Pölyä – Experimental New Wave and Art Pun from Finland 1979-1984

Svart Records jatkaa kulttuuritöitään niputtamalla kansallisia musiikkiaarteitamme mitä moninaisempiin ja upeampiin paketteihin. Uusin muotovalio on tietysti saanut tuplavinyylin muodon, jonka kyljessä tulee 44-sivuinen liite. Pölyä on pidemmän nimensä mukaisesti kokoelma uuden aallon, taidepunkin ja näistä innoittuneen kokeellisen elektronisen musiikin varhaisia helmiä, jotka ovat syyttä hautautuneet historian pölykerrosten alle.

Svart Records

Elettiin 70-luvun viime hetkiä, punk oli tullut ja mennyt, jättäen muuttuneen ja osittain myös murtuneen musiikkikentän ihmettelemään uuden maailman sarastusta. Uuden aallon laineet löivät halki angloamerikkalaisen maailman, taidepunkkareiden tehdessä Lontoon ja New Yorkin kaltaisissa kaukaisissa paikoissa magiikaksi luokiteltavia ihmeitään. Eihän meillä Suomessa tietenkään ollut mitään vastaavaa, mutta tapahtui täälläkin jotain, vaikka kekkoslovakian aikainen yhteiskuntajärjestys pyrki pitämään suuremmat laineet kurissa.

Näissä tyrskyissä muodostui uusia bändejä ja musiikillisia projekteja, jotka etsivät rohkeasti omia soundejaan ja työskentelytapojaan tee-se-itse periaatteella. Näin saattoi syntyä niinkin mahdottomia ajatuksia kuin suomalainen mod-yhtye, eli Lola Ego, joka hiihtää melko häpeilemättömästi The Jamin laduilla. Modien tavoin 60-luvun vehmaista pohjavesistä musiikkinsa perusteita uutti myös Xböö, joka oli vihkosen mukaan reaktio punkin kaavoihin. Niinpä Xböö lähti tutkimaan jazzin, taiderockin ja avantgarden mahdottomasti kartoitettavia ihmemaita luoden jotain totaalisen erilaista. Tai ainakin kokoelmalle päätynyt Pyörävarasto on vahvasti sektorissa ’jotain muuta’.

Luonnollisesti mukana on myös suorempaa punkkia, kuten Vihan Muna Kokoomus-biisinsä kanssa, sekä Päät ja häiriintyneen popin kyljestä vauhtia ottava Jürgenhaus, jonka Emmä tajuu miks en mä vois viedä sua täältä kauas pois -kappaleessa voi kuulla jo suomenkielisen musiikin tulevia suuntia useammallakin tasolla.

The Silverin ohimoille sovitellaan puolestaan Suomen ensimmäisen noise-yhtyeen kruunua, eikä Absolutely Dark tosiaankaan ole mikään helppo pala purtavaksi. Elektronisen noise-henkisen musiikin suunnalla ykköspokaalin nappaa kuitenkin kiistatta H. S. Tuominen jonka Taloni löysin veden alta on periaatteessa kaunis sävellys, jota vain mutiloidaan häiriöäänillä loputtomasti. Viehättävän sekasotkun äärellä on myös Vaaralliset lelut, jonka teosmainen Läpinäkyvä valkoinen / Näemme hänet taas on kuin kadonnut pala 60-luvun kokeellista Pink Floydia.

Otso kilahtaa Dallas-biiseineen elektronisen maisemoinnin Kraftwerk-laitaan, Musiikkivyöryn pistäessä kokeellisuudessa vielä tovereitaan paremmaksi. Ei tätä hiljaisuuden rajoilla pulputusta miksikään bilemusiikiksi voi kutsua, mutta yhtäkaikki oudossa syntetisaattorikummailussa on omaa vetovoimaansa. Elokuvallisempaan laitaan elektroryhmästä puskee puolestaan Uusi Laine, jonka Eksyneet koneet saa ihokarvat nousemaan teollisilla painajaisäänillään. Kuinka suunnattoman paljon upeita aarteita onkaan vielä löydettävissä? Tehkää siis maailmalle palvelus ja tutustukaa näihin historian taitekohtiin ja lähes hukattuihin lukuihin, jotka osoittavat luovuuden, periksiantamattomuuden ja ennakkoluulottoman taiteellisuuden kuuluneen suomalaiseen musiikkikenttään jo vuosikymmenten ajan.

Mika Roth