Foreskin Rollers: Hoedown
21.07.2018
Jiihaa! Foreskin Rollersin iloiset (?) pojat ovat täällä taas, eikä ryhmän uusi musiikkielokuva voisi olla juuri suomalaisempi. Juomaa siis kuluu, aseita heilutellaan ja korttiakin lyödään, kun tarina hiljalleen avautuu. Kuvavirta on suoraan kotoisen Pohjanmaan lakeuksilta, kun taas ääniraita on mitä messevintä Amerikan-rootsia ja rokin roiskintaa.
Sisamassam ZERO
Varoitus! Seuraava arvio sisältää runsaasti juonipaljastuksia.
Foreskin Rollers ei ole ensimmäistä kertaa leffan teossa, sillä bändin kolmen vuoden takainen musiikkielokuva oli jo oiva taidonnäyte. Tuore elokuva oli nautittavissa kahtena eri versiona, josta nyt käydään läpi sen elitisteille tarkoitettu versio (tietysti). Takaumavetoinen muoto on periaatteessa Memento pohjoisella kulmalla varustettuna, mutta juonen elementit eroavat toisistaan selvästi. Verkosta löytyy myös oman ajattelun raskauteen kyllästyneille katsojille luotu ”version for dummies”, jossa asiat selvitetään kronologisesti – eli tylsästi.
Mutta itse aiheeseen: alun tummasävyisempi numero esitetään naislaululla, ollaanhan tässä selvästi menossa naimisiin, joten miehisen juhlinnan aiheet ovat kovin vähissä. Yksi pieni välikohtaus kesken valmistelujen, ja aiheet ne vain karsiutuvat entisestään. Tarina-intron jälkeen esiin rullataan todella tyylikkäästi ja minimalistisesti luodut alkutekstit, jotka tekevät jälleen kunniaa mestari Tarantinon elvyttämälle pulp-kerronnalle. Käytetyt temputhan ovat niitä tuttuja, mutta vahvat perusvärit, pysähdyskuvat, jyräävä rock ja vetävät esiintyjänimet toimivat kuin yhden tähden janojuoma.
Alun jälkeen siirrytään suoraan asiaan, eli vanhan, ison ja komean auton kyydissä kuljetaan pölyisillä takamailla musiikin soidessa. Pirssin takakontissa matkaa taittaa vastustamattoman tarjouksen saanut mies ja rämisevä rootsin kaltainen soi ämyreistä, kunnes kuski vaihtaa armollisesti radion kanavaa ja modernimpi rock pääsee raikaamaan. Ja ne modernit temput musiikin(kin) saralla bändi hallitsee huomattavasti suvereenimmin.
Seuraava luonnollinen pysähdyspaikka on kovasti pieneltä ladolta vaikuttava saluuna, jossa sattuu soittamaan eräskin Foreskin Rollers niminen yhtye. Ja hyvin herrat soittavatkin rootsrokkiräimettään, harmi vain että esitys keskeytyy tylysti yhden soittajan abduktointiin. Muusikot ovat kuitenkin uskollisia kavereita ja pyssyjä päästään heiluttamaan uudestaan, kun rempsakan numeron ryydittämä takaa-ajo huipentuu Melville-henkiseen aseella osoitteluun. Uskollisuutta löytyy kaikkialta, eikä sitä sovi koskaan väheksyä, kuten Jean-Pierre kertoi toistuvasti omissa leffoissaan.
Tiedossa on lisää autolla ajelua korpisessa maisemassa, kunnes takaumat vievät katsojan itse tarinan solmujen keskelle. Roots helkkyy ja vastentahtoista sulhoa jahdataan ihan koirien kanssa, tai yhden hauvelin voimin nyt ainakin. Moonshine river onkin koko paketin vahvinta antia, aiemmin mainitun saluuna-ilottelun lisäksi.
Seurauksien perässä juoksun jälkeen päästään viimein itse syihin ja pirun raamattu se tämänkin sopan on keittänyt. Peli-illan savuisessa humussa astuu kuvaan mukaan jälleen naislaulu, jonka pohjustettua tunnelmaa päästään viimein pihvin kimppuun – ja kyllä, lopussa on alku ja alussa oli siis loppu.
Budjettia on ollut jälleen sen verran, että muistikortit on saatu ostettua kameroihin ja juomat luomisprosessin synnyttämisen, mutta eipä sitä paljon muuta tarvitakaan. Elokuva on tekijöidensä näköinen ja viihdyttävä, eikä siltä muuta kaivatakaan. FSR osaa rootsinsa ja rokkinsa, eikä ryhmä kompastu edes finglishiin tällä kertaa. Tai ainakin omaan korvaani musiikin kuuluukin kuulostaa juuri tältä ja kuvat eivät voisi istua paremmin paikoilleen, onhan Pohjanmaa lopulta oma Teksasimme.
Mika Roth
