11.05.2003
Telakka/Tampere
Mental Alaska -kollektiivin järjestämät iltamat Telakalla alkavat jo pikkuhiljaa kantaa eräänlaista kulttimainetta niskoillaan. Hyvin vaihtoehtoista, viihdyttävää ja ihmisläheistä. Nämä hatusta heitetyt termit sopivat myös mukavan aikaisin alkaneeseen Folk Festiin aurinkoisena sunnuntaina, jossa neljän trubaduurin lisäksi kuultiin kolmea mielenkiintoista yhtyettä. Kahdessa kerroksessa puolen tunnin seteillä esiintyneet artistit vakuuttivat, yleisöä oli mukavan runsaasti, Telakka on yksi maailman viihdyttävimmistä ravintolatiloista...Mitä muuta olisi vielä voinut toivoa?
Liveannin tarjoilun aloitti mainion Sister Flo -yhtyeen nokkamies Samae ”Sedu” Koskinen, jonka unisen sumuinen lauluääni toimii akustisen kitaran kanssa kuin hillo letulla. Samin setti koostui muutamista Flon kappaleista, kuten Honey Lust, suomenkielisestä osastosta sekä jo bändinkin keikalta tutusta Iron Maiden -coverista Ace’s High. Se ken tätä versiota rienauksena pitää, menköön sen ensin kuulemaan. On meinaan sen verran pätevää kamaa, että Sami on nyt ”virallisesti” nimetty Riihimäen Bruce Dickinsoniksi. Ei vaan, Samihan osaa oikeasti laulaa. Eipä siitä sen enempiä, vaan kipikapi yläkertaan kuulemaan seuraavaa sooloilijaa.
Emorokkaava Cosmobile vakuuttaa triona, nyt bändin solisti Tuomas Palonen sooloili vähän vastaavanlaista materiaalia. Uskomattoman hyvin mies onnistui akustisella luomaan jatkuvan junnaavan äänimaailman, johon tuollainen Kurt Cobain sings Beatles -tyylinen laulumateriaali tippui kuin lyijykuula Näsinneulasta. Eli vakaasti ja lujaa! Esitys oli hauska, mukavan vino ja omaperäinen. Ilman muuta yksi illan kohokohdista.
Seuraavaksi saatiinkin sitten nauttia illan ensimmäisestä bändistä. Kotimaisen hissuttelupopin aatelia edustava Red Carpet saapui lopulta paikalle täydellä miehistöllään, alunperin Petrin ja Samulin oli käsittääkseni tarkoitus duoilla. Kun Velikin sitten pääsi, sai suhteellisen täysi Telakka nauttia koko Carpetin annista. Triolta odotellaan kiihkeästi pitkäsoittoa, jonka tulevaa materiaalia kuultiin (?) äitienpäivän kunniaksi akustisesti ja rennolla otteella. Se kyllä täytyy sanoa, että aikalailla samalta kuulosti setti alusta loppuun.
Maryland -yhtyeen Ville Härkönen vastasi illan vaikuttavimmasta trubaduurimateriaalista Jukka Kuoppamäki -lainoineen. Miehen kauniin alakuloiset sointuvalinnat ja jopa Janne Laurilan mieleennostavat laulumaalailut loivat haikean ja kauniin tunnelman hämärähköön yläkertaan. Jos on Maryland bändinä loistava, niin tämän illan perusteella voi suositella Villen sooloakin.
Helsinkiläinen bossapopfolk-nelikko Sininen Iiris oli mielenkiintoinen tuttavuus. Oliko tuo nyt tämän Juustopäät -miekkosen uusia viritelmiä, sellaista käytäväpuhetta ainakin kuulin. Joka tapauksessa, musiikista nousi ensinnä mieleen Liekki, laulajan ääni haki aikalailla Janskumaisia maailmoja. Rivakkaotteinen naisbasisti sekä viulistineitonen viehättivät soitollaan, vaikka kokonaisuutta vaivasikin moninainen epävireily ja hioutumattomuus. Toivottavasti tästä ”pikku-Liekistä” kuullaan jatkossakin.
Illan viimeisestä sooloesiintyjästä kävimme tiukkaa vääntöä, kuka on tuo salaperäinen Jukka K.? Kajava, Karjalainen vaiko kenties Kuoppamäki? No, Kujansivun Jukkahan se oli ja materiaalina tuollainen antaumuksellinen post-grungeilu huokailevalla laululla jostain Billy Corganin ja Tori Amosin puolivälistä, herra Lähde vieressäni vannoi GooGooDollssin nimeen. Miehen huokailevasta rähinöivään karkaava laulu, kitarannostelu ja yleisesti koko setin mukana eläminen oli melko vaikuttavaa, ei tosin kovin omaperäistä. Kaikki sooloartistit olivat hyviä, siitä täytyy antaa herroille tunnustus.
Vielä jaksaa...Kasautuvia unenpöpperöitä ja haukotuksia karkotti menestyksekkäästi Kukka -yhtyeestä tutun Riston uusi kokoonpano, joka on persoonallisesti nimetty...no niin, siis Ristoksi. Heti alusta asti vispilöillä rummutellun jazzpohjan päälle rakentuva kitara-basso- Riston koskettimet –soitto ihastutti, kieroista sanoituksista pärskähdeltiin ja hekotettiin ja yleisesti esityksestä nousi mieleen jonkinlainen avntgardesuuntaukseen tai LSD:hen siirtynyt laivaorkesteri. Hissimusiikkia erikoisemman musiikin ystäville. Sanoitukset tyyliin Keltainen sade, joka valuu käsiraudoilla kahlitun ruumiille, lehdestä irti revitty Laura Närhen pää pornolehteen liimattuna ja niin edelleen sekä viihdyttivät että laittoivat pohtimaan tarinoiden tosielämäpohjaisuutta. Olihan seassa ihan oikeita rakkausballadejakin. Erittäin hilpeä ja avointa mieltä vaativa kvartetti. Hyvähyvä!
Siinäpä ne ja Mental Alaskan Folk Fest oli sujahtanut ohi mukavasti tunnelmoiden, eikä edes jatkuva portaissa ramppaaminen alkanut ahdistamaan. Jos listapaska alkaa liikaa ahdistamaan, kannattaa kokeilla Alaskaporukan pippaloita. Taatusti jotain aivan muuta.
Ilkka Valpasvuo
