Pienet - Elokuu 2018

Iron & Wine: Weed Garden
Sub Pop

Yhdysvaltalainen indie folk-artisti Sam Beam julkaisi esikoisalbuminsa jo 16 vuotta sitten, mink� j�lkeen mies on jatkanut Iron & Wine -nimen k�ytt�� sitke�sti. Tehty��n yhteisty�t� ensin Ben Bridwellin rinnalla coveri-albumin verran Beam yhdisti voimansa Jesca Hoopin kanssa. Nyt nuo yhteisty�kuviot ovat ainakin siin� m��rin sivussa, ett� uusi Iron & Wine -EP on tehty l�hinn� mestarin itsens� voimin. Toki studiossa ovat poikenneet muutkin soittajat, mutta vain tuntipalkkalaisten roolissa.

Beamin ensimm�inen EP 12 vuoteen on kuuden intiimin, riisutun ja silti eritt�in taiten rakennetun numeron kokonaisuus. Keski�ss� komeilee luonnollisesti Beam ��nens� ja akustisen kitaransa kera, mutta tilaa saavat my�s mm. sello, s�hk�basso, piano sek� erilaiset rytmisoittimet, joita perkussiomestari Joe Adamik koskettelee sangen s��steli��sti.

Yksik��n kappaleista ei l�hde varsinaisesti lentoon, eik� joukosta l�ytyne ainuttakaan uutta klassikkoa, mutta jos t�m� enteilee uutta albumia, on p�yd�n puhdistus vanhemmista raakileista paikallaan.

Mika Roth

---

Jukra: Ep�tosi

Jukra esitt�� juurevaa folkin kaltaista ilmavaa musiikkia, joka on musiikilliselta painoltaan l�hemp�n� poppia, mutta teksteilt��n jotain huomattavasti suurempaa. Parempien termien puutteessa kappaleita voisi kutsua jopa riisutuksi folkiksi, jossa Jennyn esitt�m�t tarinat saavat todella miettim��n asioita sanojen takaa. On vaikea nostaa yht� nelj�st� raidasta toisten eteen, mutta pakkovalinnan edess� Katkoviiva taitaisi olla se aution saaren Jukra-kappale.

Jenny ja kitaristi/munniharpisti Juhani jakavat 15 vuoden mittaisen musiikillisen historian, joka kuuluu ja n�kyy kappaleiden hillityiss� linjoissa, loppuun saakka mietityiss� yksityiskohdissa sek� juuri oikeassa ��nenpaineessa. Kaikki onkin ihailtavalla tavalla kohdallaan, eik� EP horju miss��n vaiheessa polultaan. On tietysti ��rett�m�n klisheist� todeta kuinka v�hemm�n on enemm�n, mutta t�ss� tapauksessa vanha viisaus ei voisi osua oikeampaan.

Ep�tosi on hiljaisesti ja v�h�eleisesti soiva pikkuhelmi, joka vaatii aikaa ja avaruutta avautuakseen, mutta joka antaa takaisin v�hint��nkin kaksin verroin sielunrauhaa. En l�yd� t�st� mit��n parantamisen varaa, joten olisiko ensisinkkunsa vasta viime vuonna julkaissut kaksikko jo valmis pitk�soittoon? Uskoisin niin.

Mika Roth

---

Kiviranta: Gammas�de
Suolavesi Records

Tamperelainen Kiviranta-duo jatkaa taannoin ilmestyneen Dolce Vitan viitoittamalla tiell�, eli postpunk kolisee ottaen heijastetta parista naapurigenrest�kin. Viisi biisi� ja noin 17 minuuttia, sek� rutosti tunnetta, rosoa, s�r�� ja purevia bassolinjoja, tietysti.

Avauksena eetteriin kajahtava Teenagedreams rokkaa h�peilem�tt�m�n ristosti, kun taas seuraavana kuultava Kuu laahaa melankolisia helmojaan seisovammissa lammikoissa. T�ss� ovatkin ne pelikent�n laidoille maalatut linjat, joiden sis�ll� Kiviranta postpunkkaa, rokkaa ja sylkee sanoja liev�sti haistattavalla asenteella. Ja asennettahan ei t�llaisessa musiikissa voi siis olla koskaan liikaa. Rauhas r�yh�� kuin Twin Peaksin The Bang Bang Barin estradille p��tynyt amerikkalaisversio nuoresta Kauko R�yhk�st�, jonka uusi aalto on vasta nousemassa kuohujensa p��lle. Gammas�de sulkee itsens� puolestaan l�hes motorikmaisella soundilla, kuinkas muutenkaan.

Ehk� se vaalittavin pikku aarre on silti keskelle EP:t� sijoitettu Ei pohjaa, jossa kaksikon kovempi ja pehme�mpi laita toimivat kenties tasapainoisimmin yhdess�. T�ll� kertaa synkimm�t vedet j�tet��n rauhaan, mik� on laskettavissa my�s plussaksi, sill� nopeampana Kiviranta kantaa huomattavasti pidemp��n. Noin omasta mielest�ni nyt ainakin.

Mika Roth

---

Memoremains: Louder

Memoremains ei j�� pit�m��n kynttil�it��n mink��n vakan alla, vaan saatekirjeen ensimm�isell� rivill� isket��n v�litt�m�sti faktat tiskiin. Sein�jokelaisten sekoitus oopperametallista, discoheavysta ja popista hiveleekin kielt�m�tt� korvia, ainakin silloin kun palaset loksahtelevat paikoilleen.

Ykk�sbiisiksi valittu Time Is Running Out upottaa metallivahvikkeisen saappaansa rohkeasti tanssilattialle, vaikka ��nivallin mitat voisivat t�ytt�� vaikka Wackenin ison lavan vaivattomasti. Eih�n popin, tanssimusiikin ja raskaiden ainesten yhdistely toisiinsa mik��n vallankumouksellinen idea ole, mutta kun Serpentin kaltaisia onnistumisia ropisee koriin, niin vaikea t�ss� on valittaakaan. Elementit vaikuttavat tutuilta, mutta lopputulos on silkkaa memoremainsia, mik� on melkoinen saavutus esikoisjulkaisulla.

Hold Me esittelee orkesterin herkemp�� puolta, tosin massiivisuus k��ntyy nyt rauhallisempaa raitaa vastaan. P��t�ksen� kuultava Dreaming loikkaakin sitten spektrin pehme��n p��h�n. Kappale on kiistatta kaunis, mutta itse j�in kaipaamaan jotain lis�� matkan varrelle. Eik� se jokin v�ltt�m�tt� ole betonil�hi�n kokoinen ��nivalli, vaan kenties jokin yll�tt�v� soitinvalinta, uusi osa tms. Joka tapauksessa eritt�in vahva startti nuorelta b�ndilt�.

Mika Roth

---

Pennies by the Pound: Bloodshed & the Blinding Sunlight

Pennies by the Pound on pitk�lti sama asia kuin herra nimelt��n Johannes Susitaival. Pitkiin nimiin tyk�stynyt mies vastaakin Bloodshed and the Blinding Sunlight -EP:ll� kappaleiden s�vellyksist�, sanoituksista ja sovituksista, sek� kiekon kansista, kuvista, musiikin tuotannosta, miksauksesta ja viel� lis�-��nityksist�kin.

Kiekon viidell� kappaleella progehtava ys�rirock saa r�nsyill� vapaasti renessanssimiehen k�siss�. Mainion nimen itselleen (Weird Al Yankovicilta?) napannut Running With Scissors sukeltaa p�� edell� progehtavan psykedeliapopinkin sammioon, eik� pisimm�ksi vedoksi kasvava Pedestrian Crossing ole niink��n kaukana David Crosbyn useammista tekemisist�. Tuota taustaa vasten aloituksena kuultavan Dinosaur Bonesin rymy�v� kitararock on suorastaan ��nek�st� � enk� olisi pahastunut pienest� lis�m�yk�st�k��n.

Toisaalta p��t�sraita The 1960s heijastelee rakkauden kes�n polaroidin keltaisia unelmia herttaisella tavalla, joten ehk� edess� on pieni valinta: rokataanko t�ss� nyt hihat ylh��ll� vai rakastetaanko vain enemm�n puita, ihan vaikka halailemalla? Kumpikin n�ytt�� luonnistuva ilman suurempia ongelmia, jos nyt persoonallisuus viel� voisikin t�st� ter�v�ity�.

Mika Roth

---

Saints For Mass Production: Icon

Helsinkil�inen Saints For Mass Production avasi levytysuransa kolmen vuoden takaisella EP-levyll�, joka saa nyt jatkoa. Tuore Icon on viiden oikean kappaleen ja p��osin akustisen v�lisoittomaisen raidan muodostama tuhti paketti, jolle kertyy mittaa l�hemm�s puoli tuntia.

Massatuotannon pyhimysten metalli on niin kattava sekoite eri tyylej�, ett� yht� tietty� johtavaa linjaa on mahdotonta osoittaa. Toisaalla ��rimetallin palaset deathista aina blackin mustuuksiin saakka nostavat p��t��n, mutta kakun kerroksissa maistuu my�s ns. perinteisempi heavy, raskaampi rockmetalli, sek� tietysti ihan jenkki-core. Se, kuinka n�m� kaikki ainekset istuvat sulassa sovussa kesken��n, onkin sitten jo aivan toinen tarina. Thrillseeker puraisee makoisasti powermetalmaisine kitaramelodioineen ja eeppiseksi �ityv� Signaure of Tolerance vie tuota linjaa entist� pidemm�lle. Toisessa laidassa on sitten mustaakin mustempi Way Off We Are, jonka jylh�ss� synkkyydess� vuonojen maan lapset l�yt�v�t taatusti jotain tuttua.

Sekoitus on rohkea ja kokkareita nousee viel� sopan pintaan, mutta pitk�j�nteisell� kypsennyksell� t�st� saadaan taiottua kyll� viel� mit� maukkain metalliateria. Ehk� jo ihan seuraavalla julkaisulla.

Mika Roth

---

Samuli Federley: Lifestream
Inverse Records

Puolentoista minuutin mittainen intro ja kolme oikeaa raitaa. Siin� on Samuli Federley uusimman EP:n anti, mutta armoitettu kitaristi saa upotettua reiluun varttiin melko monta nuottia � eik� laulua kuulla lainkaan.

Kitarainstrumentaalilevyt ovat hankalia kuunneltavia, sill� sanat korvaava kuusikielinen on vaikeammin tulkittava kuin spandexeissa hikoileva sumusireeni. Toki Lifestreamillakin kuullaan ihmiskurkusta syntyneiden m�rin�iden kaltaisia ��ni�, mutta pari huokausta ja murahdusta eiv�t viel� varsinaisesti avaa runouden portteja. Pikkukiekon selke� johtot�hti on sinkkunakin julkaistu Guitar Kungfu, joka nousee kuin nouseekin otsikkonsa veroiseksi revittelyksi. Tutun kitarakirmailun ohessa kuullaan aasialaisia mausteita, eli hiukan orientaalia synasoundia sek� mikeoldfieldmaisia elokuvamaisia ��nirakenteluja. Ei paha, ei ollenkaan.

Muista raidoista Waves of Sound jatkaa aasialaisella tiell� heppoisemmin tuloksin ja kiekon nimibiisi Lifestream ei saa oikein eloa suoniin, vaikka periaatteessa osaset ovatkin oikeilla paikoillaan. Kaikki on vain hiukan turhan n�tti� ja oikeat laatikot ruksailevaa suorittelua, jossa se kuuluisa punainen lanka katoaa tasaisin v�liajoin n�peist�.

Mika Roth

---

The Alibies: Future Anxieties
Upper Class Twat Records

The Alibies tuli, n�ki ja voitti minut puolelleen reilun kahdeksan vuoden takaisella Alibies for Failure -albumilla. Duon kasarinkatkuinen synapop kimalteli pime�ss�, viskoi Pulp-henkisi� sutkautuksia el�m�n tosiasioista ja viihdytti sek� kiihdytti. Future Anxieties on vain kuuden biisin mittainen C-kasetti, mutta onneksi kaksikon laatustandardit eiv�t ole notkahtaneet sitten esikoisalbumin.

Semper Fidelis nousee selke�sti ykk�sraidaksi, Pet Shop Boysin ja Duran Duranin toimiessa mit� mainioimpina suuntaviittoina. A-puolen sulkeva Ex Files (kyll�, luit oikein) on uusien bileiden autenttisin ojennus kultaiselle 80-luvulle, Ultravoxin sulautuessa kuin huomaamatta The Alibiesin DNA:han. L�hemm�s balladia p��st��n Future Anxietiesin virrassa, tosin unelmointi muistuttaa paikoin puolittaista painajaista, mutta vasta B-puoliskon ankkuriksi sijoitettu Bonechill Nights on se kokonaisuuden kokoava monoliitti, joka voisi alkaa lopustaan ja p�invastoin.

Plus kahdeksan vuotta on tuhottoman pitk� aika, mutta The Alibies osaa yh� luoda ymp�rilleen ajattomuuden tunteen. Ik�h�n on Just a Number, esikoisalbumia lainatakseni.

Mika Roth

---

Tissit: EP + 3
Linnaea et Mimosa

Hienon ja sopivan sukupuolineutraalin nimen itselleen saanut Tissit on mielenkiintoinen tapaus. J�senist�st� kun l�ytyy linkkej� mm. Puiset heilat -yhtyeeseen (jonka Mutainen keskitie oli viime vuoden parhaimpia tapauksia), sek� aina luotettavaan Guggenheim-projektziin, ja basson varresta l�ytyy sooloillaan ilahduttanut Santeri Seessalo. Avainkysymys kuuluukin: voiko summa en�� olla osiaan suurempi?

6000 SUX on yksi l�hihistorian pisimmist� intronkaltaisista huminoista, mutta kai t�t� nyt voi k�ytt�� ainakin lavalle nousun taustana. Marraskuun pelko on se biisi, joka saa esitell� ryhm�n oikeat voimat: suhisevaa poppia, surisevasti vaanivaa kitarasoundia ja melankoliaan taipuvaista tunnelmaa. Olisiko Mana Mana voinut kuulostaa t�lt�, mik�li b�ndi� olisi tuottanut joku ihan tosissaan? Ehk�. Lo-fin vinoin ja naksuvin voimin etenev� Mureneva tuuli onkin sitten se kaivattu irtiotto loskista, eiv�tk� siunatun Syd Barrettin selvemmist� hetkist� muistuttavat Rakaste ja K��nn�t kiven (eik� mik��n ved� verhoja ihollesi) voisi olla t�t� sopivammassa seurassa. Kiitokset my�s klarinetin ja kumpuilevan basson ��nist�, jotka yhdess� kaiken muun kanssa luovat psykedelisen popahtavan ilmapiirin, jossa folk voi kukkia kaikissa tunnetuissa v�reiss�.

Odotinko t�t� ja sainko mit� tilasin? Kyll� ja ei. Tissit on aivan omanlaisensa ilmi� kokeellisen popmusiikin saralla, se on kuin Dylanin eteiseen j��nyt kelamankka jota yksi jos toinenkin on k�ytt�nyt siin� m��rin, ett� lopulta ei voida en�� sanoa kenen taiteesta t�ss� on kyse. Vai oliko se Lynchin videokamera? Ja eik� kaikki tehty ole tehty jo aiemmin tehdyist� asioista, n�in muna & kana -ajattelua harrastaakseni?

Mika Roth

---

Vancleef: Wicked Ways of the West

Lee Van Cleef on yksi suurista western-n�yttelij�ist� niin spagujen kuin perinteisempien l�nnentarinoidenkin puolelta. Siin� kivenkova fakta, josta ei tingit�. Niinp� kun sain k�siini Vancleef yhtyeen kiekon, olin jo valmiiksi vaikuttunut. Olihan CD sit� paitsi sujautettu vanhan Colt-lehden v�liin. Jii-haa!

Nelihenkinen ryhm� pit�� p��majaansa jossain p�in L�nsi-Suomea ja surf/rautalanka -musiikin juuret ovat mit� selvimmin spagettiwesternien kuivissa aavikkohiekoissa, joita ravitsevat vain satunnaiset pisarat hike�, verta ja viski�. Viiden kookkaamman raidan kylkeen on naulattu alle kaksiminuuttinen I, the Gravedigger, joka toimii mainiona matkan jakajana alun ja lopun v�liss�. Joukosta kiivaimmin etenee Armored Train (Il treno blindato), jonka kaihoisassa surfauksessa aallot ovat miellytt�v�n lempeit� sek� matalia. Kuivimmin hiekka narisee hampaiden v�liss� puolestaan kohtalokkaasti rullaavassa Gunman�s Arrival -rallissa, joka on oikeasti mit� puhtainta Morriconea. Ja sanon t�m�n vain ylist��kseni tekij�iden saavutusta.

Tarina saattaa olla tuttu ja soundit lukemattomia kertoja kierr�tettyj�, mutta kyll� min� t�m�n soundtrackin leffan katsoisin oikein mieluusti. Parasta spaguwestern-musaa siis aikoihin.

Mika Roth

---

Yellow Plague: En kuulu joukkoon
Peimari Records

Yellow Plague iski punk-hakkunsa voimalla allekirjoittaneen tajuntaan reilu vuosi sitten, kun Pienen kaupungin pojat -EP p��tyi kuunteluun. Vaikka kyseinen kiekko ei varsinaisesti aurannut uutta tiet� auki huomasin aidosti ilahtuvani, kun uusi kahdeksan biisin annos kolahti postilaatikkoon. Nyt p��see taas luukuttamaan stereoita oikein kunnolla (anteeksi vaan naapurit).

Kahdeksasta siivusta tasan puolet ylitt�� kolmen minuutin rajan, kaasujalan ollessa raskaamman puoleinen. Massojen muokkausta on mit� mainioin esimerkki kehittyneest� nopeudenhallinnasta: ensimm�inen minuutti valmistellaan, seuraava ravataan t�ysill� ja sitten taas hetki seesteisemp�� m�tkett� ennen loppukiihdytyst� ja tyylik�st� p��t�st�. Edistymist� on havaittavissa my�s tekstien saralla, joihin on arvattavimmin saatu lis�ter�� yhteiskuntamme polarisoitumisen ja k�rjistyvien mielipiteiden ristiaallokosta. Viestih�n on vanha tuttu: ajattele omilla aivoilla, mutta etenkin n�in� p�ivin� tuon itsest��nselvyyden korostaminen on j�lleen tarpeen.

Musiikillisesti Yellow Plague pysyy tutuilla urilla, eli vauhti on kova ja melodia edell� menn��n biisist� toiseen. Laulu on huudon sukuista mutta vahvaa, ja taustak��ri otetaan mukaan tasaisen tappavasti � mik� laskettakoon siis hyv�ksi asiaksi. Riitt��k� t�m� sitten voittoon? T�ss� tapauksessa kyll�, sill� kahdeksasta siivusta ainakin puolet napsahtaa ��rimm�isen l�helle maalitaulun keski�t�.

Mika Roth

---

Vainoa / Shark Varnish: split

Vainoa on Helsingin suunnilla operoiva sludge/metal/hardcore -yhtye, jonka soundin kutsuminen massiiviseksi on heti alkuun aivan liian v�h�ttelev� ilmaus. Ajatelkaapa milt� lyijyst� tehty ilma maistuisi, niin p��sette l�hemm�s t�t� nelj�n kappaleen ja noin 12 ja puolen minuutin mittaista murheen alhoa, jossa aurinko ei paista edes siihen etummaiseen risukasaan. Nyt lyijy� ei muuteta kullaksi vaan uraaniksi.

L�hemm�s viitt� minuuttia kellottava Lohtu murtaa patoja hitaasti, kunnes Ote p��st�� helvetin koirat irti. Kiivaassa d-beat keskityksen humussa vietet��n my�s Rauha, joka niin ik��n on melkoista diskanttipuuroa. Aivan kuten tekij�t ovat mit� ilmeisimmin halunneetkin, sill� sielt�h�n sit� voiman pime�� puolta saadaan peliin. T�h�n per��n kun kuullaan viel� neliminuuttinen black/postpunk -raita Vapaus, niin johan on nurkissa tummia varjoja riitt�miin. Murhe ja muut negatiiviset tunteet ovat parhaimmillaan pois manattuina, miss� tarkoituksessa Vainoa taitaakin olla juuri se oikea b�ndi k�ytettyn� juuri oikeaan aikaan.

Tamperelainen Shark Varnish on rys�ytt�nyt kasetin puoliskolle kolme biisi�, jotka kolahtavat �jotain muuta� -kategoriaan. Psykedeelist� ja py�riv�� rockia mustuutta huokuvilla taustoilla, postpunkkia kellarin kellarista ja syntetisoituja painajaisia ilman murskaavaa ��nivallia. Murskaaminen ��nenvoimakkuudella olisi n�et liian helppoa, joten murskataan kuulijat ennemmin runoilta ja loitsuilta kuulostavilla sanoilla, monotonisella ��nimatolla sek� yll�tt�v�n harvojen ��nien v�liin j��v�ll� avaruudella, joka luovuttaa mielikuvitukselle tarpeettoman paljon valtaa.

Mist� esimerkiksi upealta kuulostava Sadko-Priapos sitten lopulta kertoo? Mit� v�li� sill� oikeasti on, kun aivot leiskuvat kuin SQ�RLin k�sittelyss�. Luultavasti t�m�n musiikin perim��n kuuluu my�s aimo annos mustaa huumoria, mutta se on vain yksi lis�osa kokeellisessa ��nimassassa, jonka suurin voima on ehyess� kokonaisuudessa. T�ydet pisteet ja syvin kumarrus tamperelaisten suuntaan.

Mika Roth