Herra Pietiläinen & Lempeät keinot – täydellisen rocklevyn jäljillä

Lempeästi rullaavan kitararockin teko on oikeasti todella vaikeaa. Niinpä kun vastaan tulee käytännöllisesti katsoen täydellinen albumi jolla positiiviset fiilikset pursuavat, on aihetta haastatella tekijöitä. Desibeli.net rupatteli Herra Pietiläinen & Lempeät keinot -orkesterin Anssi Pietiläisen kanssa ja etsi vastausta mm. kaiken tarkoitukseen.

Ihan alkuun: onnittelut osapuilleen täydellisen rock-levyn julkaisusta. Miljoonien muistojen taideteos on ollut tehosoitossa nyt jo pidempään, eikä kiekko muuta kuin kerää vain voimaa.

- Heti alkuun täytyy sanoa että ”osapuilleen täydellinen rock-levy” saa äkkinäisen hyrrän pyörimään vatsassa, mutta mukava kuulla, että levyltä on välittynyt mieluisia säveliä.

Hyvä fiilis on kuuleman mukaan ollut myös vallalla, kun levyn kappaleita luotiin. Syntyneet kipaleet ovat tuntuneet ja tuoksuneet omilta, että juuri tällaisia biisejä sitä tykätään juuri nyt ja juuri tällä porukalla soittaa. Mutta oliko alussa jokin tavoite, jota pidettiin tähtäimessä?

- Alun perin levyn tavoitteellisuus oli taka-alalla, mutta pikkuhiljaa biisejä tehdessä kyllä todettiin, että levy tästä tehdään. Ja ehkäpä tämä levy voisi tunnelmaltaan ja sisällöltään edustaa sitä meininkiä, mitä ollaan bändinä tässä pidetty yllä.

Herra Pietiläinen & Lempeät keinot on nelihenkinen yhtye, jonka perustan muodostavat useamman vuoden pituiset ystävyyssuhteet. Kitaristi Petrus ja rumpali Esa olivat jo pidemmän ajan tuttuja, mutta käännekohta koettiin, kun kolme vuotta sitten ryhmä täydentyi basisti Jyrkillä ja kaikki asettui kohdilleen.

- Oma juttu syntyi jollain tapaa välittömästi, koska ensimmäisistä yhteisistä treeneistä alkaen aikaa on käytetty käytännössä vain oman musan työstämiseen. Hyvin vähän ollaan kuitenkin tietoisesti etsitty ns. ”omaa juttua” vaan ennemminkin sen on annettu kävellä vastaan. Ja onko sitä nyt sitten vieläkään löydetty, kuka tietää….

Levyn saatekirjeessä mainitaan vaikutteiden osalta niiden tulleen vain "vähän sieltä ja täältä"? Arviossa pohdin josko R.E.M., Big Star, positiivisin Kauko Röyhkä & Narttu ja Neil Young, Crazy Horsella sekä ilman olisivat jonkin sortin verrokkeja. Arvelut saavat aikaan pienen nyökkäyksen.

- Yksilöinä meistä jokainen imee vaikutteitaan kuka mistäkin ja vaikeaa sitä on tietysti välillä erotella, että missä mitkäkin kuuluu jos kuuluu. Toki jos biisin työnimenä on Rollaribiisi niin kyllä siinä helppo on yhdessä todeta, että tässä nyt on tainnut muodostua Rollari-viba kaikille.

Allekirjoittaneen mielestä albumin kappalemateriaali viistää täydellistä, mutta Pietiläinen itse ei tahdo yhtyä aivan jokaiseen ylisanaan. Tekniset virheet ovat tosin mielestäni mitättömiä, eikä niistä piittaa kuin ehkä Kikka Korea ja Jussi Pattitussi korkeintaan. Yllättävää kyllä biisimateriaali on syntynyt yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lyhyehkössä ajassa, joten palaset selvästi loksahtelivat nopeasti paikoilleen.

Jotain asioiden joustavuudesta kertoo myös se, että valmiita biisejä ei tarvinnut tiputtaa pois, vaan annos saatiin ensi yrittämällä kuosiin. Kumarruksen ja aplodit ansaitsevat myös soundit ja soundikakun tasapainoisuus. Musiikkihan on melodista kitararockia, mutta miljoonan taalan temppu on saada äänimaisema kuulostamaan samaan aikaan muhkealta ja riisutulta. Lisäksi laulun ja soitinten keskinäiset suhteet ovat juurikin kohdillaan. Kuinka pitkään balanssia haettiin?

- Äänimaisemasta, saundeista ja nauhoitusjäljestä iso kiitos kuuluu Petrukselle, joka hoiti hienosti nauhoittamisen ja miksaamisen. Oli opettavainen projekti myös hänelle, sen uskallan sanoa.

- Vaikka päällisin puolin ollaan kaikki tyytyväisiä soundipolitiikkaan niin sillä osastolla on varmasti syntynyt kaikkein eniten myös erimielisyyksiä. Kompromisseja on opeteltu tekemään ja siinä myös mielestäni hyvin onnistuttu. Eikä se ole tarkoittanut onneksi laadusta tinkimistä vaan ennemminkin sitä, että ollaan osattu vapautua rajattoman kokeilemisen ikeestä ja todeta, että nyt tuli valmista.

Oliko jotain tiettyä kappaletta, joka pisti tekijät hikoilemaan normaalia runsaammin?

- Rankka-Make on biisi josta ei oikein heti tiedetty, että mitä tuli tehtyä. Siellä se nyt kuitenkin komeilee ja hyvä biisi onkin. Hieman hikoilua siinä. Mua pyörryttää kappaleesta ei meinannut nauhoitusten ja miksauksen aikaan tulla oikein mitään, mutta jotenkin ihmeellisesti selvittiin tyytyväisinä maaliin. Jos ei voittajina niin ainakin palkintokorokkeelle. Paljon hikoilua.

Biisit ovat pääosin positiivisia ja elämän pieniä ihmeitä ylistäviä. Vaimeasti soiva Uusi päivä on kaikkine taustahuminoineen sanalla sanoen kaunis ylistys sille ohikiitävälle hetkelle. Ja em. Rankka-Makeakin olisi ollut helppo ryydittää sarkasmilla, ironialla ja vesittää venyttämisellä, mutta biisihän on vain reilun minuutin mittainen hetki elämää. Joku on tässäkin kohdin tehnyt pari rohkeaa ratkaisua...

- Rankka-Maken tiivistäkin tiiviimpi mitta oli tietoinen ratkaisu ja hauskaa, että se on noussut esiin. Tämä suorastaan ilahduttaa. Jos kokonaisuutta ajattelee niin varsin positiivisten tähtien alla biisejä on tehty ja varmasti se on välittynyt myös lopputulokseen.



Albumi syntyi täysin studioiden ulkopuolella, suurimman osan nauhoituksista tapahtuessa lähipiirin mökillä. Näin töitä on saatu tehdä omalla aikataululla ja paineetta.

- Joskus olisi ulkopuolisille korville varmasti ollut tarvetta. Mutta kyllä meidän viikonloppuleiritykset äänityksineen, saunomisineen ja yhteisaamiaisineen ovat olleet olennainen osa sitä fiilistä, mikä tähän levylle on tallentunut.

Miksi musiikkia tulee aina tehdä ja julkaista? Eli mikä on musiikin perimmäinen tarkoitus mielestäsi?

- Musiikin parissa voi yksinkertaisesti kokea upeita hetkiä. Se on ainakin hemmetin hyvä syy. Oli sitten missä tahansa roolissa musiikkiin nähden. Tekijänä tai kuulijana. Tarkoitusta musiikilla ei minun mielestäni ole enkä oikeastaan edes halua sellaista ruveta miettimään. Pää tuntuu raskaalta.

Mikä on vastauksesi kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta?

- Maailmankaikkeudessa ei taida heti seinä tulla vastaan, mutta sen pohtijalle se tulee hyvinkin helposti. Jätän sen pohdinnan siis jollekin viisaammalle. Elämästä ajattelen paljon hyvää. Elämä tykkää, että sitä eletään. Semmoinen kun meille on annettu niin kyllähän siitä kannattaa ottaa kaikki irti, mutta pitää muistaa myös vaalia sitä huolella. Jollekin elämän tarkoitus löytyy penkoessa alennusmyyntilaarien hajakokoa ja jollekin siitä, että pitää vuosittaista laskuria syömistään Omar-munkeista. Vapautta on aika paljon ja se on hirmu kiva juttu.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Nyt aion mennä tekemään eilen grillatuista chorizo makkaroista munakkaan ja sitten voisi tehdä vaikka jonkun uuden laulun.

Haastattelu: Mika Roth
Mustavalkoinen bändikuva: Topi Pakarinen
Muut kuvat: Herra Pietiläinen & Lempeät keinot