21.05.2003
Yo-talo/Tre
Suomen parasta kitarapoppia ja maistuvaa hauskanpito-skata Yo-talolla. Mukavan runsaasti populaa, hyvän asian puolesta järkätyt bileet ja melko kaheleilla levyvalinnoilla viihdyttävät deejiit Samae ja Janne. Vaikka Tampereella tosiaan oli hyviä keikkoja samaan aikaan (kuten Deep Turtle, Kometa ja tsekki- jenkkiläinen Sabot Klubilla), oli Yo silti helppo valinta.
Liveosuuden korkkasi tiukasti uuden levyn parissa pakertava Sister Flo. Riihimäen viisikko soittaa klassista poppia tiukalla intensiteetillä, johtotähtenä Samae Koskisen utuinen laulu. Yhtä lailla vakuuttavaa on myös Petri Nakarin kitarointi ja taustalaulu, tänä iltana mies antoi kaikkensa, soitti jopa selällään. Ja se on melko harvinaista Flon keikoilla se.
Basisti Mikko aloitti keikan laulamalla, sitäkään ei ole ennen nähty. Uusilla raidoilla mentiin komeasti aina Runboyruniin asti, jolloin lavalle saatiin bonuksena vielä saksofonisti, jonka annista saatiin nauttia loppukeikan ajan. Kesällä odotettavan uuden julkaisun materiaalivalinnat tuntuivat olevan melko meneviä rykäyksiä, puhtaaseen hissutteluun mentiin oikeastaan vain levytuotoksestakin hidastetulla alkuosalla Brother Leestä, joka sekin puolenvälin jälkeen kiihtyi melkoiseen tykittelyyn. Muita helmiä olivat muun muassa upea Magic sekä Honey Lust encorena Samaen ja Petrin kitaraduona esitettynä. Tuntuu, että Flo-sisko vain paranee keikka keikalta.
Seuraavana laitettiin jalat liikkumaan hauskanpito-skata suomenkielellä veivaavan Tamperelaisen Voimaryhmän tahtiin. Viimeisestä näkemästäni keikasta olikin jo kohtuullinen tovi, Ska Parkissa viime kesänä yhtye oli loistava. Tällä kertaa keikka ei täyttänyt aivan loistavan vaatimuksia.Vaikka biisit vetivät väen liikkeeseen, etenkin torvisektion noustua lavalle, tuntui silti, että se ihan viimeinen silaus olisi puuttunut. Jotenkin sellainen lievä haluttomuuden vaikutelma jäi kaivelemaan tai jokin muu...Yleisö siis saatiin liikkeeseen ja hiki virtaamaan, mutta täyttä hurmosta ei jostain syystä syntynyt. Mistähän moinen? Joka tapauksessa, onhan Voimaryhmä toki yksi kotomaan parhaita ska-pumppuja ja hyvää matskua veikoilla on. Matskua oli monipuolisesti uutta ja vanhempaa, saipa yleisö nauttia toissapäiväisistä tuotoksistakin. Hilpeyttä herätti kitaristi Billyn kuuluttaessa varmaan puolet biiseistä lauseella: Nyt soitetaan yksi biisi skata. Illan bändien soittojärjestys oli loistava, ensin fiilistellään, sitten jumpataan ja lopuksi rauhoitellaan vielä balladiosastolla. Ainoastaan Flota katsomaan saapuneita tosin saapui myöhässä, kun luulivat Voimaryhmän aloittavan. No, tulkaapa ensi kerralla ajoissa paikalle.
Office Buildingin keikalle olen ollut menossa jo pitkään, nyt viimein pääsimme jälleen samoihin tiloihin. Viime elokuun Aisti-festivaalien jälkeen yhtye on julkaissut mukavasti suitsutusta saaneen kolmannen albuminsa The Sun hit The Water, miehistössäkin on tapahtunut muutoksia. Teemu Elon keskittyessä Alien Heatiin astui Marko Niittymäki OB:n kitaran varteen. Myös vakioviulisti Pekko Käppi oli poissa, mutta Laura Jaatinen paikkasi miestä vähintään kiitettävästi. Kuusihenkisen orkesterin johtotähtenä toimiva Janne Laurila on kasvattanut parran, mutta miehen soitolliseen ja laululliseen antiin tuo ei juuri vaikuta. Kuulasäänisen biisinikkarin eleissä ja intensiivisyydessä tuntuu olevan paljon samaa sielunveli Ville Leinosen estraditaiteilun kanssa, vaikka biisimaailma ei ihan samoilla linjoilla liikukaan. Kauniita popkappaleita, urkua ja unelmoivaa viulua, sekä jotenkin oivallisesti yhtyeen teemaa tukien keittiöjakkaralla istunut, tunteikkaasti kitaraa näppäilevä Marko.
Illan biisitarjonnasta löytyi kattavasti uutta ja vanhaa. Vaikka mahtava It Makes No Difference -helmi Across The Sleeping Seas –levyltä onkin ehkä Buildingin napakymppi, myös ylväs Crystal Clear, beat-henkinen 60’s-ralli She Appeared To Me, sekä illan Amnesty-teemaa tukenut The Right To Dream tuoreimmalta vakuuttivat. Ihan uutta materiaalia edusti Scar One (tai jotakin tuohon suuntaan). Kerta kaikkiaan maukas setti, ainoa mauton juttu oli Jannen solmio, jonka mies ripusti keikan lopulla mikkistandiin Aerosmith –tyyliin. Kaunista oli, sielu hirttyy.
Kiitos Amnesty, järjestelyvastaava Ninni, Yo-talo ja etenkin bändit. Sekä tietysti ”hassua humppamusaa” veivanneet deejiit. Oli kivaa, näitä lisää.
Ilkka Valpasvuo
