• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

CMX

CMX päätti ottaa syksyn kunniaksi rauhallisesti. Tampereella poikennut Ora & Labora -kiertue esitteli bändin harvemmin kuultua materiaalia sieltä hiljaisemmasta päästä.

Rooman likavesiviemäristä nimensä saanut, rosoiseen särökitaraan ja poukkoilevaan taideprogerockiin luottava yhtye soittamassa istuen, kahden valkoisen seinän rajaamalla pienellä lavalla. Uhka vai mahdollisuus? Komean Myrskyn ratsut -aloituksen jälkeen kallistuin sulattelua vaativan mahdollisuuden puolelle.

CMX:n Ora & Labora (suomeksi "rukoile ja tee töitä") -konserttisalikiertueen kantavana teemana on harvemmin kuullun materiaalin esittäminen elävän yleisön edessä. Provinssissa varaslähdön kiertuekonseptiin ottanut bändi tarjoili Seinäjoen kesässä useita live-ensiesityksiä vuosikymmentenkin takaisilta albumeilta. Lisäksi ohjelmistossa oli lauluja, joita kuultiin ensimmäisen kerran elävänä sitten 1990-luvun.

Erittäin asiallista. Kun ottaa huomioon, että yhtyeellä on vyöllään 16 studioalbumia ja iso läjä mainioita b-puolia, on selvää että albumikiertueilla tai hittivetoisilla festariesiintymisillä jää kasa helmiä paitsioon. Nyt saataisiin kunnon pläjäys vaikeimpia ja kerroksellisimpia teoksia, joilla yhtye on parhaimmillaan.

Arvaa uudestaan. CMX oli linjannut, että konserttisalissa ollaan rauhassa. Yhtye kahlasi tuotantonsa seesteisintä laitaa vaihtelevalla menestyksellä, pääasiassa kuitenkin positiivismerkkisin tuloksin. Vesa-Matti Loirin habitusta etäisesti muistuttava A.W. Yrjänä luki keskivaikeita mytologisfilosofisia runojaan shamaanin otteella ja äänentoisto nieli ja hukutti tavuja keskitempoisen laahauksen säestäessä taustalla. Kun kertosäkeissä tai c-osissa Timo Rasio ja Janne Halmkrona löivät säröä peliin, pelin luonne muuttui: tämä on se CMX-soundi, jolle ei parhaimmillaan löydy minkäänlaista kilpailijaa.

Toki bändi kävi myös reippaimmilla ja toisinaan tutummillakin vesillä: Vainajala, Turkoosi ja Kauneus pettää rytmittivät konserttia hengenpelastajan elkein. Tuskin lienee sattumaa, että juuri loppupuolella päästiin kohokohtiin – ja kauimmas konsertin musiikillisesta teemasta. Progressiiviset suurteokset ainakin pituutensa puolesta, Konx om pax (Alkuteos, 2018) ja Kaikkivaltiaan peili (Talvikuningas, 2007), olivat jo kaksin enemmän kuin illalta odotin.

Teksti: Heikki Väliniemi