H.S. Arkko: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma
29.08.2018
Jouni Mömmö oli hahmona ristiriitainen ja Mana Mana -yhtyeen sielun toisena suurempana puoliskona usein vähintäänkin hämmentävä. Eikä ainoastaan hyvällä tavalla. Kuka oli tuo jo vuonna 1991 kuollut profeetta, saarnamies, maagikko, runoilija, sekoilija ja kokeilija? H.S. Arkko on haastatellut yli 90 ihmistä. Näistä haastatteluista on pyritty rakentamaan tarkka kuva Mömmön elämän kaaresta ja siitä maailmasta, johon hän syntyi ja jota hän rakensi sekä jatkojalosti aina kuolemaansa saakka.
Like
Mana Manan tarina alkoi vuonna 1986, mutta Arkko palaa selvitystyössään aivan juurille saakka. Eli keskeisten jäsenten historia kerrataan perinteiseen tyyliin läpi, Mömmön lapsuudesta asti kumpuavan tarinan noustessa tietysti keskusjuoneksi. Kirjan alku onkin omalla tavallaan se kaikkein turvallisin osuus, sillä 50-luvun Joensuu on säilynyt sangen eläväisenä lukuisten ihmisten mieliessä. Lapsuus kouluineen ja nuoruus ensivillityksineen 60-luvun muuttuneessa ilmapiirissä ovat edelleen ns. tuttua kauraa, mutta kun Mömmö lähti retkeilemään Ruotsiin, saa tarina tummia sävyjä ja yllätyksellisiä käännöksiä.
On klisheistä todeta, että taidetta on vaivattomampaa luoda, kun on tullut koettua joitain takaiskuja ja maistettua elämän limpusta sitä homeisempaakin päätä. Mömmön tapauksessa tämä kaikki on kuitenkin laskettava potenssiin, sillä miehen loputtomat sekoilut mietojen ja vahvempien aineiden kanssa jättivät jälkensä jo alkujaankin alttiiseen mieleen. Tähän kun lisätään vielä epäonnistunut Suuri Rakkaus, huuruisesti tulkittu ja harjoitettu magiikka, sekä jatkuvat poikkeamiset mielisairaalan helvetissä, niin on suoranainen ihme, että Mömmö pystyi ensinnäkään luomaan mitään pysyvää kaiken kokemansa jälkeen.
Kuinka sitten voidaan selvittää miehen historia luotettavasti ja kattavasti, kun tästä ei ole edes tehty kunnon haastatteluita, ja herran sanomisia eivät ymmärtäneet usein edes aikalaiset? Miten rakentaa tarkat askelkuviot shamanistisiin tansseihin, joita edes niiden ensimmäiset todistajat eivät välttämättä ole ymmärtäneet? Entä kuinka tosissaan Mömmö oli magiikan kanssa, vai oliko kaikki enemmänkin imagon luomista – ainakin alitajuisella tasolla? Näihin kysymyksiin tarjotaan tietysti tarkat vastaukset ja Arkko intoutuu suorastaan kaunokirjalliseen ulosantiin arvostellessaan suomalaista 80-luvun mielisairaalamaailmaa – ja ihan aiheestakin, uskallan väittää.
Mana Mana muodostaa lopulta kirjasta pienemmän osan, sillä tuo bändi ja sen musiikki nähdään eräänlaisena Mömmön tarinan kiteytymänä. Tuo kulttibändi nähdään myös loogisena jatkeena Silmienvaihtajat -orkesterille, joka oli ensimmäinen Mömmöm oikea bändi. Herran osuus Sielun Veljet -tarinassa kun oli kovin lyhyt ja kuoppainen, eikä Arkko anna armoa sekavasti käyttäytyneelle syntetisaattori-terroristille. Niinpä kun Mana Mana viimein sai alkunsa, olivat tähdet optimaalisissa asennoissa ja kaikki sanottava sanottiin jo esikoisalbumilla Totuus palaa, sekä sitä kaksi vuotta aiemmin julkaistulla Maria Magdalena / Vaarallista -sinkulla. Noissa kolhosti soivissa biiseissä Otra Romppasen mielikuvituksellinen kitarointi ja etenkin soundit nousevat tietysti toiseksi kulmakiveksi, joiden avulla Mömmön syklimäiset ja häntäänsä nielevät tekstit pääsevät paremmin oikeuksiinsa.
Millainen lopulta oli Jouni Mömmön maailma, sen taitaa tietää vain Mömmö itse, eikä hän palaa enää kertomaan siitä, ainakaan luotettavasti. Arkko esittää runsaasti olettamuksia ja näkemyksiä, mutta uskoisin että suurimmassa osassa tilanteista hän on, jos ei nyt täysin keskiössä, niin ainakin erittäin lähellä. Mömmön maailma oli oma universuminsa ja kirjan lukemisessa kannattaa ottaa happea etenkin mielisairaala-episodien kohdalla, mutta suosittelen silti opusta niin bändin faneille kuin kaikille muillekin oudomman rockin ystäville.
Mika Roth
