Neiti Rubinstein – romuluista rokkia kulmalla

Neiti Rubinstein esiintyy taidehistoriassa monissakin kohdin, mutta Desibeli.netin haastattelema Neiti Rubinstein ei ole näyttelijä Zelda Rubinstein, kosmetiikka-keisarinna Helena Rubinstein tai Ida Rubinstein, tuo maagisen lavapresenssin omannut tanssijatar, vaan Tuurissa vuonna 2008 perustettu kotimainen rock-trio. Kitaristi-vokalisti Jussi Ahokas vastaili kysymyksiin sekä valotti aluksi bändin syntyhistoriaa.

- No, kaikkihan lähti siitä, kun törmäsin muusikoiden.netissä harrastelijarunoilija Merja Ritalan kryptisiin teksteihin. Menin enempää ajattelematta kysäisemään, josko niiden ympärille voisi biisejä kyhäillä ja lupahan irtosi heti. Aluksi tarkoitus oli tehdä akustista mies ja kitara -tyyppistä tunnelmointia, mutta aika pian biisit alkoivat vaatimaan enemmän lihaa luiden päälle.

Pian treenikämpän hämärissä puuhasi kokonainen trio, joka loi aikansa kryptistä taidepoppia.

- Nykyiselläänhän tekstit syntyvät jo kaikki omasta takaa ja musiikkikin on muuttunut runopopista melkoisen ronskiksi rykimiseksi.

Neiti Rubinsteinin hahmo on siis kuvitteellinen, mutta sattumien kautta tekijät löysivät Regina Linnanheimon valloittavan valokuvan, josta bändin logoon napattiin naisen kasvot ja samasta kuvasta on nyttemmin luotu Eläköön kauneus -esikoisalbumin kansikuvakin. Neiti Rubinstein saattaa siis olla Linnanheimon alter ego.

Neiti Rubinsteinin musiikkia voi tätä nykyä kutsua tosiaan helpoimmin rockiksi. Tarkempia genrelomitteluja Ahokas haluaa vältellä, sillä idea musiikin luokittelusta alkaa jo sellaisenaan olla aikansa elänyttä. Suomirock olkoon siis suomirockia ilman sen kummempia historian paineita.

Trio on siis muoto, mutta onko tilanne pysyvä? Eli osaatteko nähdä bändin laajempana jonain päivänä, vai tyydyttekö vain vierailijoihin esim. studion ja estradien puolella?

- Joskus ja silloin tällöin on ollut puhetta toisen kitaristin tai kosketinsoittajan pestaamisesta. Aina keskustelut on kuitenkin päätyneet lopputulemaan, että kyllä trio on vaan se kuningaskokoonpano ja sillä jatketaan. Se on kieltämättä välillä haastavaa, mutta pakottaa samalla tekemään asiat tarpeeksi yksinkertaisesti.

Tilanne tuntuu siis vakaalta, mutta Ahokas ei kuitenkaan sulje lopullisesti ovea muillekaan muodoille. Koskaan kun ei kannata sanoa ei koskaan.

Eläköön kauneus -albuminne rymisee ja kolisee tavallaan komeastikin, mutta mitä kauneus teille merkitsee musiikissa?

- Kauneus musiikissa ainakin allekirjoittaneelle merkitsee tietynlaista epätäydellisyyttä. Kulmaa ja rosoa pitää olla. Liian sliipattu on yksinkertaisesti tylsää.

Kauneuden ja rumuuden pohdinta musiikin moottoreina on kieltämättä kiehtovaa. Bändin kappaleista mm. Väärin rakastuneet ja Miksi sä Taina? kun sekoittavat eri puolia toisiinsa, tarinoiden kummutessa eletystä elämästä, joka harvoin on kaunista instagram-kuvaa, joskin harvoin totaalisen rumaakaan.

- Rumuuden esittely tai korostaminen ei kuitenkaan ole mitenkään itseisarvo, vaan enemmänkin tietty elämänmakuisuus.

Almodóvarin miehet on myös melko tiukka tilitys suomalaisen miehen hurmaavasta joustamattomuudesta. Aihe saa Ahokkaan pohtivaksi.

- Pedro Almodóvarin elokuvia kun katsoo, niin niissäkin tragediat syntyy enimmäkseen puhumattomuuden ja totuuden pakoilun takia, eli ei se tuppisuisuus ole meidän finskien yksinoikeus. Latinot ehkä karikatyyrisesti ovat räiskyviä ja enemmän ilolla valeltuja, mutta taitaa se asioiden puhuminen niiden oikeilla nimillä olla ihan yhtä hankalaa heillekin kuin meille suomijörriköille.



Mies siis on mies, eikä hän muuksi muutu, vaikka suomalainen jullikka kuskattaisiin Espanjaan – tai toisin päin. Liekö tuossa jotain ikiaikaistakin, mene ja tiedä.

Tulen levyarviossa maininneeksi Kauko Röyhkän, Sielun Veljet ja Ismo Alangon, mutta ketkä ovat esikuvianne ja mahdollisia vaikuttajia musiikissanne?

- Bändin jäsenten välillä on aika isojakin eroja vaikuttimissa, joista osa kohtaa ja osa on hyvinkin kaukana toisistaan. Nuo mainitut nimet juontunee mieleen ehkäpä enimmäkseen lauletun kielen takia. Neitipihvin jauhelihaan on ajettu lihamyllyn läpi niin Rushit, Sabbathit, Stonet, Laila Kinnuset ja J. Karjalaiset kuin Röyhkät ja Siekkaritkin.

Siinä missä debyyttialbumit summaavat usein bändin sen astisen uran helmiä, päätti Neiti Rubinstein jättää aiemmat EP:nsä rauhaan. Suurin osa levyn materiaalista onkin albumille varta vasten rustattua. Asiat ovat saaneet kehittyä luonnollisesti, ilman sen suurempia suunnitelmallisia linjanvetoja, eikä tuleva tule muuttamaan tätä niin tyylin kuin bändin soundinkaan puolesta. Asiat tapahtukoon omalla painollaan.

Entä minkälainen live-bändi Neiti Rubinstein on ja kuinka raskaasti biisien live-versiot eroavat mahdollisesti studiossa värkätyistä?

- Yleisöltä useinkin saaman palautteen mukaan bändi kuulostaa uskomattoman täyteläiseltä trioksi. Se lienee enimmäkseen näppäräsormisen basistin ansiota. Trio-kokoonpanohan antaa myös basistille tilaa tehdä taikojaan ja Janne täyttääkin ansiokkaasti suurimman osan kitaristin ja rumpalin tyhjäksi jättämistä kolosista. Livenä biisit on tietenkin jonkin verran riisutumpia kuin levyversiot, mutta suurempia sovituksellisia eroja ei niiden välillä ole. Livenä tietenkin tulee soitettua enemmän väärin (naurua).

Keikkoja on sovittu keväälle ja tulevalle syksyllekin ihan mukavasti, vaikka tokin kalenterissa on tilaa vielä uusillekin. Mikä on esiintymisissä muuten mielestäsi parasta?

- Keikkailussa parasta on oikeastaan koko paketti, joka alkaa siitä, kun auto starttaa treenikämpän pihasta ja loppuu, kun väsyneet matkamiehet hajaantuvat koloihinsa nukkumaan univelkaa pois. Siihen väliin mahtuu paskanjauhantaa, roudaamista, odottelua, paskanjauhantaa, tähtihetki lavalla, juopottelua, paskanjauhantaa, roudaamista jne.

Eli nautintoaineet ovat sallittuja toiminnan eri vaiheissa?

- Nautintoaineisiin suhtaudumme vakavan lapsekkaasti. Mötiköiden vauhtiin ei ylletä, mutta ihan Anssi Kelojakaan ei olla.

Mitä seuraavaksi? Miltä näyttää bändin lähitulevaisuus ja mahdolliset julkaisusuunnitelmat?

- Julkaisuja tai studiohommia ei ihan lähiaikoina ole tiedossa, sen verran haastava rupeama albumin vääntäminen oli. Ainakin tämä vuosi kuluu enimmäkseen keikkaillessa ja nyt julkaistun lätyn ilosanomaa levittäessä. Uusia biisejä tietenkin sävellellään koko ajan. Katsotaan sitten, kun materiaalia on tarpeeksi ja tarpeeksi laadukasta kasassa, että mitä niillä tehdään.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Ottakaahan levy kuunteluun Spotifyssa tai tilatkaa Äxästä ja tulkaa keikoille.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Kai Lavila