Santeri Seessalo tutkii arjen ihmeitä

Santeri Seessalon ensimmäiset bändiprojektit käynnistyivät jo ylä-asteella, mutta vasta Lemmen Kätyrit osoittautui eloonjääväksi tapaukseksi. Bändin saadessa nostetta myös Seessalo alkoi jälleen rustaamaan kappaleita, ketsuppipullo aukesi ja pian jo esikoisalbumi Kuumottavan keissi oli tosiasia.

Esikoisella Seessalo kertoi olevansa Köyhän miehen Peitsamo, kun toisella pitkäsoitolla Mysteerit selviää. Onko sinusta tullut siis kotimaisten trubaduurien Fox Mulder, vai mistä tässä on kyse?

- Aloin heti Kuumottavan keissin jälkeen suunnittelemaan toista albumia. Tuli pakkomielteinen ajatus että sen nimeksi tulee Mysteerit selviää. En tiedä miksi. Biisi syntyi vasta tämän ajatuksen jälkeen. Aluksi ei ollut tarkkaa käsitystä mistä kappale kertoo, mutta myöhemmin olen ajatellut että se kertoo jonkinlaisesta vapautumisesta; arjen ihmeiden tutkimisesta ja seikkailullisesta elämänasenteesta. Sellaista menoa on ollut viimeaikoina.

Toinen albumisi käyttää polttoaineenaan huomattavia määriä nuoruusmuistoja ja nostalgiaa. Miltä mennyt nyt näyttää silmissäsi, kun Sega-sessioista, takatukista, thrash-huumasta ja kaikesta siitä on kulunut riittävästi aikaa?

- Sega Mega Drive II kuuluu lapsuuteen. Lapsuus näyttäytyy kauniina ja lempeänä. Nuoruus taas näyttäytyy rumana, epätoivoisena ja tyhjänä. Vaikka toki siinäkin on kultaiset hetkensä, kuten trash-metalli, ensirakkaus, tai kun sai vihdoin tukan ponnarille.

Pidän erityisesti siitä tavasta, jolla pidät musiikkisi erossa tarpeettoman alleviivaavasta huumorista. Onhan siellä hauskoja viittauksia ja huvittavia sutkautuksia, mutta periaatteessa Mysteerit selviää vedetään hyvällä pokkanaamalla. Vai vedetäänkö?

- Vedetään. Äänittäjän kanssa revettiin muutaman kerran totaalisesti, mutta suurimmaksi osaksi oltiin pokerinaamalla. En harrastanut sävellys tai sanoitusvaiheessa juuri minkäänlaista itsesensuuria, ja se saattaa kuulua lopputuloksessa. Koomisuus tulee pitkälti selkärangasta, ja olen aina tykännyt sellaisesta taiteesta joka ei ole liian ryppyotsaista. En myöskään jaksa hioa biisien särmiä pois. Uuden levyn kenties hölmöin biisi on Kioski. Tein sen osittain ala-aste ikäisenä naapurin pojan kanssa. Nyt 15 vuotta myöhemmin työstin biisin nopeasti loppuun, koska aika oli kypsä.

No onneksi oli, sillä Kioski-biisihän nakuttaa itsensä otsasta sisään, eikä turhaa itsesensuuria pitäisi koskaan harjoittaa allekirjoittaneenkaan mielestä. Pohdittaessa levyjen perusideoita trubaduuri pidättäytyy kaikista elämää suuremmista ismeistä ja ideoista. Biisit saavat syntyä kuten syntyvät, eikä niitä kannata pidätellä. Syitä ja seurauksia voi löytää jokainen, ja mistä sen tietää lopulta mikä ne sinne taiteilijan alitajuntaankin on saanut…

Esität oletettavasti sooloalbumeiden biisejä mies & kitara -pohjalta, mutta onko täysin mahdoton ajatus, että siivut vedettäisiin esimerkiksi taustabändin kanssa ihan rokkenrolliksi? Tai kenties joksikin täysin muuksi?

- Seuraavalle julkaisulle on itseasiassa tulossa taustabändi! Minulle tuli heti Mysteerit selviää -albumin jälkeen uusia kappaleita mieleen, joihin taustabändi sopii hyvin. Soittajatkin on tiedossa. Haluan kuitenkin säilyttää soitossa minimalistisuuden, enkä tykkää liiasta säröstä tai melusta. Varmaan sekoitellaan biisikohtaisesti vähän rokkenrollia, punkkia, humppaa ja indie-meininkiä. Ja ehkä otan kolmannella kertaa vähän iisimmin, sillä tämä toka levy tuli kirjoitettua todella äkkiä ja spontaanisti. Oli vaan kauhea palo ja into päällä, ja halusin nauhoittaa lisää matskua. Mikäs siinä. Nyt jaksan taas odottaa ehkä syksyyn asti.

Niin syksyhän on sentään vielä kuukausien päässä. Ja tästä tiiviistä aikataulusta vielä: levyllä kerrot kuinka joku debyyttiäsi arvostellut on järkyttynyt, kun nauhoitat jo seuraavaa sooloa. Onko palaute siis ollut kovinkin kokkareista, vai kuinka trubaduuri Seessalo on otettu vastaan Suomen eri kolkissa?

- Enimmäkseen vastaanotto keikoilla on ollut hyväntuulista. Toki osa pitää tämänkaltaista musaa ala-arvoisena, eikä se haittaa. Joku sanoi että ei ole järkeä tehdä toista levyä näin nopeasti, mutta se vain innostutti minua enemmän. Kokonaisuutena vastaanotto on ollut mielestäni mukavaa ja keikoilla olen tavannut ihania ihmisiä. Kuumottavasta keissistä oltiin myös paljon kiinnostuneempia kuin osasin olettaa. Kehuvat arviot siitä ilmestyivät kuitenkin vasta, kun Mysteerit selviää oli sävelletty, joten uusien biisien kirjoitusvaiheessa ei ollut paineita.

Mikään ei ole parempi tarinan lähde kuin elävä elämä, mutta Seessalonkin tapauksessa fakta ja fiktio sekoittuvat mukavasti toisiinsa. Näin artisti itsekään ei kuuleman mukaan tiedä enää tarkalleen, että kuinka omaelämänkerrallisia siivut ovat, mutta rajatkin on hyvä muistaa.

- Liian tunnustuksellisia sanoituksia ei tee mieli tehdä, eikä se olisi kivaa läheisillekään. Monia juttuja on luultu todeksi, vaikka ne ovat kokonaisuutena utopiaa. Kuuntelija saa itse arvailla mikä on totta ja mikä ei. Jos joku pitää biisejä täytenä totena, niin sekin on ihan jees.

Jos pommit pian tippuvat ja päädymme kilkuttelemaan taas kiviä toisiaan vasten, niin mitä silloin tapahtuu? Lähdetkö Lappiin etsimään vaimoa, vai kierrätkö yhdeltä postapokalyptiseltä nuotiolta toiselle ja yrität saada soitollasi ansaittua kupillisen pimeässä hohtavaa soppaa, vai kenties jotain muuta?

- Hyvä kysymys. Trubahommissa on se hyvä puoli että niitä pystyisi tekemään tuollaisenkin tapahtuman jälkeen. Mutta ei Lappiin menokaan olisi huono vaihtoehto, se on kaunis paikka ja siellä on rauhallisempaa. Lappi-biisi muuten syntyi, kun viimekesänä tuli pakahduttava kaipuu mennä Lappiin. Olen käynyt siellä viimeksi kersana. Biisin sanoituksesta tuli hölmö, mutta tykkäsin sen soinnuista, ja kaipuu oli hyvin todellista. Ehkä lähtisin siis Lappiin. Hyvällä lykyllä siellä voisi tapahtua vaikka mitä.

Lappi on hyvä paikka, mutta jos nykyaikainen maailma ei lopu ihan vielä, niin mitä on seuraavaksi tapahtumassa julkaisurintamalla? Joko kolmas soolo on tulossa, vai onko luvassa jotain aivan muuta?

- Monenlaisia projekteja. Ennen kolmatta sooloa ilmestyy ensimmäinen pienoisromaanini Nollasta Sataan jonka itseasiassa kirjoitin jo ennen soololevyjä. Meinasin aluksi julkaista sen itse, mutta sitten Kuopiolainen pienkustantamo Torni-kustannus tarjoutui julkaisemaan sen tänä keväänä. Se on aika rivo teos, ja fiktiota sekä pervoilua on vielä enemmän kuin kappaleissani. Olen myös suunnitellut sarjakuvaa, naivistista taidenäyttelyä, ja joitain videoprojekteja. Luovuus ei lopu, mutta se muuttaa muotoaan. Kun ei jaksa tehdä biisejä, on kiva esimerkiksi kirjoittaa tai piirtää. Vaihtelu virkistää.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Kiitos haastattelusta Desibeli! Upeaa että joku verkkojulkaisu kirjoittaa aktiivisesti suomalaisesta marginaalimusasta. Se on ihan parasta. Niin kuin myös te!

Desibeli.net kiittää ja kumartaa, ja jää innolla odottamaan seuraavaa levyä – oli se sitten soolo- tai bändikiekko, tai jotain ihan muuta.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Juha Kurri