Monimuotoinen Sakea Ilta

Suomenkielistä poprockia kurvikkaasti ja laveasti soittava Sakea Ilta istahti koko bändin voimin vastailemaan Desibeli.netin kysymyksiin. Yhtyeen Ei palvota surua -pitkäsoittohan yllätti taannoin iloisesti, joten aluksi käytiin läpi bändin syntyhistoria.

Elias: - Alussa oli Ringa ja kasa biisin aihioita. Sitte tulin mie ja rummut. Eka kohtaaminen Tampereella hippikommuunin kellarissa, minkä jälkeen moni biisi oli jo löytänyt lopullisen muotonsa. Sitten siinä pyöri kaikennäköistä hiihtäjää. Matkaan saatiin onneksi tarttumaan sittemmin hippiytynyt, tuolloin anarkistinen punkrokkari Roope kitaristiksi, ja basson varteen jokaisen anopin unelmavävy, toistaiseksi kuitenkin vapailla markkinoilla seikkaileva Eetu. Sakea ilta syntyi keväällä 2018, eli matka on vielä aluillaan, vaikka paljon on jo tehty.

Entä mikä oli se alkuperäinen kipinä, joka synnytti yhtyeen?

Roope: - Alkuperäinen kipinä on tullut pakottavasta tarpeesta. Ilma ympärilläni on halunnut tiivistyä uudeksi perheyhteisöksi palvelemaan yhteistä suurempaa tarkoitusta. Olen osa tätä ihanaa kokonaisuutta koska se on ainoa mahdollinen tapa miten asiat olisivat voineet mennä oikein.

Ringa: - Niin, kyllähän sitä pieni ihminen aina haluaa kaikenlaista, mutta joskus homma menee toisin päin. Ei me valittu toisiamme, vaan Sakea Ilta valitsi meiät.

Kun bändin nimi on 'Sakea Ilta', niin pakkohan sitä oli kysyä otsikon historiaa. Tämä sai Roopen ja Eliaksen intoutumaan miltei kaunokirjalliseen kuvaukseen. Roopen tarinassa Japani ja sen sake-juomat näyttelivät merkittävää osaa, matkan päättyessä lopulta Mongolian pääkaupungin Ulaanbaatarin lentokentän tyhjään kahvilaan. Elias puolestaan piirsi pikkutarkan kuvan mystisestä, harmaapartaisesta kalamiehestä, joka sieraimet väristen pystyi toteamaan, että ilta oli liian sakea kalastamiseen.

Ringa: - Joskus mietin, miten oon ajautunu kirjoittaan meän biisit, ko jätkillä tuota legendaa tuntuisi riittävän. Mutta ei huolta, mie kerron miten asiat oikeasti meni. Olimme olleet sovittamassa biisejä kolmatta päivää putkeen, kunnes eteemme tuli yksinkertaisesti umpikuja ja tunteet alkoivat kuumentua.

Näissä kohdin myös Ringankin runosuoni lähtee sykkimään siinä määrin, että kolmella siivellä lentävä ahma johdattaa unen kautta vastaanotetuin viestein joukon aina Haltille saakka vaeltamaan ja etsimään keskinäistä rauhaa. Revontulet välkkyvät kristallisena kimmeltävällä hangella ja bändi saa vastauksensa itseltään Jäämalalta – eli kolmisiipiseltä ahmaltamme, joka ripottelee yhtyeen ylle violettia pölyä, jota kutsuu sarvipäiden tomuksi. Tästä materiaalistahan saisi luotua loistavaa kokeellista elokuvaa, mutta jätetään ne suunnat nyt rauhaan ja käännytään musiikin suuntaan.

Levyn nimi, Ei palvota surua, on myös mukavasti korvaan tarttuva. Siinä missä iso osa suomalaisesta musiikista on yhä puolityhjien tuoppien tuijottelua, teidän teksteissänne arki ei ole läheskään niin masentava höyryjyrä. Kuka tekstit kirjoittaa ja onko niiden kelvattava jokaiselle jäsenelle, ennen kuin biisiä lähdetään esittämään muillekin?

Ringa: - Tämän levyn kohdalla suurin osa teksteistä ja biiseistä oli minulla jokseenkin valmiina silloin kun niitä alettiin yhdessä sitten sovittamaan. Kyseisen levyn tekstit on syntyneet omanlaisena kokonaisuutenaan tiettyjen teemojen ja elämänvaiheiden ympärille, niin se on oikiastaan vain luonnollista, että kyseisen levyn tekstit on yhdestä kynästä. Ja mitä noihin puolityhjien tuoppien tuijotteluun tulee, niin itellä se lasi on aina vähintäänki puoleksi täynnä, yleensä piripintaan asti ja ylikin meinaa läikkyä. Niin kai oma elämänasenne ja tapa suhtautua asioihin tulee sieltä väkistenkin läpi jonkinlaisina valopilkkuina tai itseironian pilkahduksina masentavimmissakin teksteissä.

Roope: - Jotain pätkiä kirjoitetaan kollektiivisestikin ja kaikilla on tietenkin sananvalta. Oma elämäni on varmasti yhtä masentavaa kuin kaikkien muidenkin, mutta ei sitä tarvitse tuolla turuilla ja toreilla huudella. Ei se siitä sillä ainakaan parane. Elämässä pitää pyrkiä parempaan ja uskoa ja olla luottavainen: kyllä se kantaa kun sen antaa kantaa.

Elias: - Tekstit nyt vain ovat sattuneet olemaan Ringan kynästä tähän asti, mutta ei se välttämättä aina tule menemään niin. Olen aina kokenut, että teksteihin saa puuttua jos siihen on tarvetta, mitä useimmiten ei kuitenkaan ole. Oma rooli lyriikassa on tähän mennessä ollut lähinnä kielipoliisi ja sanarytminatsi. Silloin tällöin olen myös avannut suuni jos mielestäni kielikuvan voisi saada vielä tiukemmaksi tai iskevämmäksi niin, että se luo selkeämmän kuvan kuulijan päässä, tai jää jollain tavalla ‘koukkuna’ alitajuntaan biisin loputtua. Hiukkasen kornista “Anna tulla Beibi” -lausahduksesta voitte myös syyttää allekirjoittanutta.

Ringa korostaa vielä tekstien syntytapojen moninaisuutta ja kirjavuutta. Joskus esiin pomppaa yksi lause joka ajan myötä kerää muita ympärilleen. Jotkut tekstit syntyvät yhdessä musiikin kanssa, jotkut improvisaatiolähtöisesti ja joku saattaa olla kokoelma muokattuja tekstiviestejä ja niistä syntyneitä ajatuksia.

Ringa: - Ei siis todellakaan ole mitään yhtä tapaa, vaan enemmänkin koen olevani palvelija, joka ottaa biisit ja niiden tekstit vastaan ainutlaatuisina kokonaisuuksina ja välittää ne maailmaan semmoisena kun niiden on tarkoitus tulla. Onkin hauskaa nähdä, miten tulevien levyjen kanssa käy ja keiden kautta seuraavat biisit syntyvät.

Roope: - Niin kauan kun voin seistä sanojemme takana, olen tyytyväinen.

Mitä enemmän olen kuunnellut levyä, sitä enemmän olen vaikuttunut sen kirpsakasta äänimaisemasta ja soundillisesta selkeydestä. Bändin apuna studiossa hääräili Jukka Ruostila, joka hoiteli äänittämisen ja editoinnin. Miksauksesta ja masteroinnista vastasi puolestaan Lauri Heikkilä.

Roope: - Kaikki materiaali oli mahdollisimman valmista ja treenasimme armottomasti ennen studiota. Paikan päällä tietenkin lisäksi äänitimme kaikenlaisia itse kultakin tulevia ideoita ja tässä Jukka oli mies paikallaan. Hän sekä lähti mukaan, että nautti erikoisemmistakin ideoistamme ja osallistui ideointiin ja taiteelliseen keskusteluun kanssamme. Myös Lauri miksatessa heitti omia ideoitaan ja näkemyksiään meille ja tykkään hänen tyylistään miksata. Tekniikkaihmisinä he ovat kumminkin kuulleet ja kuunnelleet musiikkia tosi paljon ja eri tavalla kuin kukaan meistä.

Ryhmä ryhtyi äänittämään materiaaliaan siis periaatteessa valmiilla sovituksilla, sekä tarkkaan jo alustavasti pohdituilla soundeilla, koska rajallisella budjetilla ei ole varaa hinkata palasia kohdilleen loputtomasti. Entä kuinka tarkka kuva teillä oli albumista, kun ryhdyitte äänitystyöhön? Oliko mukana jotain referenssilevyjä, joiden soundia halusitte osittain seurata tai toistaa?

Roope: - Mitään soundeja ja niiden imitoimisia emme miettineet sekuntiakaan. Kaikki ihmiset ovat cocktaileja imemistään vaikutteista, joten totta kai kaikilla on juttuja jotka kuulostavat tutulta. Mielestäni on aivan paskaa laskelmointia tehdä ja sovittaa musiikkia johonkin sapluunaan ja sitten myydä sitä muka omana sielunkuvanaan.

Elias: - Haluttiin, että oikeat soittajat ja aidot instrumentit kuuluvat levyllä mahdollisimman paljon, mikä tietysti automaattisesti vähentää tietokoneella ohjelmoinnin määrää studiossa, keskityttiin enemmän jokaisen raidan soundiin. Onneksi löydettiin silti myös aikaa kokeilla joitakin ‘äänitys päälle ja katsotaan mitä tapahtuu’ -tyyppisiä juttuja, joilla saatiin biiseihin tiettyä tuoreutta ja oikeanlaista hallitsematonta energiaa. Soundimaailma kokonaisuutena on tekijöidensä summa, ei siinä paljon referenssejä mietitty etukäteen.

Ringa: - Niin, kyllä meillä on ollu kollektiivisesti aika vahva mielikuva orgaanisesta äänimaailmasta, jossa efektit on nimenomaan sitä itteään, eikä itsetarkoituksellista hifistelyä. Lisäksi Jukka on aika velho laulujen tuottamisessa, mikä totta kai oli etu meille, sillä stemmalaulut on yksi meiän bändin tärkeimpiä kulmakiviä.

Roope: - Tuntuu että 2000-luvulla on hirveästi puhuttu orgaanisuudesta ja individualismista ja sitten jengi selittää suu vaahdossa, kuinka ne ammentaa musansa ja tekstinsä ja olemuksensa jostain omasta itsetutkiskelustaan ja sitten ne kuulostaa ihan just tasan siltä artistilta joka teki viime kesän ison kesähitin ja pääsi sillä ilmoille.

Kiekolta on julkaistu kolme sinkkua. Bucket List on jäänyt jo soimaan pysyvästi ainakin omien korvieni väliin ja myös Nollapiste on melkoinen menopala. Oliko heti alusta saakka selvää, että näistä siivuista tehdään sinkkuja?

Roope: - Ei ollut. Muitakin mietittiin ja ainakaan meikäläiselle se ei ollut helppoa. Nuo kolme tuntuivat lopulta pohdiskelun jälkeen sopivimmilta luomaan katsaus tulevaan levyyn ja meidän juttuun. Ja tietenkin keräämään kuunteluita. Mahtavaa kuulla että ainakin jollain lailla siinä onnistuttiin!

Eetu: - Kun kuulin ensimmäistä kertaa Nollapisteen, tiesin heti, että siitä tulee sinkkubiisi. Myös Bucket Listiä työstäessä tuli vahvasti semmoinen olo, että se toimisi sinkkuna.

Ringa: - Meillä on ihan älyttömän hyvä keskinäinen ymmärrys asioista, vaikka ollaan todella erilaisia persoonia kaikki. Haluttiin, että sinkut olisi keskenään erilaisia, koska ei lähtökohtaisesti olla bändi, jonka voi tunkea yhden genren alle. Meille oli tärkeää, että meistä välittyisi heti rehellinen ja aito kuva siitä, mitä edustetaan: autenttista ja puhuttelevaa musiikkia, taidetta jota tehdään tarkoitus edellä eikä mitään ennakkoluuloja palvellen.

Albumin sulkeva Meren ääri on puolestaan karunkaunis ja riipaiseva slovari. Ei mikään perinteinen valinta sinkuksi, mutta korostaa bändin laveaa spektriä.

Elias: - Slovarit on nykyaikana aliarvostettuja. Tuntuu että ne vaativat kuulijaltaan tietyllä tavalla eniten keskittymistä, mutta palkintokin on lopulta suurin. Hienoja slovareita on ollut kautta aikojen ja on kuulijan aliarvioimista olettaa, ettei rauhallinen tunnelmointi voisi tavoittaa kiireistä nykyihmistä.

Albumin kannessa on mielenkiintoinen eläin, sarvilla varustettu kettu. Kuvan merkitys tuntuu olevan ainakin osalle bändiä täysi mysteeri, mutta Elias vihjaa vastauksen löytyvän sanoituksista. Tässä ollaan siis ovelia kuin ketut, ja ehkä hieman mystisten taruolentojenkin parissa.

Olette kovan livebändin maineessa, joten minkälaisia ne keikat sitten ovat? Kannattaako sinne ensinnäkään tunkea eturiviin ettei vaan tule muusikkoa niskaan, vai kuinka asiat etenevät?

Eetu: - Meidän keikat on yksinkertaisuudessaan energisiä. Ja energisyydellä en tarkoita riehumista vaan sellaista yleistä läsnäoloa, bändin kommunikointia keskenään ja yleisön kanssa.

Roope: - Mä en kerkeä sieltä lavalta ainakaan niskaan hyppimään, ei huolta! On niin paljon laulettavaa ja soitettavaa ja pedaalien polkemista. Ei kovan meiningin tarvitse olla päätöntä riehumista. Me pyritään siihen että saadaan kaikki samaan henkiseen tilaan ja ammennetaan yhdessä yleisön kanssa samasta kattilasta energiaa mahan täydeltä.

Ringa: - Lähtökohtaisesti juttu rakentuukin väkevään läsnäoloon ja yleisön kanssa kommunikointiin. Meidän musiikki on todella vivahteikasta ja tunnelmat vaihtuu ääripäästä toiseen, mikä näkyy ja kuuluu live-esiintymisessä vahvoina ja värikkäinä tunnelmakuvina. Sanoisin, että se kovan livebändin maine tulee juuri siitä intensiteetistä ? ja energiasta, joista me ei tingitä, oli keikan luonne millainen hyvänsä.

Elias: - Energia keikoilla tulee loppuviimeksi yleisöstä, se on vaan bändin kaivettava sieltä esiin, oli porukkaa sitten paikalla 10 tai 10 000.

Roope: - Kontaktia ihmisiin, tiukkaa bändisoittoa, esiintymistä. Yleisö ja ne tyypit siellä pitää kohdata, ei voi vain mennä seisomaan paikalle ja soittamaan ääniä. Ja pitää itse lavalla myös antautua sille, mutta kuitenkin pysyä tilanteen päällä.

Jos vertaillaan tähän asti vedettyjä keikkoja, niin mistä on jäänyt positiivisin fiilis? Onko joitain paikkoja joissa haluaisitte ehdottomasti esiintyä uudelleen?

Eetu: - Omasta mielestäni paras keikka tähän mennessä oli Jyväskylän Popparissa pidetty levyjulkkarikeikka. Tosin Rovaniemen Granden keikka ei paljoa tälle keikalle kalpene. Haluaisin ehdottomasti päästä uudestaan Inariin PaPaNa:n lavalle, siinä pikku kylässä ja baarissa oli jotain tosi maagista.

Ringa: - Levyjulkkarikeikka ja Granden keikka oli älyttömän kovia yleisöenergialtaan, kun taas esimerkiksi Midnightsun Film Festivaleilla oli niin mieletön tekniikka ja äänimies, että muusikko sisälläni kusi hunajaa.

Roope: - Mä en haluaisi pysähtyä ollenkaan. Mitä enemmän saisi olla keikalla, sen parempi! On aivan älyttömän siistiä soittaa rokkia. On myös aivan älyttömän siistiä käydä yleisönä rokkikeikoilla.

Leikitään pientä ajatusleikkiä: olette saavuttaneet jo mukavan maineen ja on aika lähteä ensimmäiselle Euroopan-kiertueelle. Valmiiksi on buukattu jo hyvä määrä n. 500 katsojan kokoisia klubeja. Mitä erilaista ja uutta keikoillenne tulee?

Eetu: - Haluaisin isommille keikoille mukaan tyypin, joka pystyy soittamaan eri instrumentteja aina tarpeen mukaan. Sillä tavalla saisi paremmin tuotua levyn äänimaailmaa livetilanteisiin.

Ringa: - Paikalliset bändit on lähes aina parhaita lämppäreitä. Mie luulen, että se johtuu siitä, että ne vetää eniten paikallisia ihmisiä mestoille, ja sitä kautta luo jokaiseen keikkapaikkaan sinne ominaisen ilmapiirin. Energiakentässä on siis jo valmiiksi tietty lataus, ja siitä lähtökohdasta on ihan älyttömän kiva lähteä tutkimaan, millaiseksi se tunnelma muuttuu meän musiikin siivittämänä.

Roope: - Venuesta riippuen voisi yhdistää jotain muuta taidetta keikkoihin. Kuvaa, sirkusta, tanssia tai jotain. Poikkitaiteelliset performanssit on ollutkin bändin yhteinen haave.

Entä kuka olisi sopiva lämppäri teille?

Elias: - Jos jostain syystä eurooppa haluaisi kuulla suomenkielistä musaa, niin silloin lämppäriksi otettaisiin kiertueelle toinen tiukka suomenkielinen bändi, jotta saataisiin sitten sitä jengille oikein tuutin täydeltä.

Eetu: - Lämppäriksi haluaisin joko jonkun tutun bändin Suomesta tai sitten paikallisen bändin jonka musiikki puhuttelee meidän porukkaa.

Ja jos leikitään vielä vähän lisää, niin minkä ulkomaisen bändin tai artistin lämmittelijäpesti olisi unelmien täyttymys?

Roope: - Mä oon aina halunnut lämpätä Motörheadia, mutta se ei valitettavasti enää ole mahdollista. Eikä se muutenkaan taitaisi olla meille oikea paikka. Arctic Monkeys vois olla realistisemmin aika siisti.

Eetu: - Olisi siisti olla jonkun tosi omintakeisen bändin lämppärinä, jonka musasta voisi itsekin innostua. Se poistaa kaikki ikävät kilpa-asettelut bändien välillä. Jos pitäisi nimetä joku tietty ulkomainen artisti, niin olisi siisti päästä lämppäämään Tame Impalaa.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, keikkoja, videoita tai jotain muuta jännää?

Roope: - Luvassa on kaikenlaista siistiä mähinää! Yksi lyhyen tähtäimen pyrkimys on tehdä paljon keikkaa! Meillä myös riittää biisejä, ideoita ja hullua luovuutta, joten saa nähdä mitä niistä seuraavaksi syntyy.

Eetu: - Sakea Ilta keskittyy loppukesän ja syksyn ajan keikkailemiseen ja mahdollisesti uusien biisien työstämiseen. Myös musiikkivideo on tekeillä, joten kaikenlaista mielenkiintoista on luvassa!

Näihin sanoihin on hyvä päättää juttutuokio. Musiikkivideota on siis luvassa Bucket List -kipaleesta, joten bändin tube-kanavaa kannattaa seurata.

Haastattelu: Mika Roth
Promokuvat: Samu Pitkänen
Livekuvat: Joonas Purastie