Uusi Tampere

Uusi Tampere järjestettiin toista kertaa Tampereen Hiedanrannan Kuivaamolla 20.-21.7.2018. Kyseessä on siis varsin tuore tulokas Suomen tänä päivänä moniin suuntiin monipuolistuneen kesäfestivaalitarjonnan saralla.

Samaan aikaan järjestetyn Tammerfestin kanssa Uusi Tampere antaakin kyseiseen savupiippujen, sotahistorian, järvien, omaleimaisen murteen, manserockin, piänen junan ynnä muiden sekalaisten asioiden muassa tunnistettavaan kaupunkiin festariviikonloppuaan viettämään saapuneelle musiikin ystävälle kosolti variaatiota. Vaan samoista asiakkaista tapahtumat ovat älynneet olla juurikaan kilpailematta.

Yhä hieman yleisöltä piilossa piilevä Hiedanrannan teollisuusalue on tapahtumapaikkana varsin idyllinen. Historiaa vierellänsä haviseva Lielahden kartano, suhteellisen vapaalla pensselillä vapaa-aikakäyttöön päivitetty vanha kuivaamo ja tuo kirjoittajan teini-iän traumojen nostalgisoima Lielahden ympäristö antavat ensivaikutelman siitä, että täällä on jotain hieman tavanomaisesta poikkeavaa, eikä se vaikutelma pettänyt.

Tunnelmallisesti valaistettu, väljä halli pitkine käytävineen on eksoottinen paikka musiikkitapahtumalle. Humisevassa hämäryydessä unohtaa olevansa lähiön reunamailla, ja katseltavaa riitti silloinkin kun korvat väsyivät kuunneltavaan. Kolmelle, toisistaan sopivasti erillään olevalle lavalle järjestetty esiintyjäkattaus oli suunniteltu hyvin, ja eri lavojen erilaiset olosuhteet ja ilmapiiri oli otettu tässä huomioon hyvin. Kauniin kaikuisa ja jollain toismaailmallisella tapaa viehättävä skeittihalli, mielikuvaan nähden hyvin väkeä vetävä ja hienosti toimiva terassilava sekä perinteisemmän live-estradin viran oivallisesti ajanut päälava tarjosivat kaikki omanlaistaan sisältöä ympäristöönsä akustisestikin sopien. Erityistä huomiota kaikissa kohteissa kierrellessä herätti se, että soundit olivat likimain järjestäen erinomaiset, aikataulut pitivät suhteellisen napakasti ja kävijät tuntuivat viihtyvän varsin mainiosti.

Sääolosuhteet olivat vaihtelevat, mutta ainut ulkolavakin oli katettu huolella eikä sadevarusteita tarvinnut kaivata - mieto kompromissi, joka kannatti. Muutoinkin noin tuhat henkeä per festaripäivä vetäneen tapahtuman järjestelyt nostattelivat peukkuja ylös. Ikärajallisuuden vuoksi tavanomaisia kaljakarsinoita ei tarvinnut sietää, ja kokonaistunnelma olikin omaleimaisella tavalla eurooppalaisempi kuin useimmilla suomalaisilla festareilla. Ruokatarjonta painottui moderniin nuoreen aikuiseen makuun, ollen pääasiassa vegaanista aina jätskiä myöten ja laadultaan kehuttavaa, eikä kiitellyn Pyynikin käsityöläispanimon juomahanojen ääressä harmittanut, vaikka Kuivaamon omakin tarjonta oli varsin kohtuullista ja pääasiallisesti paikallista tekoa.

Jonoja sekä väenpaljoutta kertyi, mutta tuoreen tapahtuman kohdalla ne lähinnä hymyilyttivät - kenties tämän maan kesä tarjoaa jotain hieman sopivampaakin ohjelmistoa ihmiselle, joka ei väkijoukoissa koe viihtyvänsä. WC-järjestelyjen suhteen tosin voisi olla aihetta huomioida väkimäärä tulevaisuudessa vahvemmin, sillä kuplaotsaisten ihmisten jonot ja kuivakäymälöiden tuoksut - no, niistä tuli mieleen suomalaiset festarit jälleen kosolti vahvemmin. Käsienpesupisteen toimivuudesta huolehtiminen sen sijaan tuntui toimivan erinomaisesti - saattaa kuulostaa tyhjänpantilta asialta, mutta pienet yksityiskohdat ne kermakakussakin suurimmin viehättävät ennen kuin ahminta käynnistyy.

No, niin, aasinsilta. Kaksikkomme ahmi tässä tapahtumassa niin paljon kuin vain napa veti. Lue täältä tarkemmin miten Tuomas Palonen sai skeittihallin kaikumaan heleästi, UTU tanssitti pienieleisesti pisaroiden tahtiin terassilavalla, Ko:Mi vei viulun ja melodialooppien voimin skeittihallin soimaan isolla tunteella, Mopo pyöri riehakkaasti pitkin terassilavaa, Vesta valloitti elektropopin keinoin päälavalta käsin ja Sturle Dagsland (No) hämmensi ja tempoi mukaansa skeittihallissa.

Lauantain hengästyttävä liuta sen sijaan sai alkaa Karinan pienieleisten laulujen merkeissä terassilavalla, Rebeccakin melkein nähtiin, ja Dallas Kalevalan hikinen elektropyöritys päälavalla, päivän parhaisiin kuulunut Ursus Factory terassilavalla, aina niin viileän lämpöinen ja lähelle tiensä löytävä Lasten Hautausmaa päälavalla, ennen taas suuntaamista terassilavalle absurdin Ronski & Satanicin äärelle, ja sieltä jonkinasteisen indieklassikon asemaan hiljalleen asettuvan Sydän, sydän -yhtyeen myötä terminaalivaiheeseen, missä Circle viimeisteli kokemuksen kohdallamme.

Paljon nähtiin, paljon jäi näkemättä, toiste tullaan - aivan varmasti. Tarkemmat hetkessä elämisen tunnelmat ja kattavampi kuvagalleria tapahtumasta löytyy täältä!

Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Teemu Nordlund