulmassa, on tunnelma nyt rahdun tuimempi.
Ihmisroskat maalailee Amerikan-kitaroilla pitkin kaarin ja viipyilevin vedoin eteemme tunteiden preeriaa, tai tässä tapauksessa kotoisia lakeuksia, joilla riittää vielä tilaa ja ilmaa. Vai riittääkö? Viinamäki asettuu kodittomien asemaan ja alati toisten tönimien ja hätistämien irtolaisten kenkiin. Aihe on samaan aikaan yksinkertainen ja vaikea, mitä biisi myös onnistuneesti korostaa. Eikä Ihmisroskat nojaa vain aiheensa voimaan, vaan itse biisilläkin on annettavaa ja se seisoisi vaikka millä teksteillä sijoillaan.
Mika Roth
Lukukertoja: 6080
