Oliver – Singlet 2014-2018
25.10.2018
Oliver julkaisi vuosina 2009 – 2013 yhteensä kolme pitkäsoittoa, minkä jälkeen bändi päätti jättää albumiformaatin taakseen. Seuraavina vuosina yhtye julkaisikin yhteensä 11 sinkkua, jotka nyt on koottu yksiin kansiin. Onko tämä siis ’pelkkä’ sinkkukokoelma, vai jotain suurempaa – kenties jopa ihan omanlaisensa kokonaisuus?
Sanotaan että aika kertoo aina tarinan, kunhan sitä osaa vain kuunnella. Tuo vanha viisaus muistui mieleen, kun kuuntelin Oliverin kronologisesti kasattua sinkkukokoelmaa. Nämä biisithän on julkaistu lähinnä digitaalisessa muodossa siten, että yksi biisi on ollut aina yksi sinkku. Näin viiden vuoden mitalle levittyvä tarina kertoo paljon vokalisti/kitaristi Jari Väyliön henkilökohtaisesta kriisistä, joka ajoi liiton karille ja sydämen punnitsemaan itseään kerran toisensa jälkeen.
Aikamatka käynnistyy kuvaavilla sanoilla: Teen elämäni virheen jos en saa sanottua suoraan / mitä merkitsee kun sä tartut kiinni ja saat / mut nauramaan oman onneni nojaan nojaamaan. Mitäpä muutakaan kukaan meistä voi tehdä, kuin heittäytyä elämän aallokkoon, kävi sitten miten kävi. Biisi itsessään on parhainta ”U2 kohtaa Kentin suomalaisessa tanssiravintolassa nuorten iltana” -messua, mitä bändi on ikinä aiemmin tehnyt. Menneiden pohtiminen, omien valintojen tarkastelu, virheiden tunnustaminen – kaikki tämä on kovin inhimillistä, ja suomalaista.
Täysosumaksi on laskettava myös toisena kuultava Osa maailmanhistoriaa, joka osaa himmailla ja rähistä sopivassa suhteessa. Ensimmäinen minuutti kasvatetaan, sitten koukutetaan lyhyellä kertosäkeellä, jonka jälkeen liutaan kuin huomaamatta Don Huonot -soundiin. Mikä ei siis ole lainkaan hullumpi siirto. Samaa kaavaa hyödynnetään härskisti myös kiekon toisella uudella raidalla, mutta uskallan väittää että tänä vuonna valmiiksi saatu Yksi yö taitaa pistää vielä paremmaksi.
Parisuhdeprobleemista ja sydämen kivuista kertoo tavallaan myös hieman myöhemmin kuultava Tervaa ja höyheniä. Nyt sosiaalisen turvaverkon muodostaa kaveriporukka, joka pitää huolta omistaan. Kävi sitten mitä kävi. Itse biisi on melankoliassaan kuin nykyaikaistettu versio Gösta Sundqvistin inhorealistisesta Suomesta, jossa työttömyys, sun muut lisämurheet tuovat kuoppia matkaan. Voittava melodia, yhtä kaikki. Viittä vaille euroviisukelpoinen Juoksen on myös kaikkine kaikukuoroineen ja nostatuksineen kuulemisen arvoinen biisi, vaikka teksti jääkin lupaavan alun jälkeen juoksun sijasta polkemaan paikoilleen.
Paikoilleen jäävät tamppaamaan myös muutamat biisit, jotka ovat toki hienoja ja ylväitä, mutta kovasti kapealla alalla operoivia. Onneksi Ailavjuu (joka kirjoitetaan juurikin noin) tulee ja räjäyttää bändin stadioneita kosiskelevan rockin paukkuessa sinne kasari-aikaan saakka. Klisheistä on meno, mutta tällä erää bändi osaa käyttää tilanteen hyväkseen, kun mitään ei yritetä sen kummemmin piilotella. Kimalteesta kuoritun, vanhemman Van Halenin jäljillä tässä tavallaan jo ollaan, mutta kyllähän niillä reiteillä kannattaakin käyskennellä.
Rikkoakseen kaavaa bändi on sijoittanut bonuksiksi kaksi upouutta kappaletta, sekä kolme demoversiota edellä kuulluista sinkuista. Yksi yö jo käsiteltiinkin aiemmin, eikä demoista löydy juuri positiivista sanottavaa, mutta onneksi toinen tuore raita, Minä täällä taas, tuo kuvioon mukaan jotain uutta. Alakuloinen mies & kitara -viritelmä saa tukea taustalta, mutta riisutussa muodossaan biisin seesteinen virta on kuin Sir Elwoodin hiljaiset värit kohtaisi rehellisesti suomalaisen J. Karjalaisen. Näin lähelle optimia yhtye ei ole tuolla saralla aiemmin yltänyt, joten tulevaisuus näyttää uusimpien siivujen perusteella äärimmäisen lupaavalta. Toivottavasti ryhmä nyt julkaisisi yksittäisten kipaleiden lisäksi vaikka ihan EP-kiekkoja joskus. Sitä odotellessa tätä sinkkukokoelmaa kelpaa kyllä pyörittää.
Mika Roth
