Kamara julkaisi taannoin uransa viidennen pitkäsoiton. Bändin itsensä mukaan nimetty Kamara on melodisen metallin saralla liikkuva massiivinen teos, jolla Juha Minkkisen johtama ryhmä on todella löytänyt soundinsa ja tyylinsä. Desibeli.net jutusteli Minkkisen kanssa, taustoittaen uusimman kiekon syntyhistoriaa ja vaikuttimia.
Olitte edellisen kerran haastateltavana Desibeli.nettiin juuri vajaa 13 vuotta sitten, kun esikoisalbuminne Synti, Tuomio, Katumus oli ilmestynyt. Tuon jälkeen meni viisi vuotta ennen kuin Tyrannia -pitkäsoitto ilmestyi. Julkaisitte sen, kuten ymmärtääkseni kaikki levyt sen jälkeen, omakustanteina. Tie on taatusti ollut haastava, mutta miltä nuo menneet kiekot nyt kuulostavat?
- Jokainen levy on erilainen ja kehitystä on tapahtunut jokaisen levyn kohdalla. Synti, Tuomio, Katumus -kiekko on itselle tunnetasolla tärkeä ja sanoisin, että se levy loi sen perustan jolle tätä hommaa ollaan rakennettu. Tyrannia sitten on meidän tuotoksista brutaalein sekä vauhdikkain ja varsinkin tämän levyn kohdalla se thrash-leima oli oikeutettu. Painajaismaa-pitkäsoiton kohdalla taas aloimme jo kuulostaa siltä, miltä kuulostamme nykypäivänä ja kaksi viimeisintä tuotosta ovat hioneet pakettia entisestään.
Pidin todella paljon kahden vuoden takaisesta Kahden maailman välissä -albumistanne. Se oli paikoin melko rohkeakin rakennelma, aina kahteen osaan jaettuun lopputeokseen asti. Tuolta pohjalta tuore Kamara -albumi kuulostaa rahdun yksinkertaisemmalta - mutta siis hyvällä tavalla. Mihin suuntaan halusit viedä yhtyettä tällä levyllä, ja mitkä ovat ne tärkeimmät erot esimerkiksi kahden vuoden takaiseen Kamaraan?
- Tällä levyllä pääosaan nousi selkeästi kertosäkeet ja puhdas laulu. Halusin, että jokaisella biisillä olisi erottuva ja tarttuva kertosäe. Musiikillisesti halusin myös panostaa enemmän melodisuuteen kuin siihen junttariffittelyyn, mitä meiltä on hyvin usein totuttu kuulemaan. Toki rouheita riffejä on uutukaisellakin mukana, muttei samassa mittakaavassa kuin ennen. Suurin erottava tekijä viime levyyn löytyy kuitenkin lauluosastolta.
Biisien keskimitta painuu uudella kiekolla reilusti päälle viiden minuutin ja vain vanhempi ralli Tulisade asettuu sinne radioystävällisen kolmen minuutin tietämille. Minkkisen mukaan evoluutio on ollut luonnollista, sillä lyhyemmässä mitassa kappaleen kehitys ei vain yksinkertaisesti ehdi riittävän pitkälle.
- Sitä on vaan jotenkin tykästynyt ja tottunut kirjoittamaan kappaleita, jotka ei ole koluttu läpi sen perinteisen kolmen ja puolen minuutin jälkeen, vaan jotka kasvavat pikkuhiljaa loppua kohden, luoden mielenkiintoisen kaaren kappaleelle. Makuasioitahan nämä ovat ja joku tykkää kun taas toinen ei.
Minkkinen haluaa vielä korostaa, että biisin pituus ei ole mikään itseisarvo ja uudelle kiekolle nyt vain sattui valikoitumaan hieman pidempiä siivuja. Toinen tulkinnanvarainen asia ovat lyriikat, jotka voi kokea pessimistisinä ja ehkä jopa dystopioinakin, mutta yhtye ei välttämättä ole mikään murheen kantaja. Minkkisen mukaan emme elä suinkaan lopun vaan suurten mullistusten aikaa, vaikka tekstit saattavat muutakin vihjailla.
Viidennen pitkäsoiton virstanpylvään tavoittanut yhtye on taatusti ehtinyt muodostaa omat rutiininsa, mutta kuinka paljon muuttuvat musiikkimarkkinat ovat vaikuttaneet Kamaraan? Onko nyt opittava uusia temppuja ja miten aiotte itse reagoida, tai olette reagoineet, näihin asioihin?
- Olemme tunnustaneet sen tosiasian, että rahoiksi ei tällä touhulla lyödä, eikä se ole ollut ikinä tarkoituskaan. Tärkeintä on tavoittaa uusia kuulijoita ja siihen liittyen uusin levy julkaistaan aina fyysisen version lisäksi digiformaatissa, eri palvelujen kautta. Esimerkiksi Spotifyn kautta tämänkin kokoluokan bändi voi tavoittaa paljon uusia potentiaalisia faneja.
Yksi modernin ajan ongelma on se, että keikkojakaan ei tahdo enää saada entiseen tapaan, minkä Kamarakin on huomannut. Mutta tässäkin kohdin asiasta on turha valittaa, koska siitä nyt ei ainakaan ole mitään hyötyä. Pitääkin vain puristaa kovemmin ja antaa bändin sisällä leiskuvan hyvän fiiliksen välittyä mahdollisimman monille – tuli niitä keikkoja sitten, tai ei.
Olet siirtynyt enemmän puhtaiden vokaalien pariin, mutta mukana on edelleen myös huutoa ja mörinää. Onko tulevaisuudessa edessä opethmainen ”kaikki mörinät jäävät" käännös, vai kuuluuko rankempi huuto olennaisena osana Kamaran soundiin?
- Tämän uusimman tuotoksen kohdalla tykästyin kovasti puhtaaseen tulkintaan. Hyvien ja tarttuvien laululinjojen tekemisessä oli mukavasti haastetta ja jotenkin se tuntui virkistävältä, että puhtaat vokaalit olivat selkeästi pääosassa. Kappaleen olemus määritti sitten hyvin pitkälle sen, onko mukana myös mörinää. Tuskin huutolaulu poistuu repertuaarista, vaan sen näkee sitten jokaisen levyn kohdalla erikseen, kuinka laulut luikautetaan.
Näissä kohdin kehut saa myös Antony Parviainen, jonka apu puhtaiden laulusovitusten kanssa on ollut Minkkisen mukaan merkittävä. Lisäksi herra laulaa tälläkin levyllä taustoja. Entä kuinka olet kehittynyt laulajana näiden vuosien saatossa?
- Suurin kehitys on tapahtunut puhtaan laulutulkinnan puolella. Laulan nykyään selkeämmin ja paremmin nuottiin kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Keikoilla pystyn myöskin paremmin vaihtelemaan huudon ja puhtaan tulkinnan välillä, vaikka se ei koskaan helppoa olekaan.
Miten pidät äänestäsi huolta?
- En erityisemmin tee mitään äänihuuliharjoitteita ennen keikkaa. Jollain tapaa vaan pyrin äänen avaamaan ja sitten mennään. Studiossa laulupäivinä pyrin olemaan muuten rasittamatta ääntä ja nukkumaan hyvin, että ääni jaksaa sitten tuntien rääkkäämisen.
Entä onko kappaleiden luomisprosessi jotenkin muuttunut sitten alkuaikojen? Saavatko muut jäsenet viskellä omia ideoitaan esim. sovitusvaiheessa, vai tuotko treenikselle täysin valmiit biisit?
- Luomisprosessi on säilynyt lähestulkoon samanlaisena alkuajoista asti. Nykyään homma menee niin, että sävellyksen jälkeen demotan biisin, jonka sitten tuon jätkille kuultavaksi. Tämän jälkeen biisiä ruvetaan muokkaamaan bändin kesken, eli kyllä jokainen saa omat ideansa tuoda esiin.
Seuraavaksi Kamaran voi bongata keikoilta, mutta Minkkisen mielessä siintävät jo seuraavankin levyn visiot. Tosin niihin palataan myöhemmin, sillä nyt pitää tehdä uusin kiekko tutuiksi kansanjoukoille. Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Ottakaa ihmeessä uusin nimikkoalbumimme haltuun jos monipuolinen ja melodinen metalli kiinnostaa! Toivottavasti keikoilla nähdään ja käykää katsomassa livemusiikkia noin muutenkin. Sitä ei ikinä ole liikaa ja nyt jos koskaan sitä kannattaa tukea!
Olitte edellisen kerran haastateltavana Desibeli.nettiin juuri vajaa 13 vuotta sitten, kun esikoisalbuminne Synti, Tuomio, Katumus oli ilmestynyt. Tuon jälkeen meni viisi vuotta ennen kuin Tyrannia -pitkäsoitto ilmestyi. Julkaisitte sen, kuten ymmärtääkseni kaikki levyt sen jälkeen, omakustanteina. Tie on taatusti ollut haastava, mutta miltä nuo menneet kiekot nyt kuulostavat?
