07.05.2003
Yo-talo/Tampere
Pahoja poikia, kirottuja lokkeja eikä häpeän häivääkään, siinäpä ohjelmaa keskiviikkoillan ratoksi. Yo-talolle oli suunnannut kulkunsa melko olematon, mutta sitäkin innokkaampi yleisö. Eli kaikki ne, jotka eivät katsoneet kotistudioidensa ääressä Suomen jääkiekkohistorian itseään toistavaa nöyryytystä. 5-1 oli tilanne, kun lähdin kotoa. Suomi juhlii, kivakiva. Mutta ei kun antaa mennä vaan ja peli saatiin jo siihen 5-6:een, kun illan ensimmäinen akti, nelimiehinen skapohjaista punkkia vääntävä Evilsons oli settinsä hoidellut. Eli eipä paljoa menettänyt kotoa lähtiessään.
Pahat pojat soittivat hyvin, säröä ska -biitin päälle ja ainakin minun jalkani alkoivat jo lähteä rytmiin. No Shamen Sampsa soitteli levyltä tunnelmanvirittelijänä Rancidia ja sitä tuntui Evilsonsin poijaatkin kuunnelleen. Sitten sitä säröä ja kohtuullisen karkeaa laulantaa. Ja aika hauska versio Del Shannonin Runawaystä. Jep, ensimmäinen Fullsteam -kiertueen artisteista oli toimiva ja mielenkiintoinen uusi tuttavuus.
Damn Seagullsia on pitänyt mennä katsomaan kauan ja hartaasti ja nyt se sitten viimein tuntui lutviutuvan. Lavalle saatiin viides mies ja Hammondit, joilla soiteltiin ulisevaa ja soraista maustetta Lokkien vauhtirokkiin. Punkmausteita, poseerausta ja niin edelleen. Oikeastaan keikan alkupuoli meni vähän viritellessä, muun muassa mies kävi naputtamassa vasaralla rumpumattoa lattiaan ja meininki oli jopa huolestuttavan rauhallista. Mutta kuin tilauksesta eräskin punkahtavan oloinen hahmo yleisössä kommentoi: Tää on iha liian hidasta. Laulaja-kitaristi Lauri pyysi anteeksi, heitti kitaran nurkkaan ja siitä alkoivat sellaiset bileet että...Vauhtia tuli parisataa mailia lisää ja Laurin poseeraus mikin kanssa oli mitä mainiointa. Tässä vaiheessa kyseinen punkahtava herrasmies päätti osallistua geimeihin ja kipusi lavalle. Ehtihän tuo aikansa siellä laulaa mikkiin ja soittaa niin ilmakitaraa kuin ilmarumpujakin, ennenkuin vääjäämätön tapahtui. Selkeä vahinko, mutta silti. Lauri onnistui taputuksellaan ja halauksellaan kaatamaan miekkosen melko vauhdikkaasti alas lavalta ja pyyteli sitä sitten kovin anteeksi keikan aikana ja sen jälkeen. Mut hei, no hard feelings, sehän on välillä homman nimi.
Yleisö antoi ansiosta suosiota vauhtiin päässeelle orkesterille ja tilauksesta huolimatta encore jäi saamatta. Silti jäi hyvä maku suuhun. Se on jännä juttu tuossa Seagulls -viisikossa, että minun silmääni vain basisti Toni Koskinen tuntuu omaavan tuollaisen kahelinuskottavan rock-imagon, muu porukka voisi soittaa vaikka sitä herkintä kitarapoppia. Mutta ulkonäkö pettää, ainakin tänä iltana Kirotut lokit harjoittelivat syöksykierteitä.
Ilta oli taas ehtinyt pitkälle ja maku suussa vielä sokerinen edellisestä vedosta, kun Salon punkylpeys No Shame asteli lavalle ja alkoi viihdyttämään kansaa. Materiaalia kuultiin niin tuoreelta tuplalta kuin vanhojen aarteiden varastostakin. Jotenkin ei tahtonut itse eikä muukaan yleisö enää ihan kybällä syttyä schpunkista Lokkien loistavan menon jäljiltä. Silti peruskovan setin nelikko paahtoi, tunnelmapaloilla ja ryttyytyksellä. Hyppyjä, kitarannostoja ja lentävää räkää. Asenne kohdallaan, menevä ja iloisen räkäinen soitto. No Shame on jotenkin aina takuuvarma bändi. Saas nähdä, mitä ihmiset tykkäävät ensi kesän Provinssissa.
Kaiken kaikkiaan Fullsteam –levy-yhtiön ensimmäinen kolmen meno-orkesterin kattaus oli todella maittava. Vaikka Lokit veivät tänään voiton, niin kyllä Pahat pojat ja Häpeämättömät hoisivat oman leiviskänsä kiitettävästi. Eli ei muuta kuin odottamaan sitä seuraavaa kattausta.
Ilkka Valpasvuo
