Sinkut II - Helmikuu 2019
2 Wolves: Unwritten Names
Inverse Records
Vuonna 2010 perustettu lappeenrantalainen 2 Wolves on ehtinyt ensimmäisen vuosikymmenensä aikana tehdä melkoisen määrän asioita. Neljättä pitkäsoittoa on ehditty odottamaan jo jokunen vuosi, eikä miehistökään ole enää sama kuin omasta mielestäni loistavalla Men of Honour -kiekolla.
Sain ilokseni huomata, että vuodet eivät ole kuitenkaan muokanneet ryhmän tummasävyistä doom/gootti/death -metalia liiaksi. Lähes viisi ja puoliminuuttinen veto on nopeamman puoleinen, vahvasti päämelodiaansa rakentuva ja kertosäkeessä suorastaan Sentenced-henkiseen myllytykseen yltyvä. Kitarat ja niukasti käytetyt koskettimet soivat selkeinä ja vokalisti Ilkka Valkonen pääsee käyttämään kaikkea repertuaariaan kärinästä vahvaan puhtaaseen lauluun asti. Välissä taotaan hartiavoimin, annetaan äänivallin laskeutua ja ujutetaan doomahtavaa osuutta mukaan kohtalokkaine koskettimineen kaikkineen. Erittäin vahva alkulaukaus uudelle luvulle.
Mika Roth
Allas: Anna mulle se
Allas on
Sofia Volttin ja
Santeri Palkivaaran muodostama synaduo, jonka pop kolisee kovasti kasarin kuuloisesti. Helsinkiläisen yhtyeen jäsenet ovat jo hankkineet kannuksia toisissa ryhmissä, joten orgasmitasa-arvosta kertova Anna mulle se -sinkku sujuu herkästä aiheestaan huolimatta luontevasti.
Naislaulu ja toisinaan todella oudoille poluille karkailevat synasoundit, enempää ei juuri tarvita tämän hitaanpuoleisen numeron huojuessa alusta loppuun. Lyriikat lupailevat alussa suurempaa ja rohkeammin julistavaa tarinaa, mutta kertosäkeen jälkeen Allas tyytyy pysyttelemään pitkälti turvallisen peittonsa alla. Viimeisen minuutin aikana taustat villiintyvät jo siinä määrin, että huomio siirtyy viuu-viuu -ääniin, jotka tulevat taatusti jakamaan mielipiteitä. Ensikosketus oli outo eikä ekstaasia saavutettu, mutta Allas on niin kummallinen ja potentiaalinen duo, että jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia siirtoja.
Mika Roth
Antivalent: Lonely Call
Antivalent on viimeisen vajaan kahden vuoden aikana julkaissut nipun singlejä, jotka asettuvat alternative rockin laajalle kentälle. Viime kesäinen
Colours-EP rikasti ja tummensi aavistuksen palettia, ja sama kehitys jatkuu myös tuoreella Lonely Call -sinkulla. Ystävänpäiväksi sopivasti julkaistu kipale kun kertoo rakkaudesta, tai oikeastaan enemmänkin sen loppumisesta sekä esiripun laskeutumisen jälkeisistä asioista.
Neljään minuuttiin pakattu yksinäisyyden, ikävän ja ahdistuksen annos juoksee nopealla ja näennäisen kevyellä askeleella, mutta tarkempi tutustuminen paljastaa syvempiä sävyjä ja raakoja soundeja. Vokalistin laulu jää ehkä tarpeettomankin paljon kitaravallin ja rytmijyrän alle, mutta ainakin epätoivo välittyy raastavien kitaroiden kautta. Loppupuolelle jäin kaipaamaan selvempää suvantoa tai askelta johonkin uuteen suuntaan, mutta toimihan tämä jo suurimman osan matkaa täysillä sylintereillä.
Mika Roth
Helsinski: No Voice to Shout
Bianca-Pop Music
Helsinski on sama asia kuin
Juho Vehmanen. Aiemmin tämä muusikko-tuottaja on häärinyt muiden artistien bändeissä, CV:stä löytyessä mm. sellaiset nimet kuin
PMMP ja
Jenni Vartiainen. Nyt on kuitenkin koittanut soolouran aika ja omien sanojensa mukaan Vehmanen ihastui diktaattorin rooliin studiossa, eli esikoissinkku kuulostaa juuri siltä miltä sen pitikin kuulostaa.
No Voice to Shout napsahtaa modernin elektronisen tanssimusiikin vauhdikkaampaan päähän, leikittelevien synakuvioiden piirrellessä hieman aasialaisiakin mielleyhtymiä nopean naksutuksen päällä. Elektroninen kohtaa orgaanisen soundeissa, joissa mennyt, nykyinen ja tuleva limittyvät. Vaikutteiksi mainittu
Daft Punk kuuluu kyllä, mutta ainoastaan aavistuksenomaisena mausteena. Vehmasen laulu asettuu synamuottiin kuin luonnostaan, eikä edes mittavaa kertosäettä yliammuta, vaan kappale saa kasvaa luonnollisesti aina loppuun saakka.
Mika Roth
Henri Flame: Heavenly Sky
Henri Flame aloitti soolouransa viime kesänä, kun tamperelaisen kitaristi/vokalistin
What I Told You -ensisinkku ilmestyi. Rouheasti soinut puolislovari on myös tämä uudempi sinkku, jolla Flamen raspinen laulu pääsee entistä paremmin esille.
Heavenly Sky rakentuu rohkeaksi rockballadiksi, jolla kuullaan niin viulua kuin pianokin, mutta valokeilat keskittyvät silti Flamen lauluun ja pääosin akustisiin kitaroihin. Kuullaanpa jopa akkarilla soitettu soolo, joka klaarataan kunnialla läpi. Tietenkin biisiä lähdetään kasvattamaan loppua kohden, mutta se ei missään vaiheessa räjähdä rockballadien tähtitaivaisiin kivitalon kokoisen äänivallin avulla, vaan kipale uskalletaan pitää pienenä loppuun saakka. Ja rohkea ratkaisu kannattaa, sillä ytimessä palaa riittävän kuuma liekki, jonka lämmössä kelpaa levätä.
Mika Roth
Hurtta: Edelleen Raiteilla
3rd Rail Music
Hurtta julkaisi
Pelkkää pimeää -pitkäsoiton marraskuun loppupuolella, ja jo nyt on taas uutta materiaalia valmiina. Rap-mies ei siis lepää laakereillaan, eivätkä tarinat ole juuri muuttuneet valoisimmaksi uuden vuoden puolella.
Edelleen Raiteilla -sinkku pelaa pienen kosketinkoukun, napakasti iskevien biittien sekä nopeasti lentävien rivien yhteisvoimalla. Reiluun neljään minuuttiin saadaankin sidottua yhteen kauneutta huokuvat taustat ja kovat tekstit, joista on vaikea löytää varsinaisesti mitään lupauksia valoisammasta tulevasta. Toki jokainen päättää oman kohtalonsa, mutta oikeiden asioiden valitseminen on vain niin kovin vaikeaa, eikä ystäviinkään voi juuri luottaa. Silti, kaikesta synkkyydestään huolimattakin, vahvasti eteenpäin nojaava biisi jää soimaan päähän, joten sitä tulevaa materiaalia odotellessa – ja toivotaan, että aurinko paistaisi edes jossain vaiheessa risukasaan.
Mika Roth
Lohkare: Kannukset
Eclipse Music
Suomirokin lavean pellon laitaa talsiva
Lohkare on julkaisemassa toista pitkäsoittoaan, jolta odotetaan paljon. Esikoiskiekon mukavasti soittoaikaa itselleen keränneet sinkut nostivat bändin jo lähelle ykkösluokkaa, joten Kannukset on paljon vartijana tulevaisuuden rakentamisessa.
Kahden kitaran ja koskettimien soundit ovat kieltämättä juurevat, eikä rosoa ole lähdetty hinkkaamaan studiossa tarpeettoman tarkasti kadoksiin. Bändin viidestä jäsenestä neljä vastaa vokaaleista, mikä tuo yhteislauluihin tymäkkää voimaa ja syvyyttä. Tuohon kun lisätään vielä nuoren
Martti Syrjän tapaan pieni ripaus kevytarroganttia huolettomuutta, niin johan tarina isän ja pojan välisestä sukupolviväännöstä saa kummasti potkua. Melodinen, toimivan väliosan sisältävä ja helposti kertosäkeestään mieleen jäävä siivu, joka ansaitsee vielä lisäpinnat hard rokahtavilla koskettimillaan.
Mika Roth
M: Jos tulen takaisin
Solina Records
Jos tulen takaisin on toinen sinkku, jonka
M on lohkaissut loppukuusta ilmestyvältä
Näytän missä asun -albumiltaan. Elektronisesti eteerinen ja pienesti kaunis
Kivillä ja kannoilla -sinkku pystyi pitämään jännitteensä yllä, kuten myös tämä kovasti samoilla laduilla polkeva Jos tulen takaisin.
Keskiössä on jälleen laulu, jota kaikki muu on rakennettu tukemaan. Kappaleen melankolinen melodia, taustalla matalasti junnaavat soundit sekä vain harvoin ylemmäs nousevat synat, tämä kaikki alleviivaa tekstiä. Aiheena on jo päättynyt suhde, johon kertoja ei tahdo palata – silloin kun kaikki olisi vain kuten ennenkin. Itseään toistava kappale nousee ja laskee hitaasti, hieman puolivälin jälkeen väliosa muuttaa virtausta sopivasti, häiritsemättä liikaa. Loppua kohden biisiä kasvatetaan, mutta maltilla ja tyylillä.
Mika Roth
Midnight Bullet: Second Chances
Inverse Records
Rokkaavaa ja paikoin punkahtavaakin metallia työstävä
Midnight Bullet luottaa singleformaattiin ja musiikkivideoihin. Ensimmäiseksi sinkuksi valitun Second Chancesin jälkeen jokaisesta tulevan kolmannen albumin kappaleesta tehdään oma video ja sinkkujulkaisu. Ensimmäinen on kuitenkin aina ensimmäinen, joten miltä ensikosketus vaikuttaa?
Nopeaa, energistä, lähestulkoon raivoisaa, mutta silti melodisella ytimellään myös koukuttavaa. Keskiyön luoti lentää nopeasti ja tarkasti halki ilman, sortumatta tarpeettoman mittavan metallilastin kankeuttavaan vaikutukseen. Vokalisti puolittain kärisee puolittain huutaa lyriikat ilmoille, mutta kertosäkeessä melodisuus saa sijaa myös tällä saralla ja taustalaulujakin kuullaan siellä mätön seassa. Puutumista ehkäisevä kitarasoolo istuu paikalleen, minkä jälkeen viimeinen vajaan minuutin mittainen matka saadaan pidettyä yhä nousujohteisena. Juuri ja juuri, mutta sehän riittää.
Mika Roth
Musta Köksä: Katukissa
RanRan Records
Musta Köksä julkaisi vuosina 2010-2014 kolme toinen toistaan hämmentävämpää albumia, joilla tämä
Noitalinna huraa!n pikkuvelibändi teki omaa juttuaan. Naiivia, lapsekkaan töksähtelevää ja nerokkaan simppeliä indie-poppia omintakeisesti luova ryhmä on nyt valmistautumassa
Lauluja eläimistä ja avaruudesta -pitkäsoiton julkaisuun, jota ennakoi
Katukissa-sinkku.
Tuttuun tapaan
Antti Tammela vastaa sävellyksestä ja
Sari Peltoniemi sanoituksesta, eikä soitinarsenaalikaan ole sieltä tavallisemmasta päästä, kun mm. mellotroni ja sähkökannel värittävät tarinaa katukissasta, vapaudesta, auttamisesta ja – niin, tekstistähän voi tuttuun tapaan löytää useampiakin tasoja. Säkeistöt tipahtelevat kuin pienet pisarat peilityyneen lammikkoon, autereisen äänimaiseman soidessa miltei kuiskien, kunnes kertosäkeistön sähkökitara ja rytmiryhmä tuovat muassaan painoa – mutta vain hitusen verran. Odotukset tulevaa kiekkoa kohtaan vain kasvavat.
Mika Roth
Oceanhoarse: Death Row Center
Vuonna 2018 perustettu
Oceanhoarse ei ole iällä pilattu, mutta sinkkuja ryhmä on ehtinyt julkaista jo huimat viisi kappaletta. Neljä edellistä vetäisyä laulanut
Tommy Tuovinen on astunut sivuun ja uusi vokalisti
Joonas Kosonen on ensi kertaa testissä.
Death Row Center on aiempiin siivuihin verrattuna kiivas, äkäinen ja energinen. Miehistömuutoksen jälkeiseen ensi-iskuun onkin lastattu huimat annokset voimaa, eikä bändi sorru ylilataukseen vaan antaa palaa kuumalla mutta rennolla liekillä. Neljä ja puoliminuuttinen tuliannos perinteistä metallia on syna-vapaata, sopivan modernia ja silti vahvasti oman kuuloistaan, mikä on näinä päivinä melkoinen saavutus. Taitavaa mutta rosoista sooloilua, napakat säkeistöt ja pientä rytmijippoa, eikä tarttuvuudessa ole puutetta, joten erinomaiselta näyttää Oceanhoarsen satamassa.
Mika Roth
Palehørse: Dead Wrong
Indie Recordings
Ensimmäistä pitkäsoittoaan nykyisellä nimellään pohjusteleva
Palehørse rymistelee stonerin ja metallisen actionrockin vauhdikkaalla reunalla. Aiemmin
Amendfoil-nimellä tunnettu yhtye on tälläkin sinkulla työstämässä asteen iäkkäämpää materiaalia, sillä taannoisen
Pale Horse -sinkun tavoin Dead Wrongin juuret ulottuvat nimenvaihdosta edeltäneeseen aikaan.
Turhia kulmia soitostaan karsinut trio ehtii myllyttää ja möyrytä reilussa neljässä minuutissa melkoisesti, mutta biisin punainen lanka ei pääse missään vaiheessa karkaamaan käsistä. Kertosäkeen koukku ja tuettu laulu nappaavat lupaavasti kiinni, samoin lyhyen väliosankaltaisen runttaus istuu kohdilleen juuri silloin kun biisin löpö uhkaa hetkellisesti loppua. Missä kulkee alternative rockin ja stonerin raja, siellä soi Dead Wrong, ollen samaan aikaan sopivan marginaalia ja silti ongelmitta omaksuttavaa taontaa.
Mika Roth
Superdiesel: Break Out
Todella muhevan nimen itselleen valinnut
Superdiesel on helsinkiläinen yhtye, joka perustettiin vuonna 2016. Tuon jälkeen bändi on soittanut keikkoja, jalostanut raskasta, riffipainotteista rockiaan ja valmistautunut esikoisalbuminsa julkaisuun. H-hetkeen on alle kaksi viikkoa, ja helmikuun viimeisenä päivänä ilmestyvä
Elevate esittäytyy nyt
Break Out -sinkun voimin.
Riffi edellä menevä siivu niputtaa olennaisen kolmeen ja puoleen minuuttiin, jättäen itsestään raskaan mutta raikkaan jälkimaun. Säkeistössä muristellaan ja valmistaudutaan kertosäkeen kaiken voittavaan iskuun ja toimiihan iso leka, kun sen aika koittaa. Taustaa elävöitetään hiljaisissa kohdin kornmaisilla kitaraefekteillä ja mätön aikana mm. äijäköörilauluilla, eikä edes pieni
Suburban Tribe -vivahde ole ainakaan haitaksi. Erittäin lupaavaa.
Mika Roth
Sähköiho: Jäljellä elämää
Sähköiho on uunituore trio Helsingistä, mutta jäsenistöllä on jo melkoisesti soittokokemusta muista bändeistä. Ymmärtääkseni Jäljellä elämää -sinkku on ryhmän toinen isku, jolla hakkaava garage rock ja tunkkaisen puoleiset soundit pistävät kuulijan testiin.
Kolmessa minuutissa Sähköiho onnistuu samaan aikaan innostamaan ja puuduttumaan aisteja. Kitaristi-vokalisti
Eeva laulaa suorasukaisesti, rytmin jyskyttäessä sanojakin samankaltaisiin annoskokoihin. Eikä lyriikoissa lähdetä tavoittelemaan täydellisiä loppuriimejä, kun tuntoja puretaan ja kriittistä palautetta annetaan tarinan toiselle puoliskolle. Biisin ainekset ovat niukat, eikä lo-fi mentaliteetti varsinaisesti helpota lähestymistä, mutta on tässä silti jotain. Ankaraa alkuvoimaa, simppeli mutta nerokas rakenne ja kyllä – sehän tarttuu. Loppukevääksi lupaillaan jopa kokonaista pitkäsoittoa, jota ainakin minä jään odottamaan mielenkiinnolla.
Mika Roth
The Mayfly Scheme: Sun
Vajaan vuoden ikäinen
The Mayfly Scheme avaa uransa kuusiminuuttisella Sun-singlellä, joka kieltämättä loistaa kuin aurinko. Eikä tämä ole mikään armoton ja polttava tulikehrä pilvettömällä taivaalla, vaan lempeästi lämpöään jakava ystävällinen elämän lähde pilvipoutaisena päivänä.
The Mayfly Schemen musiikki on ajatonta ja silti hyvin vahvasti 60- ja 70-lukuihin liittyvää. Jos joku olisi väittänyt, että tämä kappale olisi jokin Woodstockin aikainen kukkaislasten viritelmä, olisin saattanut jopa uskoa moisen. Kiireetön poprock halailee psykedeliaa, uuttaa mystisyyttä folkista ja americanasta, eikä edes kavahda progehtavan bluesin suomaita. Kuusi minuuttia on sinkkuraidalle tuhottoman pitkä aika, mutta biisi kehittyy halki matkansa siinä määrin, ettei Sunin seurassa pääse tylsistymään.
Mika Roth
Lukukertoja: 5641
