17.11.2018
Suomalainen kansanmusiikkiyhtye Frigg etsii vallan ja loiston sijaan maanläheistä joulua. Löytyykö se viulujen, mandoliinien ja muiden kielisoittimien avulla? Entä auttaako asiaa, kun solisteina häärivät Johanna Försti ja Timo Rautiainen, nuo kevyen musiikin kentillä hieman toisenlaisten patojen ääressä häärineet ammattilaiset. Yksitoista joululaulua, uusia sovituksia ja tuoreita näkemyksiä. Kyllähän tässä jo joulumieli hiipii kyynisemmänkin kriitikon sieluun.
Joululevyjen tekeminen on tarkkaa puuhaa, sillä monet valon juhlalle keskeiset kappaleet ovat vuosien saatossa saavuttaneet jo niin ikonisen aseman, että tuoreiden kulmien löytäminen niihin on takuulla haastavaa. Friggin etuna on tietysti se, että neljällä viululla, kitaralla, bassolla, mandoliinilla, citternillä ja silloin tällöin kuultavilla säkkipilleillä bändi pystyy rakentamaan aivan omanlaistaan äänikudosta.
Frigg on ottanut lähtökohdakseen maanläheisen, lämpimän ja kuulijoita puhuttelevan kansanmusiikkijoulun tarjoamisen, ja kappalejoukko on kasattu mitä ilmeisimmin juuri intiimejä keikkoja silmällä pitäen. Yhtye tekeekin solistiensa kanssa joulukonserttikiertueen, joilla suomalaiset jouluklassikot saavat tuoreet vaatteet sekä hieman uudempaa seuraa.
Albumin vanhin numero on Tonttu, jonka juuret juontuvat aina 1880-luvulle saakka. Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi sävelsi vanhaan runoon 1940-luvulla kappaleen, josta Frigg solisteineen luo nyt mitä kauneimman, heleimmän ja suorastaan hartaaksi kasvavan pienoisteoksen. Toinen samoille ikävuosille yltävä klassikko on Topeliuksen kirjoittama ja Sibeliuksen säveltämä En etsi valtaa loistoa, tosin omaan makuuni raita sovituksineen alkaa olla jo tarpeettomankin konservatiivista menoa.
Lähes sata vuotta on myös mittarissa Gustaf Nyqvistin alkujaan säveltämässä Luo, luo, loistosi luo kappaleella, eikä Arkihuolesi kaikki heitä ole sekään enää kovin moderni viisu. Standardit ovat tietysti standardeja, mutta eivät nämäkään esitykset saa vielä kuusenvaloja syttymään. Tuoreempia joulukappaleita edustaa instrumentaali When the Land is White With Snow, jonka englantilainen Chris Wood julkaisi ensi kertaa vajaa kymmenen vuotta sitten. Suhteellisen uudeksi kappaleeksi tämä pienimuotoinen teos kuulostaa iättömältä, mutta Woodhan nyt onkin sarallaan melkoinen tekijä.
