12.10.2018
Kiviranta on ollut viimeisen vuoden aikana erittäin aktiivinen. Desibeli.netin sivuilla on arvioitu tuona aikana kolme bändin kasettia, joista jokainen on vienyt yhtyettä johdonmukaisesti eteenpäin. Bändin itsensä mukaan nimetty debyytti oli vielä lievästi raakilemainen kooste soundi-ideoista, mutta runsas potentiaali oli jo havaittavissa. Paletti ja tyyli jalostuivat jo huomattavasti tultaessa Dolce Vitan kohdille, mutta vasta uusin julkaisu, Gammasäde, iski lippunsa kaikkein otollisimpaan maaperään. Viisi biisiä ja noin 17 minuuttia, jotka sisälsivät rutosti tunnetta, rosoa, säröä ja purevia bassolinjoja. Desibeli.net haastatteli duoa, joka vastaili miltei yhteen ääneen kysymyksiin.
No niin, aloitetaanko pienellä historiankurssilla aloittelijoille. Eli mistä kaikki alkoi ja kuinka Kiviranta on saapunut nykyiseen pisteeseensä?
- Kiviranta alkoi aluksi kolmen henkilön bändinä, jossa Joonas soitti kitaraa, Ville rumpuja ja Max bassoa. Maxilla kuitenkin elämä vei pääkaupunkiseudulle ja nauhoitettiin eka nimetön julkaisu duona. Siinä sit pohdittiin, että miten saatais homma toimii myös livenä kahdestaan ja päädyttiin kokeilemaan rumpukonetta, joka osoittautuikin juuri oikeaksi valinnaksi! Sen jälkeen ollaan jatkettu kahdestaan ja rumpukone on vahvasti mukana saundissa!
Ryhmän uusin kasettin, Gammasäde, käynnistyy komeasti Teenagedreams-garagemätöllä. Biisi esittelee niitä ei ihan kauniimpia teiniunelmia, mutta tarkemmat tekstin avaukset ja tulkinnat kaksikko haluaa jättää aina kulloisellekin kuulijalle. Eli taide saattaa kohdata joskus elämän, mutta koskaan ei tiedä kenen elämän, koska ja miten.
Tästä tulkinnanvaraisuudesta onkin helppo siirtyä Kiviranta-yhtyeen musiikin syntyyn. Kaikki sävelet ja sanat on ymmärtääkseni luonut vokalisti/kitaristi Joonas Kiviranta, kun taas Ville Väisänen vastaa rumpukoneen ja basson lisäksi äänityksestä ja kansista? Onko tämä työjako pysyvä ja onko duo mahdollista kasvattaa esimerkiksi trioksi?
- Työnjako on juuri kuten mainitsit, paitsi Ville teki vain tämän viimeisimmän kannen. Sovitukset syntyvät yhteistyönä. Tällä hetkellä homma toimii näin hienosti. Jotain uutta laitetta on ehkä kuitenkin tulossa käyttöön, olisi hienoa saada välillä jotain erilaisia surinoita ja hurinoita kummittelemaan taustalle.
- Jotain samankaltaisia, joskin hieman toiveikkaampia, tunnelmia on tavoitettavissa mielestäni Kivirannankin musiikissa, joten yhdistelmä oli kokeilemisen arvoinen. Ja kyllähän se toimii! Hiroshiman poika on ainut tuttu työ Nakazawalta, mutta pitäisi kyllä tutustua enemmänkin.
