24.04.2019
Punkahtavan metallin ja terhakkaan grindin parissa häärivä Napalm Ted on ilahduttanut fanimassojaan jo vuoden 2015 Swallow EP-levystä saakka. Nyt bändi on niputtanut tuotantoaan yksiin, fyysisiin, kansiin. Luonnollisesti mukana on myös leikkaamon lattioilta ja takahuoneen lihahyllyistä löytyneitä bonusekstroja.
Mögähead & Narcoleptica Productions
Kronologisesti kasattu 42 biisin kokonaisuus pistää pikkukiekot, C-kasetit ja vinyylit riviin. Matkan jo muinoin vuonna 2015 käynnistänyt Swallow näyttäytyy edelleen rahdun raakilemaisena päänavaajana, mutta jostainhan jokaisen matkan on käynnistyttävä.
Seuraavana vuonna julkaistut Into a Black Ooze EP sekä Mustasuon kanssa kasaan rykäisty splittilevy saivat kuitenkin suolen päästä kiinni, eikä veto ole tuon jälkeen päässyt herkeämään. Noissa kohdin bändin omintakeinen ja omaleimainen tapa toimia myös betonoitui, eikä ryhmää ole sen koommin tarvinnut vertailla enää muihin.
Etenkin jälkimmäisen kiekon Vegagore ja Qualms of Doom ovat edelleen sellaista tukkapöllöä ja turpasaunaa, ettei paremmasta väliä. Sen sijaan bonuksena kuultava Vegamachine remix That Teddy -biisistä jättää hieman ristiriitaisemman kuvan itsestään. Näissä kohdin kuitenkin Napalm Tedin sekoitus deathin, sludgen, punkin ja ties minkä muiden sammioiden annista oli jo saavuttanut pisteen, jossa voitiin puhua oikeutetusti Napalm Ted -soundista. Samoissa kohdin taisin itsekin muuttua napalmtedistiksi, koska tuon jälkeen jokainen uusi julkaisu on otettu vastaan ilon huudoin myös omassa kammiossani.
Niin, ja se seuraava napalmoitsijoiden kokoon kyhäämä pommihan oli tietysti maanmainio Fleshbox-kasetti. Lihaboksin myötä bändin death metal -ulottuvuus vain jatkoi jyrkistymistään, jos nyt ne grindaukset, punkkaukset ja muutkin pistot lihaisiin kohtiin muistettiin pitää mukana isossa kuvassa. Jykevän julkaisun tiimoilta tehdyssä Desibeli.netin haastattelussa ilmeni mm, että jo splitille haluttu The Deadline oli pakollinen numero kassua kasatessa, ja nyt biisilistauksessa tuo helmi onkin sijoitettu oikeutetusti splitin alle.
Vuoden 2017 Coffin Liquor C-kasettijulkaisu oli siitä erikoinen, että B-puolella kuultiin samat raidat instrumentaaleina. Kokoelmalle noista instrumentaaliversioista on päätynyt vain yksi, mutta Death Island tappaa kyllä ihan yhtä tehokkaasti sanoilla ja ilman. Kahviliköörin potku ei ole tässä lyhyessä ajassa muuta kuin kasvanut, joten voin yhä suositella tätä(kin) napakkaa grind-potkaa jokaiselle alasta kiinnostuneelle.
Pari bonusraitaa tuossa tulikin jo käsiteltyä, mutta ekstroja on toki lisääkin. Swallow-sessioista niitä kuullaan itse asiassa kokonaista kolme. S.C.M.O.D.S. (live #1) ja S.C.M.O.D.S. (live #2) ovat nimensä mukaisesti livekiskaisuja debyytille päätyneestä ärhäkästä rallista. Alkuperäisen teoksen 16 sekuntinen hulluttelu taipuu ensin 13 sekunnissa ja samoissa mitoissa on myös näkemyksistä jälkimmäinen. Onneksi Finnish Jizzler on sentään ihka oikea kipale, koska vitsejä kannattaa tunkea mukaan vain niin monta.
Kaikkein hämmentävimpiä lisäherkkuja ovat kuitenkin Kake Randelin -laina Kapakasta kapakkaan (kyllä, luit oikein), sekä Agathociesin Lay Off Me. Ensinnä mainittu solahtaa tietysti ’hauskaa shittiä’ osastoon niin, että korirenkaat vain soivat, mutta on tuolla muutakin kuin camp-arvoa, sillä versioinnissa täyttyvät kaikki napalmtedismin kriteerin. Lay Off Me voisi sekin olla orkkiskamaa, sen verran häijyä ja autenttista meno on. Koko paketin sulkeva The Spud on puolestaan 20 sekunnin mittainen vitsi, jonka myötä on hyvä todeta, että hei hei.
Mika Roth
