RuoTo ja painajaisen olemus

Vastikään uuden Alisessa salissa -nimisen pitkäsoittonsa julkaissut, pimeää ja mystistä vaihtoehtorockia soittava RuoTo sai alkunsa vuonna 2003 Pudasjärven maaseudulla, soittajien ollessa tuolloin varhaisteinejä. Ajatus yhtyeestä oli ollut olemassa jo aiemminkin, mutta todeksi suunnitelmat muuttuivat vasta kun rumpali löytyi ja hänelle piti lähteä etsimään patteristoa. Alkuun Ruoto, ilman isoa T-kirjainta, soitti instrumentaalista synapoppia, mutta vuoden 2005 alussa kosketinsoittajan pestiä hoitanut Ossi hankki itselleen sähkökitaran ja moderni historia saattoi alkaa. Yhtyeessä soittaa hänen lisäkseen rumpali Jari ja basisti Jyrki, kokoonpanon ollessa kuuleman mukaan lopullinen. Desibeli.net haastatteli Ossia, joka kaiken materiaalin kirjoittajana on bändin moottori.

Historian muistelu on siis hyvä aloittaa siitä, että miten kaikki ihan konkreettisesti käynnistyi.

- Lähdimme etsimään rumpaliksi lupautuneelle Jarille rumpuja, jotka uskoimme nähneemme kaverin mummolan liiterissä joskus 90-luvulla. Rumpuja ei näkynyt liiterissä, eikä kukaan tuntunut tietävänkään sellaisista mitään. Epätoivoiseksi käyneen etsinnän päätteeksi kuitenkin löysimme kuin löysimmekin punaisen Maxtone-setin pihan perällä seisoneen vanhan linja-auton takatilasta. Tilanne oli epätodellinen ja sitä muistellessa tulee yhä epätodellinen olo. Vajaa ja kovia kokeneen näköinen setti kasattiin keltaisten lehtien peittämälle pihamaalle ja todettiin, että nyt voidaan lopettaa pelkkä bändistä puhuminen.

Upea tarina, mutta miksi ensinnäkin teet musiikkia?

- Bändihommat on kiinnostaneet jostain syystä aivan pessakasta asti, mutta kun ei ollut soittimia eikä soittotaitoa, niin ainoa tapa luoda musiikkia oli kirjoittaa omia lauluja. Niitä olen tehnyt siitä asti kun olen osannut kirjoittaa. Meidän oli alun perin tarkoitus olla punkrokkibändi, mutta alkuperäisellä kokoonpanolla, 2 x Casio + rummut, ei punkki taipunut.

Sähkökitara aiheutti mukaan tullessaan myös 'hevivaiheen', joka kuitenkin teki nopeasti tilaa progressiivisemmille vaikutteille.

- Noilta ajoilta on myös peräisin nimen iso T. Jostakin syystä tuolloin oli mielestämme hyvä ajatus pidentää bändin nimi muotoon Ruokottomat Tosikot ja lyhentää se siitä edelleen muotoon RuoTo. Kai tähän päätökseen vaikuttivat esimerkiksi sellaiset bändit kuin Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit ja Cloaca Maxima.

Kehitys siis kehittyy, eikä edes ensimmäisen basistin poistuminen vuonna 2007 pysäyttänyt junaa. Bändi on julkaissut nyt kolme virallista pitkäsoittoa, sekä tietysti niitä edeltäneitä demoja. Miten kuvailisitte musiikkianne itse? Folk-rock-metalli-progea...

- Jotenkin pidän tuota folkkia vähän vaarallisena terminä, koska siitä tulee helposti mieleen tinapillit ja kansantanhut. Vai tuleeko? Näkisin että RuoTossa on enemmän folklorea kuin folkkia.

Kyllä folkissakin voidaan mielestäni rokata, mutta nämä nyt ovat vain mielipiteitä. Alkuperäisen Woodstockin henki elää silti siinä missä rokkikin.



- Meidän juuret on aika vahvasti vähän valtavirrasta poikkeavassa rokissa. Alkuaikojen jälkeen musiikilliset vaikutteet ovat kyllä mielestäni sulautuneet melko tunnistamattomiksi, mutta jostain syystä tosin haittaa, kun vertaukset ovat olleet poikkeuksetta positiivisia.

Niinhän se on. Olen itsekin verrannut teitä levyarvioissa eri yhtyeisiin, mutta ainahan vertaukset kertovat vain jonkin biisin jostain osasta.

- Välillä on ollut akustisempia vaiheita, joista se mainittu folk on jäänyt häilymään, mutta taustalla on kokoajan lepattanut vähän viisto ja synkkä vaihtoehtoisen rokin varjo. Varsinkin bändikeikat ovat aina olleet rockvoittoisia. Uusimmalle levylle haluttiinkin rouheaa rokkia ja ärsyjä riffejä, koska sellaisen soittaminen on mukavaa.

Vuonna 2014 ilmestynyt Talvenselkä -albumi maalaili teksteillään melko tummia kuvia. Yleensä kertoja tuntuu vierastavan, jopa pelkäävän ympäristöään, eikä toisen ihmisen läheisyys ainakaan helpota tilannetta. Uhkaavat tunnelmat tuntuvat toisinaan jopa eräänlaiselta unimaailmalta. Voitko hieman taustoittaa albumin tekstien syntyhistoriaa?

- Talvenselän tekstit syntyivät minulle melko uudenlaisessa elämänvaiheessa 2010-luvun alkupuolella. Olin juuri muuttanut opiskelemaan tuntemattomaan kaupunkiin ja kaikki ihmiset ja ympäristöt olivat minulle uusia. Tulkintasi on niin hyvä, ettei noita lauluja ehkä kannata lähteä liikoja taustoittamaankaan. Ikään kuin siihen enää pystyisinkään.

Ossi kirjoittaa jatkuvasti ylös pieniä asioita, sanoja ja sanapareja tai säkeitä ja lauseita, jotka pullahtavat esille milloin missäkin tilanteessa. Nämä aihiot saattavat ryhtyä keräämään lisää sanoja ympärilleen, kasvaen lopulta lauluksi.

- Joskus siihen, että laulusta tulee valmis, menee vuosia, joskus minuutteja. Useimmat eivät valmistu ikinä, mutta kun laulu on valmis, se on poissa minusta. Siksi ne käsittelevät useimmiten synkkiä aiheita ja pelkoja. Ne liikkuvat jossakin hämärässä välitilassa tai pysähtyneessä hetkessä, eikä ole väliä sillä ovatko ne totta, vai eivät, kun ne kuitenkin ovat olemassa ja vaikuttavat tässä maailmassa.

Uuden albumin tekstit tuntuvat tummasävyisiltä, mutta edes kuolema ei ole välttämättä mikään tunnoton niittäjä, vaan enemmänkin portti johonkin toiseen paikkaan. Kertoja kyselee kohtaloaan ja suuntaansa, toden ja unimaailman sotkeutuessa ja limittyessä toisiinsa. Näistä teksteistä etenkin Kuolinnaamio ja erittäin kalmainen Ruumiinsyöjät jäivät kummittelemaan mielen sopukoihin. Voitko kertoa näistä enemmän?

- Ruumiinsyöjät on levyn vanhin kappale, joka on saanut alkunsa jo ennen kuin Talvenselkä oli julkaistu. Tuolloin puhuimme, että seuraavan levyn musiikillisia avainsanoja ovat riffit ja rock, ilman joutokäyntiä. Tässä suhteessa Ruumiinsyöjät osoitti tietä.

- Ajatus ihmisluusta tehdystä soittimesta oli kiehtova ja karmiva. Vasta kirjoitettuani sen tähän lauluun löysin kansantarinoita, joissa esimerkiksi murha paljastuu, kun kuolleen luusta tehty pilli alkaa sitä soitettaessa laulaa itkien ja paljastaa rikoksentekijän.

Ruumiinsyöjät on saanut vaikutteita myös vanhasta keskieurooppalaislähtöisestä Kuu paistaa, kuollut ajaa -kummitustarinasta. Esimerkiksi Lauri Simonsuurin toimittamasta Myytillisiä tarinoita -kirjasta löytyy useampia variaatioita tästä kertomuksesta.

- Tuo kirja oli minulla teini-ikäisenä lainassa kirjastosta lukuisia kertoja, ennen kuin ostin sen omaan hyllyyni. Se on muiden saman aihepiirin teosten kanssa varmasti vaikuttanut musiikkiimme enemmän kuin monet suosikkiyhtyeistämme.

Kuolinnaamion syntyhetki on unohtunut, kuten usein suuren inspiraation vallassa syntyneiden laulujen kanssa käy. Kappale kertonee Ossin mukaan siitä, kuinka rohkeaa on joskus luovuttaa. Yleisesti ottaen monissa uuden levyn teksteissä toistuu pimeän tuoma suoja, sekä epävarmuus eri tasoilla.

Todella hyytävä teksti on myös Kaiku, joka... jossa on sellaista Mika Waltarille ominaista fatalistista, kitkerää pikaria. "Minun sisälleni jäävät sanat liian suuret näin pienen puhua". Tuo rivi pistää hiljaiseksi ja saa miettimään, että mitä ne sanat oikein voivat olla...

- Kiitos. Laulu lienee jollain tavalla onnistunut, jos se saa moista pohtimaan. Minusta tämä on yksi raskaimpia tekstejä, joita olen päätynyt kirjoittamaan, enkä taaskaan osaa sanoa mistä se sai alkunsa. Ehkä kyseessä on jo jonkinlainen aktiivinen unohtaminen. Ironista, että Kaiku, joka... on myös yksi puhtaimmista pop-sävellyksistämme.

- Kun uudelle levylle valkattiin biisejä aihioiden ja demojen joukosta, tein ajatuskarttoja, joiden avulla selvitin itselleni kappaleiden suhteita toisiinsa. Tästäkin laulusta lähti monta viivaa muihin lauluihin ja niitä yhdistäviin teemoihin. En itse ole lainkaan fatalistinen ihminen, ehkä se johtuu sitten siitä, että lauluissa olen kirjoittanut kaiken fatalismin itsestäni pois.

Teksteissä voi tuntea muinaisen Suomen kaikuja, mutta niistä puuttuvat suorat raamatulliset vivahteet. Itse pidän bibliaan nojaamista aina hieman 'helppona' ratkaisuna, eikä Ossikaan ole tuntenut suurta vetoa hyvän kirjan tekstien lainailuun.

- Kuuntelen yhtä sujuvasti Siionin virsiä kuin äärimmäistä black metalia ja mielestäni ne ovat monella tavalla aivan sama asia. Todella vaikuttaviksi ne muuttuvat silloin, kun niiden esittäjät eivät ainoastaan esitä, vaan uskovat todella siihen mistä laulavat.

- Kristinuskon suurin synti on se, että se on korvannut ja värittänyt kaikkea itseään vanhempaa maailmankatsomusta niin järjettömän paljon. Kun kansanperinnettä alettiin Suomen alueelta kerätä muistiin 1700-luvulla, se oli jo tyystin kristillistynyttä. Silti tavaton määrä myös alkuperäistä ainesta oli säilynyt lauluissa ja tavoissa. Se aines kiehtoo ja kiinnostaa minua.



Koska RuoTo julkaisee musiikkia sangen harvakseltaan, ehtii Ossi hiomaan ja muokkaamaan tekstejään runsaasti ennen äänityksiä. Silti pientä viilaa saatetaan käyttää vielä viime tingassa. Jokaista laulua kohden syntyy kuuleman mukaan kymmenkertainen määrä tekstiä, josta osa päätyy kierrätykseen ja joskus kokonaisuuteen sopimattomat palat vain jäävät odottamaan oikeaa hetkeään.

Päivätyönä tekstien tekeminen ei kuulemma onnistuisi, eikä uutta materiaalia valmistu silloin kun jo olemassa olevaa työstetään. Lisäksi Ossi haluaa pitää tekstit irrallaan ajankohtaisista asioista, ja yleensä ottaenkin ajasta. Musiikin kuuluisi olla eskapistinen kokemus, kuin vahva uni. Laadukkaita kirjoittajia pohdittaessa Ossi nostaa esiin Janne Westerlundin, Sami Hynnisen ja Joose Keskitalon nimet.

Talvenselän sisäpapereissa, levyn alla, lukee eräänlaisen kodin tai talon symbolin sisällä: "ojenna kätesi pimeään". Rivihän on melkein suora lainaus Luona uloimman alueen -kappaleestanne, mutta kuka sieltä pimeästä tarttuisi käteen ja mitä pimeys teille edustaa?

- Kansia varten kahlasin läpi keskiaikaisia okkulttista ja uskonnollista kuvastoa ja puupiirroksia. Tuo levyn alla oleva symboli on eräänlainen talven portti. Pimeää sivuttiin jo tuossa aiemmin, mutta se on kyllä vahvasti läsnä musiikissamme jostain syystä. Pimeys edustaa kaiken peittävyydessään sekä turvaa että turmaa. Käsi on myös voimakas symboli. Kädenjäljethän ovat luultavasti ensimmäisiä ihmisen itsestään tarkoituksella jättämiä kuvallisia jälkiä. Pimeästä käteen voi tarttua vaikkapa saattaja tai noutaja.

Albumien välissä kului viisi vuotta ja uuden albumin sisäteksti "Tämä on kova paikka" kuvastaakin tuota prosessia. Kovaksi paikaksi nimitetään kansanperinteessä sellaista paikkaa, joka on syystä tai toisesta niin väkevä, ettei siitä voi kulkea läpi. Vuosien saatossa levyn työstäminen on tuntunut toisinaan kovalta paikalta. Vaikka usko biisimateriaaliin ei horjukaan, on luotto omaan tekniseen osaamiseen ollut koetuksella useampaan otteeseen.

Aliseen saliin on tiukka avausraita. Kuvaan sitä levyarviossa seuraavasti: "Wigwamin ja Black Sabbathin viehättävä yhdistelmä, jonka messevä soundi vie kuulijaa kuin pässiä narusta." Miten kappale sai muotonsa ja kuvastonsa?

- Kiitos. Aliseen saliin on ihan viimeisimpien joukossa levylle syntyneitä kappaleita. Avausraidaksi se päätyi, kun tajusimme, että riffi pitää iskeä pöytään heti kättelyssä, jotta homman luonne käy selväksi.

Ja kyllähän se selväksi kävikin.

- Pyörittelin kappaleen tekstiä pitkään ja siinä onkin aika paljon kielellä leikkimistä, jonka itse näen jonkinlaisena loihtimisena. Yksi levyn taustalla vaikuttava teema on vanhat suomalaiset tautiensyntysanat, joista tunnetuin versiointi lienee Kalevalan viidesviidettä runo. Kansanperinteen mukaan, jos vaivasta haluaa parantua, pitää sen alkuperä olla tiedossa. Aliseen saliin on rukous tai manaus.

Siivuhan on melko heavya vääntöä mittapuullanne. Samoin Siunattu kurottaa 70-luvun suuntaan, mutta progemman rockin puolelle mielestäni.

- Siunattua soitettiin keikoilla jo 2015, samoin kuin Ruumiinsyöjiä ja Haamukipuakin. Ne ovat levylle musiikillista suuntaa näyttäneitä kappaleita. Itse ajattelin Siunatun olevan jonkinlainen stoner-/doom-rutistus, mutta en kiistä, etteikö siitä progeakin voi löytää. Jos mittapuun juuria lähdetään tonkimaan, niin ei tässä hevistelyssä ole meille itsellemme paljoakaan uutta, mutta musiikillisesti raskain julkaisemamme kappale Siunattu taitaa olla. Eikä lyriikkakaan paljoa lämmintä kättä tarjoa. Onnistuin siinä mielestäni tiivistämään asioita aika hyvin.

Uuden levyn pohjat äänitettiin livenä, koska jo aiemmin kolmikko oli löytänyt rullaavaan lennokkuuden juuri tuolla tavoin. Triosovitukset uusiin biiseihin tehtiin yhdessä soittaen ja treeneihin kokoontui joka kerta koko bändi, mikä kuuluu vahvasti.

- Jari ja Jyrki ovat molemmat opiskelleet musiikkia konservatoriossa ja minä puolestani olen täysin itseoppinut. Se synnyttää toimintaamme kontrastia, joka varmasti heijastuu musiikkiin. En ymmärrä juurikaan, kun rytmiryhmä keskustelee sovituksista, mutta ei se haittaa. Sen tiedän, ettei tällä levyllä ole ilmeisesti yhtäkään Picardin terssiä.

Pohjat äänitettiin kolmessa päivässä, minkä jälkeen Ossi vietti satoja tunteja päällekkäisäänitysten kanssa.

- Teimme raskasta ja pimeää, mutta rullaavaa rock-albumia, jossa on painajaisen olemus ja sellainen siitä tuli. Usein myös levyn tekeminen oli raskasta ja pimeää.

Albumi syntyi kokonaisuudeksi, minkä vuoksi osa materiaalista oli vain pakko jättää pois. Ajatus näiden hylsyjen pariin palaamisesta viehättää jonkin verran, mutta mitään varsinaisia suunnitelmia moisesta ei ole. Eli sinkkujen b-puolille ei ole luvassa ainakaan välittömästi helmiä arkiston lattioilta.



Omaan korvaani etenkin Haamukipu, avausbiisi Aliseen saliin ja kiekon sulkeva, sopivan outo Kuolinnaamio ovat kasvaneet rakkaimmiksi, mutta miten on luojien laita? Onko bändillä omia suosikkeja näissä siivuissa?

- Jarin mielestä mainitsemasi Siunattu on kuulemma Surutyön ohella soitannollisesti miellyttävin, ehkäpä sen kuuleekin rytmiparin menosta. Jyrki lisäsi tähän vielä Haamukivun nykivän vyörymisen. Tässä valossa on kuulemma muuten vain tykästyttävä. Siinä on kyllä minustakin mukavan painostava tunnelma ja möyrivä riffi kertsin jälkeen.

- Omasta puolestani en osaa yksittäisiä suosikkibiisejä valita, ne vaihtelevat mielialan mukaan. Suosikkikohtia levyltä voi kuitenkin mainita. Niitä ovat tällä hetkellä esimerkiksi mainitsemasi Haamukipu-kappaleen viimeisen kertosäkeen etäiset vasket ja Kuolinnaamion bändiosuus torvineen ja bassokuvioineen. Kaiku, joka... -kappaleen kertsin nauhaton basso ja viulu. Ruumiinsyöjien riffi ja rummut. Näillä valinnoilla en kuitenkaan halua keilata muita ralleja kumoon.

Kaikki kappaleet on sovitettu jo alkujaan siten, että trio voi esittää ne keikoilla ongelmitta. Tietysti osa sovituksista saattaa poiketa levyversioista, mutta tärkeintä on materiaalin toimivuus ja kaavamaisuuden välttäminen. Jokaisen koukun ja iskun tulee tuntua luonnolliselta.

Vaikka kolmikosta ei tahdo löytyä markkinamiestä keikkojen myyjäksi, aiotaan uuden levyn tiimoilta jokunen myöhemmin varmistuva esiintyminen tehdä. Myös arjen muut kiireet taloremontista poronhoitoon syövät oman aikansa bänditoiminnasta.

- Tällä hetkellä suunnitelmat seuraavan levyn kohdalta ovat auki. Biisiaihioita, riffejä ja tekstiä on kyllä, mutta katsotaan nyt millainen hirviö niistä alkaa muodostua, jos alkaa ja milloin. Niin kauan kun kukaan ei pakota meitä tekemään musiikkia, me teemme sitä.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta, niin nyt olisi se aika.

- Loppukesästä 2018 kesken levyn teon kuulin järkyttävän uutisen muusikko/toimittaja/kirjailija Perttu Häkkisen kuolemasta. Perttu on yksi ainoista julkisuuden henkilöistä, jonka toimia seurasin todella suurella mielenkiinnolla ja ihaillen. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, mutta epätodellinen suru-uutinen sai minut katsomaan maailmaa aivan uusin silmin. Siksi päätinkin kirjoittaa tulevan levyn sisäkanteen erityiskiitokset Pertulle. Kun levy sitten tuli painosta, huomasimme, että näkymätön sormi oli pyyhkäissyt yhden i:n tekstistä pois. Nyt siellä lukee "Erityskiitos, Perttu Häkkinen 1979-2018". Mutta sitähän oikeastaan kaikki mikä miltään tuntuu on, erittämistä!

Desibeli.net kiittää rupatteluhetkestä ja kumartaa.

Teksti: Mika Roth
Kuvat: RuoTo