Sinkut IV - Maaliskuu 2019
ARTo: En käytä filtterii
Taajuuksilla Records
Nykymaailmassa parinmuodostusrituaalit ja niihin liittyvät hienoudet ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin ennen, mutta silti ongelmat ovat pitkälti samoja kuin aina aikain alussa. Verbaaliakrobaatiksikin tituleerattu vantaalainen laulaja-lauluntekijä ARTo ottaa oman kulmansa siihen kuinka vaikeaa myyvän selfien otto onkaan.
En käytä filtterii -sinkku kertoo jo nimellään olennaisen. Nyt ei käytetä mitään suodattimia, vaan se mitä näet on se mitä on. Finneillä, superkaksareilla, kaikilla mausteilla. ARTo rohkaiseekin jokaista olemaan vain oma luonnollinen itsensä. Musiikillisesti siivu on suhteellisen suora kumarrus ysäri-dancelle, mutta onneksi rytmipuolella jätetään teknon basarijytke pois kuvioista ja iloisesti vinkuvat synat ainoastaan tehostavat pakettia. Vokaalityyli on puolittainen puheen ja laulun yhdistelmä, jota värittävät parit veikeät väliosat. Toimii.
Mika Roth
Countless Goodbyes: Faith in Me
Inverse Records
Countless Goodbyes avasi julkaisuhistoriansa helmikuussa, kun yhtyeen
Hiding from Myself -sinkku löi metalcoren, hardcoren ja modernin metallin terillä vahvistetun iskimensä tiskiin. Vaikka tällä saralla on jo tunkua yrittäjistä, jäi nuori ryhmän kerrasta mieleen.
Faith in Me on toinen tulevalta
Cycles-pitkäsoitolta lohkaistu näyte ja odotukset ne vain kasvavat huhtikuista albumia odotellessa. Kolmessa ja puolessa minuutissa Countless Goodbyes ehtii takoa nykivää metallia, jonka pohjalla kulkee melankolinen perusvire. Lyhyissä suvantokohdissa koskettimet ehtivät pehmentää ydintä, ennen kuin myllytys taas alkaa. Tämä ääripäiden kohtaaminen niin kitaroiden, laulun kuin teemojenkin saralla tekee Faith in Me -kappaleesta vahvan, itsensä näköisen ja ärhäkästi puraisevan. Negatiiviset tunnot manataan ilmoille ja sielu puhdistuu tätä kuunnellessa.
Mika Roth
Dark Ride Brothers: Safe and Sound
Imatralta kotoisin oleva
Dark Ride Brothers on monikansallinen yhtye, jonka leveä jalusta kuuluu myös sen persoonallisessa musiikissa. Bändin soittaman poprockin yhteydessä käytetään usein termiä ’country’, mutta omaan korvaani Safe and Sound kuulostaa ennemminkin irkku-meininkiseltä ilottelulta jossa on country-vivahteita. Bändiltä on ilmestymässä
Join the Ride -pitkäsoitto huhtikuussa, minkä lisäksi aiemmat sinkku-lohkaisut ovat keränneet jo hyvän määrän soittokertoja sekä glooriaa. Ei mitään paineita siis.
No, paineettomalta tämä meno kuitenkin vaikuttaa. Bändi rullaa leveällä rintamalla, eikä taivaalla ole nähtävissä pilvenhattaraakaan. Melodiassa on kieltämättä pieni annos melankoliaa, mutta kyllä ilo murheen voittaa näissä kinkereissä. Nopea tempo, rikas soitinpaletti ja kruununa sanat, jotka huokuvat tyytyväisyyttä elämän pikku asioihin – jotka ovat oikeasti niitä merkittävimpiä.
Mika Roth
Hot Heros & Janne Laurila: Anna vähän siimaa
Soit Se Silti
Hot Heros & Janne Laurila löysivät hieman epäortodoksisempaa kautta toisensa Kouvolan Jättömaa-festivaaleilla kesällä 2016. Matkalla esiintymispaikalle sattuman yhteen tuomat soittajat keksivät esiintyä yhdessä kyseisissä juhlissa ja nähtävästi keikka oli todellista dynamiittia, sillä nyt yhteistyö kantaa jo näin runsaita hedelmiä.
Maailma on polarisoitumassa, yhden jos toisenkin ryhmän julistaessa omaa totuuttaan muiden ylitse. Olisi siis aika ottaa hieman lungimmin, funtsailla juttuja ja antaa toisille siimaa. Laurilan säveltämä kappale on kuuleman mukaan ollut aluksi psykedeelistä folkkia, mutta Hot Herosin freejazz-käsittelyn jälkeen biisistä voi mitata jopa jamaikalaisen mento-musiikin sävyjä. Hienojen termien takaa paljastuu viehättävä sävellys ja kaunis ajatus, eikä muoto peitä runkoa vaan ainoastaan täydentää sitä. Anna siis itsellesi hetki ja rauhoitu vaikka tämän biisin äärellä.
Mika Roth
Ilari Hämäläinen: Rakkautes jää
Phase7 Records
Ilari Hämäläinen on melkoinen monitaituri, joka on urallaan ehtinyt vaikuttaa mm.
Kengurumeininki,
Naked ja
Siberian Jay -yhtyeissä. Tämän lisäksi mies on ääninäytellyt, sekä näytellyt etenkin teatterin puolella ja tehnyt myös musiikkia estradeille. Rooleina ovat olleet mm.
Cisse Häkkinen ja
Kirka Babitzin, mutta kuinka paljon rooleista on tarttunut muusikko-Hämäläiseen?
Toissa vuonna tupla-albumin julkaissut mies liikkuu uudella sinkullaan kasarityyppisten mahtiballadien auringonnousuissa ja -laskuissa, eli melko vaarallisissa maisemissa. Hitaasti käynnistyvä rockbiisi pitää sisällään kohtalokasta pianoa, sähkökitaran säröä sekä taivaisiin asti kohoavia äänikatedraaleja, jotka taiteilevat siinä hilkulla, että onko tämä jo liikaa. Kaiken kukkuraksi sekaan on leivottu vielä modulaatio, mutta on kipaleessa silti omanlaistaan vetoa.
Top Gun -fiilistelyä.
Mika Roth
Intiö Sound: Junat
Intiö Sound on Oulusta kotoisin oleva yhden miehen projekti, jota ensimmäisellä sinkulla avittaa vieraileva vokalisti
Linda Pyykkönen. Intiö Soundin elektronisen musiikin peruskivi löytyy jostain chillwaven, elektropopahtavan ambientin ja ehkä vähän neo-soulinkin suunnilta. Tätä kaikkea voi pitää rohkeana irtiottona aiemman bändihistorian rock-maailmaan, jossa sähkökitara on ollut kuningas.
Junat kulkevat vakaina raiteillaan, mitä nyt kolmannella neljänneksellä koetaan pieni suvantokohta, joka vain antaa eri osille dynamiikan avulla lisää tuiki tarpeellista vetovoimaa. Samplet, rytmit ja loopit vievät biisiä johdonmukaisesti eteenpäin, tarinan kertoessa ymmärtääkseni aamun ensihetkien taianomaisuudesta. Eli siitä hetkestä, kun juniakaan ei vielä näy ja koko maailma on lohdullisella tavalla harmaa, uutta päivää lupaillen. Mobymainen toisto ja kierto pistävät kipaleen ainekset lujille, mutta hyvinhän Junat kestävät testinsä.
Mika Roth
Jesse Vainaan Varjot: Pysy kaukana
Reel Art Oy
Jesse Vainaan Varjot ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu, sillä tämä on niitä bändin nimiä, jotka kyllä muistaa ensimmäisestä kerrasta. Aiemmin jo yhden pitkäsoiton julkaissut yhtye käynnistyi vuosikymmen sitten vokalisti
Rami Hentilän sooloprojektina, mutta on tätä nykyä jo ihka oikea bändi.
Pysy kaukana -sinkulla kertoja haluaa ottaa välimatkaa entiseen sydänkäpyseen, sillä ei soppa uudelleenlämmittämällä ainakaan paremmaksi muutu. Vinhasti kulkevan kipaleen alku vihjailee jo koukkujen pian lentävän, mutta punkpopahtava siivu yllättää silti hävyttömän tarrapintaisella kertosäkeellään, jolle annetaan vain hetki aikaa toimia. Kaikki on kompaktissa sävellyksessä niin kohdillaan kuin sopii vain toivoa, sovitus pitää viivat suorina ja napakka kitarasoolokin löytää paikkansa pakasta.
Mika Roth
Koskelan Halli: Tuonelan valssi (Saat loistaa)
Mitä meille tapahtuu, kun kerran katoamme tästä maailmasta?
Koskelan Halli -yhtyeen kitaristi/taustalaulaja
Matias Koskimies päätyi viransijaiseksi hautaustoimistoon ja elon päätepysäkillä sijaitseva työympäristö sai pohtimaan elämän perikysymyksiä. Eli, mihin täältä lähtiessä päädytään: vanhan vihtahousun pöytään, vai kenties taivaan tähtien alle valkoisessa kaavussa harppu kainalossa kirmaamaan?
Tuonelan valssi (Saat loistaa) on sävellyksenä kaunis, bändin yhdessä ruuvaaman sovituksen tehdessä kunniaa hienolle materiaalille. Hitaasti ja vaimeasti käynnistyvä biisi kerää hiljalleen massaa, kunnes kasassa on jo melkoinen pauhu. Väliosan sirkusmaiset viittaukset ja naurun käkätykset sotkevat sopivasti pasmat, kunnes on aika ohjata mittavaksi käynyt pursi satamaan. Ollaanko sitä sitten taivaassa vai helvetissä?
Juicea lainatakseni, typerä kysymys se vastaamatta jää. Tulkinta on kiinni tulkitsijasta ja sydämeen jää soimaan pitkäksi aikaa kaunis sävel.
Mika Roth
Onni Boi: Tides
Playground Music
Nipun pikkukiekkoja parin viime vuoden aikana julkaissut
Onni Boi on parhaillaan työstämässä toista EP-levyään. Tulevia herkkuja odotellessa elektronispainoitteista poppia luova Onni Boi julkaisee sinkun, jolla pohditaan rakkauden ja läheisyyden probleemia ilman sen kummempaa romantiikka-annosta.
Tides kulkee nimensä mukaisesti sykleissä, kolmen ja puolen minuutin mittaisen pop-helmen pyöriessä ovelan pikkukoukkunsa ympärillä kuin pikku kala kirkkaassa vedessä. Kappaleen pinta on silattu pehmeäksi ja Onni Boin kirkas lauluääni vain korostaa kipaleen makeutta, mutta kun tekstiä kuuntelee tarkemmin huomaa, että tämähän on sellainen sweet & sour -coctail. Huolettomina helkkyvät synasoundit ovat lievästi retroiset, elektron kanssa pelehtineen
Princen hengessä, mutta Onni Boi osaa pysytellä sopivuuden rajojen sisäpuolella.
Mika Roth
Sofia: Heavy
Texicalli Records
Vasta 18-vuotias laulaja-lauluntekijä
Sofia avasi itselleen kelpo määrän uusia ovia loppuvuonna ilmestyneellä
Domino-sinkullaan. Tuolloin valtavirran kevyempi r’n’b -poppi sai tehdä tilaa pohtivammalle musiikille, ja uudella sinkulla tuo tie vie vain syvemmälle yön puolelle maailmaa.
Heavy on raskaasti kallellaan jazzahtavaan ja jopa hieman trip hopahtavaan suuntaan, jossa moderni soul saa elää voimallisena ja arvaamattomana. Orgaaniset äänet täyttävät tiloja, niitä täydennetään ja tuetaan oletettavasti koneellisinkin voimin, mutta kokonaisuus tuntuu silti vehreän eloisalta. Sielukkaan biisin sisälle rakentuneet tasot, kerrokset ja jännitteet kasvavat kolmessa minuutissa huikeiksi, Sofian äänen pysyessä alati kappaleen myrskynsilmässä. Äänellisesti massa on laskettavissa mittavaksi vasta viime metreillä, mutta lataus on lopun kitarasoolossa jo aivan huimissa luvuissa. Tämä kaikki saavutetaan yllättävän vähäisin elein, vaikka sanat tihkuvat tunnetta.
Mika Roth
Spekti: Pitkä perjantai
Rähinä Records / Kaiku Entertainment
Räp-mies
Spekti hämmensi, yllätti ja ilahdutti viime vuoden lopulla ilmestyneellä
Rakas Spektistan -sinkullaan. El Presidente Spekti on innoittunut tälläkin kertaa Itä-Euroopan musiikillisesta aarreaitasta, tarkemmin sanottuna juutalaisten Klezmer-musiikista. Onko Pitkä perjantai siis kirkollinen tai uskonnollinen biisi? No ei todellakaan.
Pitkä perjantai näkee sihijuomien virtaavan ja elektronisesti ryyditetyn menon päälle räpättävä Spekti kertoo, kuinka nappiin perjantai voikaan mennä. Ilta jatkuu siis lauantain puolelle, kunnes äänet muuttuvat mikkihiirimäisiksi piipityksiksi ja virtahepo-örinäksi. Ehkäpä edes yhtä viikonloppua ei siis tosiaan voi olla ryyppäämättä, eikä radalta vaan pysty pysymään poissa. Niin tai näin, lopputuloksena on syntynyt raivostuttavan tarttuva raita, jonka kyseenalaista huumoria ei voi oikein tuomitakaan. Tätä kai tämä sitten vain on, joten poff, onhan nyt perjantai.
Mika Roth
Sysi & Savi: Enkelin kaltainen
Enkelit ovat arvaamatonta sakkia. Vanhassa testamentissa nyt ainakin, sillä siellähän taivaalliset viestinviejät antoivat tulta ja tulikiveä niskaan, sekä surmasivat esikoisia ohjeiden niin kertoessa.
Sysi & Savi -orkesterin enkeli on kuitenkin enemmän sitä Uuden testamentin rakkautta julistavaa joukkoa, eli vaikka taannoinen
Zombijive kulkikin kalmaisissa ja hirtehisissä tunnelmissa, nyt on kyse puhtaasta rakkaudesta.
Voimaballadi soi kauniisti ja tulee kuuleman mukaan päättämään ensi kuussa ilmestyvän pitkäsoiton. Lähemmäs kuusiminuuttisen slovarin valinta sinkuksi on tietysti rohkea veto, mutta samalla päätös kertoo myös kappaleen merkityksestä itse tekijöille. Tunnetta on kieltämättä pelissä, eikä ryhmä sorru makeiluun edes tuodessaan viulun hiljaisesti soittavan orkesterin jatkoksi. Elämä on taival, jossa hitaasti luovutaan kaikesta ja valmistaudutaan tuntemattomaan. Katoavaisuuskin on kaunista, kun asiat osaa esittää oikein.
Mika Roth
Tasteful Turmoil: (March) into the Flames
Inverse Records
Vuodesta 2015 ”
heavy metallin tuhoisalla polulla” tallannut
Tasteful Turmoil on ensi kuussa julkaisemassa toista pitkäsoittoaan.
The Phantom Fear tulee myös jatkamaan esikoiselta tutun groovaavan death/thrash -sanan julistamista, mikäli tätä sinkkua on uskominen.
Reiluun neljään minuuttiin puristettu (March) into the Flames on yhtä hyökkäystä alusta loppuun saakka. Vokalistin silottelematon tyyli kähistä ja huutaa istuu bändin ronskiin soittotapaan, jossa tarkkuus ja soundillinen rupisuus eivät sulje toisiaan pois. Taustahuudot ja puolittain kuiskitut osat lastaavat vain lisäruutia solmukohtiin, pitkän kitarasoolovaiheen kestäessä vajaan minuutin kaikessa komeudessaan. Lopun vyörytysvaiheeseen jäin kaipaamaan pientä lisäpotkua, tai jotain uutta elementtiä, joka olisi toimittanut piristysruiskeen. Pelkkä käsitelty vokalisointi kun ei mielestäni ihan vastannut huutoon.
Mika Roth
The Grammers: Grateful Rock
V.R. Label Finland
The Grammers jatkaa arkistojensa kaivelua koko tämän vuoden, kuten helmikuinen
Since I Got Life -sinkku jo teki selväksi. Jouluksi on siis luvassa kokoelma, jolle jokainen näistä kuukauden sinkuista tullaan niputtamaan yksiin kansiin.
Kuudennen pitkäsoiton sessioista ylijäänyt Grateful Rock on mitä erinomaisin rock-siivu, jolla bändin soitto rullaa ja palikat loksahtelevat kohdilleen suorastaan vastustamattomasti. Miksi näin hieno ja toimiva kipale on sitten jäänyt rannalle? Sitä eivät edes asianosaiset enää muista, mutta 70-luvun rouheasta hard rockista ponnistusvoimaa kampeava plus kolmeminuuttinen on täyttä asiaa alusta loppuun. Vokalisti pistää kaiken peliin, kitarat louhivat alkuaerosmithmaisesti ja koskettimet saavat osakseen suurta kättä. Onneksi oikeus tapahtui ja Grateful Rock julkaistiin viimein.
Mika Roth
Tryer: Zen
Suicide Records
Tryerin hc-punkin ja NWOBHM:n synteesin alkuvoimalla kulkeva saha laulaa taas korkealta ja kovaa, kun seuraava sinkku jatkaa tulevan
Ei kuole koskaan -pitkäsoiton pohjustelua. Mitä Zen sitten merkitsee nelihenkiselle bändille? Ei nähtävästi ainakaan taivaallista rauhaa, mikäli moinen merkitsee äänettömyyttä lähentelevää tyyneyttä.
Tryer viskoo kasapanoksia rauhan temppeleihin ja julistaa hetkeen tarttumista, eli sitä yksinkertaista oppia, että sinulla on vain tämä hetki – älä päästä siitä irti. Musiikillisesti päälle kolmen ja puolen minuutin mittainen turpasauna pitää ajatukset myös visusti tässä hetkessä, kertsin mankeloivan joukkohuutomelodian toimiessa tuimalla voimalla. Miksaus sekoittaa kaiken miltei yhdeksi puuroksi, mutta riittävän pitkässä juoksussa vain miltei. Asioihin pitää vain tottua Yllättävän rauhallinen väliosa sotkee sopivasti pasmat ja huippuunsa särötetty kakku maistuu kerta kerralta vaan maukkaammalta.
Mika Roth
Ufo Mustonen: Tukholman prinsessa
Impossible Music
Ufo Mustonen on niitä muusikoita, jotka eivät taida koskaan pysähtyä. Monessa mukana oleva kevyen musiikin monitaituri on vuosien saatossa julkaissut musiikkia monen eri otsakkeen alla, mutta albumeita herralta on ilmestynyt omalla nimellä kovin harvakseltaan.
Tukholman prinsessa -sinkulla Mustonen laulaa rakkauden kaiken silottavasta voimasta, joka saa kaikki pikku vastoinkäymisetkin vaikuttamaan vain suuremman suunnitelman osasilta. Svengaava pop soljuu kuin huomaamatta taustalla, Ufon laulun ja sitä vuorottelevien kosketinkuvioiden varastaessa päähuomion. Tarinassa on tietysti pieni mysteeri, jota ei sen kummemmin selitetä auki, mikä saa kuulijan pohtimaan juonen mahdollisia eri tulkintoja. Tukholman prinsessa soi hattarankepeästi, mutta etenkin loppua kohden bändin soundi muuttuu niin herkulliseksi, ettei pieni toistokaan käänny Mustosta vastaan.
Mika Roth
Unitila feat. Paleface: Lemmikki
Unitilan määritteleminen on tosiaan melko vaikeaa, kuten saatetekstissäkin näppärästi todetaan. Lemmikki -sinkulla
Unitila saa vetoapua suomiräpin grand old manilta,
Palefacelta. Tämä yhteistyö onkin niitä, joilla kumpikin osapuoli kuulostaa vahvemmalta kuin normaalisti, eli kerrankin on saavutettu se mitä on haettu.
Lemmikki on häijy, ilkeä ja pistelevä. Se käynnistyy verkkaisesti soitetulla pianolla, jonka takaa nousevat häiritsevät yö-äänet.
Paul ”Matinpoika” Mattsson on kyllästyttänyt äänensä halvennuksella,
Antti Rasin biittien ja taustojen mäjäyttäessä genre-aidat päreiksi. Tummassa konepainajaisessa industrialin jauhavat rattaat kohtaavat tanssilattioiden jyräävät pohjat, mutta silti kipale ei kuulu kumpaankaan aitaukseen – tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Klaustrofobiseksi äityvä tunnelma tihenee loppua kohden, ja vaikka raidalla on mittaa päälle viisi minuuttia, pysyy jännite yllä loppukumarrukseen saakka.
Mika Roth
Lukukertoja: 5200
