Haastattelut

The Black Ducks of Despair ja Harryn pitkä perjantai

03.06.2019



- Minun ja Oskarin ystävyys sai alkunsa jo vuonna 2003 ja alusta alkaen suuri yhteinen nimittäjä oli Weezer. Myös Antille ja Mikolle Weezer on ollut iso bändi, joten melkein kaiken mitä teemme, voi peilata Weezerin kautta. Jos sovitusvaiheessa tulee kohta mistä ei meinata päästä eteenpäin, kysymme itseltämme "What would Weezer do?".

Levyn arviossa pohdin pariinkin otteeseen sitä, kuinka kahtiajakoinen albumi on - ja silti samaan aikaan ehyt. Siellä on pitkiä siivuja ja lyhyitä numeroita, samoin melko vahvaa tunnelmallista vaihtelua, mutta silti Harry on kokonaisuus. Kuinka tekijät itse kokevat lapsensa eri luonteet ja muodot?

- Tähän levyyn asti meillä oli melko tiukka sääntö, että biisin mitta ei saa ylittää kolmee minuuttia. Tätä uutta tehdessä ensimmäisessä vaiheessa idea oli, että tekisimme puolen tunnin mittaisen albumin, jonka voisi soittaa kokonaisuudessa putkeen. Biisien mitoille ei asetettu mitään rajoja, vaan idea oli, että mennään heti uuteen osaan, kun tuntuu siltä.

- Vaikka levyllä on kuusi raitaa, siinä on muistaakseni 13 eri biisiä, jotka on sovitettu yhteen. Tavoitteena oli koko ajan tehdä eheä kokonaisuus, joten hienoa jos sen myös ulkopuolinen kuulee.

The Black Ducks of Despair Parissa vuodessa ainekset asettuivat luomistyössä siten, että Harry saattoi syntyä persoonallisessa muodossaan. Viimeinen tarvittava idea oli eri lukujen solmiminen yhdeksi tarinaksi.

- Reenikämpän tupakansavussa ja kaljahöyryissä tuli idea tehdä tällainen rockooppera, ja päähenkilön nimeksi tuli Harry. Harry on kuvitteellinen, elämäänsä kyllästynyt toimistorotta, jonka erään perjantain tarinan levy kertoo aamuisesta herätyskellon soitosta seuraavan aamuyön tunteihin asti.

Harryn ilta on tosiaan pitkä ja luvut eroavat melkoisesti toisistaan, eikä kaikkea tietenkään sanota yksiselitteisesti. Lack of Iron on muuten mitä veikein biisi. Siinä pääsette karkaamaan aika yllättäviin kuusari sci-fi mausteineen päivineen korkealle kiertoradalla. Onko bändillä siis minkäänlaisia rajoja vastaisuudessa, vai saako musiikki kehittyä vapaasti juuri siihen suuntaan kuin se on menossa?

- Rajat auki! Lisäksi Oskari ja Mikko ovat viime vuosina syttyneet syntetisaattoreihin, joten ne ovat jo tuoneet, ja ehkä tulevaisuudessa tuovat vielä lisääkin ulottuvuuksia. Jatkossa synat olisi tarkoitus saada myös livekokoonpanoon mukaan, koska nykyistä soundia on aika hankala saada lavalla nelistään aikaiseksi.

Ryhmätyö on muutenkin tiivistymään päin, sillä Janin mukaan levyn teko oli hyvin kollektiivinen kokemus, jossa kaikkien ideoita otettiin mukaan lopulliseen Harryyn, vaikka Oskarin osuus onkin yhä merkittävin.

- Tällä levyllä biisit syntyivät enemmän jammailemalla. Jollain oli sointukulku tai riffi, jonka ympärille alettiin sitten rakentamaan. Mutta kyllä Oskarilla meistä se vahvin melodiantaju on, ja sieltä suunnalta varmaan ne hittimelodiat tulevat.

Ennen pitkäsoittoa yhtyeeltä ilmestyi siis nippu EP-levyjä, joiden takana ainakin Jani seisoo yhä vankasti. Materiaaliin kannattaakin tutustua, sillä bändin peruselementit eivät ole muuttuneet mihinkään. Mutta takaisin Harryn pariin. Albumin kansikuva on otos baarin lattiasta, jolla päähenkilömme käsi on ojennettuna. Kuka teki tuon upean kansikuvan, ja miten prosessi eteni?

The Black Ducks of Despair - Kuvan on tehnyt ystävämme Leena Haldin. Hänellä on vaatemerkki, ja olen tykännyt hänen printeistä aina. Nyt sitten rohkaistuin kysymään, olisiko hän ollut kiinnostunut tekemään meille levynkannen, ja Leena oli onneksi innolla mukana. Kerroimme Leenalle levyn tarinan pähkinänkuoressa, laitoimme jonkun version miksauksista hänelle kuunneltavaksi ja annoimme vapaat kädet. Leena laittoi tästä kuvasta muutaman värivaihtoehdon, mutta lopulta annoimme hänen päättää myös värit.

Voiko - ja pitääkö - musiikilla muuttaa maailmaa?

- Musiikki itsessään on tärkeintä, jos se muuttaa maailmaa siinä sivussa, mikäs siinä. Lennon, Dylan ja kumppanit ovat varmasti muuttaneet maailmaa parempaan suuntaan. Kun meidän pizzatäytteitä reenikämpillä katselee, ei meitä ihan hipeiksi voi tituleerata, mutta meidän puolesta rasistit ja muut ahdasmieliset ihmiset voivat valaa itsensä betoniin Juupajoelle.

Sanotaan että voisitte saada yhden kappaleenne mukaan luotaimeen, joka lähetetään syvään avaruuteen soittamaan ihmisten tekemää musiikkia muille mahdollisille kuulijoille. Minkä oman biisin valitsisitte ja miksi?

- Jos kaikki tuo vaiva nähtäisiin, kannattaisi saman tien ottaa koko levy mukaan.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Rock ¬īn roll!

Näihin sanoihin on hyvä päättää juttutuokio. Rauhaa ja rakkautta.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Mikko Kaistinen




Lukukertoja: 662
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös