Haastattelut

Memoremains – popista discoheavyyn ja kauemmas

08.09.2018



Tulevaisuudessa siintää kuuleman mukaan jo seuraava julkaisukin, jolla kuullaan jopa flamencon kaikuja, joten kehitys se vain kehittyy. Ryhmän julkaisutahtihan on ollut melkoinen, kun puoleentoista vuoteen on saatu mahtumaan kuusi sinkuraa ja yksi EP, eikä mikään viittaa tahdin hiipumiseen.

Mutta palataan takaisin tuoreen EP:n maailmaan. Time is Running Out on mielestäni likimain täydellinen bilebiisi, jonka härski tarttuvuus on suorastaan käsittämätöntä. Oliko jo siivua luodessa selvää, että tämä muuten tulee uppoamaan kansaan? Vai kuinka vaikeaa on treeniksellä ja myöhemmin studiossa tarkastella ja arvioida omia lapsosiaan?

Mikko: - Vou, Kiitos! Muistan melodiaa tapaillessani miettineeni, kuinka tarttuva se on ja että haluan sen kantavan koko biisin läpi. Jo biisin demovaiheessa ilman sanoituksia se soi iltaisin päässä ja se oli merkki sen toimivuudesta, hahaa. Johanna teki biisiin tarttuvan iskevät sanat ja kokonaisuus sulautui hienosti yhteen. Se on semmoinen biisi ”minkä on aina halunnut tehdä”. Yleisesti ottaen paljonhan me treeniksellä analysoidaan ja käydään läpi demoja. Hienointa tässä porukassa on juuri se, että kaikilla tuntuu olevan avoin mieli kaikenlaiselle kokeilulle. Jopa semmoiselle, mikä ideana kuulostaa nololtakin. Ja paljon noloakin ollaan saatu aikaan, mutta niistähän me vain opimme mikä toimii ja mikä ei, hahah.

Memoremains Aleksi: - Kyllä se oli varmaan koko bändille jo demovaiheessa itsestäänselvyys, että Time is Running Out on se EP:n kappale, josta musiikkivideokin kuvataan. Se tuntui kaikista helposti lähestyttävimmältä ja heti ekalla kuuntelukerralla iskevältä.

Dreaming on puolestaan jätetty hyvinkin eteeriseksi ja vaimeaksi vedoksi. Miksi näin? Onko teksti siinä määrin vahva, että mikään muu muoto ei sopinut, vai mistä on kyse?

Johanna: - Biisi oli alunperin kitarasävellys ja sille haluttiin alusta asti antaa tilaa.

Mikko: - Ennen kaikkea haluttiin tästä balladista selkeästi erottuva biisi. Ja kyllä, myös biisin teksti jätti syntyvaiheessaan mielikuviin rauhaisan tunnelman alusta loppuun. Ei tahdo malttaa, että päästään tätäkin kappaletta livenä esittämään ja yhteislaulamaan.

Memoremains ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tehnyt ainuttakaan keikkaa, mutta tilanne tulee muuttumaan marraskuun 9. päivä, kun yhtye nousee Seinäjoen BAR 15:n, eli Warttibaarin, lauteille.

Mikko: - Olemme tuota hetkeä odottaneet kovasti ja työstäneet settilistaa siten, että saamme esitettyä tuotantoamme mahdollisimman monipuolisesti. Nyt olemme siinä pisteessä. Eiköhän viimeistään keikalla kuulla Memoremainsin uusinta saundia.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Eemeli: - Seurailkaa toimintaa Instagramissa ja Facebookissa, niin pysytte ajantasalla! Tässä vaiheessa ei haluta paljastaa vielä liikaa tulevasta (naurua).

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Markus Soini




Lukukertoja: 683
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös