Metz: Automat – ensimmäisen vuosikymmenen sivupolut samoissa kansissa

Kanadalainen Metz on rämissyt ja kolissut noisen, punkin ja näiden johdannaisten hälyisillä rajamailla jo vuodesta 2008 lähtien. Kolmen pitkäsoiton lisäksi triolta on ilmestynyt paksu pino sinkkuja, minkä lisäksi arkistojen kätköistä on löydetty myös muita harvinaisia herkkuja. Tästä kaikesta on syntynyt yhtyeen ensimmäinen kokoelmankaltainen kokonaisuus, albumi joka on rakennettu raa’asta alkuvoimasta ja vimmasta.

Sub Pop

Metzin tapa luoda musiikkiaan ja soittaa sitä on ihailtavan tinkimätöntä, jos tuo ehdottomuus kääntyykin toisinaan kolmikkoa itseään vastaan. Vajaan kahden vuoden takainen Strange Peace jäi aina jotenkin etäiseksi ja saavuttamattomaksi iskusarjaksi, josta vain pari biisiä nousi selvästi sisarustensa yläpuolelle. Samat probleemathan vaikuttivat jo vuoden 2012 debyyttialbumilla, eikä bändi ole oikein missään vaiheessa päässyt lunastamaan suuria lupauksiaan.

Automat on kronologisesti koottu albumi, joten kaikki käynnistyy alusta, ensimmäisestä sinkusta ja sen A-puolesta. Alkuvuodesta 2009 ilmestynyt Soft Whiteout / Lump Sums onkin melkoinen koetinkivi kuulijalle, sillä reilun vuosikymmenen takaisen Metz ei vielä edes ymmärtänyt mitä sana ’kompromissi’ tarkoittaa. Noisen ja grungen välille osuva biisikaksikko edustaa kuitenkin samalla yhtä ulottuvuutta Metzin ilmaisussa, joka määritti Ottawasta Torontoon siirtyneen bändin alkutaivalta.

Ensisinkun tavoin We Are Busy Bodies -pikkulevy-yhtiön kautta ilmestyivät myös kaksi seuraavaa seiskatuumaista, joilla yhtyeen tyyli verkkaisesti kehittyi. Niin ikään vuonna 2009 alkujaan julkaistu Ripped on the Fence / Dry Up kuullaan B-puoli edellä ja onhan kipaleista jälkimmäisenä mainittu kiistatta persoonallisempi ja toimivampi kuin A-puolen hidas rymistely, jolla Metz tuntuu olevan pahasti hukassa.



Kolmannen sinkun Negative Space on ainoa varhaisista helmistä, jotka mahtuivat aikoinaan mukaan debyytille ja kokoelmalla kuullaan tietysti kyseisestä siivusta sinkkuversio. B-puoli Automat onkin sitten tahollaan se levyn ensimmäinen oikea helmi, postpunkahtavan grungenoisen nostaessa jalkaa aavistuksen verran kaasulta. Metzin ilmaisun kehittyminen vuosina 2010-2012 oli järisyttävää ja jostain syystä esikoiselta pois jätetty sinkkubiisi Dirty Shirt on myös väkevä osoitus kasvusta, kehittymisestä ja jalostumisesta.

Kokoelman neljä viimeistä raitaa edustavat bändin 10-luvun puolivälin tienoiden menoa. Suoremmin ja diskanttisemmin jauhavat Leave Me Out ja Can’t Understand ovat teknisesti moitteettomia, mutta jäävät kiekon sulkevien Pure Auton ja Eraserin jalkoihin.



Bändi on paraikaa työstämässä neljättä studioalbumiaan, jonka julkaisuajankohdasta ei toistaiseksi ole tietoa. Kokoelman esiin nostamat sivujuonteet ovatkin mielenkiintoisia tutkailtavia, kun torontolaisten seuraavaa liikettä odotellaan.

Mika Roth