17.06.2018
Kentuckyn Louisvillestä kotoisin oleva Young Widows on tehnyt uraa jo reilun vuosikymmenen ajan indien, noisen ja post-hardcoren rajamailla. Matkan varrella on syntynyt neljä pitkäsoittoa, sekä nippu pienempiä kiekkoja, joten aika on jo otollinen kokoelmalle. Mutta asiat tehdään tietysti hieman eri tavoin. Decayed on näet kokoelma B-puolia, kokoelmille tehtyjä raitoja sekä splitti-kiekoille päätyneitä helmiä, eli ei mikään hittipotpuuri vaan jotain aivan muuta.
Temporary Residence Limited
Kyynisempi kuulija voisi pitää tällaisen kokoelman julkaisua julmana kikkailuna, jolla ostetaan vain aikaa oikeiden kiekkojen välissä. Tokihan nämä biisit olisivat päätyneet albumeille, mikäli ne olisivat olleet mistään kotoisin – eikö niin? Moinen ajatuskulku on kiistatta looginen, ja useissa muissa yhteyksissä jo aiemmin oikeaksi osoittautunut, mutta tässä kyseisessä tapauksessa kaava ei toimi. Jumalattoman pitkän nimen kasteessa saanut Decayed – Ten Years of Cities, Wounds, Lightness, and Pain kun on nimensä veroinen matka bändin historiaan.
Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat kokoelman uusimmat, ja nekin on julkaistu jo neljä vuotta sitten sinkkuna. The Money ja In My Living Room ovat kumpainenkin hienoja piirroksia noise rockin rauhallisemmalta laidalta, erityisesti ensinnä mainitun purressa kertosäkeellään syvälle ja lujaa. Miksi nämä biisit eivät sitten mahtuneet samana vuonna ilmestyneelle Easy Pain -pitkäsoitolle? Kuka tietää, mutta ainakaan siivut eivät olisi heikentäneet tuota jo itsessään vahvaa albumia.
Seuraavat neljä raitaa on miksattu valmiiksi saakka vuonna 2011 ja biisinippu on kenties se kokoelman mielenkiintoisin, sillä ymmärtääkseni nämä ovat ainoat aiemmin julkaisemattomat helmet. En tiedä liittyvätkö ne samana vuonna julkaistuun In and Out of Youth and Lightness -pitkäsoittoon, mutta oli tilanne sitten mikä tahansa olisi ainakin Prey for the Beast kannattanut vapauttaa jo aiemmin kahleistaan. Näillä raidoilla bändin kolhiva ja koliseva soundi on kenties tylyimmillään, sillä alku-uran vauhdin tiputtua rosoiset nuotit tekevät syvempiä jälkiä.
Vuotta aiemmin valmiiksi saadut Rolling as a Forgiver sekä Rose Window osoittavat Young Widowsin käyneen läpi oman Neurosis-vaiheensa, mutta säröllä, soundien vääristelyllä ja isommin kolahtelevilla rummuilla ei onnistuta saavuttamaan aivan samanlaista vaikutusta kuin mihin Oaklandin post-velhot pystyvät.
Tämän jälkeen tapahtuukin sitten selvempi siirtymä, sillä vuonna 2008 bändi oli vielä selvästi post-hardcoren puolella. Kaikki neljä tuona vuonna äänitettyä biisiä päätyivät splitti-julkaisuille, joilla Bonnie ”Prince” Billy, My Disco, Pelican ja Melt-Banana viihdyttivät kuulijoita nuorten leskien rinnalla. Eikä siinä mitään, sillä jokainen siivu on kuulemisen arvoinen puristelu, mutta omaan korvaani Long Live the New Weight lienee se alasimista arvokkain. Tosin herkullisesti nykivä ja jyräävä King of the Back-Burners tahtoo polttaa myös tiensä muistin arkistokaappeihin kovin hanakasti.
Kokoelman kolmella viimeisellä raidalla kuullaan myös bändin alkuperäisen rumpalin, Geoff Patonin, soittoa. Siinä missä Patonin korvannut Jeremy McMonigle osoittautui myöhempinä vuosina yllättävänkin monipuoliseksi kannuttajaksi saa Paton hakata pattereitaan astetta suoremmin, vaikka bändi oli jo tässä vaiheessa kaukana perus hc-mättäjistä. Swamped and Agitated (Original Version) on silti hieman turhalta maistuva hetki – kenties jopa se ainoa koko albumilla.
Kiekon sulkee lopulta vuonna 2006 Coliseumin kanssa splittinä julkaistut Future Plans ja Baritone #3, jotka toimivat mielenkiintoisena vastapisteenä seitsemän vuotta myöhemmin äänitetyille levyn avaajille. Eihän näitä olisi välttämättä tarvinnut mukaan ottaa, mutta täydentäväthän nyt ainakin kuvaa, jos ei muuta.
Matka on siis ollut lopulta yllättävänkin pitkä ja hedelmällinen, kun raskaasta runttauksesta on löydetty vuosien saatossa yhä enemmän sävyjä ja oma soundi on siinä samalla vain vankistunut ja muuttunut alati persoonallisemmaksi. Sitä paitsi – kuinka monelta bändiltä löytyy näin vahvaa levyllistä materiaalia, jota ei koskaan julkaistu pitkäsoitoilla? Niinpä.
Mika Roth
