Pienet

Pienet - Lokakuu 2019

23.10.2019


Farah: Daydream Farah: Daydream

Farah on turkulainen vuonna 2018 perustettu yhtye, joka omien sanojensa mukaan luo musiikkia retromaisilla soundeilla. Tyyliruudukossa Farah sijoittuu jonnekin rockin, rock’n’soulin, bluesrockin ja toisinaan hiukan popahtavan funkinkin laitamille, rockin toimiessa selvimpänä ohjenuorana ja linjalankana.

EP:n nelj√§√§ biisi√§ on ollut kirjoittamassa yht√§ monta ihmist√§, joten tyylikirjo on heti k√§ttelyss√§ ilahduttavan kattava. Kiekon kappalej√§rjestys on my√∂s siit√§ mielenkiintoinen, ett√§ biisien pituudet kasvavat tasaisesti loppua kohden ja tunnelmallinen ankkuripala Nightwalk soljuu jo p√§√§lle viiden ja puolen minuutin ajan. Ja miksi toisaalta ei soljuisi, sill√§ rahdun uneliaassa numerossa riitt√§√§ soulahtavaa vetovoimaa. Spektrin ja biisinipun toisessa p√§√§ss√§ If I‚Äôd Trust You chillailee rullaavien kitaroiden ja naisvokalistin vivahteikkaan laulun √§√§rell√§ rockimpana, napakampana, kiivaampana ‚Äď ja silti niin ihanan kiireett√∂m√§n√§.

Farahin supervoima onkin hetkien oikeanlainen venyttäminen, pienten tilojen täyttö sekä kaiken värikkyyden seassa omaan linjakkuuteen luottaminen, mistä suuri kiitos lohkeaa muheille sovituksille.

Mika Roth


Flophouse Phonics: The Phonics Flophouse Phonics: The Phonics
Lapila Records

Helsinkiläinen Flophouse Phonics on kuusihenkinen orkesteri, jonka musiikillinen paratiisi löytyy voimakkaasti paistavan aurinko-rockin alta. Ai, että minkä ihmeen aurinko-rockin? No, sillä nimellä ryhmä perinnetietoista kitararockiaan myy, eikä termi ole lähemmän tarkastelun perusteella lainkaan hullumpi.

Neljän biisin mittainen The Phonics on juurevalla tavalla väkevän rock’n’rollin, takalistoja liikkeelle manaavan boogierockin sekä rahdun modernimman actionrockin mielenkiintoinen yhteenliittymä. Aiemmin jo yhden splitin julkaissut ryhmä osaakin rakentaa rockin talonsa usein eri tavoin, koskettimien ja säästeliäästi annosteltujen torvien antaessa ryhtiä, kulmia ja luonnetta sopalle. Näissä siivuissa rytmi on vahva, usein hieman hakkaava ja bluesin katkuiset kitarajuoksuttelut ja soolonpätkät hilaavat ryhmää kohti Amerikan ihmemaata.

Tiiviistä biisinipusta voi eri päivinä nostaa esiin minkä vain numeron, mutta juuri tänään alkuvoimainen (God Knows) I’m a Loverboy ja svengaava Solid Ground iskevät kovimmin otsalohkoon. Näin sitä rokataan ja nautitaan auringon pariloinnista.

Mika Roth


‚ÄĚHarhala: Harhala: Ikihoure

Rovaniemi-Oulu akselilta kotoisin oleva Harhala on post-rockin rauhallisemmalla puolella viihtyvä yhtye, jonka aiemmista liikkeistä ja mahdollisista demovaiheista ei ole sen kummempaa tietoa. Yhtyeen esikois-EP soi kuitenkin vahvana ja kirkkaana, kiekon kolmen kappaleen muodostaessa päälle 25 minuutin mittaisen äänimatkan öisiin tunnelmiin.

Omakuva on upea käynnistys, lämpöä hehkuvan kitarasoundin väristessä kaihoa, eläväisen rytmikuvion asettuessa kuin luonnostaan paikoilleen ja viipyilevien lyriikoiden tipahdellessa kuin kastepisarat aamuyön tunteina uinuvien rakennusten räystäistä. Vajaan kahden minuutin kohdalla sähköisempi ja raskaampi jyrnytys käynnistyy ensi kertaa, mutta puuskittainen myrsky väistyy aina seesteisemmän rakenteen tieltä. Verso luo samasta maisemasta elokuvallisemman version, loppupuolen metallisuudenkin sopiessa luontevasti mukaan.

Lähemmäs 13 minuuttia kurottava Unten maa onkin sitten monta astetta eteerisempi, maalailevampi ja unenomaisempi teos, jolta ottaa minuutteja kasvaa ja kehittyä. Unia on tietysti niin monia kuin näkijöitäkin, mutta itse haluaisin päästä näihin rauhaisiin hetkiin mukaan, jos tekstistä voikin aistia myös vaaran läheisyyttä. Upeaa jälkeä ja tiivistä tunnelmointia musertavan harvoin vedoin.

Mika Roth


Liina Harja: Riitänkö Liina Harja: Riitänkö

Mitä syntyy kun punkkia ja grungea nuijitaan toisiaan vasten? No tietysti pungea, josta Liina Harja noin vuosi sitten kasasi Valtion haltuun -esikoisalbuminsa. Uutta materiaalia paraikaa työstävä yhtye on aikeissa julkaista ainakin jotain ensi vuonna ja sitä odotellessa kuulijoille tarjotaan tuplasinkullinen työelämäpunkkia.

Nykymaailmassa duunari on useimmiten jälleen kerran ovimaton korvike, joka voidaan ilman sen kummempia tunnontuskia vaihtaa toiseen. Riitänkö kysyykin osuvasti, että riittääkö se kaikki mitä toimistossa ehtii puuhaamaan, vai onko pahoitteluviestiä tiedossa seuraavien YT-neuvotteluiden koittaessa. Ahdistavaa punkrockiahan siitä syntyy. Laiska leipuri ujuttaa mukaan grungeisen basson möyrinnän ja vokalisti Piian päästellessä astetta hiljaisemmin nousee jännite kuin huomaamatta kattoon saakka. Särössä löytyy, melodiat ovat kohdillaan ja kahden melko erilaisen näytteen perusteella kaikki tuntuu olevan kohdillaan, joten odotukset tulevaa kohden ne vain kasvavat.

Mika Roth


Olivera: Life is a Blooper Real Olivera: Life is a Blooper Real
Playground Music

Espoosta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä Olivera jäi mieleen jo keväisellä Trust-sinkullaan, jolla elektroninen pop ja kevyt mutta tunnelmallinen ilmaisu nivoutuivat toisiinsa. Kesän kynnyksellä julkaistu Small osoitti puolestaan, että sielukkaiden popballadienkin luominen onnistuu ongelmitta, eikä neidon ääni petä tiukimmassakaan paikassa ja testissä.

Pisteliäästi nimetty Life is a Blooper Real EP niputtaa nuo kaksi aiempaa sinkkua kahden muun raidan kanssa yhteen, kokonaispaketin kasvaessa näin lähes 13 minuutin mittaiseksi. ’Uusista biiseistä’ I Can’t Sleep popahtelee ja poksahtelee tarttuen kuin terva, ja leijuen silti höyhenen tavoin halki elektropopin pilvettömien taivaiden. Keveää ja silti niin väkevää. Rohkeammin vokaaleihin nojaava ja taustoiltaan niukempi Start Again on puolestaan sijoitettu avaajaksi ja tällä kattauksella Olivera pystyykin tuomaan vahvuutensa esiin ilahduttavan monipuolisesti.

Mika Roth


Plastic Tears: Look of Lies Plastic Tears: Look of Lies

Helsinkiläinen Plastic Tears teki keväällä viisaan liikkeen nostaessaan sinkuksi Dark Passengerin, tuon Angels With Attitude -albumin jykevän avausraidan. Bändin glam-mausteinen katurock kun potki tuolla raidalla jykevämmin kuin juuri mikään genren saralla vuosiin.

Look of Lies on tulevan neljännen pitkäsoiton ensimmäinen sinkkulohkaisu, ja aivan edellisen kaltaista päänräjäyttäjää rallista ei kasva. Toki kaikki tarvittavat perintötekijät ovat kohdillaan ja ryhmä osaa viedä häijysti soivaa rockiaan yhä eteenpäin, mutta tekijä-X tuntuu tällä erää puuttuvan. B-puoleksi sijoitettu Communication ei kuulemma mahdu tulevalle pitkäsoitolle, vaikka alle kaksiminuuttiseksi puristettu siivu iskeekin aivan toisenlaisella voimalla. Mihin kaikkialle pieni annos punkin kiivautta saakaan kipaleen sinkoilemaan, kun kaikki palikat ovat kerrankin kohdillaan…

Mika Roth


Rohtokallion Fakiirit: Suohauta EP Rohtokallion Fakiirit: Suohauta EP
harakkarekords

Esikois-EP:nsä pyöräyttänyt Rohtokallion Fakiirit on kotimainen yhtye, joka luo äärimmäisen verkkaisesti etenevää folk-musiikkia. Ryhmän ilmaisussa psykedeelisyys ja lukkarinrakkaus noisea kohtaan ovat yhtä merkittäviä palasia, eivätkä ambientin sumuseinätkään lepää niin kaukana näistä haudoista ja happamista suolammista.

Kahden biisin mittainen EP on p√§√§lle 21 minuutin mittainen, happoinen ja pirskahteleva trippi, joka kokee er√§√§nlaisen musiikillisen kliimaksinsa j√§lkimm√§isen√§ kuultavan Kyll√§ se siit√§ -kipaleen viimeisell√§ kolmanneksella. Tuolloin viisihenkinen b√§ndi nousee yll√§tt√§en rocklintunsa selk√§√§n ja kiit√§√§ jonnekin folk metalin suuntiin saakka, tosin vain lyhyeksi ja muuta kokonaisuutta korostavaksi hetkeksi. Merkitt√§v√§√§ t√§m√§n mets√§isen retken keskell√§ on my√∂s kiinnitt√§√§ huomiota taustalla toisinaan melskaaviiin soittimiin, joiden panosta ei ensi alkuun tule v√§ltt√§m√§tt√§ edes kunnolla noteerattua. Musiikkia hiljaiseen j√§rven ylitykseen, tai kenties t√§htitaivaan tiirailuun ‚Äď ihan kuinka vain. J√§√§n mielenkiinnolla odottamaan luvatun pidemm√§n kokonaisuuden mahdollista ilmestymist√§.

Mika Roth


Second Infinity: Abusive Dreams Second Infinity: Abusive Dreams

Oululaisen Second Infinityn perustamissanat lausuttiin vuonna 2016 ja heti alusta saakka ryhmän soundillinen tähtäin asettui jonnekin metallin, raskaan rockin ja popahtavien koukkujen väliselle hedelmälliselle delta-alueelle. Suomestahan on ponnistanut jo lukematon määrä tällaista tarttuvaa pop metalia soittavia orkestereita, eikä Second Infinityn ’peaceful metal’ ole tuossa kovassa seurassa lainkaan hullumman kuuloista.

Eli käytetty kaavahan on tuttu: kitaraa ja syntikkaa limittäin, nopeahkoa kappaletta ja suuria kertosäkeitä suht puhtaalla laululla. Vokaaleissa onnistutaan myös rankkuuden lisäksi välittämään melankoliaa ja kaihoa, josta ei ole ainakaan haittaa näillä korkeuksilla. Lisää tarttumapintaa syntyy koskettimien pienistä koukuista, kitarariffeistä sekä tietysti aina luotettavista melodisista paloista, joita EP:lle olisi suonut päätyvän enemmänkin.

Pienen mutta sitäkin tärkeämmän lisän pakettiin antaa lievä grungehtavuus ja progeisuus, jotka hierovat mm. Red Carpetin pinnoista turhat uutuudenkiillot pois. Pinnat on annettava myös Desiren onnistuneesta hidastelusta ja Violent Delightsin häpeilemättömästä hitikkyydestä, jonka perusteella bändille on helppo povata valoisaa tulevaisuutta.

Mika Roth


Segmentia: Shanghai Segmentia: Shanghai

Joidenkin tahojen mukaan maailman piti loppuman joulukuussa 2012, mutta kun näin ei käynyt sai alkunsa mm. yhtye nimeltään Segmentia. Alun suuntavalintojen jälkeen ryhmän tyylisuunnaksi valikoitui popahtava, monimuotoinen rockmetalli ja omaa materiaalia on työstetty kokoonpanon hitaasti asettuessa paikoilleen. Ensimmäiset kaksi biisiä keväällä julkaissut yhtye on nyt saanut kasaan kuuden biisin mittaisen EP-levyn, jota kelpaa käyttää käyntikorttina ja oman potentiaalin osoittimena.

Lauran englanninkielinen laulu onkin saanut ympärilleen melkoiset puitteet, ryhmän sinfonisen sovitussormen karatessa usein melkoiseen korkealentoon. Etenkin kivitalon kokoisen kertosäkeen omaava Silver Lining hämmentää, hurmaa ja huimaa myllytyskohtansa syvällä äänikentällä. Tähdet saa silmissä vilkkumaan myös ankkuriraita Dance, joka painuu takalaittomaksi mutta mitä upeimmalla tavalla.

Segmentian musiikissa segmentit totta tosiaan sekoittuvat, kun elektronista soundia naitetaan yhteen rockmetallib√§ndin ulosannin kanssa ja jopa modulaatio l√∂ytyy ty√∂kalupakista. Yhtye tasapainoileekin jo sill√§ rajalla, jolloin liian paljon on vain liian paljon ‚Äď ei b√§ndi√§ ainakaan rohkeuden puutteesta p√§√§se syytt√§m√§√§n.

Mika Roth


The Keinovaginas: Apinoiden panettavana The Keinovaginas: Apinoiden panettavana

The Keinovaginas on osannut hämätä ja hämmentää sitten upean Miestrilogiansa. Yhtyeen lanseeraama runk rock on sittemmin vaihtunut yhä enenevissä määrin postpunkin jynkytykseen, jota on tällä uusimmalla julkaisulla junttaamassa jo kokonaiset seitsemän muusikkoa.

Tämänkertaisen annoksen avaava Se on kauhistus solahtaa kansanmusiikkivivahteineen kaikkineen taas sukkana ’jotain muuta’ -looshiin, niin että korirenkaat soivat duurissa, mutta voima löytyy tietysti jälleen kerran lyriikoista. Elinvoiman alkeet puskee tieltään esteet höyryjyrämäisen postpunkin voimalla ja lähemmäs ahdistusta itsensä likistää jossain uuden aallon aalloilla tasapainoileva Mooseksen perintö. Ja tietysti paketin sulkee Jerking With Jeff Part III, jonka infolatingista kannattaa nauttia vasta kahden promillen tuolla puolen, jotta Jeffin kanssa voi yltää samalle ajatusviivastolle.

Mika Roth


Viivi: Unelmat Viivi: Unelmat
Mental Beauty Records

Viivi on suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka antaa kappaleidensa elää eteerisen ja modernin popin rannoilla. Unelmat on neljän uuden kappaleen muodostama EP-levy, jonka tarinoissa elämän moninaiset kivut, surut ja vaikeudet ovat yksi merkittävä puoli, mutta joiden vastavoimana toimivat aina läsnä oleva toivo sekä usko paremmasta huomisesta. Mainittakoon että kiekon julkaisijana toimii voittoa tavoittelematon levymerkki, joka on suunnattu mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille sekä heidän omaisilleen.

Hyvällä asialla ollaan siis liikkeellä ja Viivin sanoittamat kappaleet osaavat koskettavalla tavalla kuvata elon karikoihin päätyneiden ihmisten tilanteita. Eivätkä nämä aiheet ole mitenkään vieraita, sillä Kivireki kertoo tarpeettomasta painolastista, jota jokainen meistä taitaa kantaa enemmän tai vähemmän hartioillaan. Samoin Unelmat antaa paljon ajattelemisen aihetta, ilmavan eteerisen popin soidessa vähäeleisesti lähinnä koskettimien ja taustojen varassa.

On auttamattoman klisheistä todeta, kuinka vähemmän on enemmän, mutta tässä tapauksessa en voi kuin nostaa hattua Viivin kyvylle pitää biisit ja tekstit juuri sopivan kokoisina.

Mika Roth


Voidfallen: The Sinners, The Plague and The Voidfallen Voidfallen: The Sinners, The Plague and The Voidfallen

Voidfallen ei ole iällä pilattu, sillä helsinkiläinen yhtye perustettiin vasta aiemmin tänä vuonna. Jäsenistöllä on kuitenkin takanaan jo muita orkestereita ja tuore yhtye paiskoo kompromissitonta metalia, jossa yhden genren rajat eivät ahdista, vaikka death juonteista vahvin onkin. Saatekirjeessä puhutaan myös aiemmista virheistä oppimisesta, joten komeasti nimetty The Sinners, The Plague and The Voidfallen edustanee juurikin sitä mitä jäsenet ovat siltä toivoneet.

Komeasti nimetty esikoinen on kolmen biisin ja vajaan vartin mittainen metalliannos, jossa raaka death metal saa kylkeensä niin äärimetallin rujoa pintaa kuin sinfonisiakin piirteitä. Vokalisti uskoo rupiseen karjuntaan ja kitaroiden soundit on ruuvattu siinä sivussa äärimmäisen pistäviksi. Itse kappaleissa haetaan samaan aikaan mahtipontista voimallisuutta ja päälle käyvää ahdistavuutta, joka onnistuukin jo The Plaguen lanauksessa osumaan mielestäni keskelle tonttia. Eivätkä muutkaan biisit mitään vastaantulijoita ole, jos nyt sovituksiin jääkin kaipaamaan hieman persoonallisempaa otetta. Vahva avaus jonka luomalle perustalle on helppo rakentaa tulevaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 743
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs