03.05.2018
Desibeli.netin perimätiedon mukaan Trashcan Dance sai alkunsa Turbonegro-keikan lämmittelyjuhlissa, joskus viime vuosikymmenen hämärissä. Alkuräjähdyksessä olivat läsnä kitaristi Jürgen, rumpali Javier ja vokalisti Lasse. Tiny Hitlers Rule The World ilmestyi vuonna 2006 ja Doomsday Disco pari vuotta myöhemmin, mutta 10-luku on kulunut seesteisemmän julkaisutahdin värittämänä. Miehistönvaihdokset ja muut murheet olivat osa ongelmista, samoin bändin soundin muutokset.
Lasse: - Reptile Heartin teko oli sekä työlästä että aikaa-vievää mutta monen vastoinkäymisen ja hidasteen jälkeen saatiin se kuitenkin ulos 2014, 12" vinyylinä plus cdr-versiona. Osasyy kyseisen levyn ongelmiin oli meidän silloinen visio elektronisemmasta goottirokki-soundista konerumpuineen etc. johon sitten ynnättiin omat panoksemme studiossa. Oltiin kuunneltu aika paljon Lords of the New Churchia ja Mustaa Paraatia etc.
Digitaalinen kikkailu ja sekaisin menneiden ääniraitojen saaminen takaisin raiteilleen oli siinä määrin kypsyttävää työtä, että uusi Sleaze Pop tehtiin taas vanhaan tyyliin. Eli pohjat livenä purkkiin ja siitä sitten sorvaamaan. Reptile Heartin teon aikoihin bändistä lähti kävelemään myös kosketinsoittaja, mutta korvaava mies löytyi lähipiiristä ja herra Faust toi mukanaan myös omia biisejä, joista kaksi päätyi Sleaze Popille.
Uudella kiekolla mukana on myös uusi mies, eli basisti Hamilkar. Mistä tuorein vahvistus löytyi ja kuinka herra on istunut joukkoon mukaan?
Lasse: - Hamilkar löytyi sattumalta. Oltiin lapsuudessa naapureita Vuosaaressa, asuttiin samassa rapussa perinteisessä 60-luvun kerrostalossa ja hänen äitinsä oli myös mun historianopettaja ala-asteella. Viime kesänä tein kaverin kanssa omaa lautapeliä jota Hamilkar tuli hakemaan meiltä. Tehtiin kaupat ja juteltiin niitä näitä jolloin selvisi, että me ollaan basistia vailla.
Faust: - Itse asiassa ovat nuo nyörit mennyt niin että uusi kaveri levyllä olen minä. Mutta nuori herra Hamilkar hyppäsi heti studiosessioiden jälkeen mukaan.
Hamilkar: - Joo, minua ei kuulla uudella levyllä, (edellinen basisti) Dallas hoiti sen kunnialla loppuun! Tulin itse asiassa valmiiseen pöytään ja minulla oli mukava työ paneutua biiseihin pari kuukautta ennen ensimmäistä keikkaa. Jätkät on ottanut minut avosylin vastaan, huumori on yhtä alatyylistä mitä olen merellä, raksalla ja satamassa tottunut kuulemaan, joten viihdyn todella hyvin tässä bändissä.
Lasse: - Niin, tämä yhtyehän viihtyy hyvin hämärissä satamakortteleissa. Asiaan voi perehtyä paremmin kappaleessa Pissing Blood...
Jürgen: - Loistavaa että viimein löydettiin ja saatiin Hamilkar mukaan bändiin. Ollaan suht saman ikäisiä ja hahmolla on täysin oikea asenne ja meitä muitakin innostava innostus bändiin ja sen tekemisiin.
Joko bassotaiteilija on yrittänyt saada mukaan omaa jazz/basso odysseiaansa?
Hamilkar: - Olen varma että uusien biisien kohdilla tullaan näkemään paljon minunkin työnjälkeä. Tähän mennessä olen yrittänyt sisäistää jätkien sairasta maailmankatsomusta ja kestää niiden rumien kasvojen näkemistä siihen pisteeseen, että minustakin tulisi täysipäiväinen TCD lähettiläs! Lassen tapaan, minäkin olen kuunnellut lapsuudesta asti Alice Cooperia, ja se 70-luvun meininki on minulla lähellä sydäntä. Ne basso-riffit jotka vetää aivan omaa linjaansa kitaroihin nähden kiehtoo suuresti.
Faust: - Jokainen basisti yrittää aina. Mutta kun Hamilkarilla ei ole mursunviiksiä edes haiventakaan, niin emme hyväksy hänen jazzailujaan!
Tuorein kiekkonne on kuuden rallin mittainen Sleaze Pop, joka vei taas soundianne ja juttuanne eteenpäin. Oma korvani oli nappaavinaan joukosta jopa Iggy Popin ja David Bowien 70-luvun lopun kaikuja, sekä tietysti glamin, sleazen ja ties minkä rockin alalajien palasia, mutta mihin suuntaan itse halusitte bändin soundia nyt kääntää?
Lasse: - Erittäin hyvä kysymys. Melodinen kauhupunk goottivivahteilla on ehkä homman nimi. Seiskytluvun klassikot Iggystä Alice Cooperiin ovat lähellä mun omaa sydäntä kuten myös kasariluvun The Cure, Sisters of Mercy ja Lords of the New Church-kaikurumpusoundit. Ysäriltä eteenpäin sitten Turbonegro on ollut iso juttu vaikka löydettiinkin bändi vasta 00-luvulla.
Jokaisella Trashcan Dancen jäsenellä on oma musiikkimakunsa, joiden yhteissekoitus sulautuu treeneissä työn kautta itse biiseihin. Mitään tiettyä soundia kiekolle ei lähdetty silti hakemaan, vaan tarkoitus oli tehdä lähinnä moderni rokkilevy. Ja sehän näyttää toimivan, sillä viime aikoina keikoilla on bongattu entistä enemmän naisia. Jopa tanssivia sellaisia. Mitäs tämä nyt on?
Faust: - Kaikki on minun syytäni! Koska olen progemetallipunkjazzuugeehiphopin ohella myös diskohinttari jonka selkärangassa rummuttaa hyvin vankasti Kraftwerk/Depeche Mode/DAF/Organ-tyyliset bändit niin kyllä se kuuluu myös biiseissä, etenkin niissä mitkä olen itse väsännyt. Tosin Jürgen, tuo kuuden kielen mestaritaitaja myös säveltää melko melodisia pätkiä synille kun hänelle vaan annetaan tarpeeksi hihnaa.
Jürgen: - Vaikka olin pitkään bändeissä soittanut, Trashcan Dancen Tiny Hitlers Rule The Worldin 11 biisiä on mun 11 ensimmäistä säveltämääni biisiä. Oma biisintekotaito on parantunut mutta myös se on vuosien myötä selvinnyt ja tiivistynyt millainen musatyyli tälle bändille sopii. Kiteyttäisin Trashcan Dancen musiikillisen tulevaisuuden huuliin, musa tulee pysymään sopivasti nyrkkiä saaneena eli turvonneena ja hyvin vahvasti mustahuulisena mutta silti soundillisesti modernina rokkibändinä.
Uudet biisinne ovat tosiaan mielestäni melodisempia ja tarttuvampia kuin aiemmin. Esimerkiksi #suicideselfie ja Animal Pyjama ovat rikollisen tarttuvia siivuja ja Love/Sex yllättää new wave -paloillaan. Sleaze Pop on muodoltaan EP, mutta Lasse ei lähde hautaamaan albumia vielä vanhentuneena formaattina. Totuus on kuitenkin se, että levyjä on vaikeampi myydä keikkojen yhteydessä. Kiristynyt talous heijastuu tietysti myös käytettyihin studioaikoihin, sillä mikään ei ole ilmaista, ja muutenkin EP on toimiva muoto juuri nyt.
Lasse: - Tavallaan vinyyli on parempi tuote kuin cd nykyään, mutta ei se ihan niin helppoa ole. Pitää jotenkin löytää sopiva määrä painotuotetta ja siihen sopiva määrä uusia biisejä. Keikoilla sitten saa niitä vinyylejä ja T-paitoja myytyä edes jonkin verran.
Jürgen: - Se on juuri noin, jengi ei vaan enää osta levyjä, vaikka meidänkin tuotosten myyntihinnat on hyvin lähellä omakustannehintoja. Mutta ehdottomasti bändi jatkaa fyysisten julkaisujen tekoa, siihen pyhäin häväistykseen ei lähdetä, että julkaisu olisi vain digitaalinen.
Entä saadaanko seuraavaa pitkäsoittoa odottaa jälleen olympiadimaiset 4 vuotta?
Jürgen: - Kyllä uutta matskua tulee lyhyemmässä ajassa kuin Reptilen ja Sleazen väli. Mulla on neljä - viisi Trashcan Dancelle istuvaa sävellystä suht valmiina ja tuotavaksi treenikämpälle bänditsekkaukseen. Bändissä on erittäin hyvä jäsenkemia ja tuottelias tunnelma tällä hetkellä.
Faust: - Biisejä on runsaasti pipelinessä! Pitäisi vaan olla aikaa työstää niitä sellaisiin kuosiin, että kelpaavat tuoda näytille
Lasse: - Toivottavasti ei kestä 4 vuotta seuraavaan julkaisuun ja teksti-ideoita on jo seuraavalle lätylle siellä laatikon pohjalla ja Faustiltakin on tullut jo uusia demoja ennen kuin Sleaze Pop edes julkaistiin.
Olette myös julkaisseet splittisinkun vaasalaisen Lords of Chernobylin kanssa. Kuinka yhteistyö heidän kanssaan käynnistyi ja sujui, ja onko lisää pikkujulkaisuja tiedossa lähiaikoina?
Lasse: - Split-7" on erinomainen idea. Ollaan soitettu muutama keikka heidän kanssaan kimpassa ja vaikka musiikkityylit ovat hieman erilaiset niin asenne on sama. Kun painaa 500 seiskatuumaista niin saadaan kappalehinta alas ja kummankin bändin tarvitsee vain maksaa puolet siitä määrästä. Eli win-win. Me laitettiin sinkuksi Animal Pyjama ja bonuksena pelkästään vinyyliltä löytyvä Roky Erickson-coveri I Walked with a Zombie. Uusi levy löytyy nyt myös noista digikaupoista ja Spotifysta. Paitsi se Roky-coveri!
Mediamaailma ja some ovat viime vuosina kärjistyneet ja muuttuneet entistäkin enemmän "järkyttykää nyt, helvetti!" tyyppiseksi. Kun ajatellaan että tekin toimitte tavallaan shock rockin saralla, niin mihin näette kehityksen johtavan tulevaisuudessa?
Lasse: - Olemmehan rakkauden suurlähettiläitä! En ymmärrä miksi niin monet tulevat keikan jälkeen sanomaan että olit Lasse taas pelottava ja vastenmielinen siellä lavalla.
Faust: - Minulle sanottiin Kotkassa kun oltiin keikalla että olin pelottavin, pelottavampi kuin Lasse. Se on ihan oikein! Yleisö on ymmärtänyt asian aivan oikein! Heidän tuleekin olla peloissaan, heidän tulee tanssia pelon rytmien saattelemina kohti maailmamme loppuun saakka. Me hoidetaan soundtrack!
Lasse: - Etkä ole! Sä oot vaan söpö. Mä oon se pelottava.
Pelottavuus on siis vähintäänkin suhteellista, mutta palaute on ollut porukalta lähes poikkeuksetta positiivista. Entä mitä seuraavaksi? Lähteekö bändi kiertämään, sulkeudutteko studioon vai onko aika avata vain korkki ja sulkea se sitten joskus loppusyksystä?
Lasse: - Seuraavaksi soitetaan keikkoja ja juhlistetaan uutta levyä ja sinkkua. Mielelläni rupeaisin myös heti tekemään uusia biisejä ja jos vaikka ensi vuonna saisi ulos jotakin niin se olisi nastaa. Jos ois rahaa niin videokin ois hyvä tehdä joskus.
Jürgen: - Tehdään keikkoja, otetaan uusia biisejä treenaukseen ja tavoitteena äänittää jotain uutta fyysistä vuonna 2019, katsotaan milloin se sitten julkaistaan.
Blade Runner World on hieno biisi, mutta mitä pidätte uudesta Blade Runner -elokuvasta, ja olisiko se ensinnäkään pitänyt tehdä?
Lasse: - Pidin siitä erittäin paljon! Erilainen kuin alkuperäinen mutta se tuntui "oikealta" scifi-tarinalta eikä ollut mikään typerä action-pläjäys. Täydet pisteet!
Hamilkar: - En ole nähnyt leffaa, mutta biisi on yksi parhaista keikanaloituksista!!
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...
Faust: - Ei pidä väheksyä sitä avuttomuuden tunnetta joka valuu jokaisen TCD-fanin soluun kun Javier lyö kepeillään neljä alkuiskua. Se on vaan luonnollista olla poissa tolaltaan. Kuten meillä on tapana lausua ennen horrorpunk-sessioitamme: "pääasia on et on paska fiilis"!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Lena Handén, Janne Wass, Jerry Hellström
