Valerian, The Wave

Loistavasta Bar Loosesta päädyimme Semifinaaliin suoraan The Waven keikalle. Legendaarinen rock-luola ei ollut edes puolillaan porukkaa. Tunnelma oli jäykkä, mutta musiikki ja uudet bändituttavuudet innostivat jäämään.

Vuoden verran kasassa ollut The Wave soitti rockia blues-mausteilla. Laulaja-kitaristi Floydilla oli mahtavan tumma, matala ja sävykäs ääni, jota hän osasi käyttää hyvin. Nelimiehisen kokoonpanon muut jäsenet rumpali Joe, kitaristi Mika ja basisti Miki soittivat hyvin, mutta keikka ei nostanut suurta innostusta lavalla eikä yleisössä. Musiikki oli kuitenkin hyvää, sitä olisi melkein voinut jammailla. Koko Semifinaalin olisi pitänyt kääntää energianappula päälle ja alkaa viihtyä! Kokonaisuus ontui, mutta musiikki oli mielenkiintoista ja omaperäistä sekä laulajan ääni upea. Vaikka porukka oli jäyhää, saatiin encore-ablodit aikaiseksi.

Muutaman istuskelu-roudaushetken jälkeen Valerian nousi lavalle. Heti saatiin enemmän sykettä ja menoa jo kuusi vuotta vanhalta bändiltä. Jossain mielessä grungerockia Pearl Jamin tyyliin, toisaalta Him –mausteista lovemetallia suoltanut bändi osasi pitää hauskaa lavalla ja uskoa itseensä vaikka yleisö ei tästäkään bändistä kovasti innostunut. Sentään hieman suurempien taputusten ja muutamien huutojenkin saattelemana Valerian soitti ihan kelpo setin.

Laulaja, Olli Koskela, oli itse persoona ilman persoonallisuutta. Vallu Valpio meets Axl Rose tuntui olevan kundin hakema hahmo. Musiikki oli jälleen jees, vaikkei kovin omaperäistä ollutkaan. Samantyylistä musaa soittavia kokoonpanoja löytyy joka kulmasta, mutta bändi ainakin tuntui olevan voimissaan ja iskevän kaikkensa lavalla. Kitaristit Toni Ritoni ja Matti Toivonen, basisti Janne Jääskeläinen ja rumpali Tipi Andersson pitivät meininkiä yllä omaan taiteilijamaisuuteensa kaatuvan laulajan takana. Nariseva laulu puuroutui välillä musiikin alle, muttei se välttämättä edes hatannut.

Jälleen vaimeat ablodit ja encoret päälle. Eiköhän tämä ilta ollut tässä. Liukenimme Semifinalista yhtä nopeasti kuin olimme tulleetkin. Helsingin keskiviikkoyö tuntui yllättävän hiljaiselta ja itselläkin oli mielessä jo seuraava päivä. Tulipahan kuitenkin tutustuttua muutamaan uuteen bändiin, joista toisissa geimeissä olisi voinut saada enemmänkin irti.

Nelli Korpi