Sinkut - Elokuu 2019
Aini: Naiselle kukkia
Raate Music
Aini osui viileyden suoneen alkukesästä ilmestyneellä Kuumakuuma -sinkullaan, jolta tutut leikkimielisyys ja keveys ovat myös nyt läsnä. Ultramodernit ainekset saavat tällä erää seuraa perinteisemmän suomenkielisen popin suuresta kirjastosta, vaikka Naiselle kukkia -raita onkin samaan aikaan mitä selvimmin juuri tässä ajassa syntynyttä musiikkia.
Iloisesti pulppuava ja poukkoileva laulumelodia vie kappaletta eteenpäin, basson pyörähdellessä ahkerasti alakerrassa. Oman tärkeän lisänsä suureen kuvaan antavat koskettimet, joilla biisin tunnelmaa ja kuvastoa vahvistetaan entisestään. Teksti kertoo ihastumisen alkuhetkistä, jotka johtavat kenties jopa kohti suurta ja onnellisesti päätyvää tarinaa, jossa voidaan pukeutua pitsiin, syödä leivoksia ja periä lopulta vähintäänkin se puoli valtakuntaa. Eikä siinä juuri enempää sitten tarvitakaan, koska kyse on lopulta haaveiden taikavoimasta. Kevyttä vaan ei merkityksetöntä.
Mika Roth
Darren McStay: Bring Back the Love
Happy Boy Records
Darren McStay on laulaja-lauluntekijä, joka osaa luoda suorastaan painottomasti rullaavaa ja isosti soivaa poprockia. Eikä herran uusi biisi ole suinkaan mitään päivähattaraa, sillä nyt otetaan kantaa vakavaan asiaan. Bring Back the Love -sinkku näet kertoo siitä, kun lasta kiusataan jo pelkästään hänen fyysisen ulkomuotonsa takia ja jatkuva piikittely saa uhrin lopulta jopa pohtimaan omaa ihmisarvoaan.
Aihe on siis rankka, mutta McKay on saanut luotua siitä aurinkoisen, modernin ja kaikin tavoin ensiluokkaisen kitarapop-kappaleen, joka kutsuu jokaista laulamaan mukana. Ikävät asiat kannattaa jättää riittävän pitkän hauduttelun jälkeen taakseen, ja palauttaa rakkaus elämään sen kaikissa muodoissa. Ja juuri rakkauden sekä hyvyyden voittamattomuutta tämä päivänpaisteinen kipale julistaa, jos mitään. McKay loikkaa jopa räppäyksen puolelle hetkittäin, vaikka moinen ei ole herran vahvuuksia – minkä hän tietää itsekin. Mutta kysehän olikin sallivuudesta, eikö vain?
Mika Roth
Debi: Laulujen laulu
Laulaja-lauluntekijä
Debi kävi tutuksi keväisellä
Kutsu minut -singlellään, jonka puhtaus ja suoruus suorastaan mykistivät. Uudella sinkulla Debi tutkii ja tulkitsee tuhansia vuosia vanhaa rakkausrunoa, teoksen pohjautuessa Salomon kirjoittamaan
Laulujen lauluun, joka luetaan Lähi-Idän eroottisten rakkausrunojen joukkoon.
Debin käsissä tuosta ikiaikaisesta runosta on syntynyt yli seitsemän minuutin pituinen sinfoninen rakkaustarina, suurine orkestraatioineen kaikkineen. Alun ja lopun laulu & piano -osuudet ovat keveän hauraita ja sielua kohottavia, kun taas niiden välissä kuultava instrumentaaliosuus kipuaa parin minuutin ajaksi korkeimpien vuorten huippujen tasalle ja kiitää halki taivaiden sinfonisella voimalla. Massiivista osuutta voisi kuvailla vaikka eeppiseksi ja elokuvamaiseksi, mutta silloinkin kaikkea ohjaavana voimana toimii kauneus, joka puolestaan kukkii ja kukoistaa nimenomaan alussa ja lopussa. Rakkausballadi ja osapuilleen täydellinen hääkappale, jossa moderni ja muinainen kohtaavat.
Mika Roth
ISO4: Jos lähden tänään
Tuore Records
ISO4, tai Isonelkku kuten herra myös tunnetaan, on kotimainen hiphop-artisti, joka on ollut sangen aktiivinen tämän vuoden puolella.
Nelkku EP ja yhteissinkku
Ooxx The Maskin kanssa nostivat jo profiilia, joten uudelle julkaisulle löytyy taatusti kuulijoita ja lataajia. Isonelkku on kirjoittanut kipaleen
Chill The Pillin kanssa, sanojen ollessa puolestaan täysin herran omasta kynästä peräisin.
Ja mistä ne sanat sitten kertovat? Peruspointtina on se, että jos sattuisi poistumaan yläkerran suureen orkesteriin juuri tänään, niin mitä jäisi jäljelle ja miten asiat sitten olisivatkaan? Näitä peruskysymyksiä pohtiessa ISO4 kelailee jo tapahtuneita asioita, sekä hiukan sitäkin mitä pitäisi vielä tehdä, jos kutsu ei vielä tulisikaan aivan välittömästi. Pariin soundikoukkuun ja sanoihin rakentuva siivu on toimiva, jos toisaalta hieman tarpeettoman lyhyt.
Mika Roth
Jukka Poika: Papaija
Kaiku Recordings
Yötön yö on tältä vuodelta koettu, ja kesän loppusuora alkaa pian väistämättä kääntymään esiin jo eteläisessäkin Suomessa, mutta
Jukka Poika taistelee vielä hetken ajan tutkainta vastaan. Tai, biisihän julkaistiin jo heinäkuun viimeisenä perjantaina, joten kyllä sitä kesää on vielä jäljellä. Astutaan siis suojaisan laguunin turkoosiin veteen ja nostetaan huulille mojito-lasilliset, paras hetkihän on parhaillaan.
Papaijan maku lipsuu kiistatta popin puolelle, mutta Jukka Poika pitää silti samaan aikaan kiinni myös reggaen paidanliepeestä, mikä työntää puolestaan kipaletta kohti Karibian rantoja. Kesäisen romantiikan aalloilla kelluva siivu saa auringon paistamaan taivaalta, oli sitten vaikka mikä monsuunikausi meneillään, ja sama keveys ulottuu myös sanoitukseen. Ultramodernit rytmit ja biitit saavat kylkeensä kasarilta tuoksahtavaa synasoundia, väliosaan on upotettu puhetta ja muutenkin kaikki tarvittavat ruksit saadaan oikeisiin kohtiin.
Mika Roth
Julius Keisari: Chamade (feat. Danny Value)
Grey Beton Records
Julius Keisari aka
Rasva Markkanen on Kouvolasta kotoisin oleva räp-artisti. Tässä tapauksessa musiikillinen shangri-la löytyy ysäriräpin kulta-ajoista ja funkin groovesta, joita ennen sooloiluaan
The Dudes kokoonpanoonkin kuulunut artisti yhdistelee suomiräppiin.
Danny Valuen vetoavulla tehty Chamade on raukean rento, leppoisa ja kiireetön matka halki suomalaisen idyllin. Pehmeän sulavat soundit ja artistin säkeistössä tikkaamat tiiviit rivit luovat mukavasti kontrastia, tosin ei kaikkea tekstiä suinkaan sullota ahtaisiin paikkoihin. Autolla ajetaan maltilla, turvavyöt pidetään tietysti kiinni ja kun kiesiä vie kiireettä kohti määränpäätä, on kaikilla mukavaa. Tämähän on suorastaan esimerkillinen liikennekasvatusbiisi jossa opetetaan, kuinka ei päädytä negatiivisella tavalla uutisiin. Kesäinen kipale enteilee tulevaa pitkäsoittoa, jota on kuuleman mukaan työstetty jo jonkin aikaa.
Mika Roth
Kaamos Warriors: Ruined by Plague
Inverse Records
Jostain päin pohjoista Suomea kotoisin oleva
Kaamos Warriors on julkaisemassa jatkoa
Ikuisen talven sarastus -esikoisalbumilleen. Loppuvuodesta julkaistava toinen pitkäsoitto on nimeltään
Shadows of Northern Chaos ja sen ensimmäinen single on julmasti möyrivä Ruined by Plague.
Duosta trioksi kasvanut Kaamos Warriors on pitänyt metallinsa suoraviivaisena, mustana ja hyistä kylmyyttä huokuvana. Keskitempoinen kappale ei kuuleman mukaan edusta kiekon nopeampaa laitaa, mutta raaka ja ehdoton äänimaisema tihkuvat vastustamatonta pahaenteisyyttä ja synkkyyttä heti ensisekunneistaan lähtien. Raskaan junttauksen taustalla soivat myös hämärän rajamaille häivytetyt koneet ja koskettimet, jotka kuitenkin näinkin etäisinä vahvistavat ruttotarinaa. Kitarasoolokin katoaa lähestulkoon äänimassan sekaan, niin totaalinen ja monoliittinen tämä ensimaistiainen on. Uh-huh, taitaa olla luvassa pimeähkö loppuvuosi.
Mika Roth
Kielo Ilona: Vesi
Eclipse Music
Kielo Ilona on kahdella aiemmalla sinkullaan osoittautunut yllättäväksi ja samaan aikaan luotettavaksi folkpoprock-yhtyeeksi. Kielo Ilonan tarkkoja liikkeitä on nähtävästi lähes mahdoton ennustaa. Koukeroisesti progeillut
Enkeli ja vetävästi svengaava
Piina ja Peikko saivat vuorollaan ihastelemaan musiikin rajattomuuden upeutta, mutta niin vain yhtye on löytänyt jälleen uuden polun kuljettavaksi.
Vesi on ryhmän kolmas sinkku, joka virtaa sisaruksiaan pidempänä, raukeampana ja utuisemman progen jokisuistoon päätyvänä, sointukulun ikiaikaisuuden herättäessä lukuisia eri tuntoja. Vokaalit ja mittaviksi äityvät rytmipuolen palaset luovat jylhää pohjoista tuntua, sähkökitarasoolon tuodessa loihdintaan mukaan aina toimivaa
David Gilmour -vibaa, mistä hatunnosto
Juho Poutiaisen suuntaan. Vesi on mielestäni ryhmän tähänastisista kappaleista kunnianhimoisin ja bändin oman soundin kehittyminen onkin käsinkosketeltavan huimaa. Tuskin maltankaan enää odottaa elokuun lopulla ilmestyvää
Kiireen kehtolaulu -debyyttialbumia.
Mika Roth
Koitos: Sä oot liian täynnä itseäs
Inverse Records
Tässä taitaa taas nousta se yksi ja tietty sormi ilmaan, kun jykevää rockmetallia soittava
Koitos lähettää terveisensä jollekulle. Äetsästä kotoisin oleva yhtye on ollut toiminnassa vuosikymmenen alusta saakka ja bändin mäiskeessä riittää niin vauhtia kuin grooveakin. Sellaisella rehdillä pohjoisella tavalla tietenkin.
Alun kitarasoundi herättää välittömästi mielleyhtymät kulta-aikojensa
Peer Güntiin, kun taas raspisen rosoiset vokaalit rakentavat siltoja tuoreempien death’n’roll rykmenttien suuntiin. Kertosäkeessä vaihdelaatikosta löydetään vielä suomirockin tyly silmä, ja näillä eväillä bändi nuijii kasaan melkoisen menopalan. Alkuun soundien rujous ja mättökohdan raskaus vaikuttivat hetken jopa negatiivisilta voimilta, mutta kuuntelukertojen myötä kävi selväksi, että juuri näinhän ne murikat pitikin latoa jotta kasassa on horjumattomin mahdollinen muuri.
Mika Roth
Mea: Roses
Laulaja-lauluntekijä
Mea julkaisi ensisinkkunsa vuoden alussa, mutta musiikki on kuulunut soulahtavaa poppia esittävän naisen elämään jo pidemmän aikaa. Mea onkin jo ennen tätä ehtinyt keikkailla ja kirjoittaa biisejä itsensä lisäksi toisille, ja kokemuksen voi aistia helposti sinkun rullaavasta menosta ja napakasta sovituksesta.
Roses ei kestä kolmeakaan minuuttia, mutta sen jokainen sekunti onkin sitten täyttä asiaa. Soulahtava pop pompahtaa radalleen ja Mean sielukas laulu sekä ilahduttavan puhdas englannin lausunta lähettävät ajatukset jonnekin huomattavasti aurinkoisempiin ja eteläisempiin maisemiin. Koneita ei kaivata ja oikean bändin soitto kulkee kuin unelma, rytmiryhmän leipoessa kakkuun groovea ja Mean soittamien koskettimien kruunatessa kaiken. Kiippareita olisi voinut tuoda omasta puolestani rohkeamminkin esiin, sillä vokaalien voima kestäisi vaikka tuplaten orkesteria ympärillään.
Mika Roth
Northern Genocide: Neon Antichrist
Inverse Records
Northern Genocide yllätti positiivisesti elektronisesti ryyditetyllä äärimetallillaan, ryhmän
Ikiruoste-sinkun iskiessä kesän alussa ydintalven lailla niskaan. Nyt kieli on vaihtunut englanniksi, mutta viestit ja musiikki ovat vähintäänkin yhtä tylyjä kuin aiemmin. Keskelle pimeyttä valoaan tuo Neon Antichrist, mutta mistä se valkeus mahtaakaan lopulta saada alkunsa?
Tulevaa
Genesis vol. 666 -albumia pohjustava kipale on mallinäyte sinfonisesta metalista, jota ei tukahduteta omaan massaansa. Toki biisissä on ladottu raitoja päällekkäin toisinaan melkoisestikin, mutta soiton groove ei ole kärsinyt ja elektroniset mausteetkin vain korostavat ja tukevat biisin perusrakenteita. Mittaakin kertyy päälle viisi minuuttia, mutta Northern Genocide ei missään vaiheessa juutu poteroihinsa, vaan Neon Antichristia viedään aktiivisesti vyöryttäen eteenpäin. Näin sitä pohjoista metallia tehdään, erinomaista.
Mika Roth
Pastis: Who Left You Standing By The Seashore?
Stupido Records
Pastis poprockaili viehkeästi alkuvuodesta ilmestyneellä
Circles-pitkäsoitollaan. Tarina ei kerro onko tuore Who Left You Standing By The Seashore? -sinkku jo ensimmäinen merkki mahdollisesta seuraavasta albumista, mutta ainakin bändi seilaa kohti tulevan horisonttia äärimmäisen lupaavien tähtien alla.
Ja kukas se rannalla seisova neito sitten onkaan? No, sehän on tietysti Liberty Islandilla jo vuodesta 1886 New Yorkin edustaa vahtinut Vapauden jumalatar, joka tunnetaan tässä kuparisessa, rautaisessa ja teräksisessä muodossaan Vapaudenpatsaana. Mitä sitten tapahtui massiivisen patsaan julistamille ja juhlistamille arvoille, kuten vapaudelle ja toivolle? Siitä sopii keskustella, ja noita kysymyksiä pohtiessa kannattaa kuunnella Pastisin upeaa poprock-helmeä, joka on täyttä terästä alusta loppuun saakka. Upean paksu äänimaisema, kitaroita ryydittävät koskettimet ja monikerroksiset vokaalit nostavat soihdun korkealle, kaiken ollessa kohdillaan. Nyt patsasta Pastikselle hommaamaan, sanon minä.
Mika Roth
Perjantai: Sydän joka roihuaa
Perjantai on oululainen melodista aikuisrockia soittava yhtye, jonka asenteessa on havaittavissa myös pientä punkin pistelyä. Aiemmin jo yhden EP-levyn julkaissut ryhmä tuntuu viettävän suhteellisen rauhallista viikonlopun alkua, mutta ollaan tässä vielä leppoisasta eläkerockista vähintäänkin kädenmitan päässä.
Sydän joka roihuaa -biisissä ei pelätä naiiviuden sudenkuoppia, vaan sydämen loputonta voimaa uskalletaan ylistää – niin, melko puhdassydämisesti. Eikä sitä sydämen roihua kannata kyllä lähteä tukahduttamaan kyynisyyden sammutuspeitteillä, etenkin kun lopputulemana syntyy näin vaivattomasti rullaavaa rockia. Napakasti liikkeelle lähtevä siivu elää keveistä kitaroistaan ja laulusta, jotka tukevat toisiaan ja luovivat jossain
Eppu Normaalin kartoittamissa vesistöissä. Kertosäkeen voimaan olisi kannattanut mielestäni luottaa rohkeammin, ja jättää sivuille vilkuilemisen vähemmälle. Ei siis muuta kuin suurempaa uskoa omaan sydämeen ja sen loputtomaan liekkiin.
Mika Roth
Possible Space: To the Moon
Voin puhtain sydämin todeta ilahtuneeni, kun
Possible Spacen nimi ponnahti esiin uusien sinkkujen joukosta. Yhtyehän on sama asia kuin
Robert Storm, ja tuo turkulainen herra osasi yllättää viime vuonna ilmestyneellä
Under the Streets -albumilla.
Taustoillaan naksahteleva ja vingahteleva To the Moon on virkistävän oudolla tapaa hassu askel uudelle kamaralle. Kosmista industrial musiikkia gooteille, vai elektronista päiväunta robotiikan lakeja pohtiville visionääreille? Ken lopulta tietää herra Stormin perimmäiset tarkoitukset, mutta päälle kolmeminuuttinen kipale kiertää kohdettaan satelliitin tavoin ja sputnikmainen puhdaslinjaisuus sekä suoruus eivät päästä biisin rataa notkahtamaan. Koskettimien ja koneosaston yksinkertaiset kuviot ja retroiset soundit ovat tälläkin kerralla ilo korvalle, joten jään innolla odottamaan kirjaimellisesti vuodenvaihteeksi luvattua
The Truth About Last Night -albumia. Raketteja ampuessa monia asia tulee taas selviämään.
Mika Roth
Sairaan Siistit Kaverit: Liikaa viinaa
Samsara Records
Ronskia ja roisisti rollaavaa perinteistä kitararockia soittava
Sairaan Siistit Kaverit sai suljettua
Suuren Kännitrilogiansa, kun viime talvena ilmestynyt
Unhola polkaisi sen viimeisenkin korkin vasten lattialautoja. Mitä siis yhtye tekee nyt, kun menneet ympyrät on suljettu ja edessä avautuvat täysin vapaat musiikkimaailman maisemat?
Vastaus on tietysti se, että lauletaan lisää viinasta, sekä sen tuomista ongelmista jotka tekevät tavallisen jannun elämästä raiteiltaan lipsuvaa. Nasevasti eteenpäin polkeva siivu on kahdessa ja puolessa minuutissa oleelliset asiat kasaan leipova luku, jossa lasisen laulukirjan kirot käydään lävitse muhevan kitarasoolon ohessa. Oikea puoliso voisi nostaa rentun brenkun pauloista, mutta paljon se tulee vaatimaan ja lopputulema on kaikkea muuta kuin varma.
Hurriganesmainen sivallus edustaa bändin menevämpää laitaa, ja kyllähän tätä taas kuuntelisi isommissakin annoksissa. Ihan tuplavahvuuksillakin, kiitos.
Mika Roth
SoulHealer: Don't Shoot the Dancing Dwarf
Rockshots
Kajaanilainen
SoulHealer rymisteli komeasti perinteisen melodisen heavy metalin ja heavy rockin kiviteillä viime vuotisella
Up from the Ashes -pitkäsoitollaan. Nyt kymppivuotisiaan viettävä orkesteri jatkaa syvemmälle melodisen metallin kentille, saatesanojen kutsuessa Don't Shoot the Dancing Dwarf -biisiä bändin uran kaupallisimmaksi ja kokeellisimmaksi vedoksi.
Eivätkä nuo sanat tyystin tuulesta temmattuja ole, sillä tässä neliminuuttisessa muotovaliossa yhdistyvät 80-luvun synametallin ja astetta raskaamman junttauksen tekijät. Bändi ruoskii itseään ’periaatteidensa myymisestä’, mutta moinen nurkkakuntaisuus kannattaa unohtaa, sillä kelpo biisi on aina kelpo biisi, on se sitten saatettu maailmaan missä muodossa tahansa. Ja jos mitään tunnen metallin maailmasta, niin nyt istutaan mittavan TNT-tynnyrin päällä ja bändi saattaa näillä eväin koska tahansa räjäyttää useammankin metallipankin holvit päreiksi. Järjettömän helposti päähän jumittuva korvamato, ei näitä ole koskaan liikaa.
Mika Roth
The Duplo: Summer of ’99
Stupido Records
Kyllä, he ovat täällä taas, tosin tällä erää remasteroituina.
Aleksi Pahkala,
Lasse Kiehelä ja
Wallu Valpio muodostavat
The Duplon ja kolmikko on työstämässä kuuleman mukaan jo uutta musiikkia. Ennen moderneja herkkuja triolta ilmestyy kuitenkin remasteroitu versio autotunella silotellusta Summer of ’99 -klassikosta.
Kyseessä on siis vain remasteroitu versio, mutta yhtä makeaa hunajaahan kipale on yhä edelleen. Pahkalan puhkitunetettu laulu on koukuista terävin, brutaalin yksinkertaisen kitarakuvion napatessa myös satunnaista kuulijaa hanakasti kiinni poskesta. Soitto huojuu ja heiluu, mutta siitähän The Duplo oli kuuluisa, eikä omia ykkösmaneereita sovi lähteä sorkkimaan turhanpäiväisessä uudistumishenkisyydessä. Lisäksi vielä syvin kumarrus herroille siitä, että Summer of ’99 ei ole muuttunut Summer of ’19 -muotoon, se olisi ollut jo tarpeetonta takaliston nuolemista.
Mika Roth
Wiitala: Melkein ehjä sydän
Spinnup
Wiitala on useammassa yhtyeessä laulavan
Petri Viitalan oma suomirockia heavylla otteella soittava orkesteri, ja Melkein ehjä sydän -sinkku on sen ensimmäinen julkaisu. Viitala on laulanut ja laulaa tälläkin hetkellä useammalla eri tyylillä aina tanssimusiikista eteenpäin, mutta melodinen heavy on selvästi se lähinnä sydäntä jyrisevä linja.
Ensisinkku on periaatteessa puhdas iskelmäheavyballadi, jossa kerrotaan eheytymistarina ja valetaan uskoa tulevaan parempaan aikaan. Biisin pääkoukku rakentuu simppelistä kosketinkuviosta, jonka ympärillä kappale enemmän ja vähemmän sitten pyöriikin, itseensä kuitenkin kompuroimatta. Kertosäkeen ääreen päästään jo minuutin kohdilla ja Viitala antaa palaa täysin rinnoin myös itse säkeistöjen puolella. Kitarasoolokin kuullaan kohdallaan, minkä jälkeen on aika siirtyä kaiken sulkevaan finaaliin. Kyllä tällä setillä pitäisi syntyä keikkakysyntää ja nousua suomirockin listauksissa, sillä kaikki tarvittava on kohdillaan.
Mika Roth
Lukukertoja: 5175
