Vandenbergs MoonKings: Rugged and Unplugged

Vandenbergs MoonKings käy akustisesti läpi tuotantonsa tähänastisia helmiä, antaen rummun paukkua vain yhdellä raidalla. Mukana on tietysti myös muuta materiaalia kitarasankari Adrian Vandenbergin mittavan uran varrelta, sekä yksi pakollinen uusi numero. Mutta miten tuoreemmat biisit pärjäävät vertailussa Vandenberg-yhtyeen ja Whitesnaken helmiin?

Eläkeikää kolkuttelevan Adrian Vandenbergin ura on ollut monipuolinen ja kiinnostava. Niinpä on täysin perusteltua, että kitaristin viimeisin yhtye, Vandenbergs MoonKings, pyöräyttää nyt akustisen kiekon pihalle. Kahden vaihtelevasti onnistuneen studioalbumin jälkeen on taatusti hyvä pohtia tulevaa, jos ei muuten, niin akustisten soitinten parissa nyt ainakin.

Harmi kyllä Rugged and Unplugged on todellisuudessa vain EP-mittainen julkaisu, sillä mukana on seitsemän oikeaa kappaletta, sekä yksi alkiomaiselta biisirungolta kuulostava aihio. Miksi siis tehdä akustista levyä ensinnäkään, jos siitä pitää tulla tynkä? Logiikan löytäminen tästä ratkaisusta on vaikeaa, joten ei auta kuin toivoa, että tulevaisuudessa julkaisusta saadaan myös laajennettu laitos – kenties jopa ihan elävällä kuvalla varustettu sellainen.

Omien siivujensa lisäksi Vandenbergs MoonKings versio pari 80-luvun eri puoliskoilta napsaistua herkkua. Kappaleista ylivoimaisesti vanhin on Vandenberg-yhtyeen samannimiseltä debyyttialbumilta napattu Burning Heart. Vuosihan oli tuolloin 1982 ja alankomaalainen hard rock tuikki ja räiskyi siinä missä angloamerikkalaiset kilpakumppanitkin, mutta tällä puolislovarilla Vandenbergin melodiataju pääsee jo kukkimaan esteettä. Niin alkuperäisessä versiossa kuin akustisessakin.

Toinen kasariherkku on Whitesnaken vuoden 1989 Slip of the Tongue -albumilta napattu Sailing Ships. Tämäkään siivu ei olennaisesti eroa alkuperäisestä, sillä levyversion melodisuus ja tunnelmallisuus olivat aikanaan jo vahvoja. Akustisena vetona helmi on kuitenkin lyhentynyt yli minuutilla, mikä ei tosin syö tehoista pois prosenttiakaan.

Uusimman bändinsä kanssa Vandenberg ei ole vielä yltänyt aivan samoihin sfääreihin kuin valkoisen käärmeen kera, mutta onnistumisia löytyy kyllä kuukuninkaidenkin rieskoilta. Esikoisalbumilta mukaan on kelpuutettu hieman tarpeettoman kevyesti toteutettu Out of Reach, sekä huomattavasti jouhevammin kulkeva One Step Behing, joka tosin edelleen tuntuu päätyvän umpikujaan sovituksessaan. Debyytin Breathing onkin lopulta se numero, joka hengittää vapaimmin.

Vuoden takainen MK II on edustettu kahdella siivulla. Walk Away sijoittuu kiistatta koko levyn kapeaan kärkeen, kunpa vanha kunnon Coverdale olisi vain päässyt puhisemaan siivuun enemmän ukkosta. Avaukseksi sijoitettu What Doesn’t Kill You on sen sijaan suuri kummajainen, sillä biisi ei toimi edelleenkään sen ihmeemmin, tai sitten vika on vastaanottajassa. Näin vain levyn sulkeva Sundown on täysin uusi kappale, ja tässä tapauksessa sana ’kappale’ on venytetty, sillä kyseessä on vain puolentoista minuutin mittainen instrumentaali.

Kaunis pieni hetki siis, mutta vajaan 27 minuutin sijaan tällainen erikoisuus pitäisi olla ainakin tuplakokoinen. Ja rohkeampia valintoja biiseihin, kiitos.

Mika Roth