Pienet

Sinkut - Maaliskuu 2019

09.03.2019


Ali Alikoski: Ei siinä mitään Ali Alikoski: Ei siinä mitään
Stupido Records

Nuoruudessaan Keban riveissä rock-unelmaa elänyt Ali Alikoski on soolourallaan löytänyt itsestään varttuneen laulaja-lauluntekijän. Iän karttuessa eri nimien alla ilmestyneitä pitkäsoittoja on tullut aina vain harvemmin, ja edellinen kiekko, Levottomat sielut, julkaistiin vuonna 2010.

Mahdollisesti uutta kokopitkää ennakoiva Ei siinä mitään -sinkku kertoo tavallisen miehen tarinan, miehen joka yrittää vain tulla toimeen maailmassa, jossa hän on oikeastaan aina hieman yksin ja tappiolla. Vaimo ja poika lähtivät ensin, sitten tytär, mutta kun lähitorin ympärillä on neljä kapakkaa, niin kaikki on kunnossa. Ollaan vain kännissä joka päivä, ei siinä mitään. Melankolinen poprokkis pelaa oletettavasti hieman sarkasmilla ja ironialla, mutta Alikoski ei moralisoi sen kummemmin tarinan päähenkilön päätöksiä ja vaikutteita. Onhan tarttuvassa raidassa sitä ’rosoa ja riivinrautaa’, mitä artisti lupasikin, eivätkä nämä kuppilamurheet vanhene koskaan.

Mika Roth


Antti Autio: Mustaa Antti Autio: Mustaa
Soit Se Silti

Laulaja-lauluntekijä Antti Autio on julkaisemassa ensi syksynä toista sooloalbumiaan, jolla miehen suomenkielinen folk rock jatkaa jalostumistaan. Mustaa -sinkku ei sinällään eroa ratkaisevasti Antti Autio Trionkaan aikaisesta materiaalista, sillä synkkä on myös tämä unelmoinnista kertova tarina. Tai ei kai unelmoinnissa mitään vikaa ole sinällään, mutta kun kaikki kauniit haaveet pirstoutuvat ja kääntyvät mustuudeksi, on surumielisyys läsnä.

Aution persoonalliseen lauluun ja akustisen kitaran johtamaan pienimuotoiseen taustaorkesteriin kiteytyvä tulkinta kulkee melkeinpä juoksujalkaa, voimallisten kuvien vilistessä jo ensimmäisen minuutin aikana huimaavalla vauhdilla. Tekstinsä puolesta Mustaa muistuttaa enemmänkin runoutta kuin tavallista laululyriikkaa, julman kauniiden kielikuvien kaivertaessa katkeruutta sinne missä joskus oli viattomuutta, haaveilua ja hölmöä luottamusta. Ei tämä iloista ole, mutta vaikuttavaa, hiljentävää ja mykistävää kylläkin.

Mika Roth


Daggerplay: Don’t Give Up Daggerplay: Don’t Give Up

Suomalaisilla on sangen kolho sanonta siitä, mistä positiivisuus on peräisin, mutta onneksi aina silloin tällöin joku ehdollistaa moisen asenteen. Punkahtavaa ja rokkaavaa rollia myötäisessä etunojassa soittava Daggerplay pyöräytti viime vuoden puolella Subterranean Reality -pitkäsoiton. Nyt tuolta kiekolta on lohkaistu erittäin positiivinen sinkura.

Napakasti etenevä ja iloisesti pogoava Don’t Give Up on ylistyslaulu ystävyydelle ja toveruudelle, mutta se ei aurinkoisesta asenteestaan huolimatta sorru äitelään maailmanhalailuun. Kaveria vain halutaan kannustaa ja auttaa pienessä ylämäessä, joka ei ehkä ole lainkaan niin suuri kuin miltä ensin vaikuttaa. Kyllähän tässä melko suoraan hiihdetään The Clashin ja Ramonesin jäljissä, mutta mitä sitten? Tärkeintä on että biisi toimii, eli nostaa hymyn huulille ja saa jalan tapaamaan tahtia positiivisen punketirollin ohjaamana.

Mika Roth


Kielo Ilona: Enkeli Kielo Ilona: Enkeli
Eclipse Music

Kielo Ilona on popahtavaa folk-rockia persoonallisella tavalla esittävä nuori yhtye, joka jo tällä esikoissinkullaan osaa luoda vahvaa taikaa. Kielo Ilonan ytimen muodostavat laulaja-lauluntekijä Marjo Kiukaanniemi, kitaristi Juho Poutiainen sekä basisti Timo Hakkarainen, Kiukaanniemen hoitaessa myös kappaleelle tärkeän viulun soiton.

Enkeli ei kerro niink√§√§n valkohohtoisista henkiolennoista, kuin sielua viekoittelevien ja houkuttelevien tunteiden palosta ‚Äď tai n√§in ainakin min√§ monitulkintaisen tekstin olin kuulevinani. Niin tai n√§in, pehme√§ laulu ja kevyill√§ k√§sill√§ soitetut soittimet luovat yhdess√§ verkkomaisen kappaleen, jossa ohikiit√§v√§ hetki muuttuu kaiken solmivaksi risteykseksi. Mik√§ on kielletty√§, mik√§ on synti√§ - ja onko moisilla kysymyksill√§ edes mit√§√§n v√§li√§? Enkeli on mielenkiintoinen, vaikkakin hieman tarpeettoman tutuilla urilla kulkeva folkistelu, jonka √§√§ress√§ on silti vaivatonta hiljenty√§. Lupailtua esikoisalbumia odotellessa.

Mika Roth


Kuona: Kuolemanvesi Kuona: Kuolemanvesi
Secret Entertainment

Tamperelainen Kuona julistaa olevansa ‚ÄĚmetallisen ry√∂n√§inen punkrock -kollektiivi‚ÄĚ, eik√§ b√§ndin meiningin kuvaaminen voisi olla juuri tuota osuvampi. Punk paukkuu enemm√§nkin asenteen puolella, sill√§ Kuolemanvesi on suhteellisen suora rock-raita, jossa on kuitenkin yll√§tt√§v√§n paljon pieni√§ mutkia ja kurveja. L√∂ytyyh√§n sielt√§ jopa ihan oikea v√§liosakin, jos nyt modulaatiot sun muut hienoudet j√§tet√§√§n toisille.

Kuolemanvesi on tietysti itsens√§ Kuningas Alkoholi, tuo suomalaisten rappion ruhtinas, josta Kuona kertoo karun totuuden. Tuliliemi vie j√§rjen ja lopulta hengen, mutta pakko sit√§ on vain kaataa kiduksiin, koska‚Ķ niin, miksi? Vokalisti paiskaa sanat kiukkua k√§ttelev√§ll√§ √§rtymyksell√§ eetteriiin, mutta b√§ndi ei sorru mill√§√§n saralla yliyritt√§miseen. Slayermaiset kitaratkin tyytyv√§t l√§hinn√§ kehyst√§m√§√§n biisi√§ ja antamaan tilaa vokalistille, jolloin tehot ovat lopulta optimit. √Ąrh√§kk√§ sinkku enteilee my√∂hemmin t√§n√§ vuonna ilmestyv√§√§ EP-levy√§.

Mika Roth


Lake Jons: Circle Lake Jons: Circle
Lyktan

En voi sille mitään, että Lake Jons tuntuu uskomattoman sympaattiselta bändiltä. Indiefolkin rikkaissa aluskasvillisuuksissa seikkaileva yhtye sekoitti raikkaasti pakkaa tammikuisella Tom-sinkullaan, joka ei suostunut solahtamaan mihinkään genrelooshiin tuosta vaan. Samanlainen, ja silti hyvinkin erilainen kummajainen, on myös tämä tuore Circle.

Raukeasti soivalla bassolla käynnistyvä kappale ei lado sen kummemmin materiaalia laulun taustalle, basson pysyessä halki biisin sen selkärankana. Toki efektoituja ääniä liittyy mukaan ja puolivälissä rumpalikin herätetään naputtamaan verkkaista tahtia, mutta laulumelodia ja lauluhyminät ovat Circlen merkittävimmät sisärenkaat. Kiireetön matka on kai jonkin sortin psykedeelistä folkkia, poppia ja hyvää fiilistä, ei tässä oikein mitään sen kummempia viittoja osaa lätkiä maahan. Lämpöä ja positiivisuutta huokuvasta musiikista kelpaa ladata akkuja kevään auringosta haaveillessa.

Mika Roth


MERTA: Liitos MERTA: Liitos

Vuonna 2017 Juhis Kauppisen sooloprojektina käynnistynyt MERTA kasvoi viime vuonna oikeaksi bändiksi, jonka kolmas sinkku jatkaa popilla rikastetun vaihtoehtometallin takomista. Kaksi edellistä sinkkua ovat keränneet runsaasti soittokertoja ja glooriaa, joten odotukset ovat orkesterin kohdalla tasaisesti kohoamaan päin.

Liitos kertoo rakkauden kaiken voittavasta voimasta tilanteessa, jossa koko muu maailma tuntuu yhdessä työskentelevän nuoren rakkauden tuhoamiseksi. Romeon ja Julian tuore sovitus? Kenties, mutta MERTA ei sorru naiiviin ällösöpöilyyn vaan rytyyttää romanttisuuttaan metallisen rockin isoilla vasaroilla toivottuun muotoon. Ja mikäs tässä on kolistellessa, sillä melodia tarttuu, raa’at vokaalit ja silppukitarat kiskovat omiin suuntiinsa, mutta biisi pysyy kuin pysyykin kasassa. Kunniamaininta heittäytyvälle vokalisoinnille sekä rikkaille kitaroille, joiden täysi syvyys paljastuu vasta kuuntelukertojen myötä. Liitokset kestävät ja jäähän kipale lupaavasti soimaan päähän.

Mika Roth


Nicumo: Who You Are Nicumo: Who You Are
Inverse Records

Rouheaa rockmetallia takova Nicumo tyhjensi vanhat hyllyt viime vuoden lopulla, kun aiemmista äänityssessioista rannalle jäänyt Inhale the Flame tehtiin viimein valmiiksi. Nyt kolmatta albumiaan työstävä orkesteri paljastaa ensimmäisen numeron tulevasta, eikä Who You Are ole lainkaan hullumpi näyte bändin nykymeiningistä.

Ensinnä huomio kiinnittyy tämän neljä ja puoliminuuttisen action-palan energisyyteen ja monipuolisuuteen. Saatteen mukaan sävellystyö sujui rivakasti, eikä siivua luultavimmin olisi hinkkaamalla enää paremmaksi saanutkaan. Melodinen ja raskas biisi antaa etenkin vokalisti Hannu Karppiselle mahdollisuuden loistaa koko spektrillä, mies kun hallitsee niin raa’an karjunnan kuin puhtaankin laulun. Hengähdystauon suova väliosa kruunaa Who You Aren tunnelmointeineen, minkä jälkeen lopun lanaus maistuu entistäkin makeammalta. Mikäli orkesterin kynistä kirpoaa enemmänkin tämän tasoisia ässiä, on tulevasta albumista tulossa todellinen tapaus.

Mika Roth


Olento Orchestral: Isäni Olento Orchestral: Isäni
Kaukaisu Music

Tammikuussa kerrassaan mainion Rakkaudesta lajiin -ensisinkkunsa julkaissut Olento Orchestral iskee toisen kappaleellisen tummaa indiepoppia, jolla nordic noir puskee esiin outoja kukkiaan. Isäni on rönsyilevän viekoitteleva kertomus, jonka aukeneminen ja sisällön tulkinta ovat paljolti kiinni itse kustakin kuulijasta. Kristallieläimistä ja menneistä polvista laulaminen näin äkkiväärässä äänimaisemassa tuo mieleen yllättäen Sielun Veljet, mikä ei ole koskaan huono asia.

Takova rytmi on vahva ja hallitseva, mutta silti riittävästi taustalla pysyvä. Vokalistit Tellervo Kalleinen ja Outi Vuoriranta enemmänkin julistavat kuin laulavat, ja sanat vangitsevat huomion kerran toisensa jälkeen. Sivummalla Kaisa Salmi tekee pienillä pianokuvioillaan kummia, Saara Viikan sellon asettuessa toiseksi laulun vastavoimaksi. Nämä voimat eivät kuitenkaan taistele toisiaan vastaan, vaan täydentävät ja vahvistavat jokainen toistaan. Upeaa kontrastia, jännitettä ja rakentelua, tämä biisi saa toistuvasti ihokarvat koholle.

Mika Roth


Ossian Smith: Steady in the Saddle Ossian Smith: Steady in the Saddle
Secret Entertainment

Kitaristi-vokalisti Ossian Smith järjesti pienoisen yllätyksen tuoreella Steady in the Saddle -sinkullaan. Siinä missä vuoden takainen Sleepless Town EP oli suoremman kitararockin sanansaattaja, on Smith hypännyt nyt pelotta funk rockin kiikkerän keinuhepan selkään.

Kolmen ja puolen minuutin mittainen siivu käynnistyy Smithille tutulla psykedeelis-sävytteisellä kitararockilla, jossa amerikkalaiset maisemat upotetaan pohjoisempaan kehykseen, mutta jo vajaan minuutin kohdalla muhevat koskettimet posauttavat kertaiskulla afrokampaukset päihin. Samalla bändin soitto letkeentyy, notkistuu ja funkkaantuu sen taika-askeleen verran, psykedeelisten elementtien sekoittuessa Jimi Hendrix -kunnianosoitukseksi. Kitarasoolo on Smithille ominaiseen tapaan dynamiittia ja kappaleeseen sopiva, minkä jälkeen vokaalipuoli vahvistuu taustahuudahduksilla, nopeus kiihtyy ja loppu koittaa tietysti aivan liian aikaisin. Sanotaan etteivät valkoiset miehet osaa funkata, mutta Smithille on pakko nostaa leveää lierihattua värikkäine sulkineen. Korkealle.

Mika Roth


SeRoosa: Onnes lista SeRoosa: Onnes lista
Tuore Records

Hip-hop artisti SeRoosan edellinen sinkku, Vahva mieli, jätti himpun vakavasta aiheestaan huolimatta lämpimän muistijäljen. Tai ehkä viehtymys johtui siitä, että sinänsä ihan simppeleistä asioista uskallettiin puhua niiden oikeilla nimillä. Sama tapahtuu nyt, sillä mitä oikeastaan on onni? Mistä ja miten sen löytäisi? Ei mitään rakettitiedettä, mutta silti niin moni meistä on sitkeästi onneton. Omasta mielestään nyt ainakin.

SeRoosa ehtii reilussa kolmessa ja puolessa minuutissa sanoa paljon, mutta v√§ltt√§√§ saarnaamisen ja valmiiden ratkaisumallien tuputtamisen. Eritt√§in yksinkertaisilla biiteill√§ ja taustoilla tekstit alleviivataan, ja ainoastaan kertos√§keess√§ kakkua muhevoitetaan isommalla √§√§nimassalla, mutta n√§m√§kin hetket ovat kovin nopeasti ohikiit√§vi√§. Muuten SeRoosan rivit ja taustan pienet soundikoukut ovat vastuussa vedosta ‚Äď ja kyll√§h√§n t√§m√§ vastustamattomasti vet√§√§ kuulijaa puoleensa.

Mika Roth


The Lieblings: Girl on the Run The Lieblings: Girl on the Run
Stupido Records

Olipa mukavaa huomata, että tarpeettoman pienten piirien suosikiksi jäänyt The Lieblings katkaisee hiljaisuuden niin julkaisujen kuin keikkojenkin saralla. Enteileekö aktivoituminen mahdollisen kolmannen pitkäsoiton julkaisua? Toivon sydämestäni niin, sillä tuore sinkkubiisi on kuin raikas rocktuulahdus kasvoilla pitkän, harmaan ja tunkkaisen talven päätteeksi.

Säröllä sisään ajettua poprockia jyrnytetään taas kuin viimeistä päivää, mutta lauletaanhan tässä nopeasta tytöstäkin. Eikä laulun tyttö taida olla mikään juoksu-urheilua harrastava kulkija, ainakaan siinä perinteisessä mielessä. Koukuttava melodia isketään pöytään jo puolessa minuutissa, minkä jälkeen koittaa voittoisa kertsi. Kirpsakasti rapsahteleva kitarasoundi ja pintaan nostettu laulu ovat tuttuja elementtejä, samoin vaaniva väliosa, josta noustaan kitarasäröilyn taustoittamaan soolo-osuuteen. Vauhti kasvaa, askel pitenee, kiri puristaa hieman keuhkoja ja lopussa kaikki katoaa säröiseen loppuliukuun. Tulipas tästä hyvä olo.

Mika Roth


Tryer: Tavat ja tarpeet Tryer: Tavat ja tarpeet
Suicide Records

Jouhevasti kiitävää ja hc-punkahtavaa, mutta silti samaan aikaan vahvasti melodista kasariheavyrokkia soittava Tryer on huhtikuussa julkaisemassa neljättä pitkäsoittoaan. Bändin esikoisalbumi Hero Questhan hipoi jo täydellisyyttä, joten puheet omille juurille palaamisesta nostavat odotuksia kummasti.

Tavat ja tarpeet -sinkku onkin melkoinen pelinavaus. Miksauksen on hoitanut tuottajankin hommia tekev√§ Kurt Ballou, joka tunnettaneen paremmin Convergen kitaristina. Soundeja ty√∂stett√§ess√§ b√§ndi on etsinyt tasapainoa likaisen, r√§k√§isen ja r√§iskyv√§n, mutta silti ammattimaisen ja kunnollisen v√§lill√§. Soittimien puolesta kakku onkin kasattu komeasti, mutta vokaalit tahtovat j√§√§d√§ rahdun liikaa sinne vallituksen sis√§lle. Biisin p√§√§koukkua k√§ytet√§√§n h√§ik√§ilem√§tt√∂m√§n runsaasti, mutta kolmessa minuutissa ei silti ehdit√§ puutumaan ‚Äď ihan. Pirist√§v√§t rytminvaihdokset, pitk√§ kitarasoolon kaltainen ja tietenkin kaiken kruunaava stoppi kuin sein√§√§n.

Mika Roth


Wellu Rowaltz: Peiton alla Wellu Rowaltz: Peiton alla
SoundWaves

Wellu Rowaltz julkaisi pari englanninkielistä albumia vuosina 2009 ja 2011, minkä jälkeen mies on hitaasti mutta varmasti siirtynyt suomenkielisen popmusiikin pariin, raskaan rockin rosojen hioutuessa vuosien saatossa pois. Ensimmäinen suomenkielinen single sooloartistina ilmestyi viime kesänä, ja Peiton alla -sinkku enteilee oletettavasti jo ihan albumiakin.

Peiton alla on mit√§ simppeleint√§, l√§mpimint√§ ja tavallisinta arkea, sek√§ sen kiistatonta upeutta korostava pieni pop-helmi, joka kasvaa alun hiljaisista paloista keskikohdan √§√§nekk√§√§mp√§√§n soundiin. Tosin biisi ei miss√§√§n vaiheessa varsinaisesti r√§j√§hd√§ taivaisiin, vaan se osataan ‚Äď ja uskalletaan ‚Äď pit√§√§ varsamaisen hintel√§n√§. Laulu on keski√∂ss√§, kitaraa ja koskettimia annostellaan s√§√§steli√§√§sti, pieni kellokoukku napsahtaa muutamaan kertaan ja rummut antavat ryhti√§ v√§hill√§ paloilla luodulle numerolle. Kaunista, joskin ehk√§ jo tarpeettomankin niukkaa el√§m√§n ylistyst√§.

Mika Roth




Lukukertoja: 934
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs