Sinkut II - Tammikuu 2019
Hollow Thoughts: Scarred Generations
Inverse Records
Viime vuonna perustettu Hollow Thoughts on aiemmin ehtinyt julkaista vasta yhden sinkun, syyskuussa ilmestyneen Half Deceasedin. Teemat eivät ole muuttuneet sittemmin valoisammiksi, kuten kansikuvakin jo kertoo, ennemminkin varjot ovat vain pitenemään päin.
Siinä missä esikoisella metalli oli melodisempaa ja saksalaishenkistä, on toisella kierroksella lisätty rautaa tankoihin urakalla. Raskaampi mätke siirtää yhtyettä lähemmäs brutaalimpia metallin kenttiä, mutta toisaalta mukana on edelleen vahva annos melodisuutta, monisävyisyyttä ja yllättäviäkin sovituksellisia ratkaisuja. Scarred Generations onkin mitoiltaan kunnioitettavan kokoinen, mutta edes päälle kuuden minuutin mitta ei saa panssaria juuttumaan mutaan. Väliosien hälyiset puhetaustat epäilyttivät ensimmäisillä pyörityksillä, mutta nekin asettuivat toiston myötä paikoilleen. Mielenkiintoinen coctail joka pitää kaikki ovet avoinna kehitykselle.
Mika Roth
Imppu: I Think Your Boyfriend is Gay (feat. Stephen Paul Taylor)
Zukunft Musik
Imppu on Lahdesta ponnistava pop-artisti, joka on mahdollisesti syntynyt +30 vuotta liian myöhään. Tai sitten kyseinen nuorimies on vain poikkeuksellisen kiintynyt juuri 80-luvun jälkimmäisen puoliskon syna- ja elektropoppiin, jota tämä sinkkuraita tuikkii ja vilkkuu. Lisää kummastusta aiheuttaa se fakta, että sinkulla Imppua avittaa kanadalainen Berliiniin asettunut post-synapo-retrowave muusikko
Stephen Paul Taylor.
Taustat ja taustavoimat ovat siis kohdillaan, mutta tarttuuko seksuaalisuudella pelaileva biisi, vai onko lopputulos enemmänkin tuhruista peesailua? No, kyllähän tämä on oikeasti alusta loppuun saakka 24 karaatin kasarikultaa, joka tekee kunniaa alkukautensa
Erasurelle,
The Human Leaguelle ja lukuisille muille. Todettakoon kuitenkin lopuksi, että tämä ei ole mikään sieluton pastissi, vaan aidosti omilla kimallebuutseillaan seisova komistus.
Mika Roth
J.Matkala: Laululintu
Lumpeela Julkaisut
J.Matkala on tamperelainen muusikko ja laulaja/lauluntekijä, joka aiemmin on ilmaissut tuntojaan englanninkielellä. Vuonna 2016 pöytälaatikon sisältöä lähdettiin onneksi käymään läpi, ja kappaleet saivat suomenkieliset tekstit, kun materiaalista ryhdyttiin työstämään albumikokonaisuutta.
Ensimmäinen single on mitä selvimmin hyvin henkilökohtainen numero, jossa kertoja laulaa jo edesmenneelle isälleen. Suomalaisugrilainen kaiho ja menneen paino ovat tuttuja palapelin osasia, mutta toiveikkuus ja positiivisuus ovat nekin läsnä. Kappaleen soinnista voi
Tapio Rautavaaran lisäksi löytää myös
Johnny Cashin ja parin muunkin Mystisen Lännen tarinoijan ääniä. Onko tämä nyt sitten kaihoisaa iskelmää, folk-popin amerikkalaissuomalaista muotoa, vai bluegrassin perimää? Luultavasti hieman kaikkea tätä sekä muuta, mikä saa odottamaan (toivottavasti pian) julkaistavaa albumia innolla.
Mika Roth
Jani Matti Juhani: Laulu työläiselle
Playground Music
Jani Matti Juhani on julkaisemassa piakkoin uuden sooloalbumin nimeltään PISTE. Ensimmäisen sinkkubiisin ja koko albumin tuottajana on toiminut
Tero Alanko, jonka neuvot ja mielipiteet ovat kuuleman mukaan olleet ainoat ”ulkoiset tekijät” kiekon syntytarinassa. Jani Matti Juhani vastaa siis kaikesta muusta itse, eikä biisiä ole vaikea tunnistaa luojansa luomaksi.
Kappale kertoo tavallisen kaupunkiin muuttaneen duunarin uskosta omiin mahdollisuuksiinsa, vaikka johtoporras ja muutosvoimat kaatavat lokaa niskaan. Mikään ei kuitenkaan pysty murtamaan häntä, joka uskoo johonkin itseään suurempaan ja parempaan. Luokkatietoinen poprock on saanut aineksia mm.
Lou Reedin ja alku-uransa
David Bowien tekemisistä, mutta nostalgia on alun vinyylirätinöitä ja lopun hälyääniä myöten rakennettu puhtaalla sydämellä. Nyt taitaa olla tulossa melkoinen albumi, ainakin näin ensisinkun valossa.
Mika Roth
Kaarle Viikate & Marko Haavisto: Keidas
Longplay Music
Kaarle Viikate & Marko Haavisto pyöräyttivät juuri valmiiksi toisen pitkäsoittonsa
Kuu on vaarallinen, jolla herrain suomirockmetalli svingaa ja svengaa raskailla punteilla. Mukana on kaksi mittaa kotimaista melankoliaa ja vähintäänkin toinen moinen suomitettujen westernien tenhoa.
Avainkysymys kuulunee: kuinka
Viikatteelta viimeisin sinkkubiisi Keidas oikein kuulostaa? Ja vastaus kysymykseen kuuluu: tarpeettoman runsaasti. Keidas on nopea ralli, jolla heppa saa ravata vauhdilla ja astetta kevyempi soundi istuu satulaan kuin stetson lehmipojan päähän. Rikas kitarasoundi, rullaava yhteensoitto, tenhoa uhkuvat lyriikat ja siihen päälle vielä silottelematon kitarasoolo. Mukana on hiukan rautalankaa, iskelmää ja vaaran takaa voi kuulla jopa moottorin jyrinän, jos oikein korviaan pinnistelee.
Mika Roth
M: Kivillä ja kannoilla
Solina Records
M, eli
Minja Koski, on julkaisemassa helmikuussa toista pitkäsoittoaan
Näytän missä asun. Tulevaa kiekkoa ovat pohjustaneet jo tunnelmallinen ja tumma
Miljoonatalon lapset, sekä rytmikkäämpi
Puhu mut pyörryksiin jotka kumpikin vihjailivat seesteisemmän elektropopin jatkuvan esikoiselta tutuilla urilla.
Kivillä ja kannoilla piirtelee kuvioitaan vajaan neljän minuutin ajan, laulun asettuessa pienimuotoisesti veistettyjen elektronisten karmien yläpuolelle. Ilmaisun ollessa näinkin niukkaa nousee tulkinta ja teksti erittäin merkittävään asemaan, joten mitä M kertoo meille? Kivillä ja kannoilla -pelissähän ei saa osua maahan, eikä M näemmä tunnustakaan normaalin musiikkipainovoiman lakeja. Biisi leijuu kuin huomaamatta koko kestonsa, luoden silti kaipuun – tarpeen kuunnella heleän kuulas neliminuuttinen uudelleen, ja vielä uudelleen. Hyvää lupaa siis tulevaa pitkäsoittoa odottaville.
Mika Roth
Palehørse: Pale Horse
Indie Recordings
Hieman konstikkaan nimen omaava
Palehørse tunnettiin aiemmin nimellä
Amendfoil, mutta kaikkihan tunnetusti muuttuu. Nimenvaihdoksen lisäksi yhtye on löytänyt uuden kodin norjalaisesta levy-yhtiöstä, eivätkä ne stonerin ja metallin mutkatkaan ole enää ihan niin kimurantteja kuin aiemmin.
Pale Horse -kappale on kuuleman mukaan kulkenut trion mukana jo jonkin aikaa, eikä sinkkuraita tule välttämättä kuvaamaan täysin huhtikuussa ilmestyvän debyyttikiekon antia, mutta saataneen tästä jo jotain osviittaa. Stoner edellä kolmikko puskee edelleen, mutta melodisuuden ja suoran rokkaavuuden osuus on kiistatta kasvanut, jos nyt äänivallit ovatkin yhä melkoisen kokoisia. Laulumelodia nousee pontevasti riffiseinästä taustalaulujen napsahtaessa mukavasti kohdilleen, sieltähän aina tarpeellisia koukkuja kun saadaan. Pinnat vielä viimeisen minuutin avaavasta, yllättävästä suvannosta.
Mika Roth
Pink Chameleons: Religion
Soliti
Pink Chameleons on vuonna 2016 syntynyt yhtye, jonka moottorina toimii
Black Lizardistakin tuttu
Paltsa-Kai Salama. Vokalisti/kitaristin rinnalla soittaa rytmiryhmä, jossa rumpalin tehtävänä on tuplata myös kiipparistina. Tyylillisesti yhtye sijoittuu 60-lukulaisen garagerockin hiljaisemmalle seinustalle, psykedelian ja protopunkin toimiessa jonkinlaisina rosoisen soundin ääripisteinä.
Vain hieman päälle kaksi ja puoliminuuttinen Religion luottaa vahvasti soundiin, jossa akustiset soittimet ja alla särisevät sähkökepit rakentavat levottomuutta suosivan äänimaiseman. Ja tokihan tässä ovat karvat pystyssä, kun kappale kertoo uudesta messiaastamme: rahasta. Protestilaulumainen Religion etenee kuin hyvin organisoitu marssi, jolla poljento pitää tahdin rivakkana vaikkakin samaan aikaan riittävän rauhallisena. Pienimuotoinen kitarasoolo ja edestakaisin huojuva äänivalli, joka pysähtyy kuin seinään. Toimii.
Mika Roth
Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat: Kaukametsä
Kun yhtye lähtee tulkitsemaan itseään
Aleksis Kiveä on moisesta rohkeudesta nostettava hattua.
Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat on luonut ensimmäisen valmiiseen runoon sävelletyn kappaleensa, mutta kuinka käy näiden neljän rohkean soittajaveljen koitoksessa?
Runo johon kappale perustuu, julkaistiin jo vuonna 1866, mutta teksti ei irvistä bändin polveilevasta rockista. Kuuleman mukaan yhdellä istumalla syntynyt sävellys kun tuntuu korostavan Kiven sanoja juuri oikeista kulmista, eikä yksikään hetki pistä ikävällä tavalla korvaan. Toki Kiven kieli on kuvastoineen hieman vanhahtavaa, mutta tässä yhteydessä runon ja rockin liitto toimii juuri erilaisuuden moottorivoimalla. Kappaleessa on riittävästi dynamiikkaa, eikä edes viimeisen minuutin pieni junnaus haittaa menoa, nähdäänhän kuitenkin taivaan maat.
Mika Roth
Red Raven Down: Highway of Death
Inverse Records
Seinäjoelta kotoisin oleva
Red Raven Down lupaa metallinsa voimaannuttavan. Vuonna 2017 enemmänkin pikkujulkaisuja pyöräyttänyt yhtye palaa kentille vahvana, luvaten hieman uutta kulmaa bändin soundiin ja soittotyyliin. Mainitaanpa saatteessa itsensä
Rage Against The Machine, mikä korottaa allekirjoittaneen kohdalla odotuksia potenssiin.
Highway of Death kulkee jouhevasti modernin deathin ja asennemetallin välistä kenttää, soiton groovatessa ja ytimeen punotun melodian tarttuessa. Vokalisti
Jani Korpela pistää 110 prosenttia peliin, eikä vaikutusta sovi kiistää miehen kiskoessa itsestään raa’an ja puhtaamman tyylin näytteitä. Viisiminuuttinen biisi uhkaa puolenvälin jälkeen juuttua jo hetkittäin paikoilleen, mutta onneksi rakenteet kehittyvät ja kaava ei toista itseään loputtomiin. Loppumetreillä saadaan ilkeä kitarasoolo ja taustatkin liikkuvat luontevasti uusiin suuntiin, tarjoten jopa parit pikku yllätykset.
Mika Roth
Riikkahoi: Superrakkautta
Luova Records
Elektropop-duo
Riikkahoi ilahdutti jokin aika sitten
Minkkejä-sinkullaan, jonka veikeä kasaripop sai hymyn vierailemaan suupielillä. Säännöt ovat menneet hieman uusiksi tuoreella sinkuralla, sillä Superrakkautta ulottaa etenkin kosketinsoundeillaan ja vokalistin laulutyylillä juurensa jopa 60-luvun kaihopoppiin.
Ei ole helppoa rakastaa, vaikka olisi millaista Superrakkautta. Mutta kuten tiedämme: rakkaus asettuu kaiken maallisen ja järjellisen yläpuolelle, kaiken se kestää ja kaiken se kärsii. Jopa ne tarpeettomat iskut, niin fyysiset kuin psyykkisetkin. Alle kolmessa minuutissa tarina kulkee siipi maassa eteenpäin, äkkiväärähkön biisin välittäessä kevyen häiritseviä viboja – ei kai kertojaa nyt ihan oikeasti lyödä? Onhan kyse vain metaforista? Pieni helmi joka on kenties outo valinta sinkkuna, mutta albumikokonaisuudessa voi hyvinkin olla se tuiki tärkeä palanen.
Mika Roth
SeRoosa: Vahva mieli
Tuore Records
Hip-hop artisti
SeRoosan tulevalta
Puoleni-albumilta on lohkaistu ensimmäinen sinkku, joka jatkaa vajaan vuoden takaisen
Kasvukokemus-pitkäsoiton viitoittamalla tiellä. Vahva mieli on tavoitetila ja kohde, mutta nykymaailman yksilöitä ja yksilöllisyyttä puristavassa mankelissa pieni ihminen jää kovin usein pinteeseen.
SeRoosa ehtii sanailemaan melkoisen määrän ajatuksia, pohdintoja, huomioita ja infoa näihin reiluun kolmeen minuuttiin. Soundit ja biitit heijastelevat tekstien painostavaa ja ahdistavaa tunnelmaa, mutta kaikki toivo ei suinkaan ole mennyttä. Oikeastaan rivien puhdistaessa ilmaa tästä voi jopa uuttaa voimaa omaan taisteluun, sillä kuten kertosäkeessäkin todetaan: paratiisin luominen on yhä mahdollista. SeRoosa luottaa pieneen soundiin, harkittuihin efekteihin ja selkeään ulosantiin, jotka kaikki vain vahvistavat lopputulosta. Erinomaista.
Mika Roth
Superdeathflame: Falling in Shades
Inverse Records
Kotkalainen
Superdeathflame julkaisi vuosikymmenen alussa
The Last Wave -debyyttialbuminsa, jolla ryhmän death/thrash möyri väkevänä. Toista albumia on saatu odotella yllättävän pitkään, joten ehkäpä Falling in Shades enteilisi jo moista?
Tuore biisi sijoittuu melodisen death metalin ruotsihenkiseen päätyyn, jossa kitarat vievät ja vokalistin tyyli vaihtelee puhtaasta laulusta karheaan kärinään. Eli göteborg-soundia tässä muokataan vuoden 2019 tarpeita silmällä pitäen, mutta kakun pohjalla on myös yhä pieni thrashinkin kerros. Vajaassa neljässä ja puolessa minuutissa siivu osoittaa jo merkkejä tarttumisesta, vaikka melodian ja puhtaiden vokaaliosuuksien kaikkia tehoja ei saada mielestäni irti. Soundipakin pohjalla kilisevät koskettimet/efektit ovat nekin selkeä lisäarvo, jota kannattaisi ehkä hyödyntää rohkeamminkin mutta silti varoen.
Mika Roth
Tomi Nordlund & Syvä Joki: Vuodet
Soit Se Silti
Tomi Nordlund & Syvä Joki valmistautuu toisen albuminsa julkaisuun kolmannella kiekolta lohkaistulla sinkulla. Siinä missä viime vuoden lopulla ilmestynyt
Tiellä ei mihinkään -sinkku yllätti pehmeällä popillaan, tuntuu uusi julkaisu istahtavan jonnekin kaihoisan suomi-iskelmän, kevyen kaurismäkiwesternin ja modernin folk-popin yhtymäalueille.
Kuten nimestäkin jo voi aavistella, pohditaan tässä nyt ajan vastustamattomia rattaita. Ne vievät meidät kaikki mennessään, mutta toisaalta: eikö juuri se ole elämän tarkoitus, elää ja nauttia kaikista annetuista ja saaduista vuosista? Yhtye pyörii ja keinuu aprikoidessaan suorastaan viehkeästi, jos nyt suorat vastaukset jäävätkin lopulta esittämättä. Eikä siinä mitään, sillä kaihoisasti soivat akustiset kitarat, muutama näppäily sähköistä keppiä ja pohtiva laulu kyllä riittävät juuri nyt elämän tarkoitukseksi.
Mika Roth
Vagabond Hearts: The Sheep
Tarina ei kerro, mistä tamperelainen
Vagabond Hearts on saanut nimensä, mutta tämän action-pitoisen rockin perusteella se ei nähtävästi ole ainakaan
Rod Stewartin albumin mukaan kastettu. Ennemminkin veikkaisin pyhän
Led Zeppelinin ja kumppaneiden vaikutteita, kun kitarariffikin kuulostaa (positiivisella tavalla) brittilegendan jalanjäljissä riuhtovalta.
The Sheep ei siis kulje lauhkeana pitkin laitumia, vaan potkii siellä progehtavan rocklaitumen vauhdikkaammalla ja aurinkoisemmalla puolella. Vahvat vokaalit ja runnova kitara johtavat joukkoa, mutta ei rytmiryhmäkään juurru paikoilleen, vaan kappale räiskitään esimerkillisellä moraalilla ja hyvällä fiiliksellä alusta loppuun saakka. Eikä itse biisi jää vahvan asenteen jalkoihin, juuttuuhan päämelodia rohkaisevan nopeasti soimaan takaraivoon. Olisiko vuonna 2019 aika jo julkaista jatkoa reilun vuoden takaiselle EP:lle? Mielestäni olisi.
Mika Roth
Lukukertoja: 4457
