Sinkut III - Helmikuu 2019
Countless Goodbyes: Hiding from Myself
Inverse Records
Koosteen metalcore-osuudesta vastaa Countless Goodbyes, yhtye jonka vauhdikas Hiding from Myself on nähtävästi sen historian ensimmäinen julkaistu kappale. Niin vain debyyttialbumi kuitenkin ilmestyy huhtikuussa ja ensimmäiseksi sinkuksi lohkaistu siivu kertoo jo paljon tulevasta.
Bändin metalli on nopeaa, modernia, ärhäkkää ja tiedostavaa. Metalcore, hardcore ja uudempi death ovat selviä rakennuspalikoita, eivätkä sovituksen progehtavat palasetkaan ainakaan heikennä kokonaisvaikutusta. Maailma on täynnänsä ongelmia, eikä niiden esille nostamisessa ole sinällään mitään vikaa, ja tällä erää valokeila kohdistetaan mielenterveysongelmiin. Yllättäen tipahtavat puhtaat vokaalit tuovat teksteihin ja ilmaisuun syvyyttä, mitä olisi voinut hyödyntää rohkeamminkin. Hieman kaavamaista ja ennalta-arvattavaa, mutta oikeaan suuntaan tässä ollaan selvästi menossa.
Mika Roth
GEA: Time
FBP Music Group
GEA on niitä kotimaisia artisteja, jotka ovat niittäneet jo tunnustusta rajojemme ulkopuolella, mutta jotka ovat samalla jääneet Suomessa vähemmälle huomiolle. GEAn esikoisalbumi
Butterflies saavutti listamenestystä toki täälläkin, mutta artistina GEA oli allekirjoittaneellekin tuntematon ennen tätä sinkkua.
Time on elektronisakustisen soundin ja eteerisellä tavalla täyteläisen laulun muodostama pikkuhelmi. Konevoimaiset rytmit, paljaaksi jätetty mutta silti niin unenomainen laulu, sekä avainviulun ja jouhikon upeat äänet. Kaava ei kieltämättä ole sieltä käytetyimmästä päästä, mutta eipä Time-kappalekaan ole mikään peruspoppis. Neljässä minuutissa luodaan hetkittäin kiihkeä toisinaan taas miltei harras pala musiikkia, joka puhuttelee ja saa kaipaamaan lisää. Onneksi huhtikuussa on luvassa jo kokonainen EP-levyllinen uutta musiikkia, jota odotellessa kannattaa ottaa myös haltuun jo em. Butterflies.
Mika Roth
Högen: Gonzo
Tuore Records
Kuka on
Högen? Mistä hän tulee, minne hän menee – ja mitä hän oikeastaan sanoo? En voi sanoa tietäväni vastausta yhteenkään noista kysymyksistä, mutta Gonzo-sinkku nostaa myös nipun muita ajatuksia esille, kun runollinen räppäys ryöppyää ämyreistä ilmoille.
Gonzo on omistettu gonzo-kirjallisuuden värikkäälle ja ristiriitaiselle isälle,
Hunter S. Thompsonille, jonka hengessä biisi on mielipuolisuutta uhkuva julistus – jostain. Högen räpättää kieltämättä runollisesti, mutta vailla loppuriimejä ja sen kummempia rajoituksia. Elektronisesti rakennettujen rytmien edessä teksti sekoittuu sampleihin, liekö ihan Thompsonin itsensä sanoja lainattu? Biisin vahva lausuntakertosäe pomppaa räikeästi esiin, kuten lienee tarkoituskin, ja huuruisen tarinan järjettömyydessä on vahvaa thompsonilaista gonzoilua. Olipahan outo tapaus, enkä tiedä mitä tulevalta levyltä odottaa.
Mika Roth
Jopi Knuutinen: Tanjan mukaan
Levypirtti
Vuosikymmenen puolivälissä muutaman sinkun julkaissut
Jopi Knuutinen katkaisee kolmen vuoden mittaiseksi venähtäneen hiljaisuuden soolourallaan. Kuopiolainen biisinkirjoittaja/muusikko on vaikuttanut muissakin yhtyeissä ja hänen kappaleitaan ovat esittäneet muutkin. Niinpä ei ole yllätys, että Knuutisen aikuisessa ja himpun amerikkalaisessa rokissa soi kokemus ja näkemys.
Tarina ei kerro kuka Tanja on, mutta hänen mukaansa on siis lähdetty ja kyseinen matka on tavalla tai toisella lemmen jumalten tekosista johtuva. Mystistä naista ei edes näytetä kansikuvassa kokonaan, eikä kuvan autokaan ole välttämättä sen todellisempi kuin elokuvat, mutta ehkä Tanja onkin tien parempaan paikkaan osoittava ilmentymä. Bluesahtava kitararock-biisi soi isosti, rahdun mystisesti ja hetkittäin suorastaan suuripiirteisesti kuten kuuluukin, tunteikkaan kuusikielisen puhuessa kuin
George Harrisonin soolokiekoilla.
Mika Roth
Killer Aspect: The High Road
Kentala Music
Siitä on pitkä aika, kun viimeksi kuulin mitään
Killer Aspect -yhtyeestä. Pieni taustatyö paljasti, että hiljaisuutta julkaisurintamalla onkin jatkunut jo päälle viiden vuoden ajan. The High Road on uudistuneen kokoonpanon ensimmäinen sinkku, joka jatkaa vauhdikkaan kitararokin keveämmällä laidalla tasapainoilua.
Ensimmäinen 40 sekuntia kuljetaan käsijarru päällä, kunnes vokalisti
Max Paananen nostaa selvästi sykettä. Pian muukin ryhmä liittyy mukaan isommalla kädellä, mutta biisi ei varsinaisesti missään vaiheessa muutu mitenkään hälyttävän äänekkääksi vedoksi. Kertosäkeessä melodisuus pysyy pinnassa ja lyhyissä säkeistöissä keveys sekä biisin etupainoisuus eivät anna kakun juuttua paikoilleen. Lupaavan kuuloista, vaikka yhtye tuntuukin himmailevan paahtokohdissa. Enkä kaipaa tässä nyt välttämättä mitään kitaravalleja, vaan enemmänkin jotain pientä kulmapistettä tai yllättävää askelta pois mukavuusalueelta.
Mika Roth
Lanai: Hold Onto Nothing
Oululainen folk/americana duo
Lanai julkaisi ensimmäisen singlensä tammikuussa, ja nyt on vuorossa toinen sinkkulohkaisu tulevalta albumilta. Lanain muodostavat
Tanja Torvikoski ja
Petri Kuusela ovat tehneet musiikkia tahoillaan jo jonkin aikaa, mutta Lanai yhdisti ensi kertaa kaksikon.
Hold Onto Nothing on syntynyt rakkaudesta amerikkalaiseen laulaja-lauluntekijä perinteeseen, jossa folkin ja vielä laajemmin americanan eri juonteet sekoittuvat tekijöiden omiin juuriin, tavoitteisiin ja näkemyksiin. Verkkaisesti etenevä kappale onkin soundiensa puolesta hiottu täydellisyyttä hipovaksi mosaiikiksi, jossa pieninkin yksityiskohta ja ääni rakentavat yhdessä jotain huomattavasti itseään suurempaa. Torvikoski laulaa toisinaan tuskin kuuluvasti mutta silti aina voimallisesti, kielisoittimet luovat monisyistä tekstuuriaan ja etenkin hetkeksi valokeilaan pääsevä sähkökitara on melankolialla lastattu tunteiden tulkki. Erittäin rauhoittavaa ja kaunista musiikkia.
Mika Roth
Lauri Peisterä: Elämä on valtatie
Erilaisissa laulukilpailuissa kannuksiaan ansainnut
Lauri Peisterä julkaisi viime vuonna EP:n sekä nipun sinkkuja. Herran hyväntuulinen rock saa nyt jatkoa, kun nimellään jo filosofiaansa julistava Elämä on valtatie rullailee kolmen ja puolen minuutin mittaisen matkan. Edesmennyttä taiteilijaa mukaillakseni elämä on laiffii ja siitä kannattaa ottaa kiinni tässä hetkessä, eikä missään futuurissa.
Peisterän käheä ja luonteikas laulu pitää vaivatta pintansa, kun kitara-basso-rummut rakentaa perusrockpohjia ja kevyesti bluesrokahtava siivu etenee kohti loppuaan. Kitarat rouhivat lähellä kasarikauden Eppujen livesoundia, eikä biisiä soiteta likimaillekaan tukkoon vaikka koristeena kuullaan juurevia koskettimiakin. Perussettiä, mutta toimivaa ja mukavasti rullaavaa sellaista, joka vain hyötyy puolivälissä kuultavasta kitarasoolosta.
Mika Roth
Progeny of Sun: Futile Conversion
Inverse Records
Tämänkertaisen sinkkunipun raskaimmasta metallisatsista vastaa
Progeny of Sun. Jonnekin melodisen death metalin mustemmalle kyljelle istuva ryhmä on sama asia kuin
Jaakko Hautamäki ja
Niko Aromaa, eikä studiossa työskentelevä duo ole ainakaan toistaiseksi siirtynyt estradien puolelle.
Futile Conversion on, genrensä huomioon ottaen, sangen tarttuva ja napakasti asiansa eetteriin nuijiva vajaa kolmeminuuttinen. Rytmipuoli jyrää alussa tuplabasarilla, eivätkä Aromaan raa’at vokaalit anna juuri armoa. Studiossa kipaletta on koristeltu myös synakuorrutuksilla ja eteerisillä kuoroilla, jotka alleviivaavat brutaalin death metalin kuoloisuutta. Viesti biisin takana on oman tahdon tärkeys, sillä tässä maailmassa sinua kyllä johdetaan ja johdatetaan, jos vain annat moiselle mahdollisuuden. Raskasta asiaa raskaassa paketissa, mutta toimiihan tämä kiistatta.
Mika Roth
Sysi & Savi: Zombijive
Joku neropatti selittää tasaisin väliajoin, kuinka rock on joko kuolemassa tai kuollut. Moiselle potaskalle sopiikin puolestani vinoilla, eikä
Sysi & Savi anna ironiansa sivallella ohitse. Aiemmin bändi on rokannut billysti ja kolissut hiukan metallisestikin, mutta Zombijive tuo loitsuun mukaan annoksen hyytävää Halloween-kauhuilua.
Kuolleet siis pistävät jalalla koreasti ja riehakkaasti väännellen, eikä Zombijive sorru synkkyyteen kalmaisesta aiheestaan huolimatta. Kuolema on vasta alku, kun valittavat Addams-koskettimet koristelevat mehevää rock-möhkälettä. Biisin ensimmäinen muoto oli kuuleman mukaan puolet nopeampi, mutta mielestäni juuri tällaisena hieman hitaampana ja takovampana versiona se lähentelee täydellisyyttä. Svengaa, rokkaa, häiritsee, villitsee ja lopulta vangitsee. Huhtikuuksi lupaillaan debyyttialbumia, jota ainakin allekirjoittanut jää odottamaan suurella innolla.
Mika Roth
Swan/Koistinen: Diagnosis
Soliti
Swan/Koistinen on nimensä mukaisesti projekti, jonka takaa löytyvät
Astrid Swan ja
Stina Koistinen. Naisia yhdistää musiikin lisäksi se, että kumpikin taistelee vakavaa sairautta vastaan. Niin vakavaa, että jokaista hetkeä ja päivää arvostaa aivan eri tavoin, elämän itsensä muuttuessa mukavasta varmuuden virrasta epävarmaksi ja ehdolliseksi. Ja nuo teemat hallitsevat myös kaksikon yhdessä luomaa musiikkia.
Swan ja Koistinen ovat äänittäneet yhdessä musiikkia kokonaisen EP-levyllisen, Diagnosisin ollessa pikkukiekon ensimmäinen sinkkujulkaisu. Neliminuuttinen kappale rakentuu laulusta/lausunnasta ja fragmentoituneista elektronisista palasista, joiden rinnalla kuullaan mm.
Arcade Firen kanssa työskentelevän
Owen Pallettin sovittamia jousia. Ääniä on käsitelty, muokattu ja muunneltu voimakkaasti, viimeisen minuutin ollessa oikeastaan vain hidasta lipumista kohti äänettömyyttä. Vähemmän on silti enemmän ja sydänveren voi aistia Diagnosisin paikoin usvamaisesta äänipilvestä.
Mika Roth
The Empire Strikes: Blinded by the Light
Kevät on käytännöllisesti katsoen jo täällä, joten nyt on korkea aika sokaistua valosta. Action rockilla kevään farkkutakkikauden käyntiin polkaiseva
The Empire Strikes on ehtinyt julkaisemaan urallaan jo yhtä ja toista. Vuodesta 2012 rock’n’roll tahkoa villisti pyörittänyt yhtye valmistautuu ainakin
Hellacopters-tribuuttilevylle päätyvän biisin äänityksiin, ja toivottavasti myös kolmas oma pitkäsoitto olisi jo suunnitelmissa.
Blinded by the Light on melkoinen rock-jyrä, sillä kahteen minuuttiin ja 22 sekuntiin saadaan sullottua huimaava määrä ääntä. Päämelodia on nopsasti tarttuvaa mallia, kertosäkeessä orkesteri takoo kuin lämmöt kohdilleen saanut
E Street Band ja mukana on vielä taustalaulajattaria sekä villiintynyt piano. Kuvitelkaa rollareiden tukema
Jerry Lee Lewis siirtyneenä Hellacopters-versumiin, jossa kaikki on sallittua. Uh-huh, imperiumi iskee aina takaisin.
Mika Roth
The Grammers: Since I Got Life
V.R. Label FInland
Kaksikymppisiään viettävä hardrock-ryhmä
The Grammers on päättänyt viettää juhlavuottaan hieman toisenlaisella tavalla. Yhtye tulee kuuleman mukaan julkaisemaan uuden sinkun joka kuukausi, kunnes jouluna on luvassa sitten sinkurat niputtava kokoelma. Nämä biisit ovat jääneet vuosien saatossa syystä tai toisesta julkaisematta, joten samalla bändin historiaa tulee luodattua hieman erilaisesta kulmasta.
Since I Got Life on mitä klassisin rock-siivu, jossa melodia vie ja valittavat pitkäsoundiset kitarat soivat upeasti. Vokalistin rock-tyyli istuu maisemaan kuin tuoppi kouraan ja taustalla hääriville koskettimillekin löydetään tilaa äänivallista. Harmoniat toimivat, tenho tuntuu ja imu on kelvollista, mutta lyhyt instrumentaaliväliosa aiheuttaa tarpeettoman notkahduksen – aivan kuin palapelistä olisi jäänyt puuttumaan yksi osanen. Muuten siivusta ei sitten huomauttamisen aihetta löydykään. Joulua odotellessa.
Mika Roth
The Phantom of Phobos: Them
Inverse Records
Industrial-henkistä rockmetallia luova
The Phantom of Phobos on keväämmällä julkaisemassa uutta EP-levyä. Yhtyehän osui jo mukavalla prosentilla maalialueeseen viime kesäisellä
From a Dead Channel -pitkäsoitollaan, eikä vihjailevan hyytävästi nimetty Them jätä sekään kylmäksi.
Tällä erää yhtye ei hakkaa sanomaansa takorautaan, vaan luottaa hienovaraisempaan, hiipivämpään voimaan. Biisin pohjana toimii toki tuttu metallinen rock, mutta äänivallit pidetään alleviivaavan matalina, naisvokalisti lähinnä lausuu osuutensa ja tunnelma kasvaa. Niinpä kun vajaan kahden minuutin kohdilla koetaan väistämätön ääniräjähdys, se on mitä voimallisin tapaus. Eikä hanaa väännetä kaakkoon loputtomasti, vaan progehtava hälyääniväliosa ohjastaa biisin takaisin aiemmille raiteilleen. Näin ainakin allekirjoittanut jää innolla odottamaan
The Uninvited -EP:tä, sekä sen muodostamaa kokonaista tarinaa.
Mika Roth
Ville Äs: Höpönassu
Mitä on suomenkielinen hengailupoppi? No se on tietenkin juuri sitä, mitä
Ville Äs esittää tällä uudella sinkullaan. Aiemmin enemmänkin muita tukenut Ville Äs on nyt astunut omaa nimeään kantavan yhtyeen keulille, ja Ville Äs julkaisi ensimmäiset sinkkunsa jo viime vuonna.
Okei, palataan takaisin tuohon ’suomenkielinen hengailupoppi’ -termiin. Höpönassu on rauhallinen, balladimainenkin kappale, jossa kertoja kehottaa tarttumaan nykyhetkeen, lämpöön ja kahden ihmisen väliseen rakkauteen. On aika opetella vain olemaan ja luottamaan, hyvien vibojen väristellessä pohjalla. Villen laulu on viipyilevää, eikä edes biisin jälkimmäisen puoliskon aavistuksenverran äänekkäämpi osuus nouse haastamaan vokaaleja, vaikka kiipparit nostavatkin jo hienoista äänivallistoa maisemaan. Elämänlämpöistä, maalailevaa, houkuttelevaa ja niin ihanan hiljaista.
Mika Roth
VIMMA: Vimma
Eclipse Music
Suuria kirjaimia ja aiheita suosiva
VIMMA
on kansanmusiikkia, pop-musiikkia ja jazz-progea yhdistävä yhtye, jolla on paljon sanottavaa. Studiolivenä ikuistettu Vimma on väkevä kannanotto kärsivän planeettamme puolesta, sillä nyt on nyt – eikä vaikeiksi koettuja päätöksiä pitäisi lykätä enää hetkeäkään eteenpäin. Voiko musiikilla muuttaa maailmaa? No, jos ei edes yritä, niin silloin ei muuta mitään.
Kappale käynnistyy viululla, pian mukaan liittyy kovaa tekstiä kolahteleva tarina ja loppuorkesteri. Rytmipuolella kuullaan vähemmän rumpua ja enemmän taputusta, poljento on kansanmusiikille ominainen. Progehtava biisi nykii ja poukkoilee eteenpäin, äänekkäiden piikkien, rullaavan bändisoiton ja toistuvasti yllättävien, runomaisten vokaalien tullessa ja mennessä. Taiteellista, vaan ei tarpeettoman elitististä. Kantaaottavaa, vaan ei tarpeettoman alleviivaavaa, sillä osaahan jokainen meistä ajatella. Osaahan?
Mika Roth
Lukukertoja: 5205
