Deep Purple: Live in Newcastle 2001

Deep Purple on tiukka livebändi jopa silloin, kun jokainen palikka ei välttämättä olisikaan täydellisesti kohdillaan. Heavy rockin legendalta on ilmestynyt vuosien ja vuosikymmenten saatossa tarpeettomankin runsaasti livemateriaalia, jolla ryhmä soittaa ns. ’pakollisia numeroitaan’, sekä aina jotain pientä uutta. Yhtye julkaisi vuonna 2001 The Soundboard Series liveboksin, jolla oli kuusi tuplalevyä. Nyt noita lähes kahden vuosikymmenen takaisia julkaisuja pistetään uudelleen kiertoon remasteroituina versioina.

Ear Music

Deep Purple oli mahtavassa vedossa maaliskuun 14. päivä, soittaessaan Australian Newcastlessa – tuo fakta todettakoon heti alkuun. Vokalisti Ian Gillan rokkaa kuin nuoruutensa villeinä päivinä ja jaksaa ottaa kontaktia yleisöön normaaliin tapaan, jutun lipsuessa hymynkareisista suupielistä kuin huomaamatta. Bändin rytmiryhmä, basisti Roger Glover ja rumpali Ian Paice, ovat luonnollisesti loistavalla soittotuulella ja soiton jykevyys luokin esimerkilliset raamit muulle orkesterille.

Vuoden 1998 Abandon on herättänyt bändin faneissa ristiriitaisia tuntoja, kuten osapuilleen jokainen Machine Headin jälkeen tehty albumi, mutta tämän ja viisi vuotta aiemmin ilmestyneen Battle Rages On -kiekon täydellinen huomiotta jättäminen jaksaa hämmästyttää allekirjoittanutta. Kai näiden hyljeksittyjen levyjen (joihin lasketaan mukaan myös mm. The House of Blue Light ja Stormbringer) parhaimmista paloista voisi tehdä edes viisiminuuttisen medleyn? No, ehkäpä niihin palataan sitten joskus myöhemmin.

Onneksi edes vuoden 1996 erinomainen Purpendicular on edustettuna kolmella raidalla, sillä onhan kyseinen levy samalla myös ensimmäinen, jolla bändin nykyinen kitaristi, Steve Morse, oli mukana. Hitikäs Sometimes I Feel Like Screaming on luonnollinen valinta, mutta myös heti toisena kuultava Ted The Mechanic selviytyy testistään Woman From Tokyon vaahtoisessa vanavedessä. Mielenkiintoisempi ja asteen rohkeampi veto on soittaa sen sijaan Hey Cisco, jossa lasten leikkien villin lännen ihmeet eivät näytä enää niin hohdokkailta kypsemmällä iällä.

Mainitsinko jo ne klassikkobiisit? Niin, tälläkin livellä kuullaan totta kai täydellinen heavyrockin iskubiisi Black Night, Perfect Strangersin alkua venytetään Roger Gloverin kosketinsooloilulla kolmen minuutin verran ja yhtä pitkällä kitarasooloilulla käynnistyvä Smoke on the Water räjäyttää tietysti pankin totaalisesti, kun yleisö saa pitkän heruttelun ja kutittelun jälkeen haluamansa. Vanhat show-miehet osaavat hommansa.

Hieman harvemmin kuultuja menneiden aikojen herkkuja ovat puolestaan Fireballilta peräisin oleva Fools, yleisesti aliarvostetun Who Do We Think We Are -kiekon kakkosraita Mary Long sekä kitaristi Richie Blackmoren hyljeksimä When a Blind Man Cries, jota mies ei koskaan suostunut soittamaan livenä.

Pientä ekstraa keikkaan tuo Australian oma kultakurkku James ”Jimmy” Barnes, joka laulaa Gillanin kanssa Speed King / Good Times -medleyn ja keikan lopulta sulkevan Highway Starin. Jälkimmäisellä siivulla mukana heiluu myös Ian Moss, Barnesin vanha soittokaveri Cold Chiselista ja useammasta muustakin virityksestä.

Pääosin tuttua ja turvallista, hieman uutta ja kaikki esitetään totaalisen rautaisella otteella. Deep Purplen kulta-aikoja on ollut monia, eikä vuosituhannen alku ole niistä mielestäni ainakaan vähäisin. Tuplaa voi siis suositella muillekin kuin ainoastaan kovan linjan faneille.

Mika Roth